Tämän aamun hartaushetkessäni pysähdyin pohtimaan täydellisyyden käsitettä. Se on vain niin, että ihmismieli ihastuu täydelliseen, jos se sellaisen jossain kohtaa. Kuka ihastelee täydellistä piirtoa kuvataiteessa, kuka taas löytää sen musiikista.

Myös täydellinen hiljaisuus tai tyhjyys kutkuttaa mieltä. Mitä se on, kun ei ole yhtään mitään? No, minun mielestäni se on täydellistä Jumalan läsnäoloa. Näin siksi, että tyhjyyttä ei ole, koska Jumala täyttää tyhjän omalla olemuksellaan. Jumalalla on siellä kaikki tila, kun se jokin muu ei sitä vie. Näin ainakin ajatuksissani. Kun en täytä mieltä joutavalla, on Jumalalla tilaa puhua, No, en jatka tätä pidemmälle…

Asiani ei koske absoluuttisen täydellisyyden ongelmaa, vaan aamussa jäin pohtimaan täydellisyyden käsitettä havainnoijan näkökulmasta. Pohdin sitä, mikä tekee jostain ’täydellisen’. Miksi pidän ympyrän kehää täydellisenä, mutta päättymätön suora tuntuu vajaalta? Tai miksi jokin musiikkikappale tai tietyllä tavalla resonoiva instrumentti saa minut kokemaan, että kuulemani hipoo jonkinlaista ’täydellisyyttä’, kun taas kadun äänet eivät siltä tunnu?

Ihmisen täydellinen

Väitän, että nämä minulle ’täydelliset’ ovat tavalla tai toisella rajattuja. Taideteos Ateneumin seinällä lähestyy minusta täydellistä, mutta jos lisään kuvaan seinän itsensä, nimilapun, puhumattakaan valokatkaisijasta tai jauhesammuttimesta, on täydellisyys menetetty.

Sama pätee musiikkiin tai ääneen. Instrumenttien sointi saattaa tuntua taivaallisen täydelliseltä, mutta kun kuuntelukokemukseen lisätään vähän naapurista kuuluvaa elämän ääniä, liikennettä tai ylilennon tekevä hävittäjä – taas täydellisyys on kadoksissa.

Ja mielenkiintoista näissä kokemuksissa on se, että ’täydellinen’ ei ole kadonnut minnekään. Se on yhä läsnä maalauksessa tai musiikkikappaleessa läsnä, mutta siihen on lisätty jotain muuta, mikä estää minua havaitsemasta sen täydellisyyttä.

Edelleen väitän, että kovin usein tämä ihmisen ’täydellinen’ asuu vain ihmisen omissa ajatuksissa. Niin kauan, kun asia tai tapahtumat pysyvät turvallisesti mielen taivaalla, asiat ovat täydellisiä ja elämä soljuu täydellisen tuntuisesti. Kun taas tosielämä astuu peliin, se haastaa ajatuksen täydellisestä.

Täydellisyyttä voi tavoitella urheilusuorituksessa, videopelissä tai jossain muussa rajatun maailman askareessa. Jos taas ajattelen elävää elämää kokonaisuutena, täydellisyyden tuntu kaikkoaa nopeasti…

Täydellinen jouluevankeliumi

Luepa seuraava lyhyt tuttu jouluun liittyvä teksti.

”- Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja hänelle annetaan nimeksi Immanuel – se merkitsee: Jumala on meidän kanssamme.” (Matt. 1:23)

Ja mietipä nyt jouluevankeliumin ydintapahtumaa. Meidän mieleemme astuu sliipattu versio ensimmäisen joulun tapahtumista. Seesteinen kuva Betlehemin tallista, missä koko maailma on pysähtynyt ja asettunut täydellisesti kohdalleen. Ja niin onkin. Jumalan näkökulmasta ’seimiasetelmassa’ ikuinen ja ajaton kohtaavat ajallisen ja kaikki on siinä täydellisen täydellistä.

Ja kun siinä tarkastelet tilannetta mielen silmin, niin onhan tuo hetki mitä täydellisin! Se on sitä edelleen, kun ihastelet taiteilijan luomaa kuvaa tuosta hetkestä, ehkä jotain asetelmaa. Se on sitä myös kauniin joululaulun sävelessä ja sanoissa, eikö totta?

Mutta… tämä kaikki edellä mainittu on vain ihmismielen kiillottama kuva todellisista tapahtumista ensimmäisenä jouluna. Se on meistä kaunista ja täydellistä niissä puitteissa, jotka sille sallimme.

Ehkä kaikkein opettavaisin toisinto Herran syntymästä on päiväkodin joulunäytelmä. Siinä katsot tarinaa lasten näytelmänä ja kas, kun asiat eivät mene niin viimeisen päälle.

Jeesus vauva putoaa Marialta, kun tätä jännittää. Joosef kaataa horjahtaessaan aasin ja lopulta tietäjä poistuu paikalta itkien, kun muisti vuorosanat väärin. Ei mennyt joulun ’toisinto’ aivan niin kuin ajatuksissa sen näimme. Mutta silti tämäkin esitys on omalla tavalla täydellinen – ainakin, jos sitä tarkastelee lasten vanhempien näkökulmasta.

Entä sitten alkuperäinen tilanne. Missä ovat tallin tuoksut? Entä lämpötila? Olivatko eläimet tosiaan hyvässä rivissä katselemassa hiljaa nukkuvaa Jeesus-lasta? Vai tahtoiko aasi oman heinäannoksensa? Entä Maria – ehkä synnytys otti voimille? Ehkä Joosefkin oli vielä tolaltaan toimittuaan kätilönä? Ja tokihan siellä kärpäsetkin pörräsivät. Ja aina välillä joku kyseli tallin ovelta, olisiko hänenkin aasilleen vielä tilaa… Jatka vähän matkaa ajatusleikkiä ja huomaa kuinka se seesteinen kuva peittyy kohta elävän elämän realiteettien taakse.

Jos ajatusleikkiä jatkaa pidempään, alkavat puitteet joko ahdistamaan pientä ihmismieltä tai tilanne saattaa vaikuttaa jopa tahattoman koomiselta. Ehkä herää kysymys siitä, että oliko Jumalan valinnassa antaa messiaan syntyä tilapäismajoitukseen mitään järkeä tai täydellistä? Ja vastaus on tietenkin: kyllä oli, siinä on kaikki järki ja kaikki täydellisyys.

Jumalan täydellisyys

Mihin tällä ajatusleikillä pyrin? Itse päädyin hyväksymään elämän sellaisena kuin se on. Näkemään sen kauneuden siellä, missä ehkä en sitä ole tavoittanut. Väitän, että elämä sellaisena kuin se on, on täydellistä. Se ei ehkä vain ole sitä minun mielestäni…

Kyllähän sinä sen tiedät, että moni asia vaikuttaa meistä täydelliseltä niin kauan, kunnes koemme todellisuuden. Ensisilmäykseltä toinen ihminen vaikuttaa täydelliseltä, mutta ei kulu aikaakaan, kun elämä osoittaa hänen olevan toista kuin ajatukseni hänestä. Ja sama tapahtuu myös toisin päin.

Silti elävän elämän täydellisyys ei katoa minnekään. Se katoaa vain ihmisen näköpiiristä. Minun rajattu käsitykseni ei tavoita elämän täydellisyyttä. Nämä ajatukseni täällä minun pääni sisällä vaikuttavat hiotuilta ja lähestyvät näin täydellisyyttä, koska ymmärrykseni tavoittaa ne. Ne sopivat järkeeni. Kun taas katson ’ideoitani’ elävässä elämässä, huomaan asioiden olevan toisin ja ajatuksenikin paljastuvat vähemmän täydellisiksi.

Jos siis palaan tuohon jouluevankeliumin tapahtumaan, niin minun näkökulmastani tilanne reaalimaailman tapahtumana voi tuntua olevan kaukana siitä ihanteesta, mitä minä pitäisin täydellisenä.

Mutta kuten sanoin, kyse on siitä, kuka katsoo ja arvioi. Missä minä näen vikoja, siellä Jumala näkee edelleen täydellisyyden, koska hän näkee koko kuvan.

Jumala katsoi Jeesus-lapsen syntymää ’livenä’ arjen kaikkine mausteineen ja hän saattoi silti sanoa siitä samaa kuin hän sanoi luomistyöstä:

”Ja Jumala katsoi kaikkea tekemäänsä, ja kaikki oli hyvää. Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni kuudes päivä.” (1. Moos. 1:31)

Ajattele, meidän Herramme katsoo sinun ja minun elämääni samalla tavoin. Meidän arkemme on hänen edessään kuin meistä jokin täydellinen sommitelma! Näin siis siitä huolimatta, että elämä voi meistä tuntua kaaokselta. Jumala näkee kaiken sen läpi, mikä sokaisee meidät. Ja Jumala havaitsee hyväksi sen, mitä me emme osaa käsitellä tai ymmärtää.

Tätä on se, kun Jumala katsoo sinua ja sinun elämääsi Kristuksen sovitustyön läpi. Hän näkee elämäsi kauneuden siellä, missä sinä näet vain puutetta, ahdistusta tai tuskaa.

No, jään tätä nyt itse pohtimaan. Olkoon tämä kirjoitus sellainen toisenlainen näkökulman maailman menoon. Tuskin syvällä mielessäni sitä koskaan tavoitan, mutta lohduttaudun sillä, että rakas Jumalani näkee kauneuden ja täydellisyyden siellä, missä minä kykenen näkemään vain vikaa ja virhettä.

Lopetan tämän pohdinnan Mooseksen laulun ensimmäisiin säkeisiin.

”- Kuuntele, taivas, mitä minä puhun, kuulkoon maa minun sanani. Sateena virratkoon minun opetukseni, kastepisaroina vierikööt sanani, niin kuin vihma nuorelle nurmelle, niin kuin kuurosade ruohikolle.

Minä julistan Herran nimeä. Ylistäkää Jumalamme kunniaa! Hän on turvamme, kalliomme, teoissaan täydellinen. Kaikki hänen tiensä ovat oikeat. Hän on uskollinen Jumala, ei hän vääryyttä tee. Hän on vanhurskas, tuomioissaan oikea.” (5. Moos. 32:1-4)