Palaan tässä pohdinnassa helatorstain teksteihin, eli Jeesuksen taivaaseen astumiseen. Valitsemani tekstit ovat kummatkin Luukkaan kirjoittamia. On kaksi kertomusta mutta vain yksi kirjoittaja. Ensimmäinen teksti on evankeliumin lopussa ja toinen Apostolien tekojen ensimmäisessä luvussa. Ensimmäinen lopettaa ja toinen aloittaa.

Tekstit tekee mielenkiintoiseksi se, että kummankin kirjoittaja on siis yksi ja sama henkilö – Luukas. Hänellä oli käytössään samat lähteet ja tiedot tapahtumista kumpaakin tekstiä laatiessa, mutta silti hän kirjoitti tapahtumista vähän eri tavoin. Eroavaisuudet eivät johdu silmännäkijätodistusten erilaisuudesta tai kertojien näkökulmaeroista. Erot liittyvät siihen, mitä Luukas tekstillä ensisijaisesti tahtoi välittää.

Otetaan esimerkki. Olen käynyt kaupassa, ostanut lähdevettä ja omenoita, mutta en löytänyt persikoita. Sen sijaan tein heräteostoksen ja ostin kaksi lanttua, koska ne olivat tarjouksessa.

Miten kerron asiasta tuttavalle kotimatkalla? Tuskin mainitsen hänelle vedestä tai omenoista. En välttämättä mainitse persikoitakaan, koska en niitä löytänyt. Sen sijaan mainostan hänelle erityisen maukkaita lanttuja, jotka ovat nyt vielä halpojakin.

Tulen kotiin ja kerron matkastani puolisolle. Pahoittelen, ettei persikoita ollut kaupassa, joten hedelmäsalaatti jää nyt vähän vajaaksi. Muut toki löytyivät. Lisäksi ostin edullisia lanttuja, en tosin persikoiden tilalle hedelmäsalaattiin, vaan niitä voidaan vaikka dipata kermaviilidippiin.

Kumpikin tarina kertoo yhdestä ja samasta tapahtumasta, mutta painotus on erilainen, koska kertomus viestii kuulijoille eri asioita. Samasta on kyse Luukkaan teksteissä. Sama tapahtuma, mutta tarkoitus on eri.

Raamatuntekstin edessä onkin hyvä pysähtyä miettimään, mitä kirjoittaja tahtoo tekstillä kertoa ja painottaa. Tätä ajatusta silmällä pitäen päädyin lukemaan Luukkaan tekstejä niiden eroavaisuuksien näkökulmasta. Lopputulos oli mielenkiintoinen.

Evankeliumin lopussa hän päättää kertomuksen Jeesuksen maanpäällisestä vaelluksesta kiteytykseen taivaaseen astumisesta. Se on loppuhuipennus. Vastaavasti Apostolien teoissa Luukas avaa seurakunnan aikakauden samalla tapahtumalla. Se, mitä tekstissä tapahtuu, on perusta koko kirjalle. Mihin ensimmäinen kertomus päättyy, siitä alkaa uusi.

Evankeliumin loppusanat

Aloitetaan evankeliumin päätöksestä, missä helatorstain tapahtumista ovat kirjan loppuhuipennus. Luetaan se kahdessa osassa. Tässä tulee ensimmäinen.

”Hän sanoi heille: ”Näin on kirjoitettu. Kristuksen tuli kärsiä kuolema ja kolmantena päivänä nousta kuolleista, ja kaikille kansoille, Jerusalemista alkaen, on hänen nimessään saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamista. Te olette tämän todistajat.” (Luuk. 24:46-49)

Katkaisin tekstin kesken Jeesuksen puheen. Vaikka puhe loppuu kesken, tämä voisi olla kokonainen loppukiteytys Kristuksen työn merkityksestä ja täydellinen päätös evankeliumitekstille.

Jeesus kertoo, miten hän on täyttänyt Isän tahdon ja sovittanut maailman synnin Jumalan kanssa. Se kaikki oli nyt käynyt toteen. Evankeliumin kerronta voisi siis päättyä jo tähän, koska Jeesuksen työ on valmis. Evankeliumi on täysi eikä siihen tule enää mitään lisätä.

Tällainen loppu jättäisi kuitenkin lukijalle vähintään kaksi avointa kysymystä. 1) Minne Jeesus tämän jälkeen katosi? 2) Ja miten tämä kertomus on tullut minulle asti luettavaksi tai kuultavaksi?

Liekö Luukas sitten päättänyt vastata näihin kysymyksiin, koska evankeliumi jatkuu vielä kolmella jakeella. Ne kertovat, mitä tapahtui, kun Jeesuksen aika maanpäällä tuli täyteen. Lisäksi siinä kerrotaan, ettei ’tarina’ loppuisi tähän, vaan Jumalan suunnitelma tulee jatkumaan pian Jerusalemista, vaikka Jeesus siirtyykin syrjään näyttämöltä.

”Minä lähetän teille sen, minkä Isäni on luvannut. Pysykää tässä kaupungissa, kunnes saatte varustukseksenne voiman korkeudesta.” Jeesus vei opetuslapset ulos kaupungista, lähelle Betaniaa, ja siellä hän kohotti kätensä ja siunasi heidät. Siunatessaan hän erkani heistä, ja hänet otettiin ylös taivaaseen. He kumartuivat maahan asti ja osoittivat hänelle kunnioitustaan, ja sitten he riemua täynnä palasivat Jerusalemiin.” (Luuk. 24:50-52)

Teksti antaa vastauksen kysymykseen Jeesuksen ’olinpaikasta’ ja jumaluudesta sekä sisältää vahvan vihjeen myös siitä, ettei evankeliumi olekaan loppu vaan alku Jumalan suurelle suunnitelmalle. Kristuksen sovitustyössä Jumalan suunnitelma tuli täydelliseksi, mutta valmiiksi se ei tullut. Jumalan Pojan työ tuli päätökseen, mutta hänen seuraajiensa työ vasta alkaisi.

Teksti vihjaa Jumalan varustavan seuraajat voimalla korkeudesta. Jeesus ei tule jättämään omiaan tyhjän päälle, vaan he jatkavat missiota Jumalan voimassa siitä, mihin se Jeesuksen kohdalla pysähtyy. Vaikka Jeesus jätti tämän maailman, hän ei jättänyt opetuslapsia uuden eteen tyhjin käsin ja sydämin.

Huomasitko, että Luukkaan huomio tekstissä on koko ajan Jeesuksessa ja Jumalassa? Luukas kertoo, mitä Jeesus teki, sanoi ja mitä hänelle ja hänen kauttaan tapahtui. Toki mukana ovat opetuslapsetkin, mutta huomion keskiössä on Jeesus. Ja näin se on aina, kun puhutaan evankeliumista, pelastuksesta ja sovituksesta. Se on Jeesuksen – Jumalan – työ, mihin ihmisillä ei ole mitään lisättävää.

On paljon puhuttavaa evankeliumista mutta ei mitään lisättävää siihen. Olemme sen todistajat, emme toteuttajat. Todistaja tuntee ’asian’ ja vakuuttaa sen todeksi. Evankeliumi on valmis eikä siihen ole mitään lisättävää tai pois otettavaa. Niin kuin Jeesus sen sanoi: ”Se on täytetty”.

Seurakunta, uuden alku

Entä sitten toinen tekstimme? Käännämme seuraavan sivun ja astumme Luukkaan kaksoisteoksen toiseen osaan – Apostolien tekoihin. Tämä ei ole enää evankeliumin tavoin kertomus Kristuksen sovitustyöstä. Se on kertomus todistajista; heistä, ketkä kertoivat ja julistivat sanomaa, johon edellinen teos päättyi.

Edellä sanoin, ettei todistajilla ole osaa eikä arpaa evankeliumiin. Sillä tarkoitin sitä, että evankeliumi Taivasten valtakunnasta on valmis ja voimassa ilman, että sinun tai minun tarvitsee lisätä siihen mitään.

Kun nyt avaat Apostolien tekojen tekstin, suljet evankeliumin ja se jää sellaisenaan olemaan, vaikka se elää ja luo uutta apostolien matkassa. Apostolien teoissa evankeliumi on valmis, mutta Jumalan suunnitelma jatkuu. Eletään aikaa, kun todistajat ovat vallanneet näyttämön. Tämän ajan alusta kertoo Apostolien teot – ja tuo aika alkaa samasta kohtauksesta, mihin evankeliumi päättyi: Kristuksen taivaaseen astumisesta.

Luukkaan evankeliumin avoin loppu viittaa siihen, että Jumalan suunnitelma ja työ ei päättynyt siihen, vaikka se paketoikin taivaaseenastumisen tapahtumat. Nyt Luukas kertoo saman monisanaisemmin Apostolien teoissa.

Tässä minua kiinnostaa kertomusten erilaisuus. En tarkoita sisällön erilaisuutta, vaan miten asiat kerrotaan, mitä on valittu sanoa ja mitä jätetty pois. Mikä oli oleellista evankeliumitekstissä ja mikä on nyt oleellista apostolisen historian näkökulmasta. Luetaan teksti.

”Hän vastasi: ”Ei teidän kuulu tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa nojalla on asettanut. Mutta te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin, ja te olette minun todistajani Jerusalemissa, koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka.” Kun hän oli sanonut tämän, he näkivät, kuinka hänet otettiin ylös, ja pilvi vei hänet heidän näkyvistään. Ja kun he Jeesuksen etääntyessä vielä tähysivät taivaalle, heidän vieressään seisoi yhtäkkiä kaksi valkopukuista miestä. Nämä sanoivat: ”Galilean miehet, mitä te siinä seisotte katselemassa taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teidän luotanne taivaaseen, tulee kerran takaisin, samalla tavoin kuin näitte hänen taivaaseen menevän.” Silloin he lähtivät tuolta vuorelta, jota kutsutaan Öljymäeksi ja joka on lähellä Jerusalemia, sapatinmatkan päässä. He palasivat Jerusalemiin.” (Ap. t. 1:7-12)

Evankeliumi kertoi Jumalan Pojan näkökulmasta ja keskittyi siihen, mitä Jeesus teki. Tämä teksti taas kertoo, mitä opetuslapset tekivät ja miltä tämä kaikki näytti heidän näkökulmastaan. Luukas on lisännyt tähän jopa yksityiskohdan, jota hän ei maininnut lainkaan evankeliumissa:

”Galilean miehet, mitä te siinä seisotte katselemassa taivaalle?”

Pääosassa ovatkin nyt ’Galilean miehet’ – todistajat. Ne samat kaverit, jotka evankeliumissa olivat sivussa lähinnä esittäen Jeesukselle kysymyksiä ja hämmästelemässä Herran tekoja. Tässä tekstissä he ovat taas omalla paikallaan. Katselivat pää kallellaan taivaalle, että minne se Herra nyt menee…

Näin he tekivät, vaikka oli hyödytöntä seistä katselemassa taivaalle ja odottaa, että Jeesus tulee takaisin saman tien. Heidän oli määrä Jeesuksen sanojen mukaan odottaa Jerusalemissa, kunnes heidät puetaan voimalla korkeudesta.

Huomaatko kertomuksen erilaisen inhimillisen sävyn? Nämä todistajat eivät osanneet toimia samalla tarkkuudella ja täsmällisyydellä mitä heidän Herra. Ja sen huomaat myös jatkossa Apostolien tekojen sivuilla. Jumalan Henki toki johdatti apostoleja, mutta he olivat silti tavallisia ihmisiä. Tekivät parhaansa, ihmettelivät, vilpittömästi etsivät Jumalan tahtoa ja kuitenkin olivat avoimen ymmällään.

Evankeliumin sivuilla Jumala teki kaiken täydellisellä tarkkuudella. Nyt on seuraajien vuoro tehdä eikä Jumalan Henki odota heiltä täydellisyyttä. Siinä Jumalan suuruus tulee esiin, että hän tekee ihmeet ihmisen epätäydellisyydestä käsin ja huolimatta siitä.

Maistelepa tätä tekstiä. Nauti sen inhimillisyydestä. Sovitus on Jumalan täydellinen teko, mutta me, sen todistajat, olemme epätäydellisiä ihmisiä. Jumalan täydellisyys kirkastuu epätäydellisyydessämme. Siinä on inhimillisen ja heikon todistajan hienous.

Apostolien tai sinun ja minun heikkous ja virheellisyys ei tee tyhjäksi evankeliumia. Päinvastoin! Mitä Jumalan Henki tekee kauttamme, kirkastuu entisestään, kun se piirretään kaltaiselleni vajavaiselle ’kankaalle’.Ei ole sattuma, että Jumala valitsi erehtyvät ihmiset kertomaan ja todistamaan evankeliumin uutta synnyttävästä voimasta.

Tänään on meidän vuoromme

Jos luet Apostolien teot loppuun asti, huomaat, että Luukas päättää sen avoimeen loppuun (Ap. t. 28:30, 31). Se tarkoittaa sitä, että kertomus jatkuu. Tänään on meidän vuoromme täyttää osamme Jumalan suunnitelmasta.

Sinä ja minä – me yhdessä sekä Jumalan Pyhä Henki. Apostolien tekojen asetelma jatkuu. Inhimillisyys kirkastaa Jumalan suuruuden. Vuorollamme mekin katselemme taivaalle, ihmettelemme ja mietimme, että mitäkö nyt pitäisi tehdä. Emme ole parempia kuin nuo ’Galilean miehet’; tavallisia tallaajia mekin olemme virheinemme ja heikkouksinemme.

Mutta ei hätää – Herramme Jeesus tietää sen varsin hyvin. Siksi hän on meidät todistajikseen valinnutkin. Kaltaisemme hiomattomat todistajat eivät jätä epäilystäkään siitä, etteikö Jumalamme – ja vain hän – ole kaiken ylistyksen arvoinen. Alhainen ja heikko kirkastaa ylhäisen ja vahvan.

Olkoon siis meidänkin kertomuksemme elämän makuinen. Sellainen, missä Jumala toimii keskellämme täydellisellä tarkkuudella, mutta me ihmiset virheinemme tuomme siihen mausteemme. Vaikka Jumalan tahto toteutuu tarkkuudella, minä ihmisenä saatan samaan aikaan olla hukassa ja neuvoton. Ehkä sitten jälkeenpäin ymmärrän, miten ja miksi kaikki tapahtui.

Jospa uskaltaisin kertoa Jumalan työstä niin kuin Luukas kertoo Apostolien teoissa? En kerro ’sliipattua’ tarinaa täydellisestä palvelijasta jälkiviisaudella höystettynä. En silota polkuja tasaisiksi ja suoriksi. Sen sijaan kerron vain, miten olin ymmällä ja hukassa tai kuinka Jumala taas yllätti minut.

Kertoisinko siis rosoisen tarinan, jossa minä en ole kaunis ja rohkea, vaan teen mutkia Herran suunnitelmaan? Eikö juuri sellainen elämän makuinen kertomus totuudesta tee Herrastani suuren suuren? Peilaan hänen suuruuttaan omaan tietämättömyyteni, epävarmuuteeni ja virheisiini.

Minun epävarmuuteni ja virheeni eivät tee tyhjäksi evankeliumia. Evankeliumi on valmis ja täydellinen. Se päättyi tekstissämme sinne edelliselle sivulle. Minä kirjoitan nyt vain jatko-osaa Apostolien teoille. Ja sinne mahtuu kaikki inhimillinen rosoisuus. Se on vuosituhannet kirkastanut Jumalani nimeä!