Syksyn seurakuntaa käsittelevä saarnasarjassa on edennyt osaan, jossa verrataan seurakuntaa kotiin. Alkuperäinen ajatus oli käsitellä seurakuntaa perheenä, mutta perheteemassa minua alkoi puhutella erityisesti ’paikka’, jonne Jumala on kutsunut perheensä asumaan. Me kutsumme tuota paikkaa kodiksi.

Koti on merkillinen sana, koska vaikka sillä viitataan asuinpaikkaan, asuinpaikka ei kuitenkaan ole ihmiselle vielä koti. On eri asia olla ’asunnoton’ ja ’koditon’. Vaikka ihmisellä on asunto, hän voi kokea olevansa koditon. Samoin asunnottoman ei tarvitse kokea olevansa koditon. Kodittomuus on enemmän tunnetason asia; se on tunne kodin puuttumista, vaikka vakituinen asunto olisikin. Asuinpaikka ei täytä kodin mittaa, jos ihminen ei koe asuntoa omaksi kodikseen.

Koti on paikka, jota ihminen käyttää vakituiseen asumiseen, jossa vietetään vapaa-aikaa ja jossa mahdolliset perheenjäsenet asuvat. Koti on merkillinen käsite siinäkin mielessä, koska vaikka vakituinen asuinpaikka ei aina tunnu kodilta, mutta kodilta voivat tuntua kuitenkin paikat, joissa ihminen ei edes asu – kuten ’lapsuudenkoti’.

Koti merkitsee turvallisuutta, rauhaa, menneisyyden muistoja ja tulevaisuuden suunnitelmia. Se on paikka, jossa ihminen kokee olevansa oma itsensä ja jossa hän voi tehdä itselleen tärkeitä asioita. Se on myös paikka, jota asuttavat hänelle läheiset – perhe. Kotiin voi tulla ilman, että tarvitsee kertoa erityistä syytä, miksi on tänään tähän osoitteeseen saapunut.

Kun ajattelet kotia tästä näkökulmasta – perheen ’turvapaikkana’ ja ’tilana’, jossa perheenjäsenet saavat olla oma itsensä ja toteuttaa itseään, ei ole lainkaan ihme, että Raamattu puhuu seurakunnasta kotina, jossa asuu Jumalan perhe.

Missä on Jumalan asuinsija?

Meillä ihmisillä on omat kotimme ja asuinpaikkamme, mutta oletko koskaan ajatellut, missä on Jumalan asuinsija tai missä on hänen kotinsa?

Jumalan asuinsijaa Vanhassa testamentissa pohti jo kuningas Salomo, joka oivaltasi, ettei Jumala voi asua ihmisen rakentamassa asumuksessa ja ettei hän ’mahdu’ meidän tiloihimme. Tämän hän toteaa rakennettuaan ensin vuosikymmenet isänsä Daavidin viimeisen tahdon mukaista temppeliä Jumalalle. Salomo ei odottanut Jumalan asuvan temppelissä, vaikka hän toivoi Jumalan hyväksyvän temppelin kodikseen. Eli Salomon sanoin:

”Mutta asuisiko Jumala maan päällä? Taivasten taivaatkaan eivät ole sinulle kyllin avarat – miten sitten tämä temppeli, jonka olen rakentanut!” (1. Kun. 8:27)

Salomo oli rakentanut temppeliä vuosikymmenet, ja kun tuli aika vihkiä temppeli käyttöön, hän toteaa, ettei rakennus Jumalan asunnoksi kelpaa. Sama koskee meidän rakentamiamme myöhäisempiä temppeleitä ja rukoushuoneita. Vaikka olemme ne vihkineet Jumalan käyttöön, ei Jumala kelpuuta niitä asunnokseen sanan varsinaisessa merkityksessä, vaikka hän siellä asuukin aina seurakuntansa keskellä. Vaikka kuinka kauniiksi ne teemme, Jumala ei sitä asuinpaikakseen voi valita. Samaan viittasi myös marttyyri Stefanos puheessaan (Ap. t. 7:47-50), Herodeksen temppelistä, mikä maksoi hänelle hänen henkensä.

Turhaanko Salomo temppelin rakensi? Ja turhaanko me ’temppeleihimme’ kokoonnumme, jos Jumala ei sinne asumaan mahdu?

Tarkoittaako tämä sitä, että Jumala pysyy aina turvallisen etäällä meistä ihmisistä? Sitäkö Jeesus tarkoittikin, kun hän vastasi lainopettajalle asuinsijastaan tähän tapaan:

”Ketuilla on luolansa ja taivaan linnuilla pesänsä, mutta Ihmisen Pojalla ei ole, mihin päänsä kallistaisi.”(Matt. 8:20)

Ei meistä ihmisistä ole rakentamaan Jumalalle asuinsijaa. Jos me sen hänelle saisimme rakentaa, meistä tulisi varmaankin ylpeitä ja röyhkeitä. Me sanoisimme: ”Omin käsin rakensimme tämän asuinsijan Jumalalle ja täällä hän nyt asuu.” Ja olisiko meistä asumaan siellä, missä Jumala asuu?

Olisiko ’tuo rakennus’ Jumalalle koti vaiko pelkkä asuinsija, kun kuitenkin perisimme pääsymaksua siitä, että ihmiset pääsevät Jumalaa katsomaan. Ja jos Herra sen sallisi, varmaan tekisimme Jumalan asuinsijasta nähtävyyden ja oman kunniamme mitan.

Missä on Jumalan ja ihmisen koti?

Jumala ei kelpuuttanut ihmisten rakentamia majoja asuinsijakseen eikä näin ollen myöskään kodikseen. Eikö Jumala tahdo asua meidän luonamme? – Toki ymmärrämme, ettei Kaikkivaltias Jumala, joka on kaikkialla läsnäoleva, voi valita asuinpaikakseen jotain tölliä siellä tai täällä. Jos sanon Jumalan olevan nyt täällä kanssani, se ei kuitenkaan ole muulta maailmalta pois, vaan hän on läsnä myös siellä ja jopa tuollakin.

Jos puhumme Jumalan asuinsijasta vertauskuvallisesti hänen Pyhän Henkensä läsnäolon paikkana, ei Jumala silti käy asuttamaan ihmisen rakentamaa asuinsijaa. Jesajan kirjan viimeisen luvun ensimmäisessä jakeessa Jumala kysyy kuin pilkaten meiltä ihmisiltä, millaisen asuinsijan me muka hänelle rakentaisimme:

”Näin sanoo Herra: Taivas on minun valtaistuimeni, ja maa on minun jalkojeni astinlauta. Millaisen rakennuksen te minulle rakentaisitte, millainen paikka olisi leposijani?” (Jes. 66:1)

Muistathan, että jo alussa totesin, etteivät koti ja asunto suinkaan tarkoita samaa asiaa. Tämä seikka meidän tulee pitää mielessämme, kun puhumme Jumalan asuinsijasta ja kodista.

Me ihmiset voimme kokea jonkin paikan kodiksemme, vaikka emme siellä edes asu. Samoin me uskovat puhumme seurakunnasta kotina, vaikka harva meistä kirkkorakennusta asuttaa ja harvat ovat ne seurakunnat, joiden ihmiset ovat kokoontuneet yhteen asumaan.

Silti on varsin oikein puhua seurakunnasta kotina, vaikka se ei kirjaimellinen asuinsija olekaan. Se on kuitenkin uskovalle ’se jokin’, missä hän kokee olevansa kotona. Samoin seurakunta on Jumalalle koti, vaikka täältä maanpäältä ei hänelle kelvollista asuinsijaa löydykään.

Me ihmiset olemme huonoilla valinnoilla syntiinlankeemuksessa karkottaneet Jumalan etäälle meistä. Aina syntiinlankeemuksen asti Herra Jumala ”käyskenteli paratiisissa” (1. Moos. 3:8) ja oli näin läsnä meidän ihmisten keskellä. Mutta syntiinlankeemuksessa me ihmiset katkaisimme tuon ainutlaatuisen suhteen, minkä vuoksi ihmisen ja Jumalan välille tuli ’erottava kuilu’ – synti.

Syntiinlankeemuksessa ihminen menetti kotinsa Jumalan luona ja hänestä tuli koditon. Mutta jos katsot asiaa Jumalan näkökulmasta, samalla myös Jumala menetti kodin, koska hänen kotinsa oli olla yhdessä ihmisen kanssa lähellä häntä.

Jumala rakensi oman kotinsa

Syntiinlankeemuksen tragedia ei onneksi ole kertomuksen päätepiste, vaan alku Jumalan suunnitelmalle saada koti takaisin. Jumala päätti rakentaa uuden kodin rikkimenneen kodin tilalle.

Ajattele, Jumala rakastaa ihmistä niin paljon, että hän antoi rakkaan Poikansa kuolemaan, jotta meillä olisi yhteys häneen ja voisimme löytää jälleen kodin hänen luotaan. Toisin sanoen Kristuksen sovitustyössä Jumala uudelleen rakensi kodin ihmiselle. Jumalan rakkaus ei jäänyt toimettomaksi, vaan Jumala teki uuden kodin sen tilalle, jonka ihminen oli kerran typeryydessään rikkonut.

Jumala ei aikonut elää kodittomana eikä myöskään jättää ihmistä kodittomaksi. Tästä syystä Hän rakensi uuden kodin mitä kalleimmalla hinnalla – Jumalan Pojan vuodatetulla verellä – ja hän tarjoaa uuta kotia ihmiselle asuttavaksi tänä päivänä.

Jumala rakensi itse oman kotinsa, jotta me ihmiset emme voi ylpeillä sillä, että olisimme Jumalalle muka kodin antaneet. On ehdottoman tärkeää ymmärtää, että seurakunta on Jumalan rakentama ja asuttama koti. Se ei ole ihmisrakennus, vaan sen synty on Jumalan työssä.

Jumala kutsui ihmiset kotiinsa asumaan, koska hänelle koti on olla rakkaidensa läsnäolossa. Hän tahtoo elää rakkaidensa keskellä. Herra ei tahdo olla koditon eikä hän tahdo meidänkään olevan sitä. Luetaanpa Jesajan kirjan viimeisen luvun tekstiä vielä kerran uudelleen ja nyt vähän pidemmin:

”Näin sanoo Herra: Taivas on minun valtaistuimeni, ja maa on minun jalkojeni astinlauta. Millaisen rakennuksen te minulle rakentaisitte, millainen paikka olisi leposijani? Minun käteni on kaikki nämä tehnyt, ja niin ne ovat olemassa, sanoo Herra. Mutta minä katson sen puoleen, joka on nöyrä, jolla on särkynyt henki ja arka tunto minun sanani edessä.” (Jes. 66:1-2)

Jumala rakensi asuinsijan / kodin itselleen. Ja kun Jumala rakensi kodin, ihmeellisintä siinä on, ettei hän rakentanut kotia kauas yhdestäkään meistä. Hän laati piirustukset, teki laskelmat ja rakensi niiden mukaan kodin, jossa on sijaa meille jokaiselle. Jumalan rakentama koti ei ole asunto – se on kodistakin kodikkaampi koti, koska sitä asuttaa Jumala itse. Jeesus puhuu tästä kodista Johanneksen evankeliumissa tähän tapaan:

”Minun Isäni kodissa on monta huonetta – enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan. Minä menen valmistamaan teille sijaa mutta tulen sitten takaisin ja noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä missä minä olen. Te tiedätte kyllä tien sinne minne minä menen.” (Joh. 14:2-4)

Jeesus ei puhu tässä kodista kaukana tulevaisuudessa ja ajan tuolla puolen, vaan hän puhuu kodista, jonka hän on ristinkuolemalla valmistanut meitä varten.

Herra ei ole etäinen Jumala, joka korkealta taivaiden taivaasta katselee ihmistä alaviistoon, vaan hän on Jumala, joka tänä päivänä asuu omiensa keskuudessa. Herra Jeesus teki ristinkuoleman kautta mahdolliseksi sen, että meillä on tänä päivänä koti, jossa emme asu vain me Kristus-tien kulkijat, vaan me asumme Jumalan valmistamassa kodissa, jota itse Taivaan Jumala Pyhän Henkensä kautta tänäänkin asuttaa siellä missä hänen oma seurakuntansa on.

Jumalan koti on valmis ja tänä päivänä Jeesus itse asuu sen keskellä. Monesti ajattelemme, että Jeesuksen meille valmistama koti odottaisi vasta kovin kaukana tulevaisuudessa jossain taivaiden taivaassa. Mutta siinä missä Jumalan asumus ei mahdu edes taivaiden taivaisiin, ei meidänkään tarvitse odottaa pääsyä jonnekin ’tiettyyn paikkaan’, että saatamme sanoa olevamme kotona. Jumalan koti on tässä ja nyt; se on tosiaikaisesti läsnä meidän keskellämme.

Jumala on tehnyt kaiken valmiiksi eikä hänen rakentamansa koti odota kaukana jossain. Jumalan valtakunta on jo nyt ”sisällisesti teissä” (Luuk. 17:21). Toisin sanoen me olemme Jumalan perhe ja asumme Jumalan kodissa.

Jumalan koti on Jumalan perheen koti, koska Jumala itse on läsnä kodissaan. Jumalan jatkuva läsnäolo on Jumalan kodin tunnusmerkki. Ei ole sellaista päivää, etteikö hän asuisi kodissaan.

Kenenkään ei siis tarvitse poiketa kotimme ovella toteamassa, että ”Jumala ei olekaan tänään kotona”. Onkin huolestuttavaa jos ’seurakuntakotimme ovella’ käy ihmisiä katsomassa ja he eivät tapaa Jumalaa keskuudestamme. Tällöin on aiheellista miettiä, olemmeko ymmärtäneet kodin perusajatuksen oikein.

Jumala asuttaa seurakuntakotia pysyvästi. Seurakunta on Jumalan kodin todellisuus jo tänään niin kuin Heprealaiskirjeen kirjoittaja asian sanoiksi pukee:

”Jokainen talo on jonkun rakentama, mutta Jumala on rakentanut kaiken. Mooses oli kyllä uskottu ’kaikissa hänen huoneensa asioissa’, mutta silti vain palvelija, elävä todiste siitä, mitä Jumala oli myöhemmin puhuva. Kristus sen sijaan on Poika, jonka haltuun on uskottu Jumalan koko rakennus. Tämä rakennus olemme me, kunhan loppuun saakka säilytämme rohkeutemme ja luottavaisin ja iloisin mielin tuomme julki toivomme.” (Hepr. 3:4-6)

Tämä seikka meiltä unohtuu turhan usein, kun puhumme Jumalan perheestä ja Jumalan kodista. Näemme siellä toki itsemme ja toinen toisemme, mutta kodin Herra ja rakentaja pääsee välillä unohtumaan. On surkuteltavaa jos Jumalan seurakunta ei tapaa Herraa Jeesusta omassa kodissaan.

Tuntuu kovin huvittavalta, että me kyllä puhumme Jumalasta seurakunnissa, mutta jostain syystä me puhumme hänestä niin kuin hän ei olisikaan läsnä keskuudessamme. Seurakuntana me emme kokoonnu joukkona ihmisiä ihailemaan Herraa Jeesusta kuin katselisimme puutarhaa ikkunasta tai elokuvaa valkokankaalla.

Kun seurakuntana kokoonnumme yhteen, on kokoontumisessa läsnä Jumala itse. Hän ei ole seurakunta-asumuksen ’rakennuttaja’ tai ’urakoitsija’, vaan hän rakensi oman kodin, jossa hän itse asuu. Älkäämme unohtako Herran läsnäoloa seurakunnassa – se on seurakunnan ’tavaramerkki’.

Jumalan perhe Jumalan kodissa

Hepreankielisessä maailmassa talo ja koti tarkoittavat samaa. Kumpikin sana viittaavat henkilön asuinpaikkaan, mutta enemmän sanan koti merkityksessä. Kun siis jo pariin kertaan luetussa Jesajan tekstissä Herra puhuu rakennuksesta, hän puhuu kodista. Hän puhuu kodista, jota ihmisestä ei ollut rakentamaan, mutta jonka hän rakensi itse ja pyysi ihmisen mukaan kotiinsa asumaan.

Ajatus Jumalan ja hänen perheensä kodista voidaan sanoa Jesajan sanoja mukaillen vaikka jotenkin tähän tapaan:

”Taivas on minun valtaistuimeni, ja maa on minun jalkojeni astinlauta. Millaisen kodin te minulle rakentaisitte, millainen koti olisi leposijani? Minun käteni on tämän kodin tehnyt, ja niin se on olemassa, sanoo Herra. Mutta minä katson perheeni puoleen, joka on nöyrä, jolla on särkynyt henki ja arka tunto minun sanani edessä.”

Kun hetken ajattelen miten taidolla ja suurin uhrauksin Jumala on meille seurakuntakodin valmistanut, en voi olla hämmästelemättä sitä, kuinka arvokkaana hän kotia pitää ja kuinka ihaillen hän kotiaan katselee. Jumala on maksanut seurakuntakodista äärettömän kovan hinnan, mikä kertoo hänen sitoutumisestaan tähän kotiin.

Me asumme Jumalan kodissa armosta hänen rakkautensa valittuina – asutamme sitä Jumalan perheenä (1. Kor. 3:16; Ef. 2:22). Siinä missä Jumala on näyttänyt meille kuinka paljon hän kotiamme arvostaa, jään miettimään, että osaanko minä arvostaa sitä samoin? Onko koti minulle yhtä arvokas ja tärkeä, mitä se on Jumalalle?

Monesti huomaan kodin merkityksen vasta sitten, kun olen poissa sieltä ja koti-ikävä alkaa vaivata mieltä. Tällöin huomaan ne asiat, jotka kodista tekevät kodin ja minkä tähden tahdon palata sinne aina uudestaan. Oletko sinä koska viimeksi miettinyt, mikä on kodin merkitys sinulle? Voit aloittaa miettimällä ihan ajallisen kodin merkitystä ja vasta sen jälkeen miettiä, osaatko arvottaa samat asiat myös Jumalan luomassa seurakuntakodissa.

Hetken aikaa pohdin kodin merkitystä ja totesin, että jotain samaa, mitä ajallisessa kodissani arvostan, arvostan myös seurakuntakodissa. Esimerkiksi tällaisia asioita minä ajallisesta kodistani listasin:

• Koti on paikka, jossa levätään. Minulle koti on keidas, jonne voin vetäytyä hetkeksi pois arkielämän paineista.

• Koti on paikka, jossa olen vapaa olemaan oma itseni. Jos haluat tuntea minut ihmisenä, sinun pitää tavata minut omassa kodissani, missä minun ei tarvitse noudattaa toisten sääntöjä.

• Koti on paikka, joka parhaiten kuvastaa persoonallisuuttani. Tapa, jolla kotini on sisustettu ja miten suoritan siellä arjen askareet, kertoo kaikki jotain minusta.

• Koti on paikka, jossa voin ilmaista itseäni vapaasti. Siellä olen vapaa valitsemaan puheenaiheet ja pohtimaan sitä, mikä on minulle rakkainta. Saan tehdä sen tavalla, joka on minulle luontainen.

• Koti on turvapaikka. Kodissa ei ole pelkoa eikä kodissa tarvitse pelätä rikkovansa sääntöjä.

• Koti on paikka, jossa minut hyväksytään ja toivotetaan tervetulleeksi omana itsenäni. Minun ei tarvitse ovella perustella, että mitä varten olen tullut, vaan päinvastoin jos minua ei kotona näy, se on huolestuttavaa.

• Koti on paikka, jossa voin omistautua olemaan. En ole kotona suoriutumassa jostain, vaan olen siellä, koska kuulun ’kalustoon’. Minun ei tarvitse ansaita paikkaani kotona.

• Koti on paikka, jossa olen oma herrani ja kuninkaani. Siellä minun ei tarvitse koko ajan miettiä, miten täällä kuuluu toimia.

Tässä oli jotain asioita, joita ajallinen koti toi mieleeni. Soveltaen sama luettelo sopii myös seurakuntaan kotinani. Näin sen ainakin kuuluisi olla.

Kun perhe kokoontuu yhteen, voi jokainen tuoda omat kuulumiset ja tuomiset kohtaamiseen. Kun seurakunta kokoontuu yhteen perheenä, on silloin tilaa paitsi meillä ihmisillä, myös Jumalalla. Ehkä suurin haaste onkin muistaa, että Herra Jumala on itse läsnä kodissaan.

Jumalakin asuu kodissaan

Kovin usein huudamme kodissa vain omia asioita ja Jumala jää taustalle odottamaan vuoroaan. Ehkä joskus olisi paikallaan pysähtyä ja kysyä Herralta: ”Herra, mitä sinulle kuuluu? Mitä sinä tahtoisit, että teemme tänään?” Voisimme joskus jopa kysyä hänen mielipidettään siitä, miten hän tahtoo meidän kotia asuttavan tai osallistuvan kodin askareisiin.

Aivan liian usein Herra Jeesus jää kodissamme ’ulkopuoliseksi’. Puhumme hänestä niin kuin hän ei olisi Pyhän Hengen kautta lainkaan läsnä.

Edelleen puhumme hänestä kuin hän olisi vain kotimme ’rakennuttaja’ tai ’urakoitsija’. Miksi emme ottaisi häntä mukaan yhteisiin kodin puuhiin? Eikö Jumalalla ole sama oikeus olla läsnä kodissaan? Eikö hänelläkin ole sama oikeus olla kotinsa Herra? Eikö kodin tulisi ilmaista myös Jumalan persoonallisuutta ja olla hänen luomistyönsä kehto?

Väitän, että kun puhumme seurakunnasta Jumalan perheenä tai Jumalan kotina, aivan liian usein unohdamme Jumalan laskuista. Hoidamme kotia kuin ihmiset ikään emmekä edes tule ajatelleeksi, että keskellämme asuu Kaikkivaltias Jumala, joka hänkin tahtoo osallistua kotimme ’askareisiin’.

Voisi olla perin mullistavaa, jos joskus ymmärtäisimme kysyä häneltä neuvoa – eikä vain neuvoa, vaan jopa apua. Ethän siis unohda, että Jumala asuu hänkin kodissamme – seurakunnassa. Antakaamme hänelle tilaa toimia keskellämme. Uskoisin, että se on samalla myös ’se jokin’, mitä ne ihmiset seurakunnasta tulevat etsimään, jotka uteliaana pistäytyvät ovella katsomassa, millainen koti tämä Jumalan seurakunta oikein on…

Pohdittavaa

Mitä koti minulle merkitsee? Mitä seurakunta minulle merkitsee?
Keitä Jumalan kodissa asuu?