Olen monet kerrat käynyt keskustelua, jossa on pohdittu kiittämistä ja kannustavaa palauttetta. Ja varmasti löydän itseni vastaavista keskusteluissa jatkossakin. Se on aina ajankohtainen aihe niin työpaikoilla, seurakunnissa kuin perhe-elämässäkin.

Kiitollisuus ja kiitoksen vastaanottaminen ovat tärkeitä asioita ihmiselle myös henkilökohtaisella tasolla. Itse olen ihminen, jolle mikään ei riitä. Ei ole juuri hetkeä, että katsoisin kätteni jälkiä ja pysähtyisin antamaan itselleni hyvää palautetta. Katsoihan Jumalakin luomistyötä ja totesi ”kaiken olevan sangen hyvää” (1. Moos. 1:10, 12, 18, 21, 25, 31). Miksen siis minäkin voisi joskus tehdä niin? On hyvä oppia katsomaan omaa elämää kiitollisin mielin – kiitollisena kaikesta siitä, mitä loppuviimeksi Jumalan armosta elämä on antanut.

Jos kiitoksen lausuminen hyvin tehdystä työstä on sekin harvinaista, kuinka harvinaista onkaan kiittäminen ihmisenä olemisesta. Monesti näet ihmisen kiitos liittyy tekemiseen, mikä on luonnollista ihmisten maailmassa. Itselleni silti heräsi jatkoajatus kiittämisestä; miksi kiitän toista tai itseäni vain hyvin suoritetusta työstä? Miksen kiittäisi lähimmäistäni siitä, että hän on juuri se, kuka hän on! Nyt tahdonkin kiittää sinua, että olet juuri sinä. Olen kiitollinen siitä, että Jumala on luonut sinut ja tahdon oppia näkemään sinut Jumalan rakkauden silmin.

Tekstini syntisestä naisesta kertoo tänään jostain tämän suuntaisesta. Se on pikemminkin kertomus kahdesta ihmisestä, jotka kummatkin kohtasivat Jeesuksen. He olivat fariseus Simon ja syntinen nainen.

”Eräs fariseus kutsui Jeesuksen kotiinsa aterialle, ja hän meni sinne ja asettui ruokapöytään. Kaupungissa asui nainen, joka vietti syntistä elämää. Kun hän sai tietää, että Jeesus oli aterialla fariseuksen luona, hän tuli sinne mukanaan alabasteripullo, jossa oli tuoksuöljyä. Hän asettui Jeesuksen taakse tämän jalkojen luo ja itki. Kun Jeesuksen jalat kastuivat hänen kyynelistään, hän kuivasi ne hiuksillaan, suuteli niitä ja voiteli ne tuoksuöljyllä. Fariseus, joka oli kutsunut Jeesuksen, näki sen ja ajatteli: ’Jos tämä mies olisi profeetta, hän kyllä tietäisi, millainen nainen häneen koskee. Nainenhan on syntinen.’ Silloin Jeesus sanoi hänelle: ’Simon, minulla on sinulle puhuttavaa.’ ’Puhu vain, opettaja’, fariseus vastasi. ’Oli kaksi miestä’, sanoi Jeesus. ’He olivat velkaa rahanlainaajalle, toinen viisisataa, toinen viisikymmentä denaaria. Kun heillä ei ollut millä maksaa, rahanlainaaja antoi molemmille velan anteeksi. Miten on, kumpi heistä nyt rakastaa häntä enemmän?’ Simon vastasi: ’Eiköhän se, joka sai enemmän anteeksi.’ ’Aivan oikein’, sanoi Jeesus. Hän kääntyi naiseen päin ja puhui Simonille: ’Katso tätä naista. Kun tulin kotiisi, sinä et antanut vettä jalkojeni pesuun, mutta hän kasteli jalkani kyynelillään ja kuivasi ne hiuksillaan. Sinä et tervehtinyt minua suudelmalla, mutta hän on suudellut jalkojani siitä saakka kun tänne tulin. Sinä et voidellut päätäni öljyllä, mutta hän voiteli jalkani tuoksuöljyllä. Niinpä sanonkin sinulle: hän sai paljot syntinsä anteeksi, sen vuoksi hän rakasti paljon. Mutta joka saa anteeksi vähän, se myös rakastaa vähän.’ Ja hän sanoi naiselle: ’Kaikki sinun syntisi on annettu anteeksi.’ Pöytävieraat alkoivat ihmetellä: ’Kuka tuo mies on? Hänhän antaa syntejäkin anteeksi.’ Mutta Jeesus sanoi naiselle: ’Uskosi on pelastanut sinut. Mene rauhassa.’” (Luuk. 7:36-50)

Teksti kuvaa myös kahta vastakkaista tapaa arvioida ihmistä, sillä teksti katsoo syntistä naista sekä Jeesuksen että fariseus Simonin silmin. Toinen heistä näkee ihmisen, toinen näkee vain hänen tekonsa.

Jeesus kohtaa kaksi syntistä

Kertomus syntisen naisen ja Jeesuksen kohtaamisesta fariseus Simonin talossa ei esiinny muissa kuin Luukkaan evankeliumissa. Temaattisia samankaltaisuuksia toki löytyy, minkä vuoksi teksti vaikuttaa kovin tutulta:

• Jakeet Luuk. 7:37-39 viittaavat samankaltaiseen tapahtumaan, kun Maria voiteli Jeesuksen pääsiäisviikolla (Matt. 26:6-13; Mark. 14:3-9; Joh. 12:2-8).

• Jakeiden Luuk. 7:41-42 kertomus armahtavasta isännästä puolestaan on pidempänä versiona Matteuksen evankeliumissa (Matt. 18:23-34).

Jotain saattaa lisäksi askarruttaa, kuka tekstin syntinen nainen oli? Keskiajalla syntynyt tulkinta sanoo naisen olleen Magdalan Maria. Tuolloin oppineet yhdistivät syntisen naisen Magdalan Mariaan sillä perusteella, että Betanian Maria voiteli Herran viikkoa ennen pääsiäistä samaan tapaan (Joh. 12:3), ja että Luukas liitti maininnan Jeesuksen mukana seuranneista naisista heti tapauksen perään (Luuk. 8:1-3). Henkilöllisyyden arvailulle ei kuitenkaan ole suuremmin perusteita, koska Luukas jätti tietoisesti mainitsematta naisen henkilöllisyyden hänen ikävän menneisyytensä tähden.

On parempi jättää arvailut sikseen ja antaa tekstin naisen pysyä tuntemattomana. Lukijan kannatta merkityksellistä on ymmärtää, että tekstissä Jeesusta tulee kohtaamaan kaksi toisilleen vastakohtaista henkilöä: julkisyntinen nainen ja hurskas farisealainen mies. Tekstin merkityksen kannalta on tärkeä huomioida kummatkin hahmot.

Jos ristiinnaulitun Jeesuksen kanssa aikanaan ristillä roikkui kaksi sydämen asenteeltaan vastakohtaista ryöväriä, heidän ulkoinen tilanteensa oli kutakuinkin sama (Matt. 27:38, 44; Luuk. 23:39-43). Tämän kertaisessa tekstissä henkilöt sen sijaan ovat vastakohtaiset niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Tekstin henkilöitä yhdistää vain yksi asia: he kummatkin kohtaavat Jeesuksen. Muutoin he ovat sisäisesti ja ulkoisesti toistensa vastakohdat.

Syntinen nainen

Nainen eli julkisyntistä elämää – hän saattoi hyvinkin olla vauras, mutta uskonnollisissa piireissä häntä pidettiin hylkiönä. Normaalisti aikuinen juutalainen nainen oli aviossa ja kulki sen merkiksi pää peitettynä. Aikuisen naisen odotettiin käytännössä poikkeuksetta peittävän päänsä julkisella paikalla, mitä tekstin syntinen nainen ei tehnyt (vrt. Luuk. 7.38). Hän oli joko prostituoitu tai vietti muuten moraalitonta ja vapaamielistä elämää.

Joka tapauksessa hänen kaltaisellaan huonomaineisella naisella ei ollut juutalaisessa uskonnollisessa maailmassa mitään asiaa Jeesuksen kaltaisen Jumalan miehen läheisyyteen, puhumattakaan hänen koskettamisesta, saati sitten tuoksuvoiteella voitelusta. Hän oli julkisyntinen, yksi heistä, keitä nykypäivänä ’kunnon kansalaiset’ vieroksuvat julkisissa kulkuvälineissä ja toivovat ettei hänen kaltaisensa ’olento’ istuisi vieruspaikalle.

Lainoppineet ja fariseukset torjuivat hänen kaltaisensa hylkiön. Heidän näkökulmastaan naisen olisi pitänyt ensin muuttua, että hän voisi lähestyä heitä. Nainen tiesi tarkkaan sen, mitä ’paremmat’ ihmiset hänestä ajattelivat. Nytkin Simonin talossa hän tunsi katseiden poltteen ihollaan, mutta sekään ei estänyt häntä tulemasta Jeesuksen luo.

Nainen oli mahdollisesti kuullut Jeesuksen opetusta jo aiemmin päivällä ja tullut todennäköisesti Jeesuksen puheen koskettamaksi. Tämä Nasaretin profeetta oli erilainen kuin muuta juutalaiset rabbit; hän ei torjunut syntistä, vaan päinvastoin armahti heitä.

Tästä syystä nainen uskoi Jeesuksen voivan auttaa häntä, joten hän keräsi rohkeutensa ja uskaltautui lähestymään Jeesusta, vaikka sen tekeminen vaati häneltä itsensä julkista nöyryyttämistä ja sosiaalisten normien rikkomista. Mutta ainoa asia, mikä naiselle merkitsi jotain, oli se, ettei Jeesus torjuisi häntä – muiden mielipiteillä ei ollut hänelle merkitystä. Hänellä ei ollut hyveitä tuotavaksi Jeesuksen eteen, hän etsi vain armoa.

Hän tahtoi vain kohdata Jeesuksen, kaikki muu oli toisarvoista. Nainen ei pohtinut toisten mielipiteitä tai etikettiä, vaan hän etsi Jeesuksen luota armoa ja uutta alkua huonoon elämäänsä, josta tiesi olevansa itse vastuussa. Hän tahtoi muuttua – itse hän ei siihen pystynyt, vaan hän tarvitsi apua, joten:

”Hän asettui Jeesuksen taakse tämän jalkojen luo ja itki. Kun Jeesuksen jalat kastuivat hänen kyynelistään, hän kuivasi ne hiuksillaan, suuteli niitä ja voiteli ne tuoksuöljyllä.” (Luuk. 7:38)

Ellei tiedä, että Lähi-idässä oli tapana aterioida kylkiasennossa maaten pöydän ympärillä, voi kuvattu tilanne kuulostaa melko absurdilta. Isäntä ja kutsuvieraat muodostivat pöydän ympärille ringin, joka sulki muun väen seurueen ulkopuolelle. Nainen lähestyi Jeesusta seurueen ulkopuolelta, vaikka tiesi hiljaisen tunkeilunsa olevan loukkaavaa. Voiko olla kauniimpaa kuvaa Jumalan lähestymisestä kuin tämä?

Koko kohtaamisen aikana nainen ei sanonut sanaakaan, mutta hänen tekonsa kertoivat kaiken. Hän ei sanonut mitään, ei pyytänyt mitään. Hän ei selitellyt menneisyyttään, tai kertonut miten hän aikoo hyvittää syntinsä Herralle. Päinvastoin kuin Simon, hän tunsi olevansa arvoton lähestymään Jumalaa. Mutta nainen keräsi rohkeutensa ja kohtasi Jeesuksen, koska hän uskoi Jeesuksen voivan auttaa häntä, vaikka hänellä ei ollut antaa pienintäkään vastalahjaa. Jeesuksen jalkojen voitelu hiuksin ja kyynelin ja tuoksuvoitein oli vähin, mitä hän mielestään saattoi tehdä.

Nainen kohtasi elävän Jumalan ihmisyytensä syvimmällä tasolla. Hän teki kaiken sen, mitä Simon jätti tekemättä. Päinvastoin kuin laskelmoiva Simon, hän toimi puhtaasti sydämensä ohjaamana. Hän teki sen, minkä hän koki oikeaksi, vaikka tiesi menettävänsä kasvonsa lopullisesti juhlavieraiden silmissä.

Fariseus Simon

Entä sitten Simon? Fariseus Simon puolestaan eli hurskasta ja kelvollista elämää, minkä vuoksi hän oli todennäköisesti arvostettu henkilö kaupungissa. Hän harjoitti avokätisesti laupeutta, millaiseksi myös Jeesuksen kutsuminen vieraaksi on luokiteltava. Oli hyveellistä kutsua juutalainen opettaja kotiinsa aterioimaan etenkin jos hän oli vieraspaikkakuntalainen.

Hänen kaltaisiaan hurskaita ja avokätisiä henkilöitä rabbit sitten mieluusti kiittelivät ja siunasivat. Simon todennäköisesti odotti Jeesuksen kiittävän häntä vuolassanaisesti pitojen järjestelyistä ja kunniasta saada olla pidoissa arvostetun kutsuvieraan paikalla. Vaikka Simon muodollisesti näytti arvostavan Jeesusta, oli hän silti kutsunut Jeesuksen luokseen korottaakseen omaa arvoaan.

Simon mielestään eli kelvollista elämää, minkä vuoksi hän ei nähnyt tarpeelliseksi etsiä syntien anteeksiantoa Jeesukselta. Simonin näkökulmasta Jeesus oli se, jonka piti kiittää ja ylistää isäntäänsä, koska isäntä oli tarjonnut hänelle kunnian tulla vieraaksi pitoihin. Hän täten odotti Jeesuksen kiittelevän häntä avokätisyydestään ja nuhteettomasta vaelluksestaan. Ulkoisen hyveen takaa hänen sydämestään paljastui omahyväisyys ja kärkkäys tuomita toiset.

Simonin nurja sydämen asenne kävi ilmi jo siitä, ettei hän kohdellut Jeesusta hänen tullessaan taloon niin kuin kunniavierasta kuului kohdella. Vähäisemmänkään kutsuvieraan jalkojen pesua tai tervetulosuudelmaa ei näet unohdettu vahingossa, joten Simonin ’unohdus’ paljastaa hänen omahyväisen asenteensa. Simon ei ollut järjestänyt Jeesukselle mahdollisuutta jalkojen pesuun, ei antanut suudelmaa eikä öljynnyt Jeesuksen hiuksia. Jalkojen peseminen oli perustava vieraanvaraisuuden ele. Hiusten voitelu öljyllä puolestaan oli tapa, joka kuului päivittäiseen hygieniaan, johon hyvä isäntä tarjosi mahdollisuuden, kun vieras tuli taloon.

On selvää, ettei Simon arvostanut vierastaan, koska hän ei kohdellut häntä niin kuin arvostettua vierasta kuului. Jalkojen pesua ja tervetulosuudelmaa ei unohdettu vahingossa. Jeesus oli tervetullut hänen ansiolistalleen, ei hänen sydämeensä.

Simonin nuiva suhtautuminen syntiseen naiseen kertoo sekin hänen nurjasta asenteestaan. Hän näki naisessa menneisyyden ja epäkohdat. Simonin silmissä syntinen nainen oli vain väärien tekojen summa – ei Jumalan luoma itsessään arvokas ihminen. Hän ei nähnyt naisessa ihmistä, vaan nainen oli pelkkä synnin ruumiillistuma – tahrattu likainen vaate. Ikävä kyllä tämä on asenne, joka löytyy aivan liian monen nykypäivän ’hurskaan’ sydämestäkin…

Jeesus ei puuttunut Simonin nurjiin ajatuksiin naisesta puolustaakseen naista, vaan hän teki sen Simonin itsensä tähden – herättääkseen hänet näkemään itsensä oikein. Auttaakseen Simonia Jeesus kertoo lyhyen vertauksen kahdesta velallisesta:

”’Oli kaksi miestä’, sanoi Jeesus. ’He olivat velkaa rahanlainaajalle, toinen viisisataa, toinen viisikymmentä denaaria. Kun heillä ei ollut millä maksaa, rahanlainaaja antoi molemmille velan anteeksi. Miten on, kumpi heistä nyt rakastaa häntä enemmän?'” (Luuk. 7:41-42)

Kun Simon kohta vastaa Jeesuksen kysymykseen, hän tuskin ehtii ajatella, mihin Jeesus vertauksella tähtäsi. Hänelle tuskin tuli mieleen, että vertauksen tarkoitus ei ollut ylistää naisen rakkauden suuruutta, vaan näyttää Simonille hänen rakkautensa pienuus. Simon todennäköisesti odotti Jeesuksen lähinnä puolustautuvan, kun ’erehdyksissä’ oli päästänyt syntisen naisen liian lähelle.

Mutta Jeesus oli kiinnostunut Simonin sydämestä – sellaisena kuin se oli juuri sillä hetkellä. Ei ollut mitään merkitystä sillä, mitä nainen tai Simon oli tehnyt aiemmin, vaan oleellista oli se, miksi he lähestyivät Jeesusta juuri nyt. Kukaan ei pelastu tai tule kadotetuksi eilisen perusteella, vaan oleellista on sydämen tila juuri nyt.

Jos Simeon ja hänen vieraansa torjuivat naisen sen vuoksi, mitä hän oli tehnyt aiemmin, Jeesus armahti hänet nykyhetken perusteella. Vastaavasti jos vieraat ylistivät Simonia hänen nuhteettoman menneisyytensä tähden, Jeesus tahtoi herättää hänet näkemään tilansa juuri nyt. Nainen tiesi olevansa ’paljon velkaa’, Simon luuli olevansa omillaan – kumpi heistä rakasti enemmän armahtajaansa?

”Katso tätä naista. Kun tulin kotiisi, sinä et antanut vettä jalkojeni pesuun, mutta hän kasteli jalkani kyynelillään ja kuivasi ne hiuksillaan. Sinä et tervehtinyt minua suudelmalla, mutta hän on suudellut jalkojani siitä saakka kun tänne tulin. Sinä et voidellut päätäni öljyllä, mutta hän voiteli jalkani tuoksuöljyllä. Niinpä sanonkin sinulle: hän sai paljot syntinsä anteeksi, sen vuoksi hän rakasti paljon. Mutta joka saa anteeksi vähän, se myös rakastaa vähän.” (Luuk. 7:44-47)

Moni tulkitsee erehdyksessä Jeesuksen sanat näpäytykseksi Simonille hänen omahyväistä asennettaan vastaan. Kyse ei ollut kuitenkaan siitä. Jeesus tahtoi näet kohdata Simonin siinä samassa merkityksessä, missä hän oli juuri kohdannut syntisen naisen.

Jeesus rikkoo rajoja kohdatakseen ihmisen

Teksti on taidollisesti kirjoitettu. Samalla kun lukija tuntee myötätuntoa väärin kohdeltua naista kohtaan, hän näkee itsensä fariseus Simonin paikalla. Fariseus Simon edustaa tekstissä inhimillistä näkökulmaa ihmisyyteen. Hän on valmis kiittämään ja kohtaamaan heitä, ketkä ovat teoillaan kiitoksen hänen mielestään ansainneet.

Tekstin tilanne on yksi niistä monista, joissa Jeesus rikkoo ihmisten ennakkoluuloja ja sosiaalisia tabuja, jotta hän pääsee kohtaamaan ihmisen. Tässä hän kohtaa syntisen naisen ja fariseus Simonin. Jeesus ei sivuuttanut ihmisen hätää sen tähden, että hän olisi pelännyt, mitä muut ajattelivat. Jeesus aiheutti pahennusta ’hurskaissa’ sivustaseuraajissa sallimalla julkisyntisen naisen tulla lähelleen ja voitelevan jalkansa kallisarvoisella hajusteella, jota nainen todennäköisesti oli käyttänyt myös syntisissä ’puuhissaan’.

Julkisyntinen nainen oli Simonille ja hänen seurueelleen synnillisten tekojen ruumiillistuma. Fariseus Simon näki itsensä kaltaiset ihmiset arvollisina saamaan Jumalan huomion, kun taas syntisen naisen kaltaisilla ei hänen mielestään ollut mitään mahdollisuutta päästä Jumalan luo.

Ehkä Simonin ennakkoluulot jopa naurattavat meitä, mutta ennen kuin tikahdumme nauruun Simonin ennakkoluulojen tähden, kannattaa katsoa vielä kerran oman takin alle. Ettei vain minultakin löydy jotain ennakkoluuloja tai ’puhtaussääntöjä’, jotka estävät minua olemasta ihminen toiselle? Olenko vapaa kyseenalaisista ennakkoasenteista? Olenko vapaa myös ihmispelosta eli uskallanko lähestyä toista ihmistä, jos tiedän lähimmäisteni paheksuvan tekoani? Löydänkö siis itseni tekstistä Jeesuksen vaiko Simonin paikalta?

Jos siis Simon mielessään tuomitsi syntisen naisen, Jeesus toimi täsmälleen toisin. Hän kohtasi naisen ja armahti tätä. Ehkä näin sivustaseuraajina moni lukijoista on valmis samaan kuin Jeesus. Mutta lukijan tuleekin kysyä itseltään, miten hän suhtautuu fariseus Simoniin? Hän oli paitsi omahyväinen myös kovasydäminen naista kohtaan.

Mutta Jeesus ei unohtanut häntäkään, vaan samoin kuin syntisen naisen kohdalla, hän etsi avainta jopa ahdasmielisen Simonin sydämen lukkojen avaamiseksi. Tekstistä onkin tärkeä ymmärtää, ettei Jeesus kohdannut pelkästään syntistä naista, joka toden totta löysi armon Jeesuksen jalkojen luota, vaan Jeesus kohtasi yhtä lailla illan omahyväisen isäntä Simonin. Jeesus näki vaivaa avatakseen tien myös Simonin sydämeen. Hän ei torjunut, vaikka Simon mielessään torjui sekä tämän naisen että Jeesuksen.

Luulenpa niin, että Jeesus kohtasi syntisen naisen Simonin kotona juuri Simonin itsensä tähden – herättääkseen hänet näkemään itsensä oikein. Jeesus rikkoi rajoja kohdatakseen ihmisen – Simonin. Simon ei varmaan tullut ajatelleeksi, että kohdatessaan syntisen naisen Jeesus tietoisesti herätteli myös Simonia uskomaan.

Katsaus lähestyjien sydämiin

Tekstissä Jeesus antaa esimerkin Jumalan tavasta lähestyä ihmistä. Jumalan edessä ihminen on arvokas ihmisenä – riisuttuna teoista: tehdyistä, tekemättä jäädyistä, hyveistä, paheista, jne. Jeesus kohtaa ihmisen sellaisena kuin hän on – ei siinä, missä ihminen teoillaan uskottelee olevansa. Siellä missä ihminen etsii ansiota, Jumala etsii avointa sydäntä.

Erehdymme monesti arvostamaan lähimmäistä sen perusteella, miltä julkisivu näyttää. On helppo uskoa pahaa ihmisestä, jonka elämäntavat tai arvot poikkeavat omistamme. Julkisyntinen on helppo torjua. Samoin arvostettua henkilöä on kiva kiittää. Kummassakaan tapauksessa kukaan ei tule kysymään, miksi teit niin.

Mutta entäpä, kun laitapuolenkulkija etsii uutta elämää Jeesuksessa – janoaa löytää Jeesuksen ihan oikeasti? Ja entäpä, kun arvostettu henkilö, tarvitsee fariseus Simonin tapaan ravistuksen, herätäkseen kuolettavasta ruususenunesta? Uskallanko tällöin astua ulos ennakkoluulojen takaa ja kohdata ihmisen ihmisenä?

Sama tarve löytää syntien anteeksianto oli fariseus Simonilla kuin syntisellä naisella. Lukijan huomio kiinnittyy syntisen naiseen, koska hän vastaanottaa armon, mutta Jeesus tarjosi samaa armoa myös Simonille. Jeesuksen kovat sanat eivät olleet loukkaus Simonille, vaan niiden tarkoitus oli herättää hänet etsimään samaa, minkä nainen löysi Jeesuksen luota. Jeesus ei torjunut kumpaakaan – hän katsoi ihmiseen.

Kaksi tarinaa – sama tarve

Simon oli tunnettu ja arvostettu mies, jonka elämän julkisivu oli inhimillisesti katsottuna hyvässä kunnossa. Myös syntinen nainen tunnettiin kylillä vähintään yhtä hyvin kuin Simon, mutta päinvastaisesta syystä.

Silti heillä kummallakin oli asiaa Jeesukselle. Simon ei odottanut Jeesukselta mitään. Hän ajatteli Jeesuksen ehkä kiittelevän häntä – jaloa isäntää, joka eli hyveellistä elämää. Nainen puolestaan antoi elämänsä Jeesukselle häveten entisen elämänsä kelvottomuutta, vaikka tiesi menneisyytensä vuoksi ansaitsevansa tulla torjutuksi.

Jeesuksen sanat pysäyttivät Simonin arvioimaan uudelleen elämäänsä. Hän ei vastannut Simonille kovin sanoin lyödäkseen häntä, vaan herättääkseen Simonin kuolettavasta harhakuvastaan Jumalalle kelvollisena. Hänenkin tarpeensa oli etsiä armoa Jumalan edestä. Sama armo, jonka nainen sai osakseen, oli varattu Simonin kaltaista kovasydämistä ihmistä varten. Yhtä hyvin naiselle sanotut sanat ”Kaikki sinun syntisi on annettu anteeksi” oli tarkoitettu myös Simonille.

Herra Jeesus Kristus ei arvostele ketään meistä ’tauluina’, joihin olisi piirretty koko ruma menneisyytemme, vaan hän katsoo jokaista tämän hetken ’taideteoksena’. Älä anna eilisen estää sinua tulemasta tänään Jumalan armoistuimen eteen. Armo ja anteeksianto ovat ulottuvillasi, jos vain tahdot ne sydämessäsi vastaanottaa. Tätä syntinen nainen ja Simon meille opettavat.

Pohdittavaa

Kenen henkilön roolista löydän itseni?
Mikä ero on siinä, että katsoo ihmiseen tai hänen tekoihinsa?
Osaanko olla armollinen oman aikani Simoneille?