Siteeraan tähän Johanneksen evankeliumin tekstin. Etenkin sen viimeinen jae on minulle erityisen rakas. Vuoden 1933/38 kirkkoraamatun käännöksessä viimeisen jakeen kysymys on kirjoitettu muotoon ”Tahdotteko tekin mennä pois?”

”Tämän kuultuaan monet hänen opetuslapsistaan sanoivat: ’Sietämätöntä puhetta. Kuka voi kuunnella tuollaista?’ Jeesus tiesi, että hänen sanansa olivat herättäneet opetuslapsissa ärtymystä, ja hän sanoi heille: ’Loukkaako tämä teitä? Miten käykään, jos te näette Ihmisen Pojan nousevan sinne, missä hän ennen oli! Henki yksin tekee eläväksi, lihasta ei ole mitään hyötyä. Ne sanat, jotka olen teille puhunut, ovat henki ja elämä. Teidän joukossanne on kuitenkin muutamia, jotka eivät usko.’ Jeesus tiesi näet alusta alkaen, ketkä eivät uskoneet ja kuka hänet kavaltaisi. Hän jatkoi: ’Juuri siksi sanoinkin teille, ettei kukaan voi tulla minun luokseni, ellei Isä sitä hänelle suo.’ Monet Jeesuksen opetuslapset vetäytyivät tämän jälkeen joukosta eivätkä enää kulkeneet hänen mukanaan. Jeesus kysyi niiltä kahdeltatoista: ’Aiotteko tekin lähteä?’” (Joh. 6:60-67)

Teksti tuli erityisen rakkaaksi minulle, kun jo kauan sitten miellyin ensin Outi Terhon säveltämään ja sanoittamaan kappaleeseen ’Tahdotko sinäkin mennä pois’, joka on taltioitu levylle ’Minun käteni soi’ (1986). Olin silloin kuullut kappaleen aiemmin kuin ymmärsin sen edes liittyvän tähän raamatunkohtaan. Kun sitten myöhemmin sattumalta törmäsin tekstiin Johanneksen evankeliumissa, liikutti se minua erityisen syvästi.

On huomionarvoista, että Jeesus kysyi kysymyksen ”Tahdotteko tekin mennä pois?” kaikkein lähimmiltä seuraajiltaan, mikä tekee mielestäni kysymyksestä entistäkin koskettavamman.

Ja vielä koskettavammaksi kysymys muuttuu, kun malttaa tutustua tapahtumiin, jotka edelsivät tekstin tilannetta. Kerrataanpa siis lyhyesti, mitä oikein tapahtui ennen tekstimme tapahtumia.

Suosion huipulla kohti kuninkuutta

Palataan Johanneksen evankeliumin kuudennen luvun alkuun, joka alkaa kertomuksella Jeesuksen ensimmäisestä ruokkimisihmeestä (Joh. 6:4-13). Jeesus opetti tuolloin Kapernaumin vastarannalla Tiberiaan seudulla, mistä kuulijoilla oli melko pitkä matka lähimpään kylään. Matkan pituuden tähden väkeä ei voinut lähettää matkaan tyhjin vatsoin, joten Jeesus teki monituhatpäisen kuulijakunnan ihmetykseksi mahdottomasta mahdottoman – hän ruokki viidellä leivällä ja kahdella kalalla koko valtavan joukon – viisi tuhatta miestä sekä kooltaan tuntemattoman joukon naisia ja lapsia (Matt. 14:21).

Ihmeteon aikaan Jeesus oli suosionsa huipulla, mistä jo kertoo pelkästään monituhatpäinen kuulijajoukko. Ja arvatenkin ruokkimisihmeen jälkeen Jeesus oli suositumpi kuin koskaan aiemmin – saattoihan hänet rinnastaa Moosekseen, joka ruokki mannaihmeellä kansan kokoerämaavaelluksen ajan. Näin ainakin monet häntä seuraamaan lähteneet ajattelivat (Joh. 6:30-31). He odottivat Jeesuksen olevan Mooseksen kaltainen johtajaa ja profeetta (5. Moos. 18:15-18), joka johdattaisi heidät pois vieraan vallan alaisuudesta.

Monet kuulijat ymmärsivät Jeesuksen messiaaksi, mutta ikävä kyllä he eivät odottaneet messiaan olevan Jeesuksen kaltainen hengellinen vaikuttaja, vaan he kuvittelivat Jeesuksen odottavan oikeaa hetkeä kansannousuun.

Jeesus tiesi, että väkijoukko aikoi huutaa hänet kuninkaakseen vaikka väkisin (Joh. 6:15). He tahtoivat kruunata Jeesuksesta kuninkaan, joka täyttäisi heidän maalliset tarpeensa. Kansan halukkuus huutaa Jeesus kuninkaaksi tuntui Jeesuksesta varmasti houkuttavalta. Nimittäin jos Jeesus olisi ollut immuuni vallan houkutukselle, tuskin Saatana olisi erämaassa kiusannut häntä samalla aiheella (Matt. 4:8-10).

Jeesuksen kuninkuus ei kuitenkaan perustunut tämän maailman valtaan eikä hänen tehtävänsä messiaana ollut ratkaista ihmisten aineellisia ongelmia poliittisin tai sotilaallisin keinoin. Oli tullut aika ’viheltää peli poikki’ ja saada kuulijat ymmärtämään, mistä hänen seuraamisessaan oli kyse.

Kaikenkarvaisia seuraajia

Ruokkimisihmeen jälkeen Jeesus vetäytyi vuorille yksinäisyyteen rukoilemaan (Joh. 6:15; Matt. 14:23). Yön aikana hän siirtyi Gennesaretin yli vastarannalle Tiberiaasta Kapernaumiin (Joh. 6:16-21). Aamulla osa väestä seurasi Jeesusta venein Kapernaumiin (Joh. 6:23-25).

Lisäksi tieto Jeesuksen tulosta noteerattiin pian Kapernaumin alueella, koska Jeesuksen luo alettiin tuoda sairaita ja rampoja kohta Jeesuksen seurueen rantautumisen jälkeen (Mark. 6:54-56; Matt. 14:34-36). Jälleen suuret joukot kokoontuivat odottamaan aina vain toinen toistaan suurempia ihmeitä ja tunnustekoja. Tietyllä tapaa tilanne näyttää jokseenkin tutulta. Nimittäin sama toistuu tänäkin päivänä siellä, missä Herra vahvistaa sanansa ihmein.

Jeesusta seurannut kansanjoukko ei ollut yhtenäinen odotuksiltaan, vaan kuulijoiden suhtautuminen Jeesukseen vaihteli melkoisesti. Ja edelleen sama pätee taas nykypäivän massatapahtumiin; niihinkään kokoontuneet ihmiset eivät muodosta yhtenäistä joukkoa, vaan odotukset vaihtelevat isolla hajonnalla.

Evankeliumien tekstin perusteella Jeesuksen kuulijakunnan voi karkeasti jakaa seuraaviin ryhmiin:

• Osa kuulijoista tahtoi nähdä lisää ruokkimisihmeen kaltaisia tunnustekoja, joista pääsisivät itsekin hyötymään (Joh. 6:26,36). He eivät kulkeneet Jeesuksen matkassa elääkseen hänen opetustensa mukaan, vaan he ajattelivat Jeesuksen voimatekojen palvelevan vain omia henkilökohtaisia päämääriään.

• Edelleen kuulijoiden joukossa oli myös paljon heitä, jotka lähestyivät Jeesusta henkilökohtaisen hädän, kuten sairauden, tähden uskoen Jeesuksen voivan auttaa heitä (Mark. 6:55-56; Matt. 14:35). Hekään eivät ymmärtäneet Jeesuksen tehtävän hengellistä luonnetta, mutta he eivät sentään kuvitelleet hyötyvänsä Jeesuksesta, vaan laittoivat vilpittömästi kaiken toivonsa häneen jumalanmiehenä ja parantajana.

• Vieläpä joukossa oli suuri joukko heitä, jotka odottivat Jeesuksen tähtäävän kapinaan ja kuninkuuteen. He ajattelivat hyötyvänsä Jeesuksesta taloudellisesti ja yhteiskunnallisesti (Joh. 6:26). Osa heistä tunnustautui Jeesuksen opetuslapsiksi, minkä vuoksi he seurasivat Jeesusta minne hän vain menikin (Joh. 6:23-25). He tunnustivat Jeesuksen johtajakseen, mutta vain niin kauan, kun Jeesuksen missio näytti sopivan heidän ennakkokäsityksiinsä.

• Mutta oli joukossa toki heitäkin, jotka olivat uskossa vastaanottaneet Jeesuksen ja hänen opetuksensa omakseen. Hekään eivät vielä ymmärtäneet Jeesuksen tehtävää ihmiskunnan sovittajana, mutta he olivat päättäneet seurata Jeesusta ja ottaa vaarin hänen opetuksistaan, vaikka Jeesuksen puheet monesti hämmensivät heitä.

Vastaavat ihmisryhmät voi tunnistaa sieltäkin, missä nykyään julistetaan evankeliumia. Osa etsii vilpittömästi uutta elämää, kun taas toiset tulevat mielenkiinnosta katselemaan, josko siellä nyt jotain ihmeitä tapahtuisi. Jotkut vastaanottavat evankeliumin sanan, kun taas toiset takertuvat epäkohtiin. Toinen ottaa iloiten vastaan kaiken hyvän, kun toinen kadottaa sen haittaavien epäkohtien joukkoon. Eipä siis maailma ole juuri Jeesuksen ajoista muuttunut.

Valinnan paikalla

Oli tullut aika ’puhdistaa pöytä’, asettaa kuulijat valinnan eteen. Niinpä Jeesus pitää puheen Kapernaumin synagogassa (Joh. 6:25-59), jossa hän sanoo suoraan, mitä hänen seuraamisensa tarkoittaa.

Jeesus ei tinkinyt totuudesta ihmisten suosion tai yleisen mielipiteen tähden, vaikka hän ei ollut enempää immuuni vallalle tai ihmisten suosiolle kuin kukaan meistä. Hän oli varmasti kiusattu valitsemaan kansansuosion ja maineen kutsumuksen sijaan, mutta siitä huolimatta hän valitsi pysyä uskollisena lähettäjän tahdolle.

Jeesus aloittaa puheen moittimalla seuraajiaan vääristä odotuksista ja epäuskosta (Joh. 6:26-27), koska monet todellakin vain odottivat Jeesuksen tekevän ihmeitä (Joh. 6:30) piittaamatta hänen opetuksistaan.

Osa kuulijoista vaatii jopa nähdä uuden ruokkimisihmeen (Joh. 6:30-31) – vieläkin suuremman sellaisen. Jeesus vastaa siihen tutulla opetuksella elävästä leivästä (Joh. 6:35-51). Siinä hän selittää, mitä hänen todellinen seuraaminen tarkoittaa ja mikä on sen hinta. Kun Jeesus lopulta lopettaa puheen, tullaankin jo varsinaiseen tekstiimme.

Monet hylkäävät Jeesuksen

Uskonnollisten valtapuolueiden ääriainekset olivat kääntyneet vastustamaan Jeesusta jo aiemmin (Luuk. 6:11; Matt. 12:14; Mark. 3:6), mutta nyt yhä useampi kuulija hylkäsi hänet, koska ei ymmärtänyt evankeliumin sanomaa (Joh. 6:52) ja piti Jeesuksen puhetta elämän leivästä ja hänen seuraamisestaan sopimattomana – jopa rienaavana:

”Tämän kuultuaan monet hänen opetuslapsistaan sanoivat: ’Sietämätöntä puhetta. Kuka voi kuunnella tuollaista?’ ”

Sana ’opetuslapset’ tulkitaan tässä yhteydessä sen laajemmassa merkityksessä. Se ei rajoitu lähimpään sisäpiiriin, 12 apostoliin, vaan tarkoittaa Jeesusta seuraamaan lähteneitä kannattajia laajemmin. Vaikka kyse ei ollut kaikkein lähemmistä, tarkoittaa sana edelleen vakavia seuraajia – ei satunnaisia kuulijoita ja uteliaita sivustaseuraajia.

Nämä ”monet opetuslapset” eivät siis olleet Jeesukselle kasvottomia kuulijoita, vaan mitä todennäköisemmin hän oli tunsi heidät kaikki henkilökohtaisesti. Ajatus heidän menettämisestään satutti Jeesusta, mutta siitä huolimatta hän ei tahtonut tinkiä totuudesta eikä lähettäjänsä tahdosta.

Johanneksen kertoman mukaan Jeesus tiesi, että näin kävisi (Joh. 6:61). Tieto ei ainakaan helpottanut Jeesuksen valintaa saattaa seuraajat valinnan paikalle. Jeesus ei tahtonut opetuslasten joukon hajoavan, mutta oli tapahduttava se, mikä oli vääjäämättömästi edessä. Hän näki seuraajien ärtymyksen ja epäuskon, sen kuinka yleinen mielipide ja väärät odotukset seuloivat opetuslasten joukkoa. Kuin varmistaakseen asian Jeesus kysyi heiltä: ”Loukkaako tämä teitä?” Hän ei tarkoittanut vain edeltävää puhetta, vaan kysymykseen sisältyi koko Jeesuksen persoona kuin hän olisi kysynyt ”Onko minussa jotain, mikä loukkaa teitä?”

Tämän jälkeen Jeesus toistaa tiivistetysti saman, minkä hän sanoi jo aiemmin (Joh. 6:62-65). On yksin Jumalan armoa, että pelastutte. Te tahdotte ensin ymmärtää, jotta voisitte uskoa, mutta sen sijaan uskokaa, jotta ymmärtäisitte. Pelastus on puhdas Jumalan armoteko, jossa ihmisen teoilla tai aivoituksilla ei ole mitään sijaa, sillä sen vastaanottaa vain uskon kautta.

Jos siis joku oli lähtenyt Jeesuksen matkaan jostain muusta syystä kuin uskosta häneen, oli tullut aika tarkastaa motiivit. Tähän mennessä päätös seurata Jeesusta saattoi perustua muihin syihin, mutta viimeistään nyt päätös jatkaa Jeesuksen ’joukoissa’ edellytti konkreettista ratkaisua:

”Teidän joukossanne on kuitenkin muutamia, jotka eivät usko… Juuri siksi sanoinkin teille, ettei kukaan voi tulla minun luokseni, ellei Isä sitä hänelle suo.”

Jeesuksen puheessa oli toki paljon sellaista, mikä oli loukkaavaa kylmäksi lakiuskonnoksi harhautuneen farisealaisen juutalaisuuden näkökulmasta, mutta emme käy niitä tässä erittelemään. Pohjimmiltaan ajatus siitä, että pelastus on Jumalan armoteko, oli liikaa monille läheltäkin Jeesusta seuranneille. Niinpä tapahtui se, minkä piti tapahtua ennemmin tai myöhemmin:

”Monet Jeesuksen opetuslapset vetäytyivät tämän jälkeen joukosta eivätkä enää kulkeneet hänen mukanaan.”

Ikävä kyllä monet tekivät ratkaisun torjua Jeesuksen. Oliko heidän ratkaisunsa lopullinen vai saivatko he myöhemmin armon ja uuden mahdollisuuden, sitä emme tiedä.

Joka tapauksessa Jeesus oli omilleen hyvä paimen (Joh. 10:14), hän tunsi jokaisen laumansa lampaan ja lauman lampaat tunsivat hänet. Se, että Jeesusta tiiviisti seurannut ’lauma’ hajosi ei johtunut siitä, että Jeesus olisi epäonnistunut paimenen tehtävässä, vaan siitä, että lauman mukana kulki paljon ’lampaita’, jotka eivät alun pitäen sydämestään kuuluneet laumaan. He kulkivat Jeesuksen mukana, olivat päällepäin kuin kuka tahansa Jeesuksen lähimmistä kannattajista. He ’symppasivat’ Jeesusta ja etenkin hänen tunnustekojaan, mutta he eivät koskaan kokosydämisesti hyväksyneet Jeesusta ja hänen opetuksiaan.

Opetuslasten joukon hajotessa, jäljelle jäivät vain he, ketkä olivat henkilökohtaisesti vastaanottaneet Jeesuksen. He, jotka siis tunsivat paimenensa äänen

Tahdotko sinäkin mennä pois?

Jumalan valtakunta oli jotain muuta kuin monet Jeesuksen seuraajista odottivat. Vika ei ollut siinä, etteikö sanoma Jumalan valtakunnasta olisi ollut totuudellinen alusta alkaen, vaan siinä, ettei se sopinut kaikkien suunnitelmiin ja ennakkokäsityksiin. Jumalan valtakunta tulee vastaanottaa sellaisena kuin se on – sitä ei voi sovittaa inhimillisiin pyrkimyksiin.

Kohtauksen lopussa Jeesus vielä kääntyy kahdentoista lähimmän opetuslapsen puoleen ja kysyy heiltä: ”Tahdotteko tekin mennä pois?”

Kysymys ei ollut retoriikkaa. Jeesus ei tahtonut pitää ketään lähellään väkisin, joten hän esitti murheelliselta kuulostavan kysymyksen jopa kaikkein lähimmilleen. Se kuvaa hänen rakkautensa syvää pyyteettömyyttä. Hän rakasti seuraajiaan niin valtavasti, ettei hän tahtonut pitää ketään heistä luonaan muutoin kuin heidän omasta halustaan.

Ja mikä ihmeellisintä – Jeesus rakastaa meitä jokaista tuolla samalla rakkaudella. Hän ei vapaaehtoisesti luovu yhdestäkään omastaan, mutta kuitenkin hän sallii heidän lähteä, jos he jostain syystä päättävät niin tehdä, koska hänen rakkautensa velvoittaa häntä päästämään irti. Täydellinen rakkaus ei kahlehdi toista – se rakastaa hänet itselleen.

Mitä siis minä vastaan tänään, kun Jeesus tulee luokseni ja kysyy ”Loukkaako tämä sinua?” ja jää odottamaan vastausta vaatimatta mitään. Mitä vastaan hänelle, kun hän kyyneleet silmissä kysyy edelleen: ”Tahdotko sinäkin mennä pois?”

Mietin hetken. Jään ihmettelemään, mitä niin arvokasta Kaikkivaltiaan Jumalan Poika näkee minussa, että hän rakastaa minua noin valtavasti. Mietin ja mietin löytämättä kysymykseeni järjellistä vastausta. Minun on vain uskottava, että Jeesus, Jumalan Poika, rakastaa minua tuolla tavoin. Vastaankin hänelle, niin kuin Simoin Pietari aikanaan:

”Herra, kenen luo me menisimme? Sinulla on ikuisen elämän sanat. Me uskomme ja tiedämme, että sinä olet Jumalan Pyhä.” (Joh. 6:68-69)

Pohdittavaa

Tahdonko minäkin mennä pois?