Edellisessä loppuviikon tekstissä (Ihmisen ikuinen) olin vielä kansallispuiston tunnelmissa.

Taidan jatkaa tällä kertaa kansallispuiston tunnelmiin sopivalla teemalla, vaikka ajatus tekstiin nousikin täällä Kuopion Puijon ja Neulaniemen tutuilla poluilla kulkiessani. Otsikossa lukee ”kaita tie”, mutta yhtä hyvin siinä voisi olla ”kaita polku”.

Kapea, kapeampi, kaita

Vanhempien kirkkoraamattujen käyttämä sana ”kaita” on jäänyt elämään kristilliseen sanastoon, vaikka muutoin suomenkielessä ”kapea” on sen korvannut. Eikä ’kaita’ adjektiivina ollut kovin yleinen edes 1933/38 tai 1776 kirkkoraamatuissa. Useammin ’kaita’ esiintyi niissäkin verbinä; taivutusmuotona sanalle ”kaitsea”.

On perin merkillistä, että tuo ”kaita tie” ja ”kaita polku” ovat jääneet kummittelemaan uskonnolliseen kieleen. Käytännössä ne viittaavat yhteen ainoaan lauseeseen Jeesuksen vuorisaarnassa. Tässä tuo teksti 1933/38 kirkkoraamatusta:

” Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.” (Matt. 7:13-14)

Luukkaan rinnakkaisteksti ahtaasta portista antaa kelpo viitteen, mihin Jeesus ”ahtaalla” ja täten myös ”kaidalla” viittaa. Luukkaan evankeliumissa teksti on vastaus kysymykseen ”Herra, onko niin, että vain harvat pelastuvat?”

”Joku kysyi häneltä: ”Herra, onko niin, että vain harvat pelastuvat?”Jeesus vastasi: Kilvoitelkaa päästäksenne sisään ahtaasta ovesta. Minä sanon teille: monet yrittävät mennä sisään mutta eivät siihen kykene.” (Luuk. 13:23-24)

Kun muistelen kaikkia niitä puheita, saarnoja ja opetuksia, mitä olen kuullut ”kaidasta tiestä” tai ”kaidasta polusta”, niin sanoisin jopa niin, että uskonnollisessa kielessä ’kaita’ ei ole synonyymi sanalle ’kapea’, vaan sen superlatiivimuodolle eli ’kapein’.

Korostus tuntuu näet monesti olevan sellainen, että ”kaita tie” ei ole tavallisen kapea, vaan jopa niin ahdas että siinä tuskin kykenee kävelemään muutoin kuin ketun tavoin tarkasti askeleet peräjälkeen asetellen.

Mihin kaita viittaa?

Minun arkikieleeni tuo sana ’kaita’ ei ole koskaan kuulunut. Se kuuluu pikemminkin samaan sanastoon kuin ”aamen” ja ”halleluja”. Omassa kontekstissaan opittuja ilmaisuja, joiden merkitys jää epäselväksi, ellei merkitystä vaivaudu itselleen selvittämään.

Minulle tuosta ”kaidasta tiestä” on syntynyt mielikuva huonokuntoisesta, kivikkoisesta, kiemurtelevan mutkaisesta ja vaikeakulkuisesta tiestä. Ja sama ajatus koskee ”kaitaa polkua”. Siihen vielä lisäisin ajatuksen ruohottuneesta aluskasvillisuuden jo valtaamasta kinttupolusta, jota on paikoitellen jopa vaikea seurata. Se on kuin se polku, kun poikkeat kansallispuistossa merkityltä reitiltä ja kuljet vähän kerrassaan kapenevaa polkua, joka sitten paljastuu ’eläinten poluksi’, joka ei vienyt minnekään. Ehkä ”kaidaksi poluksi” mielikuvissani sopii myös nuo puistojen vähemmän suositut pitkät reitit, jotka kulkevat kymmenet kilometrit vaikeakulkuisessa maastossa ja huonokuntoisilla pitkospuilla.

Nämä luettelemani mielikuvat eivät kuitenkaan varsinaisesti ’kaitaan’ kuulu. Kyse on yksinkertaisesti kapeasta. Entä miksi toiset polut jäävät kapeiksi, kun taas toiset polut ovat leveitä ja siksi helppokulkuisia?

Vastasin siihen epäsuoraan jo edellä. Kapeaksi ne jäävät yksinkertaisesti siksi, että niille poluille ei vain riitä paljoa kulkijoita. Tiedäthän sen, että oikopolku kaupan pihaan on leveämpi kuin polku ’ei minnekään’. Mitä useampi polkua kulkee, sen leveämmäksi se tulee.

Jeesuksen vertauksessa kaidasta ja leveästä kulku-uraan liittyy toki muitakin aspekteja ja kiinnostavia kulttuurisidonnaisia selityskohtia, mutta varsinaista ydinsanomaa nekään eivät muuta. Jeesus puhuu kaidasta tiestä yksinkertaisesti viitaten siihen tosiasiaan, että kapeilla poluilla nyt ei vain ole kovin montaa kulkijaa. Tämä sopii myös siihen, mihin hän Luukkaan mukaan vastasi ahtaan portin vertauskuvalla: ”Herra, onko niin, että vain harvat pelastuvat?”

”Miehille, jotka kulkevat omia polkujaan”

Ja nyt tarkkana… pian seuraa opetuksen ydin. Jos kielikuva ”kaidasta polusta” Jeesuksenkin puheessa viittaa yksinkertaisesti siihen, että polulla Taivasten valtakuntaan ei ole tungosta, niin miksi me liitämme siihen ajatuksen hankalasta, ruohottuneesta, hylätystä ja äärettömän vaikeakulkuisesta polusta?

Lisätäänkö kuvaan vielä hyttyset, mäkäräiset ja paarmat! Siinä missä moni kaunis luontokuva houkuttaa väkeä puistoihin kokemaan itse niitä maagisen hiljaisia hetkiä, inhorealismi hyttysistä, liukkaista juurakoista, lahonneista pitkospuista, jne. pitää varmasti tulijat loitolla. Ehkä vain katselen tätä kaunista kuvaa ja kuuntelen suoratoistopalvelusta linnun laulua…

Mutta Jeesuksen vertauksessa ei siis puhuta hankalapääsyisestä ja luotaantyöntävästä polusta, joka peittyy aluskasvillisuuden alle eksyttääkseen viimeisenkin kulkijan reitiltä. Jeesus puhuu reitistä, jolla ei ole suurta joukkoa kulkijoita ja siksi se nyt on jäänyt vähän kapeaksi! Älkäämme siis liitäkö ”kaitaan polkuun” ylimääräisiä inhorealistisia mielikuvia.

Takavuosilta tulee mieleeni erään jalkinevalmistajan slogan ”miehille, jotka kulkevat omia polkujaan”. Siinäkin puhutaan kaidoista teistä ja poluista, mutta tuo lause päinvastoin kutsuu kulkemaan niitä! Se on mielikuva seikkailusta, jostain autenttisesta ja sellaisesta, mikä pitää itse kokea. Aivan kuin olisi välttämätön pakko astua kapealle polulle kokeilemaan uusia jalkineita ja katsomaan, mihin seikkailuihin tämä lähes koskematon polku minut vie.

Tie Jumalan valtakuntaan

Hoksasit asian ytimen varmasti jo itsekin, joten minun ei tarvitse selittää sitä puhki. Tiellä Jumalan valtakuntaan ei varmasti ole tulevaisuudessakaan valtavaa ruuhkaa; ei tarvitse pelätä, että polku leviäisi liiaksi. Mutta vaikka polku sinne kapoinen onkin ja kaita, niin kyllä sinne enemmän väkeä kulkemaan mahtuisi.

Tie Jumalan valtakuntaan on todella seikkailu, joka pitää itse kokea. Ei siitä pääse nauttimaan, jos katsoo vain kuvat Instagramista ja kuuntelee soundtrackit Youtubesta. Ei siitä saa kosketusta, jos lukee tai kuuntelee toisten kertomukset seikkaluista. Se vain pitää itse kokea, koska se on tehty ”miehille, jotka kulkevat omia polkujaan”.

Kysymys kuuluu: miksi puhumme tiestä Taivasten valtakuntaan kuin se olisi jokin luotaantyöntävä kivikkoinen kinttupolku? Emmekö voisi markkinoida sitä ainutkertaisena elämän mittaisena matkana Jumalan valtakunnan maisemiin, joka on tehty miehille ja naisille, jotka kulkevat rohkeasti omia polkujaan? Amen. Halleluja. Loppu.