Ihminen tahtoo pitää elämänsä ohjat omissa käsissä mieluummin kuin luottaa sen toiselle. Tätä taipumusta kuvaavat esimerkiksi monet pelot, kuten lentopelko, sairaalapelko tai pelot lääketieteellisiä operaatioita kohtaan, kuten leikkausta tai nukuttamista. En tiedä onko vaikeampaa luottaa elämä toisen käsiin vai päästää itse ote elämän ohjauspyörästä.

Kristittyinä uimme vastavirtaan siinä, että olemme luottaneet elämän ja ikuisuuden parempiin käsiin kuin omiimme. Olemme kohdanneet oman yrittämisen tien vievän umpikujaan ja uskaltautuneet päästämään irti, luottamaan pelastuksen Jumalan käsiin. Luotamme, että Jeesus Kristus on valmistanut pelastuksen puolestamme ja uskomme elämän täysin hänen käsiinsä.

Kyse on pelastuksen lahjan vastaanottamisesta ja heittäytymisestä sen varaan. Se on päinvastaista kuin ohjien pitäminen tiukasti itsellä. Jumalan pelastustarjouksen vastaanottaminen on tehty ihmiselle yksinkertaiseksi. Herra ei kysy ihmisen ominaisuuksia, osaamista tai viisautta, vaan ainoastaan ihmisen luottamusta ja halukkuutta turvata elämänsä Jumalan käsiin.

Tässä yksinkertaisuudessaan piilee mielestäni Jumalan koko pelastussuunnitelman suuri nerous. Jeesuksen valmistamalla pelastuksen tiellä ei näet ole ylimääräisiä esteitä, mitkä estäisivät ihmistä syntyperän, tiedon, osaamisen tms. tähden pääsemästä osalliseksi Jumalan valmistamaan pelastukseen. Eli niin kuin Paavali asian ilmaisee, pelastus on sama niin kreikkalaisille kuin juutalaisillekin (Room. 10:11-12).

Herra on tehnyt kaiken valmiiksi; hän on valmistanut pelastuksen ihmiselle ymmärrettävään helppoon muotoon. Pelastuksen nyrkkisääntö onkin: Jumala tekee, ihminen vastaanottaa ja luottaa. Pelastuksen lahja on jokaisen ulottuvilla, mutta kuten mitään lahjaa, ei sitäkään ole kenenkään pakko vastaanottaa.

Jumalan rakkaus näkyy täten jopa siinä, että hän kunnioittaa ihmisen valintaa eikä pakota ketään vastaanottamaan pelastusta. On Jumalan suurta armoa ja rakkautta, että ihminen kykenee vastaanottamaan pelastuksen, mutta rakkautta on sekin, ettei Jumala vaadi ketään vastentahtoisesti pelastumaan.

Mutta jos kerran pelastuksen vastaanottaminen on mahdollinen jokaiselle ja toisaalta pelastuksen arvo on äärettömän suuri, minkä ihmeen takia Raamatun ilmoittaman pelastuksen lahjan vastaanottaminen on monelle niin vaikeaa? Ehkä kyse on vain siitä, että ihminen suuressa viisaudessaan tekee Jumalan suorasta ja hyvästä tiestä monimutkaisen ja vaikean kulkea.

Tie vai tiet?

En käy tässä luettelemaan niitä tekosyitä, joita me ihmiset olemme niin hyviä keksimään – jopa kieltäytyäksemme pelastumasta. On kuin avantoon pudonnut mies etsisi syitä olla ottamatta vastaan ulkopuolista apua päästäkseen kuiville mieluummin itse, jotta voisi sanoa pelastuneensa omin avuin. Poimin tekosyistä tähän kuitenkin yhden, johon kovin usein kuulee vedottavan. Ja harvinaisen usein jopa pelastuksen jo kerran löytänyt ihminen jää tuon tekosyyn kuullessaan epäröimään vastaustaan.

Tuo harhauttava ajatus liittyy sanaan ’tie’. Nimittäin moni kiistää Raamatun ilmoituksen pelastukseen johtavasta tiestä vain siksi, ettei hän hyväksy ajatusta siitä, että on vain yksi tie, joka vie ihmisen perille Taivasten valtakuntaan.

On armeliaampaa ja ylevämpää, että Taivasten valtakunta olisi kuin vuori, jolle johtaa lukuisia polkuja ja yksi – ehkä jopa kirkkain polku – niistä olisi Jeesus Kristus ja hänen sovitustyönsä. Miten voimme sanoa, ettei buddhalaisuuden, hindulaisuuden tai islamin kaltaiset jalot tiet veisi yhtä lailla perille harrasta harjoittajaansa? – Onhan kaikilla uskonnoilla on hartaita ja vähemmän hartaita seuraajia, eikö siis kaikki hartaat kuuluisi palkita? Moni harras hindu on paljon parempi ihminen kuin hyväkään kristitty. Samoin monen muslimin moraaliset käsitykset ovat korkeammat kuin nykypäivän kristittyjen teologien tulkinnat Raamatusta. Puhumattakaan buddhalaisesta elämänviisaudesta ja hartauden harjoituksesta! Miksi siis kukaan kehtaa sanoa, että olisi vain yksi tie, joka perille vie?

Ihmisen näkökulmasta ajatellen ajatus yhdestä tiestä satojen jalojen teiden joukossa tuntuu käsittämättömältä. Väite on suvaitsematon ja töykeä. – Aivan kuin suvaitsemattomat kristityt niin väittäessään katsoisivat muiden uskontojen jaloja kilvoittelijoita nenän vartta pitkin halveksien heitä.

Ongelma ei ole asenteessa, vaan tilanne suvaitsemattomuuden suhteen on tosiasiassa päinvastainen. Ongelma on pohjimmiltaan siinä, mitä itse kukin termillä ’tie’ tarkoittaa. Kysymys kuuluu, mikä on meidän kristittyjen tie? Onko uskossamme kyse hartaudesta ja uskollisuudesta ’tielle’? Jos Herran seuraajien ansiot punnitaan hänen hartautensa mukaan, on vaikea väittää, että tämä tie olisi yksi ja ainoa, vaikkakin kaikille avoin. Jos taas tiessä on kyse jostain muusta kuin ihmisen ponnistuksesta, tällöin tilanne on toinen.

Jos siis pelkän hartauden keinoin vaelluksen tasoa punnittaisiin, tällöin olisi aika nähdä muutkin tiet kelvollisina taivasteinä. Ja edelleen, miksi edes puhua armosta pelastumisesta, jos pohjimmiltaan pelastuksen mittari olisi ’tie’ – ihmisen uskon hartauden laatu?

Vain yksi tie: Jeesus tie – ei ihmisen tie

Onneksi Jeesuksen viitoittama tie ei ole niin kuin muut tiet. Jos niin olisi, olisimme melko hukassa mekin – omassa hurskaudessa ja hartaudessa mitattuna. Se, että Raamattu ja Jeesus toki puhuvat tiestä, mutta onneksi tämän tien merkitys on eri.

Tästä kertoo Johannes evankeliumissaan, missä Jeesus kävi mielenkiintoisen dialogin opetuslapsensa Tuomaan kanssa. Siinä he puhuivat kumpikin tiestä. Tuomaan tarkoittama tie oli kuitenkin jotain muuta kuin se, mistä Jeesus hänelle puhui. Siteeraan tuosta keskustelusta pari jaetta Johanneksen evankeliumin mukaan:

”Tuomas sanoi hänelle: ’Herra, emme me tiedä, minne sinä menet. Kuinka voisimme tuntea tien?’ Jeesus vastasi: ’Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.’” (Joh. 14:5-6)

Tuomas kysyi Jeesukselta monen meidän aikamme ihmisten kysymän kysymyksen ”Kuinka voisimme tuntea tien?” – Saatamme naurahtaa Tuomaksen kysymykselle tien tuntemista, koska meidän näkökulmastamme hänen kovin käytännöllinen kysymyksensä on naiivilla tavalla huvittava. Onhan se melkoisen kummallista, että Tuomas tosiaan kysyy konkreettista neuvoa tien löytämiseksi kuin eksynyt ihminen vieraassa kaupungissa tiedustellessaan, mitenkä hän pääsisi sinne, mitä etsii. Ajatus tällaisesta tien kysymisestä kuvaa hyvin sitä, miten mullistava ja erilainen Jeesuksen tie olikaan.

Silti olemme vähintään yhtä hukassa kuin Tuomas ikään, jos kysymme tuon kysymyksen tänään suvaitsevaisuuden nimissä ajatellen muiden uskontojen viitoittamien teiden vievän Taivasten valtakuntaan. Vastauksessaan Jeesus ei näet sano, että hänen oppinsa, neuvonsa tai edes hänen esimerkkinsä tinkimätön matkiminen, olisi tie Taivasten valtakuntaan. Hän ei sano, että hänen viitoittamansa tie olisi edes ihmisen kuljettavissa!

Jeesuksen tie ei ole sitä, miten hartaasti hänen seuraajansa noudattavat Jeesuksen esimerkkiä; vaikka antaisit naulita itsesi ristille, ei se johtaisi mihinkään. Hartainkaan kristitty ei pelastu hartautensa, sinnikkyytensä tai edes opillisen puhtauden oivaltamisen perusteella. Tämän tosiasian aikanaan oivalsivat uskonpuhdistajat ja uuden kristillisen heräämisen ’isät’ kuten Luther ja Wesley. Näin siksi, että tie, josta Jeesus puhuu, ei ole itseharjoittamisen tai uskonnolle omistautumisen tai edes hartauden tie!

Kaikessa yksinkertaisuudessaan tie on Jeesus Kristus itse – se on tie, jonka hän on kulkenut puolestamme, koska me emme sitä kykene itse kulkemaan. Kukaan ei pelastu uskonsa hartauden perusteella, vaan jos joku pelastuu hän pelastuu yksin armosta, siksi että Jeesus Kristus on kulkenut tien hänen puolestaan. Se, että Jeesus kulki ’tien’ ihmisen puolesta ja hänen tähtensä, teki Jeesuksesta itsestään ainutlaatuisen tien Jumalan luo. Hän kulki tien sovitukseen puolestamme, koska emme itse siihen kyenneet. Samoin hän kulki sen tähtemme, koska me tarvitsimme sitä. Jos siis puhumme tiestä, emme puhu omista teistämme, vaan tiestä, joksi Jeesus on tullut puolestamme. Vain Jeesus on tie, eli sanasta sanaan niin kuin Jeesuskin Tuomaalle sanoo:

”Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.”

Jeesuksen sanoissa ei ole rahtuakaan suvaitsemattomuutta. Hän ei sano, että vain hänen oppinsa vie perille, vaan hän sanoo, että ilman hänen uhraustaan, hänen tietään, yksikään ihminen ei pääse Taivasten valtakuntaan. Ihmisten tiet eivät yksinkertaisesti kanna riittävän ’korkealle’.

Ihmisen on mahdoton omin ponnistuksin yltää Jumalan luo. Kukin saa palkkansa tiensä hartautensa mukaan – sitä ei kenenkään tarvitse epäillä. Mutta jos parhaimmankaan ihmisen teoin keräämää palkkiota vertaisi pelastuksen lahjan loistoon, se kalpenisi pahoin, sillä pelastuksen loisto on aina Jumalan lahja. Jos ihminen vain uskaltaa olla rehellinen itselleen, hän ei voi olla huomaamatta tiensä puutteita ja todeta elämänsä riittämättömäksi Jumalan pyhyyden vaatimuksen rinnalla.

Ja juuri sen tähden Jeesus itse tuli tieksi – niin sinun ja minun mahdottomuuteni tähden. Hän valmisti kaiken, koska hän ymmärtää ihmisten teiden jäävän auttamattomasti vajaaksi Jumalan aivoituksesta. Jos se olisi ihminen, joka rakentaa oman ikuisuutensa ja pelastuksensa, jäisi se kovin vaatimattomaksi verrattuna pelastuksen loistoon, mikä odottaa heitä, jotka kulkevat pelastukseen Jeesus-tien kautta.

Pelastus on jotain mihin ei hartainkaan ihminen yllä, mitä yksikään ihminen ei ansaitse, mutta mitä jokaiselle tarjotaan ilman hintaa. Se on jotain, mitä kukaan meistä ei voi valmistaa itse, mutta minkä jokainen saa ottaa vastaan, koska se on Jumalan lahja. Ja toki Jumalan valmistama lahja on aina parempi kuin paraskaan ihmiskäsin tehty yritelmä.

Jeesus-tien ainutlaatuisuus ei ole Jumalan suvaitsemattomuutta, vaan hänen ääretöntä hyvyyttään ja armoaan ihmispoloja kohtaan. Kuten otsikko sanoo – vain Jeesus pelastaa. Ihminen ei pelastu tulemalla Jeesuksen kaltaiseksi tai ylipäätään tekemällä itse mitään. Hän pelastuu, koska Jeesus pelastaa hänet! Jeesus on tehnyt kaiken valmiiksi, kyse on vain siitä, tarttuuko hukkuva pelastajan käteen.

Pelastuksen vastaanottamisen keveys

Jotta sinä ystäväni, et jäisi täysin tietämättömäksi siitä, mikä on sinun osuutesi Jumalan pelastuksen lahjan vastaanottajana, tahdon vielä kerrata apostoli Paavalin sanoin, mitä Jeesuksen sinun puolestasi kulkeman tien vastaanottaminen Jumalan lahjana käytännössä tarkoittaa. Olisihan se kerrassaan noloa, että kun nyt olet päässyt pelastuksen lahjan makuun, niin sinulle ei kerrottaisi, miten lahja vastaanotetaan. Paavali opastaa sinua siinä näin:

”Mitä siis on sanottu? — Sana on lähellä sinua, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi, nimittäin se uskon sana, jota me julistamme.

Jos sinä suullasi tunnustat, että Jeesus on Herra, ja sydämessäsi uskot, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, olet pelastuva. Sydämen usko tuo vanhurskauden, suun tunnustus pelastuksen.

Kirjoituksissa sanotaan: ’Yksikään, joka häneen uskoo, ei joudu häpeään.’ Juutalaisen ja kreikkalaisen välillä ei ole eroa. Kaikilla on sama Herra, ja häneltä riittää rikkautta kaikille, jotka huutavat häntä avukseen. ” (Room. 10:8-12)

Tekstin alkuun Paavali siteeraa pentateukin viimeistä kirjaa (5. Moos. 30:11-14) painottaessaan pelastuksen olevan kaikkien saatavilla:

”Sana on lähellä sinua, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi.”

Sana on lähempänä kuin kukaan uskaltaa edes kuvitella. Pelastuksen sana ei ole etäinen tieto tai viesti, vaan jotain minkä ihminen on ottanut vastaan. Sen vuoksi se on lähellä häntä – se on osa häntä – sydämen ja elämän asia. Pelastuksen sana ei ole ulkoinen musteella kirjoitettu viesti, vaan elämänmakuinen todistus Jumalan uudeksi tekevästä evankeliumin sanasta.

Entä mikä on ”sana”? Seuraavassa lauseessa Paavali määrittelee sen olevan ”uskon sana”. Ja edelleen Paavali kertoo ”uskon sanan” olevan ilosanoma Kristuksesta: ”Jeesus on Herra” ja ”Jumala on herättänyt hänet kuolleista”.

Lause ”Jeesus on Herra” on mitä ilmeisimmin ollut kristillisen seurakunnan ensimmäinen uskontunnustus. Sana Herra on Uuden testamentin seurakunnan käyttämän Vanhan testamentin Septuagintan (LXX) käännöksen vastine sanalle Israelin Jumala (Jahve).

Sanat ”Jeesus on Herra” julistavat Jeesuksen jumaluutta. Tunnustaessamme hänen herruutensa, uskomme Jeesuksen olevan Jumala. Edelleen Paavali sanoo uskomme kohdistuvan yhtä lailla Jeesuksen ylösnousemukseen. Ylösnousemus todistaa Jeesuksen kulkeneen koko ’tien’ puolestamme siinä, että se osoittaa Jumalan hyväksyneen Jeesuksen sovitustyön ihmiskunnan edestä.

”Uskon sana” tarkoittaa täten Kristuksen työn ja persoonan henkilökohtaista vastaanottamista sydämeen. Entä mikä on ”uskon sanan” osuus ihmisen pelastuksessa? Paavali selittää tämänkin:

”Jos sinä suullasi tunnustat, että Jeesus on Herra, ja sydämessäsi uskot, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, olet pelastuva. Sydämen usko tuo vanhurskauden, suun tunnustus pelastuksen.” (Room. 10:9)

Kyse on sydämen uskosta ja suun tunnustuksesta. Erityisesti suun tunnustus luetaan monesti vaatimukseksi pelastavalle uskolle, mutta itse näen sen mieluummin todisteeksi uudesta elämästä, jota pelastuksen lahja ihmisessä saa aikaan. Suun tunnustus ei näet ole vain Paavalin näkemys tai tulkinta ”uskon sanan” olemuksesta, vaan tunnustautumisesta puhuu myös itse Herra Jeesus:

”Joka tunnustautuu minun omakseni ihmisten edessä, sen minäkin tunnustan omakseni Isäni edessä taivaissa. Mutta joka ihmisten edessä kieltää minut, sen minäkin kiellän Isäni edessä taivaissa.” (Matt. 10:32-33)

Ajatus tunnustamisesta on helppo ymmärtää sekin lahjan vertauskuvan kautta. Jos näet arvostamme kerran saatua lahjaa, on se meille rakas ja tahdomme pitää sen esillä. Ja on jopa niin, että kun saamme lahjan henkilöltä, kehen olemme kiintyneet ja rakastuneet, kerromme mieluusti kaikille saaneemme lahjan juuri häneltä. Sama koskee pelastuksen lahjaa;sen kerran saatuaan, sitä tahtoo vaalia ja säilyttää sen, kuten sitä myös mieluusti esittelee toisille.

Sydämen uskoa sanotaan sisäiseksi todistukseksi uudesta elämästä, kun taas suun tunnustus on ulkoinen todistus. Sydämen usko ja suun tunnustus ovat pelastuksen sisäinen ja ulkoinen todiste, jotka kuuluvat erottamattomasti yhteen. Yhdessä ne vakuuttavat ihmisen siitä, että Jeesus on kulkenut pelastukseen johtavan tien hänen puolestaan. Ne todistavat uskovalle itselleen siitä, että Kristuksessa saatu lahja on vievä hänet Taivasten valtakuntaan – sinne, minne ei parhainkaan ihmisen oma ponnistus riitä häntä kantamaan.

Suun tunnustus on sydämestä nouseva kiitoslaulu Herralle. Se on todistus sinulle ja lähimmäisellesi, ettet häpeä uskoasi Jeesukseen ihmisten edessä. Tunnustus ei ole niinkään tähdellinen itsesi tähden, vaan se on tärkeä todistus lähimmäisellesi, joka saa armon kuulla ja ottaa vastaan sanan todistuksesi kautta. Tunnustamalla Jeesuksen herruuden, viet Jumalan valtakunnan työtä eteenpäin lähimmäisesi elämässä. Se on evankeliumin ”sana”, joka voi juurtua ”uskon sanana” myös lähimmäisesi pelastavaksi tieksi.

Yhden tien kulkijat

Jos siis meitä kristityitä syytetään suvaitsemattomuudesta sen tähden, ettemme hyväksy kaikkien uskontojen teiden vievän Taivasten valtakuntaan, on tulkinta uskostamme väärä. Nimittäin emme torju muita ’teitä’ siksi, että kuvittelemme omistautumisemme olevan parempaa kuin toisten teiden seuraajilla, vaan siksi, että tiedämme, ettei sen enempää oma omistautumisemme kuin kenenkään muunkaan ponnistus vie ketään lähemmäksi Taivasten valtakuntaa. On vain yksi tie – ja se tie on Jeesus Kristus:

”Kirjoituksissa sanotaan: ’Yksikään, joka häneen uskoo, ei joudu häpeään.’ Juutalaisen ja kreikkalaisen välillä ei ole eroa. Kaikilla on sama Herra, ja häneltä riittää rikkautta kaikille, jotka huutavat häntä avukseen. ” (Room. 10:11-12)

Jeesus-tie on annettu kaikille katsomatta syntyperään tai olosuhteisiin. Se on kuljettu ja koeteltu tie, joka vie varmasti siihen luottavan perille pelastukseen.

Tie Taivasten valtakuntaan ei ole yhdenkään ihmisen itse kuljettavissa. Sen on kulkenut hänen puolestaan Jeesus Kristus, josta tuli rakkauden tekonsa tähden meidän tiemme pelastukseen. Parhainkaan ihminen ei pelasta itseään, vain Jeesus pelastaa. Eli niin kuin vanha hyvä hengellinen laulu asian sanoiksi pukee:

”Kerranhan vain täällä ollaan, siksi on niin tärkeää,
että ihminen voi löytää vastaukset elämään.

Kerranhan vain täällä ollaan, sitten täältä lähdetään,
siksi pitäisi Jeesus löytää tällä puolen elämää.”

Ota vastaan pelastuksen lahja ja käy iloitsemaan, että Jeesus on tehnyt mahdottomasta mahdollisen. Kiitetty olkoon Herramme Jeesus Kristus – vain hän pelastaa!

Pohdittavaa

Vainko Jeesus pelastaa?