Valitsin tekstiksi psalmin 54. Monesti saarnan tai tutkielman teksti valitaan sen tähden, että siinä on joko itsessään jotain erityistä tai se sopii erityisen hyvin päivän teemaan.

”Jumala, pelasta minut nimesi voimalla, aja minun asiani väkevyydelläsi. Jumala, kuule minun rukoukseni, ota korviisi minun suuni sanat. Sillä muukalaiset nousevat minua vastaan, ja väkivaltaiset väijyvät minun henkeäni, eivät he pidä Jumalaa silmäinsä edessä. Sela. Katso, Jumala on minun auttajani, Herra on minun sieluni tuki. Kohdatkoon paha minun vihamiehiäni, hävitä heidät uskollisuudessasi. Niin minä alttiisti sinulle uhraan, minä ylistän sinun nimeäsi, Herra, sillä se on hyvä. Sillä hän pelastaa minut kaikesta hädästä, ja minun silmäni saa mielikseen katsella vihollisiani.” (Ps. 54)

Luettuasi yllä olevan psalmin saatoit kuitenkin hiljaa mielessäsi kysyä: ”Mitä tuossa on ihmeellistä?” – Aiheellinen kysymys, minun mielestäni tekstissä ei ole mitään erityistä.

Tämän kertaista tekstiä en kuitenkaan valinnut sen tähden, että kyseisessä psalmissa olisi jotain erityistä muihin psalmeihin nähden tai edes siksi, että aihe olisi puhutellut minua erityisesti taannoin. Oikeastaan asia on täysin päinvastoin – luettuani psalmia havaitsin sen jopa poikkeuksellisen ’tavalliseksi’, joten päädyin analysoimaan sitä tarkemmin.

’Daavidin tyypillinen psalmi’

Psalmissa 54 ei ole oikeastaan mitään erityistä verrattuna toisiin psalmeihin, paitsi, että se on ehkä jonkin verran keskivertaista lyhyempi – kuitenkaan olematta edes erityisen lyhyt psalmiksi. Se on kuningas Daavidin käsialaa, kuten suurin osa niistä psalmeista, joiden laatija tunnetaan.

Psalmi 54 kuuluu tyyliltään vieläpä kaikkein yleisempään psalmien lajiin eli valituspsalmeihin, joita ovat esimerkiksi psalmit 10, 35, 38, 51, 64 ja 77. Se ei edes ole rakenteeltaan erityinen, vaan kuinka ollakaan siitä löytyy psalmille tyypillinen kaunis symmetrinen rakenne, johon sisältyy kaikki valituspsalmille ominaiset viisi osaa:

• 1. Huuto Jumalan puoleen. (1-2)

  • 2. Valitus eli asia, joka painaa rukoilijan mieltä. (3)

• 3. Luottamus Jumalan apuun. (4)

  • 4. Anomus ja pyyntö. (5)

• 5. Jumalan avun ylistys. (6-7)

Tämä pieni psalmi noudattaa melkoisesti tavallisen vapaamuotoisen rukouksen rakennetta. Ja sellainenhan se onkin, vaikka se jossain vaiheessa on päätynyt lyyriseen muotoon ja saanut sävelen, jolloin siitä tuli ”kielisoittimilla {soitettava} Daavidin mietevirsi”. Kun tekstiä lukee, ei ole vaikea kuvitella Daavidin rukoilleen sen sanoja tapaillen ihan reaalimaailman tilanteessa.

Psalmin luonne rukouksena

Psalmien ymmärtämisen kannalta on tärkeä ymmärtää niiden olevan luonteeltaan rukouksia. Nimittäin, kun ajattelet itseäsi rukoilijana, uskallan väittää, ettet rukouksessa keskity tuottamaan teologisesti ja moraalisesti täydellistä rukousta, vaan yrität ilmaista syvimmät tuntemuksesi Herralle niin täydellisesti kuin suinkin luottaen siihen, että Herra kuulee sinua ’kestävällä tavalla’. Kestävällä tavalla tarkoitan sellaista kuulemista, jossa Jumala sitoutuu vastaamaan rukoilijan pyyntöihin soveliaalla kaikkia tahoja parhaiten palvelevalla tavalla.

Jos Herra ei kuulisi meitä ’kestävällä tavalla’, kannattaisi itse kunkin ryhtyä vallan harvasanaisiksi rukouksissaan, jotta ei inhimillisellä tietämättömyydellään aiheuttaisi harmeja itselleen ja muille. Rukoukset ovat enemmän puhetta Jumalalle henkilökohtaisista tuntemuksistamme ja omasta näkökulmasta kerrottuna luottaen siihen, että Jumala tuntee rukoilijaa paremmin asioiden koko tilan.

Näin on Daavidin psalminkin laita. Se on Daavidin kirjoittama rukous, ei teologinen opinkappale. On täten vallan turha alkaa pohtia, että onko teologisesti kestävää, että psalmin kirjoittaja tahtoo pahaa vastustajilleen ja pyytää Herraa hävittämään jumalattomat viholliset (Ps. 54:5).

Ehkäpä Daavidin suoraviivainen pyyntö ei olekaan tarkoitettu esimerkiksi oikeasta pyynnöstä rukouksessa, vaan rehellisyydestä ilmaista omat tunteet ja mielipiteet rukouksessa Jumalalle. Kun lisäksi ajattelet, että tämä valituspsalmi ei ole millään tavalla erityinen, vaan hyvinkin tyypillinen lajityyppinsä edustaja, huomaat, että tällaiset suoraviivaiset ja hyvin yksioikoiset pyynnöt ja näkemykset ovat tosiaan arkipäivää meidänkin rukouksissamme.

Ehkä mekään rukoilijoina emme aina osaa nähdä oikein asioiden kokonaiskuvaa, kuten ei ilmeisesti Daavidkaan nähnyt. Se ei kuitenkaan estä meitä rukoilemasta ja kertomasta avoimesti tuntemuksiamme Herralle. Psalmin 54 teksti on vajavaisen ihmisen puhetta Luojalleen, joka on annettu meille rohkaisuksi kertoa huolistamme Jumalalle, vaikka emme osaisi niitä edes nähdä oikein.

Daavidin tilanne rukoilijana

Ymmärrämme nyt psalmin olevan ahdistetun ihmisen rukous, jossa hän valittaa Herralle vaikeaa elämäntilannetta. Pääsemme jo pitkälle tulkinnassa, kun ymmärrämme tulkita tekstin lajityyppinsä edellyttämällä tavalla, emmekä esimerkiksi oleta Daavidin kirjoittaneen teologista esseetä.

Saamme tekstin tueksi vielä lisää aineistoa, jos psalmin alkuun on lisätty myöhäisemmän juutalaisen perimätiedon välittämää tietoa siitä, että missä tilanteessa psalmi on mahdollisesti syntynyt. Tällöin pääsemme mukaan tunnelmiin, joissa kirjoittaja on rukouksen hetkellä ollut. Psalmin 54 kohdalla meille on suotu tämä rikkaus käytettäväksemme, sillä psalmin johdannossa on annettu juurikin perimätiedon välittämä vihje:

”…kun sifiläiset tulivat ja sanoivat Saulille: ’Daavid piileskelee meidän luonamme’…” (Ps. 54:1)

Tämä teksti vastaa osittain lukijan ihmetykseen siitä, miksi Daavid rukoilee kovin karskisti toivoen pahaa vihollisilleen. Psalmin johdantoteksti johdattaa meidät näet tapahtumiin, joiden vaikutuksesta Daavid on psalmin kirjoittanut. Katsotaan Daavidin tilannetta Samuelin kirjan valossa.

Psalmin viite osuu Daavidin elämään vaiheisiin, kun hän hallitseva kuningas Saulin ajoi häntä takaa (1. Sam. 23). Saul täynnä vainoharhaisuutta ja kateutta tahtoi murhata Daavidin, jonka hän koki aivan oikein uhkaksi kuninkuudelleen. Saul kuvitteli voivansa muuttaa Jumalan valinnan tappamalla voidellun seuraajansa ja täten varmistaa samalla kruunun säilymisen omassa suvussaan.

Daavid pakeni Israelin kuningas Saulin sotajoukkoa kahdesta syystä: 1) vihollinen oli vahva ja 2) hän tunnusti Saulin kuninkuuden eikä tahtonut kyseenalaistaa Jumalan voidellun asemaa surmaamalla tämän.

Daavid joukkoineen siirtyi piileksimään vuoristoon, jossa Saulin joukkojen oli vaikea kulkea tai yllättää hänet. Kävi kuitenkin niin, että paikalliset asukkaat ilmiantoivat Daavidin linnoituksen sijainnin Horesan vuorella kuningas Saulille, mihin psalmin johdanto viittaa (1. Sam. 23:19-26).

Ilmiantajilta saamiensa tietojen perusteella Saul saartoi Daavidin joukot vuoristoon. Onko siis ihme, että Daavid näkee vihollisen tuhon ainoana pelastuksen mahdollisuutena? Daavid oli saarroksissa murhanhimoisen joukon takaa ajamana, minkä lisäksi paikalliset asukkaat, joihin oli luottanut, kavalsivat hänen sijaintinsa viholliselle.

Inhimillisesti järkeillen tuosta tilanteessa ei ollut muuta ulospääsyä kuin avoin taistelu, jossa siinäkin Daavid olisi altavastaaja.

Oikeutettu ja rehellinen rukous

Daavidin näkökulmasta hänen ’teologisesti kiistanalainen’ rukouksensa, oli oikeutettu. Siinä hän ensin kertoo Herralle, miltä tilanne hänen mielestään vaikutti:

”Sillä muukalaiset nousevat minua vastaan, ja väkivaltaiset väijyvät minun henkeäni, eivät he pidä Jumalaa silmäinsä edessä.” (Ps. 54:2)

Paikalliset ’muukalaiset’ olivat pettäneet hänet ja toisaalta ’väkivaltaisen’ kuninkaan joukot himosivat hänen henkeään. Entä sitten Daavidin Jumalalle kohdistama avunpyyntö:

”Kohdatkoon paha minun vihamiehiäni, hävitä heidät uskollisuudessasi.” (Ps. 54:5)

Daavid ei tässä pyydä ensisijaisesti voittoa itselleen, vaan ulospääsyä pattitilanteesta. Hän tietää olevansa voimaton kohtaamaan Saulin joukot, joten hän pyytää Jumalaa tulemaan väliin. Sotatilanteessa ja sotapäällikkönä Daavidin mieleen palautuvat ne lukemattomat kerrat, jolloin Herra on ollut hänen kanssaan taistelussa, joten on luonnollista, että hän pyytää niin käymään nytkin.

Näin tulkittuna Daavidin pyynnöt eivät ole niin murhanhimoisia kuin ensimmäiseltä istumalta ehkä vaikutti. Hänen rukouksensa on oikeastaan hyvin samankaltainen kuin omat rukoukseni. Eivät minunkaan rukoukseni ole teologisesti kestäviä, jos niitä alkaa tikulla tonkimaan. Samoin minunkin rukoukseni ovat huokauksia arjen tilanteista Herralle. Kerron hänelle, mitä minulle kuuluu, ja usein ehdotan hänelle vielä sitäkin, miten toivon hänen auttavan minua.

Toimin rukouksessa siis täsmälleen niin kuin Daavid teki. Minä en ole Daavidin tilanteessa, henkeni ei ole uhattuna eikä kukaan ahdista minua nurkkaan, mutta silti hänen tapaansa minäkin puhun Herralle tuntemuksistani ja pyydän häntä auttamaan joskus jopa neuvoen häntä siinä…

Kun katson psalmin rukousta Daavidin tilanteesta käsin, huomaan, kuinka paljon tuo ’teologisesti kiistanalainen’ ja ’ei lainkaan erityinen’ rukous opettaa meitä rukoilijoina.

Psalmin rukous näet vastaa sisällöltään tehokkaan viestinnän käsitettä ’minä-sanoma’, joka koostuu kolmesta osasta: a) ongelman kuvaaminen, b) miltä ongelma minusta tuntuu ja c) miten mielestäni ongelma tulisi ratkaista. Psalmin rukouksessa Daavid esittää asiansa Jumalalle juuri näin juuri tuossa järjestyksessä. Hän ei yleistä eikä peitä sanoman ydintä korulauseisiin. Daavid puhuu Herralle rehellisesti kuin hän puhuisi parhaalle ystävälleen. Hän puhuu Jumalalle aivan niin kuin hän itse tilanteen kokee. Hän on ahdistunut ja tahtoo lyödä Saulin joukot, jotta hän voi itse päästä karkuun. Daavid ei peitä Jumalalta edes kielteisiä tuntemuksiaan, vaan tuo ne sellaisenaan Herran eteen kuin sanoen ”tältä minusta tuntuu, en pysty parempaan”.

Kiitoksella Herralle

Jotain psalmista on vielä käsittelemättä, eikö? – Daavidin rukouksessa on muutakin kuin edellä käsitellyt jakeet 3 ja 5, jotka minäkin muistan rukouksissani tuoda esiin. Mutta entä jakeet 1, 2, 4, 6 ja 7? Mitäköhän niissä on?

Daavidin rukous alkaa avunpyynnön osoituksella Jumalalle, aivan kuten minäkin rukoukseni aloitan. Tämän jälkeen rukouksen ahdistavien tunteiden ja pyynnön välissä Daavid ylistää Jumalaa kertomalla luottavansa hänen apuunsa, aivan kuten minäkin teen? Ja vieläpä lopuksi Daavid päättää rukouksen kiitokseen, aivan kuten minäkin? Hänen avunhuutonsa ovat tasapainossa pyyntöjen, kiitoksen ja ylistyksen suhteen, aivan kuten minullakin, eikö vain?

Tai niin, ehkäpä oma rukoukseni hädässä pitää turhan usein sisällään vain jakeet 3 ja 5 – jopa niin, etten edes hädässäni huomaa jättää asiaa Jumalan harkintaan ja luottaa asiaa hänelle kokonaan. Minä vain huudan ja huudan, sokeasti pyydän Herraa tekemään niin kuin tahdon… Harvemmin hädässä ylistän tai kiitän Jumalaa, pikemminkin huudan apua entistä kovemmin aivan kuin Jumala olisi kuuro tai välinpitämätön.

Ehkäpä rukoukseni olisi tasapainoisempi, jos muistan kenelle asioita kerron. Ehkä kiitos, ylistys ja Herran nimen ja suuruuden näkeminen rukouksessa antaisi laajemman perspektiivin itsellenikin rukoilijana. Voisinko siis kerta kaikkiaan ottaa opikseni Daavidin ’ei lainkaan erityisestä’ rukouksesta?

Herra vastaa rukoukseen

Daavid oli hengen hädässä ja pattitilanteessa. Siitä huolimatta hän luotti Jumalaan. Hän luotti Jumalan apuun tietäen, että Jumalalle kuluu joka hetki kaikki kiitos, kunnia ja ylistys. Hän on kunnioitettava ja läsnäoleva Jumala aina – jopa hädän hetkellä.

Ja mikä ihmeellisintä – Jumala kuuli Daavidin rukouksen… Siitä huolimatta, ettei Daavidin pyyntö ollut ehkä hiottu timantti eikä täysin Herran tahdon mukainenkaan. Herra vastasi pyyntöön siitä huolimatta. Hän ei vastannut sillä tavoin, mitä Daavid odotti, mutta lopputulos oli hyvä ja ylitti varmasti Daavidin odotukset.

Nimittäin Saul joutui vetäytymään piirityksestä, koska tällä välin filistealaiset olivat toisaalla hyökänneet Israeliin (1. Sam. 23:27-28)! Daavidin rukous kuultiin ja Herra vastasi siihen. Herra ei hävittänyt Saulin joukkoja Daavidin hätäisen ehdotuksen mukaisesti, vaan Herra hoiti asian omalla tavallaan.

Vaikka Daavidin pyyntö oli kyseenalainen, sen tarkoitus oli oikea ja Jumalan mielen mukainen. Samoin Daavid toimi oikein, kun hän luotti asian Jumalalle. Hän sai vastauksen rukoukseensa eri tavalla, mutta kuitenkin siten, että hän tiesi tulleensa kuulluksi.

Ehkäpä tässä rukouksessa on täten pieni oppitunti myös siitä, miten meidän tulisi rukouksissamme olla avoimet näkemään myös toisenlaiset vastaukset. Herra tietää meidän ja muiden ihmisten tarpeet täydellisesti, joten ehkäpä hänen antamansa vastaus rukouksemme on kuitenkin viime kädessä parempi kuin se, mitä ehkä itse osaamme nähdä.

Pohdittavaa

Olenko rukouksessa rehellinen itselleni?
Onko Jumala milloinkaan vastannut rukoukseeni?
Jos on, miksei hän vastaisi taas?
Näenkö Jumalan vastauksen, jos härkäpäisesti pyydän omaani?