Kirkkovuosi päättyy tuomiosunnuntaihin. Sana ”tuomio” kuulostaa useimpien korvissa jokseenkin kielteiseltä. Tuomio tuo mieleen ajatuksen toki oikeudenmukaisuudesta, mutta myös rangaistuksesta. Harvemmin tulee mieleen, ettei tuomiosta aina seuraa rangaistus, vaan että tuomio voi olla myös vapauttava.

Tuomiosunnuntain sanoma liittyy Kristuksen toiseen tulemukseen, nyt kuninkaana ja vanhurskaana tuomarina. Tästä kirkkovuoden pyhästä käytetäänkin myös sen luonnetta kuvaavaa nimitystä Kristuksen kuninkuuden sunnuntai.

Ajatus Jumalan tuomion päivästä ymmärrettävästi kauhistuttaa monia – ehkä siksi, että harvapa meistä tahtoo kohdata elämänsä Jumalan täydellisen vanhurskauden vaatimuksin mitattuna. Jumalan tuomion yhteydessä moni unohtaa Jumalan rakkauden ja Kristuksen armotyön, jonka perusteella tuomio todellakin on Jeesukseen toivonsa panneella vapauttava.

Kristuksen omien kannalta tuomiosunnuntai on ilon juhla. Se tuomio, jonka Jeesukseen uskova saa, ei ole rangaistus, vaan se on vapautus kaikesta pahasta. Se on vapautustuomio. Tuomion päivänä Kristukseen uskova saa vapauttavan tuomion mukana täydellisen vapauden synnistä; synnin vaikutus hänen elämässään kuten myös hänen ympärillään lakkaa.

Olotilaa, joka odottaa uskovaa tuomiopäivän toisella puolen, kutsutaan Raamatussa monin eri nimin, mutta ehkä sana ’taivas’ on meille niistä kotoisin ja tutuin. Taivas kuulostaa nykymaailman epätäydellisyyteen tottuneelle palkkiolta, eikö vain? Luonteeltaan se ei kuitenkaan ole palkkio tai palkka, vaan vapautustuomio. Tuomion suoma vapaus on kuitenkin niin valtava, että taivasta kuvataan Raamatussa myös palkinnoksi (Ilm. 21:7).

Vapaus synnistä on vapaus elää. Taivas on tila, jossa ihminen vapautuu synnin vaikutuksesta ja pääsee elämään täydessä Jumalan yhteydessä. Se on vapautuminen synnistä, mikä johtaa ihmisen ja Jumalan välisen suhteen ennallistamiseen. Taivas merkitsee vapautta, johon ihminen on alkujaan tarkoitettu – vapautta Jumalan yhteydessä. Tässä mielessä tuomiosunnuntain kuva vapautustuomiosta kuvastaa hyvin uskovan osaa. Viimeisellä tuomiolla ihminen vapautuu synnin vaikuttamasta rangaistuksesta.

Ehkä suurin ihme taivaassa onkin se, että huomaa itse olevansa siellä! Tuntuu käsittämättömältä havaita olevansa pelastettujen joukossa. Seuraavaksi yritämme saada joitain maistiaisia siitä, mikä Herran omia taivaassa odottaa.

Raamattu ei tulevasta vapauden ajasta paljoa kerro, mutta riittävästi jopa niin, että osaamme kaivata perille pääsyä jo tässä ajassa. Vilkaiskaamme tulevaan ja pohtikaamme tovi, mikä ihanuus meitä odottaa.

Raamatun kuvaus taivaasta

Vanhurskaiden eli pelastustarjouksen hyväksyneiden osa on Raamatun mukaan ikuinen elämä. Ikuinen elämä onkin yleisin tulevaisuuttamme kuvaava ilmaus. Jos siinä sana ikuinen on jo sekin käsittämätön, mitä onkaan elämä siinä merkityksessä, miksi Jumala se on alkujaan tarkoittanut!

Ikuinen elämä tarkoittaa elämää Jumalan yhteydessä, asumista ’paikassa’, jossa Jumala on aina läsnä:

”Ja minä kuulin valtaistuimen luota voimakkaan äänen, joka sanoi: ’Katso, Jumalan asuinsija ihmisten keskellä! Hän asuu heidän luonaan, ja heistä tulee hänen kansansa. Jumala itse on heidän luonaan, ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut.” (Ilm. 21:3-4)

Nämä Ilmestyskirjan jakeet lienevät itselleni ehkä rakkaimmat taivasta kuvaavat sanat, koska niistä välittyy kauniisti Jumalan läsnäolon kokemus. Itselleni taivaassa kaikkein arvokkainta on juurikin Jumalan läsnäolossa oleminen. Siitä näet seuraa kaikki se muu hyvä, jota me taivaassa tapaamme.

Taivas on yleisin sana, jota käytämme ’paikasta’, jossa vietämme ikuista elämää. Taivaassa Jumalan läsnäolo täyttää ihmisen tarkoituksen jopa niin, että moni meille tässä ajassa kallisarvoinen tai luonnonmukainen asia menettää siellä taivaassa merkityksensä:

”Temppeliä en kaupungissa nähnyt, sillä sen temppelinä on Herra Jumala, Kaikkivaltias, hän ja Karitsa. Kaupunki ei myöskään tarvitse valokseen aurinkoa eikä kuuta, sillä Jumalan kirkkaus valaisee sen, ja sen lamppuna on Karitsa.

Kansat kulkevat sen valossa, ja maailman kuninkaat tuovat sinne mahtinsa kaiken loiston. Sen portteja ei suljeta päiväsaikaan, ja yötä siellä ei olekaan.” (Ilm. 21:22-25)

Jumalan läsnäolossa ihminen on ensimmäistä kertaa todella vapaa sitten Mooseksen kirjan alkulukujen. Syntiinlankeemuksessa yllemme tulleet synnin kirouksen lainalaisuudet väistyvät ja saamme kokea täydellisen yhteyden Jumalaan ja toisiimme.

Jumalan läsnäolossa ei ole enää merkitystä temppelillä Herran kohtaamisen paikkana, ei auringolla elämän ylläpitäjänä eikä kuulla valon tuojana, koska yö on sekin kadonnut. Ei ole enää pelkoa, ei turvattomuutta, minkä vuoksi vielä Jeesuksen aikaankin elintärkeät muurin portit ovat nekin poissa!

Jumalan läsnäolo muuttaa kaiken! Kuva ikuisesta elämästä avautuu vieläkin kirkkaammin, kun katsomme hieman, miten Raamatun siitä käyttämät termit ”paratiisi” ja ”taivas” kuvaavat sitä. Seuraavaksi tarkastelemme kuoleman jälkeisen elämän olemusta ”hyvän osan” (Luuk. 10:42) valinneiden kannalta.

Katsomme näiden sanojen merkitysten läpi taivaallisia näkymiä siten, ettemme aiheen rajaamiseksi kuitenkaan paneudu oman olemuksemme muutokseen, mikä sekin toki odottaa meitä tulevassa.

Paratiisi, ’Paradeisos’

Sana ”paratiisi” (’pairidaeza’, persian kieltä) tarkoitti alkujaan kuninkaan palatsin aidattua ja ympäristön vahingoittavilta vaikutuksilta suojattua puistoa. Paratiisiksi kutsuttu puisto ei ollut kokonaan ihmiskäden keinotekoista työtä, vaan oli jo luonnostaan kaunis. Ulkomaailmalta aluetta suojasi korkea muuri, minkä tähden kuningas ja muut paratiisin asukkaat olivat turvassa. Peuralaumat ja metsän eläimet saivat persialaisessa paratiisista suojapaikan.

Israelilaisten kielenkäytössä sana ”paratiisi” rajoittui aluksi uskonnolliseksi käsitteeksi merkiten lähinnä Eedenin puutarhaa, josta ihminen aikanaan karkotettiin. Ajan myötä termistä muotoutui myös kuva Jumalan antama taivaallisesta toivosta. Sillä viitattiin tulevaan kulta-aikaan, jolloin Jumalan kansa omistaa oikean kotinsa ”Aabrahamin helmassa”, millä nimellä paratiisi myös tunnettiin (Luuk. 16:22). Tällä tavoin paratiisi ymmärrettiin evankeliumien aikaankin.

Vanhassa testamentissa

Paratiisi -sanan heprean kieleen lainautunut muoto esiintyy Vanhassa testamentissa vain kolme kertaa ja se tarkoittaa puistoa (Laul. l. 4:13; Saarn. 2:5; Neh. 2:8). Sanaa käytetään siis vastaavassa merkityksessä kuin persian kielessäkin.

Uskonnolliseen kielenkäyttöön ’paratiisi’ tuli Vanhan testamentin kreikankielisen käännöksen Septuagintan vaikutuksesta. Siinä näet Ensimmäisen Mooseksen kirjan paratiisia käsittelevissä luvuissa (1. Moos. 2-3) Eedenistä käytetty heprean sana ’gan’ eli puutarha käännettiin kreikaksi sanalla ’paradeisos’. Samoin sanaa käytetään profeettojen tulevaisuudenkuvissa, joissa Jumalan Israelille antaman lupauksen täyttämistä verrataan Eedenin puutarhaan (Jes. 51:3; Hes. 36:35; Jes. 11:6-9).

Yleinen myöhäisjuutalainen käsitys olikin, että Aadamin lankeemuksen jälkeen paratiisi katosi ihmisten ulottuvilta. Se oli ’odottamassa’ kolmannessa taivaassa, jossa vanhurskaat vainajat asustavat odottamassa viimeistä tuomiota (vrt. ”Abrahamin helma”). Maailmanaikojen lopussa Jumala palauttaa luomakunnan alkuperäiseen turmeltumattomaan tilaan, jolloin kaikki vanhurskaat pääsevät paratiisiin viettämään häiriintymätöntä elämää Herran yhteydessä (2. Bar. 4:6; 2. Bar. 59:8; 4. Esra. 3:6; 4. Esra. 4:7; 4. Esra. 7:36). Tämä ei siis ole Vanhan testamentin opetus, vaan juutalaisen perimätiedon näkemys.

Uudessa testamentissa

Sana ’paratiisi’ (kreikan ’paradeisos’) esiintyy Uudessa testamentissa vain kolmasti sielläkin (Luuk. 23:43; 2. Kor. 12:1-6; Ilm. 2:7). Katsotaanpa näistä ensin Paavalin tekstiä:

”Tunnen erään Kristuksen oman, joka neljätoista vuotta sitten temmattiin kolmanteen taivaaseen. Oliko hän silloin ruumiissaan vai poissa siitä, en tiedä, sen tietää Jumala. Ja tästä miehestä tiedän, että hänet temmattiin paratiisiin ja hän kuuli sanoja, joita ihminen ei voi eikä saa lausua. Oliko hän ruumiissaan vai poissa siitä, en tiedä, sen tietää Jumala.” (2. Kor. 12:2-4)

Paavali tekstissään rinnastaa sanat ”kolmas taivas” ja ”paratiisi”. Se viittaa siihen, että Jumalan taivas (”taivasten taivas”) olisi mahdollisesti sama kuin ”paratiisi”. Oppia en tästä kuitenkaan lähtisi johtamaan, koska Paavalin antama merkitys on mystinen ja jossain määrin epämääräinen. Nimittäin mitä todennäköisemmin Paavali viittaa termillä edellä mainittuun juutalaiseen käsitykseen paratiisista, mikä oli hänen aikansa yleinen näkemys juutalaisuudessa. Hänen tarkoituksensa ei ollut luoda oppia taivaista, vaan ’kerskata’ häntä vastustavien väärien opettajien tavoin voittaakseen seurakunnan takaisin puolelleen.

Eskatologisena lopun aikaan kuuluvana ilmauksena paratiisi esiintyy ainoastaan Ilmestyskirjassa (Ilm. 2:7), missä paratiisi on havainnollinen kielikuva, jolla valaistaan Jumalan yhteyteen päässeiden häiriötöntä onnea.

Myös Jeesus käytti tätä sanaa kertaalleen (Luuk. 23:43). Opetuslapsilleen hän puhui aina ”valtakunnasta” tai ”Taivasten valtakunnasta”, mutta ristillä kuolevalle ryövärille hän puhui ”paratiisista”. Syy sanavalintaan oli ilmeinen; Jeesus mukautti puheensa aina kuulijoiden mukaan, mistä lienee siis kyse myös hänen sanoissaan ryövärille.

Jeesus puhui sanoin, joita ryöväri ymmärsi. Ristillä kärsivälle ryövärille opetus ”Taivasten valtakunnasta” olisi mitä todennäköisemmin ollut vieras eikä tilanne tietenkään mahdollistanut pidempää opetusta aiheesta, joten Jeesus käytti mieluummin sanaa ’paratiisi’, jonka tiesi parhaiten välittävän mielikuvan hyvästä tulevaisuudesta ryövärille. Tämä on hyvä muistutus meillekin siitä, että monesti ymmärretyksi tuleminen on tärkeämpää kuin hengellisesti pedantti ilmaus.

Taivas, ’ouranos’ / ’shamajim’

Se oli kaikki, mitä Raamattu opettaa meille paratiisista. Luulen, että ilmaus pikemmin herätti enemmän kysymyksiä ja mielenkiintoa kuin antoi vastauksia. Toivottavasti yleisemmin Raamatussa käytetty sana ’taivas’ antaa meille enemmän vastauksia. Tämä sana on meille kaikille tuttu ”taivas” eli alkukielessä kreikan ’ouranos’ ja heprean ’shamajim’.

Vanhassa testamentissa

Taivas tarkoittaa Vanhassa testamentissa paikoitellen silmillä havaittavaa luonnon tähtitaivasta, taivaanvahvuutta (1. Moos. 1:14; 1. Moos. 15:5; 1. Moos. 22:17; Ps. 8:4; Ps. 19:2). Aurinko, kuu ja tähdet olivat kiinni taivaankannessa (1. Moos. 1:14, 17).

Taivaasta puhutaan osaksi myös Jumalan asumuksena uskonnollisessa merkityksessä (Ps. 2:4; Ps. 103:11; Saarn. 5:1). Muinaisseemiläisen käsityksen mukaan maailma oli kerroksinen. Alinna oli syvyys tai tuonela, seuraavana maa ja ylinnä taivas tai useita taivaita (2. Moos. 20:4; Ps. 115:16-).

Erotukseksi ”näkyvästä taivaasta” Jumalan asuntoa sanottiin myös taivasten taivaiksi (5. Moos. 10:14; 1. Kun. 8: 27; Ps. 148:4).

Uudessa testamentissa

Vanhan ja Uuden testamentin mukaan taivaassa on Jumalan valtaistuin ja hänen pyhä temppelinsä (Ps. 11:4; Ilm. 11:19). Koska taivas on Jumalan asumus, on se myös katoamattomien aarteitten, todellisen hyvän, keskus (Matt. 6:20; Matt. 19:21; Luuk. 12:33). Jeesus puhuu jäähyväispuheessaan opetuslapsille taivaasta Isän kotina, jossa on monta asuinsijaa, minne hän menee valmistamaan omilleen sijaa (Joh. 14:2-3).

Paratiisin yhteydessä mainittu Paavalin näky taivaasta (2. Kor. 12:2-4) antaa pohjan yleiselle käsitykselle siitä, että taivaassa olisi useita eri tasoja eli ’taivaita’. Kuten edellä todettiin, Paavali viittaa tekstissä juutalaiseen tradition mukaiseen käsitykseen taivaasta ja paratiisista. Sen eri tekstitraditiot kuvasivat taivaita olevan eri määrän. Määrä vaihteli 3 taivaasta aina 365:een taivaaseen, joskin 3 ja 7 olivat yleisimmät määrät. Paratiisi puolestaan sijoitettiin tyypillisesti johonkin näistä taivaista.

Kolmas taivas ei kuitenkaan välttämättä viittaa taivasten valtakunnan kerroksiin. Paavalin näyssä ’kolmas taivas’ todennäköisesti viittaa siihen, että hän ajatteli taivaita olevan kolme, joista paratiisi oli kaikkein ylin eli se, minkä me käsitämme vasta ’taivasten taivaaksi’. Alin taivas on ilmakehä, kun taas avaruutta pidettiin toisena taivaana. Täten vasta kolmas taivas oli Jumalan asuinsija eli ”taivasten taivas”, joka on myös pyhien enkelien olinpaikka (Matt. 18:10; Matt. 22:30; Matt. 24:36; Luuk. 2:15; Luuk. 15:7; Gal. 1:8).

Taivasten taivaassa Jumalan kansaa odottaa autuuden ilo (Matt. 5:12; Matt. 25:21), sillä siellä he saavat ”nähdä hänen kasvonsa” (Ilm. 22:4) eli elää täydellisesti Jumalan yhteydessä.

Taivasten taivaassa

Ilmestyskirjassa annetun kuvan mukaan pelastetut ovat taivaassa Jumalan valtaistuimen edessä ja palvelevat häntä päivät ja yöt (Ilm. 7:15). Se on palkka, aarre, perintö, Jeesuksen valmistama asuinsija, uskovan uusi koti (Matt. 5:12; Matt. 6: 20; 1. Piet. 1:4; Joh. 14: 1-3, 2. Kor. 5:1-5).

Ikuinen elämä taivaassa on elämää Jumalan yhteydessä – se on suuriin siunaus, mitä ihminen voi osakseen kuvitella. Kaikki muu, mitä taivaassa näemme on vähäistä sen rinnalla siitäkin huolimatta, että Ilmestyskirjan viimeisen luvun kuva taivasten taivaasta Herran omien asuinsijana on vähintään valtava. Se on toki vertauskuvallinen näkymä, mutta ehkäpä se sellaisena kertoo meille konkreettisuuteen taipuvaisille ihmisille enemmän taivaan luonteesta:

”Enkeli näytti minulle elämän veden virran, joka kristallinkirkkaana kumpuaa Jumalan ja Karitsan valtaistuimesta. Kaupungin valtakadulla, virran haarojen keskellä kasvoi elämän puu. Puu antaa vuodessa kahdettoista hedelmät, uuden sadon kerran kuukaudessa, ja sen lehdistä kansat saavat terveyden. Mikään ei enää ole kirouksen kahleissa. Kaupungissa on Jumalan ja Karitsan valtaistuin, ja kaikki palvelevat Jumalaa. He saavat nähdä hänen kasvonsa, ja heidän otsassaan on hänen nimensä. Yötä ei enää ole, eivätkä he tarvitse lampun tai auringon valoa, sillä Herra Jumala on heidän valonsa. He hallitsevat kuninkaina aina ja ikuisesti.” (Ilm. 22:1-5)

Ja jos tähän näkymään vielä yhdistää Jesajan sanat (Jes. 11:6-9) siitä, millaista on käyskennellä Herran vuorella, niin luulen, että olemme päässeet jo melkoisen hyvin taivastunnelmiin. Suurin ihmetys ei taivaassa näet liene se, miltä siellä näyttää, vaan millaista siellä on olla. Tässä vielä Jesajan maalaama taivainen näkymä paratiisista:

”Silloin susi kulkee karitsan kanssa ja pantteri laskeutuu levolle vohlan viereen, vasikka ja leijonanpentu syövät yhdessä ja pikkupoika on niiden paimenena. Lehmä ja emokarhu käyvät yhdessä laitumella, yhdessä laskeutuvat levolle niiden vasikat ja pennut, ja leijona syö heinää kuin härkä. Ja imeväinen leikkii kyyn kolon äärellä, vastikään vieroitettu lapsi kurottaa kättään kohti myrkkykäärmeen luolaa. Kukaan ei tee pahaa, ei tuota turmiota minun pyhällä vuorellani, sillä maa on täynnä Herran tuntemusta niin kuin meri on vettä tulvillaan.” (Jes. 11:6-9)

Voi millaista siellä onkaan!

Voimme edellisen perusteella uskoa taivaan tai paratiisin olevan tavoittelemisen arvoinen, jo sen perusteella mitä lyhyesti olemme siitä nyt kuulleet. Tulkitaan tekstit siitä kuvainnollisesti tai kirjaimellisesti – välittävät ne kuvan taivaasta paikkana, jossa ihmisen on vihdoin hyvä olla.

Taivaskysymyksen edessä voimme luottaa lapsenomaisesti siihen, että taivaassa on kaikkea sitä, mitä ihminen voi toivoa ja paljon enemmän. Suurin ihme taivaassa on tietty Jumala itse ja hänen jatkuva luomistyönsä, mutta pohjimmiltaan meille riittää tietoisuus siitä, että se on paikka jonne kaikki haluavat, ja jossa kaikki yllättyvät sen loistosta ja ihanuudesta.

Voimme toki yrittää määritellä taivaan luonnetta tai sen olemusta monisanaisestikin, mutta ehkä emme silti pääse lähellekään sitä autuutta, mikä meitä perillä odottaa. Voimme edelleen lukea eri ihmisten kertomuksia siitä, millaista taivaassa oli, kun he esimerkiksi näyssä ovat siellä käyneet. Jos jonkun ihmisen maalaama kuva taivaasta ei sinua miellytä – älä välitä, sillä Herra on valmis luomaan sinua varten vaikka ihan oman taivaan. Loppujen lopuksi tiedämme taivaasta varmasti vain sen, että mekin tahdomme viettää siellä iäisyytemme!

Otetaan loppuun vielä kahden tunnetun kirkkoisän sanoja siitä, miten he taivaan kirkkauden täällä ajassa ymmärsivät. Nyt he toki varmasti tietävät asiasta jo paljon tätä paremmin.

Aloitetaan uskonpuhdistaja Martin Lutherista, joka sanoo taivaasta näin:

”Minä uskon, ettei meillä tulevassa elämässä ole oleva muuta tehtävää kuin katsella ja ihmetellä Luojaa ja hänen töitänsä. Ajattelen tätä usein voimatta kuitenkaan koskaan käsittää, miten siellä aikaa viettäisimme. Siellähän ei ole oleva mitään muutosta, ei työtä, ei syömistä eikä juomista eikä muutakaan tehtävää. Mutta uskon siellä olevan kylliksi nähtävää. Siksi oli Filippus aivan oikeassa sanoessaan: ’Herra, näytä meille Isä, niin me tyydymme’ (Joh. 14:8). Hän on oleva tarkkaavaisuutemme autuuttavana kohteena, joka riittää askarruttamaan meitä kautta ikuisuuden.”

Vastaavasti varhaisempi kirkkoisä Augustinus pohtii ihmisen tulevaisuutta puolestaan tähän tapaan:

”Ilo on tuleva mittaamattoman suureksi, määrättömän ylivuotavaksi, käsittämättömän loputtomaksi, ainoalaatuisen arvokkaaksi, kaikki maalliset mittapuut ja arvostelumahdollisuudet sivuuttavaksi. Me silloin rakastamme rajattomasti, katselemme väsymättä ja riemuitsemme loputtomasti.”

Voinemme siis lopuksi yhtyä näiden Jumalan miesten näkemykseen, liittää niihin omat toiveemme ja kilvoitella hyvän kilpailun tavataksemme heidät kummatkin perillä taivaassa, jolloin voimme kysyä heiltä henkilökohtaisesti, miten he nyt kokevat aikanaan antamiensa arvioiden osuneen oikeaan.

Taivaassa tavataan!

Pohdittavaa

Millainen mielikuva minulla on taivaasta?
Eikö olekin hyvä tietää, että tämä näkyvä maailma ei ole kaikki?