Nuorena pappina opetin lapsia lastenhoidossa kirkkomme kesäjuhlilla sillä välin, kun aikuisille oli omaa ’tärkeää’ ohjelmaa.

Nyttemmin vanha pappi ymmärtää, että nepä olivat niitä hetkiä, joissa sai itse oppia enemmän. Lasten ja imeväisten suusta kuuli monta syvää totuutta, joita vanha pappi osaa arvostaa.

Teksti, johon otsikko viittaa, luetaan aikuisten maailmassa usein pääsiäisenä. Saisi kyllä lukea useamminkin, jotta sitä ei aina lueta vain pääsiäislasien läpi. Niin ja samoin pääsiäiseen tai toimituksiin liitetään myös toinen ’lapsille’ suunnattu kohta, jossa Jeesus sanoo:

”Sallikaa lasten tulla minun luokseni älkääkä estäkö heitä, sillä heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta.” (Mark. 10:14)

Aikaisemmin tekstistä on itselleni noussut ensisijaisesti ajatus lasten kelvollisuudesta sekä siitä, kuinka he ovat aina tervetulleet Jeesuksen luo. Lapsenkaltaisuuden tässä selitetään yleensä viittaavan lapsen yksinkertaiseen suhtautumistapaan ja luottamukseen, mikä varmasti on aivan oikein.

Lastenkaltaisuus

Uskon kuitenkin, että lapsenkaltaisuudessa on lisäksi joitain sellaisia piirteitä, joita emme huomaa välttämättä ajatella. Näitä piirteitä tänä päivänä myydään konsulttien toimesta elämäntaidot kadottaneille aikuisille lääkkeinä parempaan elämään. Minkä lapsi osaa itsestään, sen aikuiset joutuvat opettelemaan uudelleen kunhan ensin oppivat pois monesta tarpeettomasta.

Kun seuraa tilannetta, jossa aikuinen ja lapsi tulevat kumpikin uuteen ympäristöön, on aikuinen yleensä varautunut ja estynyt, kun taas lapsi tarkastelee kaikkea uutta varsin ennakkoluulottomasti. Aikuinen perustaa näkemyksen tilanteesta jo opitun varaan, kun lapsi löytää paljon uutta ja vallan uusia näkökulmia, koska hän tutkii hämmästellen kaikkea ennakkoluulottomasti. Tätä ominaisuutta kutsutaan myös nimellä ”aloittelijan mieli” eli mieli, joka katsoo elämää kuin näkisi sen ensimmäistä kertaa.

Sama koskee uuden vastaanottamista. Lapsi ottaa uuden vastaan varauksettomasti; jos hän pitää kokemastaan, hän vilpittömästi iloitsee. Hän ei häpeä näyttää sen enempää pelkoa kuin pettymystäkään. Aikuinen sen sijaan on tässäkin pidättyväinen. Joskus hän on sitä ihmispelon tai sosiaalisten normien tähden, kun taas joskus hän on estynyt siksi, että hän on niin kiinni jossain muussa, mistä ei uskalla päästää irti. Tämä lapsen luonnollinen ominaisuus on nimeltä ’uteliaisuus’. Tästäkin olen lukenut useamman bisneskonsultin kirjoittaman kirjan, joissa vilisevät uteliaisuuden lisäksi termit resilienssi, luovuus ja muutos.

Lapsenkaltainen Jumalaa kohtaamassa

Lapsenkaltaisuus Jumalan kohtaamisessa on avoimuutta mahdollisuudelle, että Jumala ylittää kaikki ennakko-odotukset. Se on avointa Jumalan ihailua – ennakkoluulotonta tutustumista häneen. Lapsenkaltaisuus on kuin utelias pieni lapsi Jeesuksen sylissä, joka ei pelkää koskea häntä tai tulla kosketuksi.

Lapsenkaltaisuus Jumalan edessä tuo ihmisen aina uudelleen ja uudelleen löytäjän paikalle. Väitän, että yksi ihmisikä ei riitä mihinkään, kun alamme lapsen tavoin ennakkoluulottomasti tutkimaan Luojaa ja hänen hyviä töitään omassa elämässämme. Lapsenkaltaisuus on Jumalan läsnäolon ja hyvyyden kaipuuta. Se on niitä loputtomia kysymyksiä ja asioita, joita hänelle jaamme.

Teksti, jonka niin usein ohitamme pääsiäiseen liittyvänä tapahtumana, puhuu sekin lapsenkaltaisuudesta. Se kertoo, miten Jerusalemin lapset ottivat Jeesuksen vastaan ennakkoluulottomasti temppelialueella siinä, missä aikuiset kävivät vastustamaan häntä tai vaikenevat hiljaa silloin, kun heidän olisi tehnyt mieli riemuita yhdessä messiaan kanssa.

Lasten ja imeväisten suusta

Mainitsemani teksti tulee Matteuksen evankeliumista. Se on tuttu kuvaus Jeesuksen saapumisesta Jerusalemiin juhlittuna messiaana palmusunnuntaina.

”Mutta kun ylipapit ja lainopettajat näkivät, mitä kaikkea hämmästyttävää hän teki, ja kuulivat lasten huutavan temppelissä: ’Hoosianna, Daavidin Poika!’, he suuttuivat ja sanoivat hänelle: ’Kuuletko, mitä nuo huutavat?’ ’Kuulen’, vastasi Jeesus. ’Ettekö ole koskaan lukeneet tätä sanaa: ’Lasten ja imeväisten suusta sinä olet hankkinut kiitoksesi’?’ Hän jätti heidät siihen, meni kaupungin ulkopuolelle Betaniaan ja oli siellä yötä.” (Matt. 21:15-17)

Vaikka suuret joukot juhlavieraita Jeesusta juhlivatkin, kaikki eivät silti hyväksyneet häntä varauksetta. Oli melko suuri joukko heitäkin, keiden mielestä Nasaretin miehen juhliminen oli loukkaavaa. Tekstissä vastustajia edustavat ylipapit ja lainopettajat, jotka lähestyivät Jeesusta kysymällä häntä epäsuorasti samalla syyttäen:

”Kuuletko, mitä nuo huutavat?’”

Jeesus ei kiistänyt tapahtunutta, mutta hän tulkitsi tapahtumat toisin. On merkittävää, että häntä syyttämään tulleet miehet sietivät temppelissä rahanvaihtajia ja uhrieläinten myyjiä, mutta sen sijaan lasten ilonhuudot ja tervehdykset eivät heille sopineet. Jeesus koki tilanteen päinvastoin; Jumalan temppeli oli paikka Jumalan kohtaamiselle, ei kaupanteolle ja rahanvaihtamiselle. Toki sillekin oli oltava paikkansa, mutta se ei ollut siellä, minne ihmiset tulivat kohtaamaan Jumalaa. Temppeli oli hämmästyksen, kohtaamisen ja sydämen äänten kokoontumispaikka. Se oli paikka, jossa Jumalan nimi kaikuu niin hiljaisena kuin äänekkäänä ylistyksenä ihmisten huulilta.

Vastustajien kritiikki ei kohdistunut varsinaisesti lasten toimintaan. Tarkkaavainen lukija huomaa asian jo lainopettajien käyttämästä kysymyssanasta: ”Kuuletko, mitä nuo huutavat?”

Riemunhuudot ja ylistys ei ollut täysin vierasta Jeesuksen ajan juutalaisessa yhteisössä. Eivät nämä miehet vastustaneet lasten iloa, vaan he vastustivat heidän ilonsa kohdetta. Oli toki aivan yleinen tapa, että lapset kiittivät arvostettuja rabbeja tervehtien ja ylistäen heitä. Lasten huuto ei siis ollut arvostelijoiden suuttumuksen kohde, vaan suuttumuksen syy oli se, että huutojen vastaanottaja oli Jeesus. Se oli jotain, mitä he eivät olleet valmiit hyväksymään.

Psalmin sanoma vastustajille

Jeesus ei käy väittelemään vastustajiensa kanssa, vaan vastaukseksi Jeesus siteeraa Daavidin psalmia:

”Lasten ja imeväisten huudot todistavat sinun voimastasi. Ne ovat kilpenä jumalattomia vastaan, ne vaientavat vihamiehen ja kostoa janoavan.” (Ps. 8:3)

Yleensä puhuessaan vertauksin Jeesus ’kätki’ sanoman vastustajiltaan, mutta tässä sitaatissa ei ollut kyse kätkemisestä, vaikka meidän näkökulmastamme Jeesuksen vastaus on kovin epäsuora ja vaikeasti tulkittava.

Tarkoitus tällä kertaa oli kuitenkin täsmälleen päinvastainen, eli Jeesus tahtoi vastata syyttäjille mahdollisimman selvästi. Vanhan testamentin teksteihin viittaaminen oli lain tunteville papeille ja lainopettajien suoraa puhetta. Hekin käyttivät samaan tapaan Vanhan testamentin sitaatteja, kun he vastasivat oppilailleen.

Samaa messiaanista psalmia siteerataan Jeesukseen viitaten peräti kolmasti muualla Uudessa testamentissa (1. Kor. 15:27; Ef. 1:22; Hepr. 2:6). Käytössä olevassa kirkkoraamatussa sitaatti ja psalmin avaus on kirjoitettu tähän sanamuotoon:

”Herra, meidän Jumalamme, kuinka suuri onkaan sinun nimesi maan päällä! Se julistaa sinun taivaallista kirkkauttasi. Lasten ja imeväisten huudot todistavat sinun voimastasi. Ne ovat kilpenä jumalattomia vastaan, ne vaientavat vihamiehen ja kostoa janoavan.” (Ps. 8:2-3)

Jeesuksen sitaatti puhuu kirjoitukset tunteville lainopettajille yksinkertaisesti siitä, että hän on juuri se messias, josta kirjoitukset puhuvat. Daavidin psalmi on luonteeltaan messiaaninen psalmi, ja hänen vastustajansa tiesivät, mihin Jeesus sitaatilla pyrki. Jeesus ei leikkinyt lainoppineiden kanssa kuurupiiloa, vaan hän kertoi heille sen, minkä lapset ja lapsenkaltaiset tiesivät sanomattakin, kun he tarkastelivat Jeesusta ja hänen elämäänsä.

Arvostelijoidensa kritiikki ei suuntautunut huutoon lasten tekona, vaan huudon sisältöön. Täten Jeesuksen vastaus ei sekään vastaa kysymykseen oliko lasten soveliasta huutaa Jerusalemiin saapuvalle rabbille ylistyshuutoja, vaan se vastaa siihen, oliko tämä aasilla temppelialueelle saapunut rabbi. Todellekin se, keneksi lapset häntä kutsuivat.

Jeesuksen sitaatti liittyy huudon sisällön oikeellisuuteen: ”Hoosianna, Daavidin Poika!” Siteeraamalla messiaanista psalmia, hän sanoo vastustajilleen, että huudon sisältö on oikea, vaikka se teistä vaikuttaa loukkaavalta.

Lasten suusta kuului totuus Jeesuksen persoonasta ja hänen asemastaan Jumalan valittuna, mitä aikuiset eivät olleet valmiit vastaanottamaan.

Psalmin opetus meille

Saapuminen Jerusalemiin on erityinen tapahtuma evankeliumeissa Jeesuksen tehtävän kannalta. Ja psalmin teksti vakuuttaa lukijalle, että Jeesus todella oli ja on hän, kuka hän väitti olevansa ja keneksi lapset hänet tunnistivat.

Siteeratulla psalmilla on silti toinenkin yhtä ajankohtainen merkitys meille tämän päivän ihmisille. Jos luet psalmin (Ps. 8) kokonaan, huomaat että se julistaa Jumalan suuruutta, mikä näkyy meille hänen luomakunnassaan luomisen ihmeinä.

Jumalan luomistyön ihmeellisyys jättää meidät ihmiset hämmästelemään Jumalan valtasuuruutta. Tämä hämmästely johtaa helposti aikuisen ihmisen kokemaan itsessään vähäisyyttä – jopa arvottomuutta. Psalmilla on kuitenkin sanottavaa juuri tähän:

”Kun minä katselen taivasta, sinun kättesi työtä, kuuta ja tähtiä, jotka olet asettanut paikoilleen – mikä on ihminen! Kuitenkin sinä häntä muistat. Mikä on ihmislapsi! Kuitenkin pidät hänestä huolen.” (Ps. 8:4-5)

Tekstissä psalmisti Daavid tunnistaa meissä piirteen vähätellä arvoamme siinä, kun katsomme Jumalan valtasuuruuteen. Jopa Daavid – aikansa arvostettu ja suuri kuningas – koki vähäisyyden Kaikkivaltiaan Jumalan rinnalla.

Ihmisen pienuus Jumalan rinnalla ei kuitenkaan ole tarvis johtaa arvottomuuden tunteeseen tai vähäisyyden kokemukseen Jumalan silmissä. Päinvastoin Jumala on sitoutunut pitämään ihmisestä huolen. Se on Raamatun sanoma tänäkin pääsiäisenä meille jokaiselle.

Jumalan suuruus ei tee ihmisestä vähäistä

Jumala on antanut kaikkensa meidän edestämme, hän on valmistanut meille tulevaisuuden ja antanut toivon. Mutta hän ei ole jättänyt meitä yksin tulevaisuutta tai toivoa odottamaan.

Hän pitää meistä huolen tänään. Meidän Taivaallinen Isämme ei kiellä itseään meiltä, vaikka olisimme kuinka mahdottomia tahansa. Hänen sylinsä on avoinna. Emmekö voisi laittaa oman vähäisyytemme syrjään ja antaa Jumalan täyttää ne tyhjiöt, joita elämässämme koemme. Miksemme kävisi hänen eteensä ja kuulostelisi häntä kuin lapsi? Miksi en luottaisi häneen kuin lapsi?

Hän tahtoo antaa elämän, jonka jokainen päivä on yltäkylläinen; ei olosuhteiden tai meidän itsemme tähden, vaan siksi, että hän itse on läsnä ja pitää meistä huolen. Vaikka olisin alaston ja likainen, Jeesuksen sylissä olen kuitenkin asemassa, missä kaikki on mahdollista:

”Mikä on ihmislapsi! Kuitenkin pidät hänestä huolen.”

Tartutaan tuohon huolenpitoon kuin ”lapset ja imeväiset” ikään ja eletään tämäkin päivä Jumalan nimen kunniaksi hänen ihmeelliseen huolenpitoonsa luottaen.

Pohdittavaa

Minkä vuoksi Jeesus siteeraa Daavidin psalmia?
Mitä voisimme oppia lapselta huolenpidossa elämisestä?