Kiire on merkittävä tekijä monen elämässä. Se on yksi syy pahaan oloon ja laiminlyöntiin. Kiireestä puhuttaessa samassa yhteydessä esiintyvät usein sanat väsymys, uupumus ja riittämättömyys. Väitän että yleensä sanalla ’kiire’ on vahva negatiivinen sointi – harva puhuu kiireestä myönteisenä ilmiönä.

Toisaalta kyllähän kiire mielletään tärkeän ihmisen attribuutiksi. Henkilön kiire tekee hänestä tärkeän. Kiire antaa hänen olemassaololleen tarkoituksen.

On paradoksaalista, että puhutaan kiireestä vain silloin, kun selitämme miksi emme ole tehneet jotain tai miksi se jokin tuli tehtyä huonosti. Kiire on aina pätevä syy alisuorittamiselle, lupauksen pettämiselle ja tekemättä jättämiselle. Mietipä mikä vaikkapa seuraavista kuulostaa parhaalta syyltä laiminlyönnille: laiskuus, uupumus, osaamattomuus, huono ajanhallinta vai KIIRE. Niinpä niin – kiire on hyvä syy, koska se tekee selittäjästä tärkeän ja antaa hänelle epäsuorasti luvan laistaa jostain.

Kiire voi myös rauhoittaa huonoa omaatuntoa. Se näet antaa luvan tehdä asioita huonommin tai ohittaa toisen ihmisen tarpeet olan kohautuksella. Kuuntelepa, vaikka seuraavia sanomisia, joissa kiire esiintyy:

”On ollut niin kiire, etten ole ehtinyt…”, ”Seuraavat kaksi viikkoa on kiireistä aikaa.”, ”Työpaikalla on kiire”, ”Kiire tuntuu jo kotonakin”, ”On ollut niin kiire, ettei ole kirkossakaan ehtinyt käymään”, ”On taas ollut sellainen kiire, ettei aamullakaan ole ehtinyt rukoilemaan”, ”Kiireiden takia on raamatunlukeminen jäänyt melkoisen vähiin viime aikoina…”.

Oi, kiire, oi kiire… Mikä ihana sana selittäessä. Ikävä kyllä kiire ei ole vain selityksen apuväline, vaan se näyttäytyy itse kunkin elämässä ihan konkreettisesti. Sellaisena se ei ole niin mukava tuttavuus.

Kiireen tähden moni laiminlyö omat henkilökohtaiset tarpeet. Elämän kiireisen luonteen vuoksi karsitaan niitä asioita, jotka tekevät arkipäivän elämästä meille ja läheisillemme miellyttävämmän. Kun on kiire, sitä ei vain ehdi ajattelemaan itseään. Kiireen tähden pitää perheenkin joustaa, jotta saadaan kiireelliset asiat tehtyä. Harvemmin sitä kysyy, että mitä ne kiireelliset asiat ovat ja kenelle niitä tehdään…

Tekstiä valmistamaan ryhtyessäni katsoin netistä, mitä ihmiset kirjoittavat Raamatusta, rukouksesta ja kiireestä. Hämmästyksekseni huomasin että yleensä ’kiire’ ja hartauselämä sanat kohtasivat vain niissä artikkeleissa, joissa päiviteltiin kuinka kiire on johtanut henkilökohtaisen hartauselämän, raamatunlukemisen, rukouksen ja seurakunnassa käymisen laiminlyömiseen.

Alituisen kiireen tähden moni on niin väsynyt, ettei enää vain jaksa. Onko ’kiire’ tärkeämpää kuin Jumalan kohtaaminen, perhe tai oman elämän hallinta ja hyvinvointi? Ei niin kuin kiire ei olisi ’todellinen’, mutta onko oikein, että se hallitsee elämää?

Kiire on ihmisen luoma illuusio

Kiire ei ole tekosyy, mutta on oleellista kysyä, onko kiire todellinen vai onko se jotain, mikä on olemassa vain ihmisen rajallisuuden tähden? Onko jossain päin maailmaa olemassa sellainen kiire, joka ei ole ihmisestä lähtöisin – hänestä itsestään tai jostain toisesta ihmisestä?

Kun Jumala loi ajan, loiko hän kiireen? Tuskin, ainakaan luomiskertomuksessa sitä ei mainita. Vanhan suomalaisen sanonnan mukaan:

”Jumala loi ajan, mutta ihminen loi kiireen.”

On merkillistä, että ihminen lienee luomakunnan ainoa olento, jota kiire hallitsee. Merkillistä se on siksi, että kuitenkin koko luomakunta elää samojen lainalaisuuksien varassa. Kaiken elävän toimintaa säätelevät samat luonnonlait ja meistä pitää huolen sama Jumala.

Ihminen kiirehtii, mutta kasvit elävät omaan kiireettömään tahtiin selviten osuudestaan ajassa kunnialla. Eläimet voivat juosta – olla nopeita tai hitaita, mutta niilläkään ei tiettävästi ole jatkuva kiire sanan varsinaisessa merkityksessä.

Raamattu ei myöskään kerro Jumalan kiirehtineen luomisessa tai sen jälkeen – eivätkä tiettävästi enkelitkään kärsi kiireestä. Taitaapa saatana olla ainut olento ihmisen lisäksi, jolla sanotaan olevan jonkinlainen kiire, koska se tietää aikansa olevan lyhyt (Ilm. 12:12). Eiköhän siis ihmisten kiire ole sekin inhimillistä tekoa…

Mitä on kiire?

Kumpikaan suomenkielinen kirkkoraamattu ei käytä sanaa ’kiire’ tai ’kiiruhtaa’ muutoin kuin ihmisen tekemistä kuvaamaan. Käytännössä löysin Raamatusta vain yhden kohdan, jossa kirjoittaja puhui kiireestä muutoin kuin ihmisen toiminnan luonnetta kuvaavana attribuuttina. Kyseinen kohta kuuluu näin:

”Ilman taitoa ei ole intokaan hyväksi, ja kiirehtivän jalka astuu harhaan.” (Sananl. 19:2)

En saanut juuri apua kiireen määrittelemiseen Raamatusta, joten jatkoin pohdintaa edelleen itsekseni, kuitenkaan pääsemättä kiinni kiireen varsinaiseen merkitykseen. Se tuntuu liittyvän aikaan, ajankäyttöön, tekemiseen ja tekemättä jättämiseen.

Kiire liittyy toisaalta myös taitoon, kuten sananlasku vihjasi. Työnsä oivasti taitavalle ei tule kiire työn luonteen tähden, mutta kiireeltä hänkään ei välty, jos odotukset ovat kohtuuttomat. Se liittyy taitoon myös siinä, että ihmisen kiire johtuu monesti hänen taidottomuudestaan arvioida omat rajansa ja mahdollisuutensa toteuttajana. Realistinen käsitys omista kyvyistä ja resursseista auttaa kiireen välttämisessä.

Toisaalta, kuten edellä totesin, kiire kertoo ihmisen merkityksellisyydestä ja tärkeydestä, mutta siitä huolimatta siihen suhtaudutaan negatiivisesti ja se aiheuttaa enemmän mielipahaa kuin hyvää. Se on kuin hyveeksi ylennetty ikävä asia.

Kiire on terminä sangen arkipäiväinen ja tuttu, mutta mitä kiire on ja mitä se tarkoittaa, sitä en osaa sanoa. Onneksi maailma on täynnä minua viisaampia ihmisiä, joten etsin vastausta kiireen olemukseen muista lähteistä. Yksi niistä määritteli kiireen nasevasti tähän tapaan:

”Kiire on jännitteinen tila, jolla on suhde aikaan. Sitä voidaan tarkastella sekä yksilön että yhteisön näkökulmasta.”

Toisaalla asiantuntijat sanovat, että kiire on ”henkilökohtaisesti koettu rasittava tunne siitä, että on toimittava liian nopeasti”. Iso osa jatkuvan kiireen vahingollisuudesta ihmisille johtuu siitä, että ihmisen elimistö suhtautuu kiireeseen kuten henkeä uhkaaviin tilanteisiin. On tunnettua, että uhattuna eläin ja ihminen pystyy ylittämään normaalit rajansa hetkellisesti. Kiireinen ihminen sitä vastoin on jatkuvassa vastaavassa ylivirittyneisyyden tilassa, vaikka kyseinen tila on tarkoitettu vain hetkellisiin suorituksiin.

Kiireellinen ihminen käy siis jatkuvasti ylikierroksilla – henkisesti ja / tai ruumiillisesti. Vähänkään tekniikkaa tunteva tietää, miten käy koneelle, jota ajetaan jatkuvasti sen sietokyvyn rajoilla. Koneelle on yleensä laskettu raja-arvot normaaliin jatkuvaan rasitukseen ja erikseen raja-arvot hetkelliseen maksimiin, jonka tiedetään kuluttavan sitä.

Sain asiasta hyvän esimerkin tätä valmistellessani. Kirjoitin artikkelia aamutuimaan kannettavalla koneellani. Koneen tuuletin pitää ikävän kovaa ääntä, joka häiritsi minua aamun hiljaisena hetkinä, joten kytkin koneen tuuletinta ohjaavan ajurin erillisellä ohjelmalla lähelle sallittuja maksilämpötiloja, pitääkseni tuulettimen hiljaisena. Ja mikä oli tulos? Parin tunnin jälkeen kone muuttui epävakaaksi ja onnistuin kadottamaan puoli sivua artikkelistani… Opetus – vaadin koneelta liikaa siihen nähden, mitä annoin sen ’tuulettaa’ itseään, mikä johti sen virheelliseen toimintaan.

Sama pätee ihmisen kohdalla. Jos ihminen vain suorittaa ja suorittaa ilman, että hän saa missään välissä ’tuulettaa’ itseään, tulee virheellinen toiminta ja uupumus. Ihmiselläkin on omat jatkuvan käytön rajat ja sitten ne äärimmäiset hetkellisen kuormituksen rajat. Ihminenkään ei kestä jatkuvaa ylikierroksilla ajamista, mihin nykypäivänä etenkin kiire hänet yrittää pakottaa. Me ihmiset olemme sellaista tekoa, että me vain tarvitsemme ’tuuletusta’ – mieluusti Jumalan tuulen tuuletusta.

Irti kiireestä

Kiire ei siis ole ihmiselämään kuuluva normaalitila eikä se ole myöskään mitään sellaista, mitä meidän tulisi elämässämme tavoitella ollaksemme tärkeitä. Raamatun mukaan ihmisarvo ja ihmisen tärkeys ei perustu yhteiskunnalliseen hyödyllisyyteen, tarpeellisuuteen tai tehokkuuteen. Kenenkään ei pidä kiirehtiä eteenpäin siksi, että hän olisi sen tähden arvokkaampi kuin muut tai kelvollisempi Jumalan silmissä.

Jumalan edessä hänen arvojensa mukaan mitattuna ihmisen arvo perustuu hänen luomistyössä saamaansa arvoon Jumalan rakastettuna (Ps. 144:4). Jokainen ihminen on arvokas huolimatta siitä, mitä hän tekee tai miten hyödyllinen hän on. Hän on arvokas, oli hänellä kiire tai ei; kiireessä eläminen edes hyvän asian vuoksi ei ole tavoiteltavaa.

Kiire ei tee kenestäkään arvokkaampaa kuin toisesta. Se, että niin olisi, on ihmisen luoma illuusio – harhakuva. Jos kerran alituinen kiire ei ole hyväksi ihmiselle, miksi hänen arvoaan tulisi mitata sen mukaan? Jos näemme yhteiskunnassamme alituisen kiireen tuottavan pahenevia ongelmia, miksi ihmeessä edes salaa arvostaisimme kiirettä? Tuskin Jumala arvostaa mitään sellaista, joka turmelee ihmisen! Ehkäpä me voisimmekin pyytää Jumalaa auttamaan meidät irti kiireestä.

Kiireestä irti pääseminen on näet varmasti Jumalan mielen mukainen rukous, koska kiire orjuuttaa ihmistä. Kiire kahlehtii luovuuden, se harhauttaa ihmisen jatkuvaan suorittamisen noidankehään. Ja kuten jo edellä huomasimme, kiire pahimmillaan erehdyttää ihmisen toimimaan haitallisesti hänen jumala- ja perhesuhteitaan ajatellen. Jos siis jokin on tavalla tai toisella haitallista perheen tai jumalasuhteen hoitamiseen, on se Herran tahdon vastaista.

Olen varma, että Jumala tahtoo auttaa meidät ulos kiireen oravanpyörästä. Miksi emme siis pyytäisi häntä auttamaan? Olisiko paikallaan pysähtyä hetkeksi jos toiseksikin tutkimaan Jumalan sanaa ja viettämään laatuaikaa Isän kanssa rukouksin? Kiire ei lopu kiirehtimällä kovemmin – se loppuu vasta sitten, kun päätön suorittaminen taukoaa.

Voin irtisanoutua kiireestä, vaikka aloittamalla säännöllisesti rukoilemaan siihen apua Jumalalta. Rukous ei ole vähäinen voimavara, vaikka rukoilija ja hänen huokauksensa olisivat vähäiset. Rukouksen voima ei näet ole rukoilijassa tai rukouksen ’mahtisanoissa’, vaan hänessä, joka kuulee rukouksen. Meidän Herramme Jeesus Kristus itse rukoilee meidän edestämme (Room. 8:34), joten eiköhän hän kuule myös meidän rukouksemme! Herra Jeesus Kristus, jos kuka pystyy vapauttamaan meidät irti kiireen orjuudesta.

Kristuksen kiireetön esimerkki

Lopuksi voidaan kysyä, että vaikka kiireellä on haitallinen vaikutus ihmiseen, onko ylipäätään mahdollista elää kiireetöntä elämää? Sana ’kiire’ on itselleni arkipäiväinen ja tuttu. Minulla itselläni on aivan liian usein olevinaan kiire, mutta pitääkö niin olla?

Äkkiä ajatellen kiireetön elämä tuntuu omasta näkökulmastani mahdottomalta ajatukselta. On hetkiä, kun ei ole kiire, mutta kuitenkin aina niitä kiireen täyttämiä pitkiä rupeamia vain tuppaa tulemaan. On enemmän ja vähemmän kiireisiä ihmisiä, mutta onko olemassa kiireetöntä ihmistä? – Taivaassa, tuhatvuotisessa valtakunnassa tai ikuisessa tulevassa ajassa kiire on varmasti täysin voitettu, mutta voisiko joku elää nykyisessä ajassamme kiireetöntä elämää? Onko kiireettömyys ajassamme vain tavoite, johon voi pyrkiä kuitenkaan sitä koskaan saavuttamatta?

Mietin Raamatun henkilöitä pohtien, voisinko löytää heistä esimerkin kiireettömästä ihmisestä? Ja jos sellaisen löydän, niin riittääkö Raamatun kertoma hänestä siihen, että voisin sanoa hänen eläneen kiireetöntä elämää kertoman ulkopuolellakin?

Tovin pohdittuani löysin kelvollisen henkilöhahmon, josta Raamattu kertoo kyllin paljon ja toisaalta hän näyttää elävän elämää irti kiireestä. Hän on tietenkin Jeesus. Jeesuksen elämä on meille esimerkki siitä, millaista on Jumalan tahdossa elävän ihmisen vaellus. Kun luet evankeliumien kertomaa Kristuksen elämästä, huomaat kuinka monet ihmiset – seuraajat ja vastustajat – hänen ympärillään olivat kovin kiireisiä, mutta Jeesus ei elänyt kiireen alla.

Hänen elämäänsä kuului ajanjaksoja, jolloin tapahtui paljon ja toisaalla ajanjaksoja, jolloin oli seesteisempää. Kuitenkaan kiire ei saanut hänestä otetta. Hänellä oli aina aikaa rukoukselle ja hiljentymiselle. Evankelistat todistavat, että Jeesus vetäytyi toistuvasti rukoilemaan hiljaisuuteen (Luuk. 5:16; Luuk. 9:10; Luuk. 22:41). Samoin tapaamme Jeesuksen puhumassa kahden jonkun kanssa tai huomioivan yhden ihmisen tarpeen (Joh. 3; Joh. 4), vaikka hänen ympärillään oli paljon kansaa. Hänellä ei ollut kiire tehdä kaikkea.

Jeesuksella oli aikaa niin kansanjoukoille, satunnaisille kulkijoille, opetuslapsille, jne., koska hän eli elämänsä lähettäjänsä tahtoa toteuttaen. Hän teki Isän Jumalan tahdon – ei enempää eikä vähempää.

Ei ollut Jumalan tahto, että Jeesus olisi maanpäällisen toimintakautensa aikana keskittynyt puhumaan vain suurelle yleisölle, tai että hänen olisi pitänyt tavoittaa jokainen Palestiinassa asunut ihminen. Hyvä esimerkki tästä on oheinen raamatunpaikka:

”Mutta sanoma hänestä levisi vielä enemmän; ja paljon kansaa kokoontui kuulemaan häntä ja parantuakseen vaivoistansa. Mutta hän vetäytyi pois ja oleskeli erämaassa ja rukoili.” (Luuk. 5:15-16)

Jeesusta ympäröivien ihmisten mielestä Jeesuksen olisi kuulunut olla kansajoukkojen keskellä ja ’takoa silloin, kun rauta on kuumaa’, mutta Jeesus uskalsi toimia toisin. Hän tunsi Taivaallisen Isän tahdon ja tiesi, että hänen paikkansa ei ollut kiirehtiä miellyttämässä ihmisten tahtoa, vaan oli Isän tahdon mukaista, että hän vetäytyi välillä jopa yksinäisyyteen.

Jeesus tunsi täydellisesti Isän tahdon, joten hän oli vapaa inhimillisistä ylioptimistisista kuvitelmista, joita ehkä asetamme itsellemme Herran työn tekijöinä. Hänen ei tarvinnut tehdä kaikkea, mitä tuli mieleen, vaan hänelle riitti Jumalan tahdon tekeminen.

Inhimillisesti ajateltuna Jeesus olisi voinut saada aikaan paljon enemmän, mutta lähettäjänsä – Jumalan – näkökulmasta hän teki kaiken, mihin hänet Jumala oli maanpäälle lähettänyt. Sen hän teki kiireettä – ollen tänään esimerkki meille ihmisestä, joka vaelsi täällä meidän maailmassamme irti kiireestä.

Kristuksen esimerkistä omaan elämään

Ehkäpä sinä ja minä voisimme pysähtyä miettimään omassa elämässämme sitä, mikä on tarpeellista Jumalan näkökulmasta ja mikä ei? Luulen, että jos opimme tekemään elämässämme Jeesuksen tavoin Jumalan tahdon (ei enempää eikä vähempää), voisimme elää vapaana siitä, mitä kutsumme sanalla kiire.

Jos yritämme tehdä kaikkien ihmisten tahdon tai sen, mitä muut sanovat meidän pitävän tehdä, ajaudumme äärettömään kiireeseen ja palamme loppuun. Jos taas kysymme Jeesuksen tavoin, mikä on Jumalan tahto ja pysymme siinä, ei kiireellä ole sijaa elämässämme ja koemme siitä huolimatta elämällämme olevan suuri merkitys.

Jos taas yritämme tehdä Jumalan tahdon ja lisäksi jotain, mikä hivelee omaa kunniaamme, alkaa kiire kolkuttaa oven takana. Jumalan tahdon tekeminen ei tarkoita koko maailman parantamista omin neuvoin, vaan oman osuuden tekemistä ja muun tekemisen luottamista toisille.

Edelleen, jos unohdamme kokonaan Jumalan tahdon ja keskitymme vain kaikkeen muuhun, ottaa kiire meidät vangikseen tavalla tai toisella. Kiire näet saa valvomattoman vangikseen salakavalasti, kun ihmismieli maalaa tuhat kaunista ja tuhat mahtavaa näkymää, joihin kaikkiin se yrittää epätoivoisesti takertua. Ja samaan aikaan mieltämme painaa elämän tarkoituksettomuus, koska elämästä puuttuu Jumalan tahdon antama tarkoitus.

Tarttuminen Jumalan suunnitelmaan ja irtisanoutuminen kotikutoisesta kiireestä ovat yhdessä kappaleen matkaa tietä onnelliseen kiireettömämpään elämään.

Hyvä alku kiireestä irtautumiselle on varata aikaa Jumalan äänen kuuntelemiseen – rukouksessa, Jumalan sanan äärellä, hiljaisuudessa ja seurakunnassa. Jumalan tahdon kuunteleminen on ehdottoman tärkeää, jotta löytää tasapainon tekemisen, ajan ja päämäärien välille.

Herran tahdossa on riittävästi meille jokaiselle. Jumalan valtakunnassa ei kiireellä ole meistä otetta.

Pohdittavaa

Onko kiire?
Mitä kiire antaa?
Mitä kiire ottaa?