Teksti on Galatalaiskirjeen alusta sen kymmenen ensimmäistä jaetta. Käyn suoraan asiaan samalla tavoin kuin Paavali tekee kirjeessään. Se, että Paavali ei tuhlaa ylisanoja antiikin kirjeenvaihdolle tyypilliseen kaunopuheeseen, ei johdu siitä, etteikö Paavali tuntenut etikettiä, vaan siitä, että hänellä oli melkoinen hätä saada tuiki tärkeä asiansa julki.
Evankeliumi. Kuva Pedro Ivo Pereira Vieira Pedin Pixabaystä
Galatalaiskirje alkaa toki tutulla tervehdyksellä, jossa Paavali esittelee itsensä Herran Jeesuksen Kristuksen apostolina (Gal. 1:1) ja tervehtii kirjeen vastaanottajia (Gal. 1:2). Mutta jo alkutervehdyksen esittelyssä Paavali kiirehtii mainitsemaan tuiki tärkeän asiansa eli kirjeen pääteeman:
”joka en ole saanut virkaani ihmisiltä enkä kenenkään ihmisen välityksellä vaan jonka ovat apostoliksi asettaneet Jeesus Kristus ja Isä Jumala, joka herätti hänet kuolleista” (Gal. 1:1)
Paavali ei voinut vaieta varsinaisesta asiastaan edes alkusanojen yli, vaan hän tuo heti esiin olevansa Jeesuksen Kristuksen apostoli – ei ihmisten mielistelijä, kuten oli väitetty. Hän myös tuo kirkastaa heti sen evankeliumin perustotuuden, jota vastaan hänen vastustajansa olivat Galatiassa hyökänneet: ”Jeesus Kristus ja Isä Jumala, joka herätti hänet kuolleista”.
Galatian seurakunnille
Kirjeen alkutervehdyksestä (Gal. 1:1-2) kannattaa huomioida myös Paavalin käyttämä monikkomuoto ”tervehdin Galatian seurakuntia” (Gal. 1:2). Galatia ei ollut kaupunki, vaan maantieteellisesti laajempi alue – kokonainen Rooman provinssi – jonne oli ilmeisesti jo varhain (Paavalin ensimmäisen lähetysmatkan aikana ja jälkeen) perustettu kristillisiä seurakuntia. Kirje lienee alkujaan ollut kiertokirje, jota on luettu useassa alueen seurakunnassa.
Tahdoin mainita tämän yksityiskohdan kirjeen luonteesta usealle seurakunnalle osoitettuna kiertokirjeenä, koska se kertoo siitä, että kirjeen ongelmat, joihin Paavali alussa jo viittasi ja kohta doksologian jälkeen terävästi pureutuu, vaivasivat useampaa kuin yhtä seurakuntaa samalla alueella.
Se, että ongelman kanssa ei paininut vain yksi seurakunta, vaan useampi, teki opillisesta harha-askeleesta seurakunnalle vaikeamman havaita, koska yksittäinen seurakunta ei nähnyt harhaa suoraan suhteessa vaikkapa naapuriseurakuntaan. Ja voi olla, että keskeisestä opinkappaleesta luopuminen ilmeni ulkoisesti eri tavoin eri seurakunnissa, joten ei välttämättä ollut kovin ilmeisestä, että muutkin saman alueen seurakunnat painivat saman ongelman kanssa.
Voit verrata tilannetta nykypäivänä tilanteeseen, jossa vaikkapa tietyn maantieteellisen alueen tai kirkkokunnan paikalliset seurakunnat harhautuvat ottamaan saman suuntaisen harha-askeleen. On helppo mennä yhdessä harhaan, kun kukaan ei ole näyttämässä, missä kohden mennään pieleen.
Kauempaa katsova Paavali näki ongelman selvästi, mutta seurakunnissa olleet vilpittömät uskovat eivät sitä ilmeisesti kyllin selvästi nähneet, koska Paavalin piti heitä kirjeessä varoittaa. Miksi Paavali näki ja paikalliset nähneet? – Paavali oli juurtunut tosi evankeliumin perustalle ja tunsi sen, kun taas galatalaiset horjuivat kahtaalle eri ’evankeliumien’ totuuksien välillä. Ja tästä tulikin Paavalin alustuksen pääargumentti.
Kaksi evankeliumia
Varsinainen tekstimme (Gal. 1:3-10) ei ole sisällöltään ja teemaltaan kahtiajakoinen, vaikka se rakenteellisesti jakautuu kahteen erilliseen osaan. Rakenteellisesti tekstin kolme ensimmäistä jaetta (Gal. 1:3-5) käsittävät kirjeen doksologian eli ylistyspuheen, jossa Paavali kertaa ’tosi evankeliumin’ perustotuuden.
Kirjeen ylistyspuheen tarkoitus antiikin tekstissä oli imarrella vastaanottajaa, jotta hän sitten on vastaanottavaisempi kirjeen sanomalle. Paavalin doksologia ei kuitenkaan keskity vastaanottajiin, vaan Jeesukseen Kristukseen ja hänessä erityisesti siihen, mikä on koko kristillisen uskomme perusta. Paavalin ylistävä doksologia korottaa Kristusta ja oikean uskon perustaa – ei ihmistä.
Doksologiaa seuraavat jakeet (Gal. 1:6-10) tarttuvat kirjeen varsinaiseen ongelmaan. Siinä Paavali kertoo, miltä Galatian alueen seurakuntien valinnat ja horjuminen eri ’evankeliumien’ välillä näyttää hänen näkökulmastaan. Asia oli otettava esiin – niin kipeä kuin se olikin – jotta galatalaiset ymmärtäisivät ongelman vakavuuden. Kompromissit, joita he olivat evankeliumin totuuteen nähden tehneet eivät olleet pientä hienosäätöä, vaan ne uhkasivat perusteellisia kysymyksiä ja olivat vesittää koko sanoman.
Tekstin ensimmäisessä osassa Paavali siis kertaa vastaanottajille tutun evankeliumin sanoman sellaisena kuin se on Raamatussa esitetty, minkä jälkeen toisessa osassa hän järkyttää lukijat kertomalla heille, että he ovat vaarassa kadottaa koko totuuden haikailemalla ’toisten evankeliumien’ perään.
Tosi evankeliumi
Lähdetään liikkeelle Paavalin tavoin ainoasta oikeasta evankeliumista, minkä hän kuvaa kirjeen doksologiassa eli ylistyspuheessa:
”Jumalan, meidän Isämme, ja Herran Jeesuksen Kristuksen armo ja rauha teille – Kristuksen, joka uhrasi itsensä meidän syntiemme tähden pelastaakseen meidät nykyisestä pahasta maailmasta, niin kuin oli Jumalan, meidän Isämme, tahto. Hänen on kunnia aina ja ikuisesti. Aamen.” (Gal. 1:3-5)
Ei ole epäselvää, kenelle kirjeen ylistyspuhe on suunnattu! Seurakunnan kreikkalais- ja juutalaistaustaisille suunnattua armon ja rauhan tervehdystä lukuun ottamatta koko doksologia on suunnattu Jumalalle – Isälle ja Pojalle Jeesukselle Kristukselle.
Ylistyspuheessa Paavali palauttaa vastaanottajat tukevalle evankeliumin perustalle. Me voimme lisätä evankeliumin päälle ja viereen monta makeaa, kaunista ja hyvää, mutta jos evankeliumin perustotuus jää pois, on sen pelastava ravintoarvo puhdas nolla.
Sinä päivänä, kun evankeliumiksi kutsutun hyvän sanoman ytimestä unohtuu Kristus ja hänen sovitustyönsä, evankeliumin totuusarvo on nolla. Jos evankeliumin pelastuksesta tulee ihmisen teko tai saavutus, kuten galatalaisilla uhkasi käydä, tai jostain muusta syystä unohtuu Jumalan ääretön rakkaus ihmistä kohtaan hänen uhrissaan ihmisen pahuuden tähden, vesitämme evankeliumin totuuden ja menetämme sen vapauttavan ja uudeksi tekevän voiman. Kun Jumalan teoista tehdään ihmisten tekoja, katoaa evankeliumista elämä.
Tämä järjelle ’yksinkertainen’ perustotuus, ei välttämättä ole älyllisesti kutkuttava – kuten esimerkiksi galatalaisia puhuttaneet monet muut ’evankeliumit’, mutta siinä vain on evankeliumin voima. Evankeliumin voima ei ole ihminen – se on Jumala ja Jumalan työ ihmisen edestä. Kun Jumala vaihtuu ihmiseksi, ei sana ole enää elävä, vaan tyhjä kuollut kirjain.
Toinen evankeliumi
Entä mikä sitten oli se toinen evankeliumi, jonka viettelyksiin Galatian alueen kristityt olivat vaarassa langeta? Heidän tapauksessaan se oli paluu juutalaiseen lakiuskoon, ja ehkä joillain mieltymys erinäisten gnostilaisen filosofian harhakuviin, kuten kirjeestä myöhemmin käy ilmi.
Uhka ei ollut ainutlaatuinen vain Galatian alueella, vaan muutamia vuosia myöhemmin Paavali kirjoittaa ’toisesta evankeliumista’ hyvin pitkälti samoin sanan kääntein myös korinttilaisille (2. Kor. 11:4), vaikka heidän ongelmansa olikin ulkoisesti erilainen kuin Galatian alueella. Toinen evankeliumi oli muodoltaan Korintissa erilainen, mutta silti se oli laadultaan ’toinen’, kuten oli Galatiassa kiertänyt evankeliumi, mikä riitti tekemään siitä arvottoman.
Sama uhkakuva vaanii meitäkin – voi olla, ettemme lankea samaan mihin galatalaiset tai korinttilaiset, mutta jos lankeamme tosi evankeliumista piirunkin harhaan, olemme yhtä hukassa heidän kanssaan.
Paavalin ydinsanoman kannalta ei ole merkityksellistä, mitä ’toinen evankeliumi’ pitää sisällään. Voisi jopa sanoa olevan täysin samantekevää, mitä galatalaisten ’toinen evankeliumi’ oli, jos se vain oli langennut pois pelastavan evankeliumin totuudesta – tosi evankeliumista. Oli sen sisältö mitä tahansa, se oli kadottanut voimansa siinä, missä se oli unohtanut tosi evankeliumin.
Tämä käy ilmi myös Paavalin sanoista, sillä hän ei juurikaan niissä viittaa toisen evankeliumin sisältöön, vaan ainoastaan siihen, miten kadottavaa on siirtyä pois tosi evankeliumin perustalta:
”Olen hämmästynyt, kun te näin pian olette luopumassa hänestä, joka on armossaan kutsunut teidät, ja olette siirtymässä toisenlaiseen evankeliumiin. Mitään toista evankeliumia ei kuitenkaan ole. Jotkut vain hämmentävät teidän ajatuksianne ja koettavat vääristää Kristuksen evankeliumia. Julistipa kuka tahansa teille evankeliumia, joka on vastoin meidän julistamaamme – vaikkapa me itse tai vaikka taivaan enkeli – hän olkoon kirottu. Toistan sen, minkä olen ennenkin sanonut: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä minkä olette saaneet, hän olkoon kirottu. ” (Gal. 1:6-9)
Huomannet Paavalin kovan sanavalinnan, jolla hän viittaa väärän evankeliumin julistajiin. Ei ollut Paavalin tapaista kutsua ketään kirotuksi, mutta hän tiesi kuinka Jumala vihaa hänen sanojensa vääristäjiä (1. Kor. 12:3; 1. Kor. 16:22; Room. 9:3). Jumalan sanan vääristämisen vakavuus on sitä luokkaa, että sen edessä ei auta lainkaan vääristäjän alkuperä tai arvovalta. Eksyttäminen on aina Jumalan näkökulmasta vakava asia.
Jos ihmisen silmät sumenevat totuudelta, ne eivät kirkastu muutoin kuin tuomalla totuus esiin asian täydessä vakavuudessa, jolla se on tarpeen. Ja kun kyse Paavalin asiassa oli ikuisen elämän ja kuoleman totuudesta ei liene epäselvää, kuinka vakavasta asiasta oli kyse!
Paavali korostaa, että oleellista ’toisessa’ evankeliumissa ei ole se, mitä siinä sanotaan, vaan se on tuominnut itsensä jo siinä, että se on poikennut todellisesta lähteestä. Tekstissä Paavali käyttää kahta eri kreikankielen sanaa kuvaamaan ’toisen’ luonnetta. Sanat ovat ’allos’ ja ’heteros’.
Sana, jota Paavali käyttää ilmaisussa ”mitään toista evankeliumia” (Gal. 1:7) on kreikankielen ’allos’. Se tarkoittaa ”samaa persoonaa / asiaa, mutta toiselta näkökannalta esitettynä”. Paavalia vastustaneet valheopettajat opettivat kyllä samasta Nasaretin miehestä, mutta he antoivat hänestä vääristyneen kuvan. He puhuivat Jeesuksesta, mutta kuvasivat hänet ja hänen opetuksensa juutalaisuuden näkökulmasta tuoden esiin ennen kaikkea oman pienen lisänsä Jeesuksen opetuksiin ja jättivät samalla sanomatta jotain alkuperäisen viestin kannalta olennaista.
Toinen (’allos’) evankeliumi viittasi samaan historian henkilöön, mutta esitti hänet ja hänen opetuksensa ’toisena’ eli vieraana sille Jeesukselle, kuka hän reaalisesti oli. Kun Jeesus esitettiin toisesta näkökulmasta, tuli ”toisesta Jeesuksesta” tuloksena jotain muuta mitä tosi evankeliumi sanoi.
Suomenkielisessä Raamatussa ’heteros’ on käännetty sanalla ’toisenlainen’. Tätä sanaa Paavali siis käyttää sanoissa ”toisenlaiseen evankeliumiin” (Gal. 1:6).
’Heteros’ tarkoittaa ”toiseen lajiin kuuluvaa, toisenlaista, eri- tai erilaista” asiaa. Väärien apostolien julistama eri näkökulmasta kuvattu Jeesus ei tuottanut pelkästään ”eri näkökulmasta kuvattua”, ”vaihtoehtoista” tai ”vähän eri näköistä” evankeliumia, vaan täysin eri evankeliumin, joka edusti jotain aivan toista lajia ja olemusta kuin Paavalin julistama alkuperäinen evankeliumin ilosanoma.
Ulkoinen ero ei välttämättä ollut tosi evankeliumin ja ’toisen evankeliumin’ välillä suuri, mutta vaikutus oli perustava. Toinen evankeliumi oli 1) toisesta näkökulmasta katsova ja 2) täysin toiseen lajiin kuuluvaa ja erilainen. Se oli menettänyt Jumalan voiman ja tarkoituksen. Toinen evankeliumi oli kadottava ja kuolemaan vievä siinä missä tosi evankeliumi toi ikuisen elämän.
Pysykäämme tosi evankeliumissa
Lopuksi kysyn, kuten Paavali kysyy tekstisitaattimme päättävässä jakeessa:
”Yritänkö minä tässä vaikuttaa ihmisiin? Tai kukaties Jumalaan? Pyrinkö olemaan ihmisille mieliksi? Jos vielä pyrkisin miellyttämään ihmisiä, en olisi Kristuksen palvelija.” (Gal. 1:10)
Kuten Paavali vihjaa, on varmasti houkuttelevampaa ja helpompaa vesittää evankeliumin totuus ja julistaa omaansa kuin pysyä totuudeksi tunnetulla perustalla.
Moni kuuntelee mieluummin jotain ’uutta’ tai ’toista’ kuin sen turvallisen totuuden, jonka varassa loppuviimeksi koko pelastuksemme on. En sano, että olisi väärin ammentaa esiin Raamatun äärettömän kalliita hienouksia ja selittää niitä uudelleen ja uudelleen tavalla, jonka nykyihminen kuulee ja ymmärtää. En tarkoita sitä.
Tarkoitan, että jokaisen meistä on vaalittava omaa uskoamme niin, ettemme harhaudu pois kestävästä totuudesta jonkin vähemmän tärkeän asian vuoksi. Emme saa unohtaa Kristusta ristiltä tai asettaa esteitä ihmisen ja Kristuksen ristin väliin. Tärkeää Paavalin sanoin on tunnustaa elämässämme
”Kristus, joka uhrasi itsensä meidän syntiemme tähden pelastaakseen meidät nykyisestä pahasta maailmasta, niin kuin oli Jumalan, meidän Isämme, tahto” (Gal 1:4)
Jos tunnemme perustan niin kuin Paavali tunsi, voimme huoletta tutkia Raamattua ja ympäröivää maailmaa ilman, että eksymme totuudesta. Tässä mielessä ”toiset evankeliumit” ovat meille kristityille todellinen haaste. Ne haastavat meidät tuntemaan tosi evankeliumin. Vain tuntemalla totuuden – tosi evankeliumin – voimme erottaa oikean väärästä.
Erotatko sinä oikean evankeliumin väärästä? Jos erotat, niin mistä sen erotat? – Todennäköisesti samalla tavalla kuin erotat oikean ja väärän rahan toisistaan – katsomalla ja tunnustelemalla sitä tarkemmin. Vertaat sitä siihen, minkä tiedät varmasti oikeaksi.
Parhaaseen lopputulokseen pääset, kun otat varmasti oikeaksi tuntemasi kappaleen esiin ja vertaat epäilemääsi väärennöstä alkuperäiseen kaikessa oleellisessa.
Mutta mitä tehdä, jos et tiedä miltä oikean rahan kuuluu näyttää? – En, todellakaan tiedä. Ja ikävä kyllä sama koskee myös evankeliumia. Jos et tunne ’oikeaa’ Jeesusta oikeata näkökulmasta niin kuin Raamattu opettaa, voit harhautua luulemaan ”toisenlaista Jeesusta” oikeaksi, minkä jälkeen sinun elämäsi suunta määräytyy ”eri evankeliumin” mukaan. Ja jos tuo ”eri evankeliumi”on toisenlainen ja oleellisessa eroava, siitä puuttuu Jumalan sanan eläväksi tekevä voima.
Nähkäämme siis jokainen henkilökohtaisesti vaivaa, jotta opimme tuntemaan ”oikean evankeliumin”, ettei ”eri näkökulmasta julistettu evankeliumi” tai ”kokonaan laadultaan toinen evankeliumi” eksytä meitä.
Haluan tällä lyhyellä Galatalaiskirjeen opetuksella innostaa sinua perehtymään Jumalan sanaan ja tutkimaan Raamattua, jotta opit tuntemaan eläväksi tekevän ’tosi evankeliumin’ minkä varaan uskoa elämänsä.
Pohdittavaa
Miten Paavali määrittelee ’tosi evankeliumin’?
Mitä arvoa on ’toisella evankeliumilla’ jos se kadottaa oikean evankeliumin?
Miten erotan oikean ja väärän evankeliumin?