Uutisoinnissa puhutaan usein vahvistamisesta. Esimerkiksi viranomaiset vahvistavat tiedot onnettomuuksien uhrien lukumäärästä vaikkapa liikenneministeriö vahvistaa tilastotiedot kuolonkolarien määrän vuotuisesta kasvusta.

On myös toisenlaista vahvistamista. Esimerkiksi presidentin tehtävä on vahvistaa lain voimaan tulo allekirjoituksellaan. Vastaavasti me vahvistamme vaikkapa luottokorttiostoksen omalla allekirjoituksellamme, kun taas henkilöllisyystodistus vahvistaa henkilöllisyytemme kassahenkilölle. Samoin paperi, johon on koottu joukko arvosanoja, muuttuu todistukseksi tai viralliseksi opintorekisteriotteeksi, kun se on vahvistettu allekirjoituksella ja oppilaitoksen leimalla.

Jos meillä ihmisillä on tällainen tarve vahvistaa keskinäisiä sopimuksia ja tietojen sekä dokumenttien alkuperää, on myös Jumala huomioinut tämän tarpeemme vahvistamalla oman sanansa ja hänen nimessään tehdyn julistustyön. Markuksen evankeliumin loppuun on tallennettu Jeesuksen lähetyskäsky (Matt. 28:18-20), johon on liitetty lupaus julistetun sanoman vahvistamisesta.

”Hän sanoi heille: ”Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille. Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen. Ja niitä, jotka uskovat, seuraavat nämä tunnusmerkit: Minun nimissäni he ajavat pois pahoja henkiä. He puhuvat vierailla kielillä. He tarttuvat käsin käärmeisiin, ja vaikka he juovat tappavaa myrkkyä, se ei vahingoita heitä. He panevat kätensä sairaiden päälle, ja nämä paranevat.” Kun Herra Jeesus oli puhunut heille tämän, hänet otettiin ylös taivaaseen ja hän istuutui Jumalan oikealle puolelle. Opetuslapset lähtivät matkaan ja saarnasivat kaikkialla. Herra toimi heidän kanssaan ja vahvisti sanan tunnusmerkeillä.” (Mark. 16:15-20)

Tarkastellaan tätä tekstiä etsien vastausta siihen, miten Herra voi vahvistaa kuulijoille hänen nimessään julistetun sanoman jumalallisen alkuperän.

Ennen kuin jatkamme eteenpäin tämän tekstin tutkimista, on tunnustettava se tosiasia, ettei varhaisimmat käsikirjoitukset ja muut varhaiset todistustekstit tunne tätä Markuksen evankeliumin loppuosaa. Käsikirjoitustraditio ja tyylimuutos alkukielisessä tekstissä viittaavat siihen, että jakeet 16:9-20 on lisätty myöhemmin Markuksen evankeliumiin alkuseurakunnan muusta traditiosta. Käsikirjoituksissa esiintyy tekstistä kaksi erilaista loppujaksoa, joskin joistain käsikirjoituksista loppujakso puuttuu kokonaan. Kumpikaan loppujaksojen variantti ei siis sisältynyt alkuperäiseen Markuksen kirjoittamaan evankeliumiin.

Tämä Markuksen evankeliumiin lisätty tekstijakso on kuitenkin jo 100-luvulla tehty myöhempi lisäys, joten sen paikka osana Raamattua on perusteltu, koska tekstiä ei kyseenalaistettu, kun Uuden testamentin kanoniset kirjoitukset myöhemmin vahvistettiin. Tämä jakso ei sisällä mitään sellaista materiaalia, jota ei olisi muualla kirjoituksissa vahvistettu. Näin ollen tämä jakso, vaikka se ei kuulukaan alkuperäiseen evankeliumiin, tulee sisällöltään varmennetuksi toisten tekstien perusteella. Voimme siis hyvällä omallatunnolla lukea myös tätä tekstiä vahvistettuna Jumalan sanana.

Lähetyskäskyn mukaan koko maailma on saatettava Jeesuksen opetuslapsiksi: ”Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille.” Tämä tehtävä on Kristuksen itsensä antama missio seurakunnalle, kunnes hän saapuu takaisin kaikessa kirkkaudessa. Tämä tapahtuu kastamalla ja saarnaamalla evankeliumia. Kannattaa todellakin huomioida, että julistuksessa ei ole kysymys mistä vain eettisesti tai moraalisesti Raamattua tukevasta opetuksesta, vaan evankeliumista – ilosanomasta Kristuksessa.

Jakeessa 16 kuvataan yksinkertaisesti, mistä kristillisessä uskossa on kysymys: ”Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.” Evankeliumin sanoma jakaa kuulijakunnan kahtia sen mukaan, mikä heidän suhtautumisensa sanaan on. Luther sanoo saman hieman toisin sanoin:

”Kukaan ei pelastu jonkun toisen, vaan ainoastaan oman uskonsa kautta. Ketään ei myöskään tuomita kenenkään muun epäuskon tähden vaan ainoastaan oman epäuskonsa ja syntinsä tähden, Mark. 16:16. Jokainen siis uskokoon omasta puolestaan, ja toisen usko ei auta häntä yhtään, jos hän ei itse usko.”

Nämä jakeen 16 Jeesuksen sanat puhuvat evankeliumin sanoman kaksijakoisuudesta. Jokainen joutuu tekemään päätöksen evankeliumin edessä kuultuaan sen. Hän, joka tulee näin Kristuksen omaksi, pelastuu, mutta joka ei usko, tuomitaan epäuskonsa perusteella kadotukseen. Kun evankeliumi julistetaan, muita mahdollisuuksia ei yksinkertaisesti ole. Tätä samaa kaksijakoisuutta Paavali kuvaa vertaamalla evankeliumia Kristuksen tuoksuun:

”Sillä me olemme Kristuksen tuoksu Jumalalle sekä pelastuvien että kadotukseen joutuvien joukossa: näille tosin kuoleman haju kuolemaksi, mutta noille elämän tuoksu elämäksi.” (2. Kor. 2:15-16)

Sama tuoksu assosioituu toisten kohdalla elämän tuoksuksi, kun toisille se on kuoleman löyhkä. Tästä on yksinkertaisesti kyse, kun julistamme Jumalan evankeliumia.

Kristus on luvannut olla omiensa kanssa loppuun asti ja hän lupaa vahvistaa sanansa sitä seuraavin merkein. Kristus ei vahvista sanaansa allekirjoituksin tai leimoin, vaan tunnusmerkein, jotka seuraavat julistettua sanaa: ”Herra toimi heidän kanssaan ja vahvisti sanan tunnusmerkeillä.”

Tekstissä mainitut merkit ovat esimerkkejä tunnusmerkeistä, joilla Jeesus vahvistaa nimessään julistetun evankeliumin. Mainitut merkit ovat todiste messiaanisen aikakauden alkamisesta, jota Jesaja kuvaa näin:

”Silloin aukenevat sokeiden silmät ja kuurojen korvat avautuvat, rampa hyppii silloin kuin kauris, mykän kieli laulaa riemuaan.” (Jes. 35:5-6a)

Apostolien teot kertovat siitä, miten nämä merkit todella seurasivat hänen opetuslapsiaan.

Mikään ei kuitenkaan viittaa siihen, että näiden merkkien pitäisi rajoittua vain apostoliseen aikaan. Pikemminkin päinvastoin, koska Jeesus puhuu lupauksessaan seuraajistaan yleensä – ei pelkästään apostoleista: ”Ja niitä, jotka uskovat, seuraavat nämä tunnusmerkit: Minun nimissäni he…” Käsittääkseni mekin olemme niitä, jotka uskovat.

Aivan kuten Raamatun tulkinnassa yleensä, niin myös tämän paikan tulkinnassa tulee soveltaa tervettä järkeä. Esimerkiksi viittaukset käärmeiden puremiin ja myrkyn juontiin eivät tarkoita sitä, että meidän tulisi tietoisesti altistaa itsemme tällaisille vaaroille ollaksemme todistukseksi sanan alkuperästä. Ei liene Herran tahdon mukaista, että laittaisimme tässä tietoisesti hänen sanansa turhaan koetukselle, niin kuin esimerkiksi eräs Yhdysvalloissa vaikuttava lahko tekee, jonka rituaaleihin kuuluu myrkkykäärmeiden nostelu todistuksena Jumalan sanan voimasta.

Usko ei ole seurausta tunnusmerkeistä, vaan usko perustuu sanaan. Merkit seuraavat sitä, joka uskoo. Tekstimme mukaan ei ole meidän tehtävämme keskittyä vahvistamaan julistusta tunnusmerkein, se on Jumalan tehtävä, sillä hänen sanaansahan me julistamme. Meidän tehtävämme on julistaa evankeliumi kaikille luoduille, Herra kyllä vahvistaa itse sanansa arvovallan. Kun siis näet tunnusmerkkejä tapahtuvan, niiden tarkoitus on vahvistaa julistetun sanan alkuperä, ei toisinpäin. Emme julista siksi, että tapahtuisi ihmeitä, vaan ihmeet seuraavat julistusta vahvistaen sen.

Tunnusmerkkien kohdalla tuleekin aina muistaa, että tunnusmerkit seuraavat sitä, joka uskoo. Ne eivät edellä julistustyötä, vaan ne vahvistavat julistetun sanan. Meidät on kutsuttu todistamaan Kristuksesta – Herra puolestaan vahvistaa julistetun sanan tunnusmerkein. Meidän tehtävämme ei siis ole keskittyä tunnusmerkkien tekemiseen tai niiden etsimiseen, vaan ilosanoman julistamiseen ja sen uskomiseen. Tunnusmerkit ovat Jumalan vahvistus sanalleen.

Viimeiset kaksi jaetta kertovat siitä, miten Jeesus otettiin taivaaseen ja miten hän istui Isän oikealle puolelle. Taivaaseenastuminen oli tuttu käsite sekä juutalaiselle että kreikkalaiselle lukijakunnalle. Sen sijaan Jeesuksen istuutuminen Isän oikealle puolelle on meille ehkä jo itsestäänselvyys, mutta Markuksen evankeliumin juutalaisille lukijoille se ei ollut. Istuutuminen Jumalan oikealle puolelle kuulosti mahdottomuudelta juutalaisille. Heidän mielestään oli vain yksi Jumala eikä hänen valtaistuintaan voinut kukaan jakaa eikä yhdelläkään enkelillä ollut edes oikeutta istua pyhän Jumalan lähellä. Istuutuminen Jumalan oikealle puolelle tarkoitti sitä, että Jeesus hallitsee Jumalan valtuuttamana kaikkea. Vertaapa ajatusta vaikkapa psalmistin tekstiin:

”Istu oikealle puolelleni. Minä kukistan vihollisesi, panen heidät jalkojesi alle, korokkeeksi valtaistuimesi eteen.” (Ps. 110:1)

Meille merkitsee arvaamattoman paljon se, että meidän Herramme saanut Isältä kaiken vallan taivaassa ja maan päällä. Kristuksen valta-asema taivaissa takaa meidän julistuksellemme kaikkia muita valtoja valtavamman auktoriteetin. Kun Kristus avaa oven, sitä ei kukaan edestämme sulje. Jos Kristus sulkee oven, sitä ei kukaan ihmiselle voi enää avata. Me kuljemme Kristuksen valtuuttamina, saman Kristuksen, joka hallitsee kaikessa herruudessa Jumalan Isän oikealla puolella.

Julistustamme ei siis vahvista aivan kuka tahansa, vaan kaiken yläpuolelle korotettu Herra Jeesus Kristus. Mieti, millainen auktoriteetti on sanomalla, jonka vahvistaa kaiken yläpuolelle korotettu Herra. Vielä käsittämättömämpää on se, että meidät on valtuutettu julistamaan tätä evankeliumia, jonka itse kirkkauden Herra vahvistaa merkein, jotka seuraavat hänen sanansa julistusta.

Pohdittavaa

Kenen tehtävä on julistaa?
Kenen tehtävä on vahvistaa sana? Miten hän sen tekee?
Vahvistaako sana tunnusmerkit vai päinvastoin? Kumpaa minun tulisi siis etsiä?