Vajaa 10 vuotta sitten tuli juostua maratoneja sarjatuotantona (27 kpl) ja muutamia (3 kpl) 50 km juoksuja puolikkaista ja kympeistä nyt puhumattakaan. Pappisopintojen vuoksi jätin aktiivisen treenaamisen ja pidinpä pari vuotta taukoakin juoksemisesta. Nyt olen kuitenkin taas 5 vuotta juossut omaksi ilokseni ja kuluvan vuoden (2014) keväällä juoksin 7 v tauon jälkeen Oulussa Terwamaran ihan vain kokeillakseni, että saanko itseni asialliseen kuntoon ja motivoitua viivalle. Reissu ei mennyt aivan putkeen helteen ja epäonnistuneen tankkauksen takia, joten jäin tuloksellani 3.30 noin 10 min siitä, mihin hyvänä päivänä olisin helposti yltänyt.
Parasta terwamaralla kuitenkin oli se, että saatoin todeta, että maratonjuoksu on nähty ja koettu eikä se enää sytytä. Mutta koska päivittäinen juokseminen on minulle enemmän kuin elämäntapa, täytyi sitä jokin tavoite asettaa. Ultrat alkoi kiinnostaa. Välietapiksi löysin sopivasti lokakuulle tapahtuman nimeltä ’WiHan kilometrit’, jossa oli mahdollisuus virallisten sarjojen lisäksi juosta non-stoppina oma matka virallisesti mitatulla reitillä, hyvällä huollolla ja muiden seurassa. Päätin täten kokeilla, millaista olisi juosta selkeästi maraa pidempi matka, kuten 40 mailia (tai 66,666 km), koska 100 km matkalle 5 kk treeniaika ja oman kehon tuntemus ei riittänyt. Tuo 40 mailia kuulosti hyvältä välietapilta pidempiin matkoihin.
Lokakuu koitti ja matkaan lähdettiin. Tavoite oli juosta noin 5,30 min/km vauhtia, jolloin 66,666 km menisi tuonne 6 – 7 h välimaastoon. Ja hyvin lähti juoksu kulkemaan. 33 km kohdalla oli vessatauko ja taas helposti jatkettiin 5,30 vauhtia. 36 km kohdalla sykkeet pomppasivat ylös (145->160) merkkinä siitä, että nyt oli hiilarit käytetty ja siirryttiin rasvanpolttoon. Maran matka taittui noin 3.50 vauhtia eli kohtuullisen maltillisesti.
Kohta taittui 50 km, mikä oli sekin vielä helppoa, mutta 53 kohdalla alkoi kummallinen henkinen kaamos, mikä syveni nopeasti niin, että 55 km kohdalla oli pakko ottaa kävelyaskelia ja mieli teki lopettaa. Sain psyykattua itseni jopa ajattelemaan, että lopettaminen tähän olisi suurempi voitto kuin pysyminen suunnitellussa tavoitteessa. Jatkoin kierroksen loppuun ja juomapisteellä päätin juosta 60 km täyteen ja lopettaa sitten. Ajatus 6,666 km lisästä tuntui typerältä. Väsymys pakotti kävelemään entistä enemmän, kunnes jäin kävelemään toisen samalla tavalla ’sammuneen’ juoksutoverin kanssa. Hän sai houkuteltua minut jatkamaan kävellen vielä yhden kierroksen ja lähtemään vielä viimeiselle kierrokselle, minkä sitten juoksin jo kokonaan väsymyksestä huolimatta, kun sen tiesi viimeiseksi kierrokseksi. Vauhti oli noin 6 min/km luokkaa ja askeleet tuntuivat ikävästi väsyneissä reisilihaksissa. Mutta maaliin tultiin – ja olo oli kuin voittajalla.
Jälkianalyysia olen pohtinut juoksusta ja iloitsen siitä, että sain kohdata rajani ja tuntea mitä on väsymys väsymyksen tuolla puolen ja se, kun sen pystyy vielä laittamaan sivuun. Suurin opetus oli siinä, että henkistä puolta pitää alkaa sitäkin treenaamaan, koska psyyke oli käytännössä se, mikä sai minut pois tavoitteesta. Tätä puoltaa sekin, että palautuminen juoksusta oli hyvää. Sunnuntain välipäivän jälkeen juoksin maanantaina rauhallisen kympin, jolloin paikat aukesivat. Tiistain lenkillä mentiin jo lähes omaa vauhtia ja keskiviikkona juoksin 24 km lenkin ilman isompia tunteita.
Nyt vaikeasta kokemuksesta huolimatta haluaa jo kokea enemmän. Tahdon tietää, mitä on 67 km tuolla puolen, joten tavoitteena on kesälle juosta 100 km matka – ehkä kesäkuun alussa Suomi-juoksussa. Sitä ennen huhtikuulle olisi tarkoitus saada alle lyhyt ultra tai mara, jotta taas pääsee homman makuun. Se, että kaikesta huolimatta selvisin 40 mailin matkasta ja juoksu tuntuu edelleen hyvältä vie minut uusiin tavoitteisiin.
”Eventually you learn that the competition is against the little voice inside you that wants you to quit.”
Ultraaminen psykofyysisenä venymisenä motivoi ja rulettaa. Nyt keskitytään henkiseen puoleen ja etsitään oppia siihen, miten oppii hyväksymään sen, että välillä voi ottaa kävelyaskeleitakin ilman, että se tarkoittaa luovuttamista. Mutta nyt palautellaan ja tehdään peruskuntoa jouluun saakka ja sitten taas aletaan treenaamaan tavoitteellisesti.