Ajatus kirjoittaa otsikolla ’suorasta tie’ ei noussut autonratissa Pohjanmaan lakeuksilla eikä moottoritiellä Tampere-Helsinki välillä. Se ei myöskään noussut lentokoneessa kiitoradan päässä eikä liioin mutkaisella metsätaipaleella kaipuuna takaisin suoralle tielle.

Otsikko nousi oman elämän poluilta, missä olen huomannut aika ajoin etsiväni suoraa tietä mutkaisten polkujen varrelta, vaikka kaivattu suora tie olisi valmiiksi viitoitettu Raamatussa valmiiksi eteeni. Moni turha harha-askel voisi jäädä ottamatta, kun vain aina ’pitäisi katseen’ tiukasti elämän tiessä eikä vilkuilisi toisaalle.

Raamattu puhuu ’suorasta tiestä’ ja ’tasaisesta polusta’ etenkin viisaus- ja profeettakirjallisuudessa. Hyvä aloituskohta löytyy vaikkapa juuri tuosta Sananlaskujen kirjasta:

”Hulluus on ilo sille, joka on mieltä vailla, mutta ymmärtäväinen mies kulkee suoraan.” (Sananl. 15:21)

Kuten tässäkin sananlaskussa, Raamatussa melko usein tien tai matkaamisen suoruus mielletään hyveeksi. Ei ole lainkaan Jumalan tahto, että ihminen eksyy elämän poluilla vaeltamaan ristiriitaisten päämäärien sokaisemana.

Tiestä tai polusta puhuminen viittaa myös puheissamme vertauskuvallisesti elämään eräänlaisena tienä, jota viisas kulkee suoraan – siis tiellä pysytellen Jumalan tahdossa. Tietä suoraan kulkeva tarkoittaa henkilöä, joka kulkee pysytellen tiellä, jonka hän luottaa vievän jonnekin, minne hän on matkalla.

Hengellisessä maailmassa ’suoran tien kulkija’ on täten sisäistänyt Herran rukouksen kantavan periaatteen:

”Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa.” (Matt. 6:10)

Opettaessaan meitä rukoilemaan tällä tavalla, Jeesus kehotti meitä rukoilijoina etsimään Jumalan tahtoa elämässämme – valinnoissa, arvoissa, päämäärissä jne. Se on rukous, jossa ihminen luovuttaa kaikkensa Jumalalle – ts. uskoo koko elämänsä Jumalan huomaan. Emme täten julista Jumalan tahtoa tapahtuvaksi ulkopuolellamme vaan hyvinkin myös omassa elämässämme.

Herra Jeesus on itse meille esimerkki täydellisestä suoran tien kulkijasta kahdella tavalla:

• valinnoissa: hän valitsi tinkimättä tehdä Isän tahdon (Joh. 5:30; Joh. 6:38) ollen kuuliainen Isän tahdolle kuolemaan saakka (Fil. 2:8).

• elämänarvoissa: hänen elämässään ei ollut syntiä (2. Kor. 5:21). Jeesuksen elämä oli kaikin puolin täydellinen ilmoitus siitä, mikä on Jumalan tahto ihmiseen nähden.

Entä mitäpä tämä ’suoruus’ oikein tarkoittaa uskovan näkökulmasta? Uskon, että se on juurikin samaa ’suoruutta’ kuin Jeesuksen elämässä, mutta ehkäpä se juurikin uskon luonteen mukaan painottuu enemmän elämän suuntaan ja sen luottamiseen Jumalan käsiin.

Suoran ihanne

Raamattu kehottaa ihmistä 1) valitsemaan elämässään suoran vaihtoehtona väärälle, mutta myös 2) valitsemaan suoran vaihtoehtona mutkaiselle. Mutkaisella tarkoitan sellaisia mutkia, jotka ovat ylimääräisiä matkan teon kannalta – poikkeamisia pois parhaasta mahdollisesta ’kurssista’.

Sanan merkityksestä

Mutta mitä sitten ’suora’ ylipäätään tarkoittaa? – Vanhassa testamentissa suorasta käytetty heprean kielen sana ’yâshar’ tarkoittaa kirjaimellisesti ”olla suora, tasainen”. Kutakuinkin sama merkitys on myös Uuden testamentin sanalla ’euthus’. Suoraa on helppo kulkea. Suora on myös lyhin matka kahden pisteen välillä. Tasainen tarkoittaa helppokulkuista, mutta tien tai polun tapauksessa myös edeltä valmistettua.

Kun siis puhumme Jumalan tahdon mukaisesta ’suorasta tiestä’, puhumme edeltä valmistetusta kulkemiseen sopivasta väylästä.

Vertauskuvallisesti heprean ’yâshar’ merkitsee ”olemista ja pysymistä oikeassa sekä miellyttävää ja menestyvää”. Vertauskuvallinen merkitys viittaa täten tilaan, mikä ’suorasta’ tai ’suoralla kulkemisesta’ seuraa.

Vertauskuvallista merkitystä ei tule silti omistaa suoraviivaisesti lupaukseksi aineellisesti siunatusta mukavasta ja vauraasta elämästä. Pikemmin ’suora’ muistuttaa lukijaa siitä, mitä rikkauksia ja siunauksia uskovalle on annettu Herrassa Jeesuksessa – jotain maallisia ja katoavia aarteita parempaa.

Sodankäynnin hyve

Suoruus tai tahdon lujuus on hyve myös sodankäynnin termein:

”Ne ryntäävät eteenpäin kuin soturit, kiipeävät muurille kuin sankarit. Kukin kulkee tietään suoraan, yksikään ei poikkea suunnastaan. Ne eivät sysi toinen toistaan, kukin tietää oman tiensä. Ne syöksyvät keihäiden välitse, etenevät hyvässä järjestyksessä.” (Joel 2:7-8)

Mielikuva soturista, joka toteuttaa herran käskyn epäilemättä on kuva tässä kuva vihollisen moraalin murtavasta urheudesta. Se on sitoutumista asialle, minkä puolesta taistelee. Taistelijan ’suoruus’ tekee eron asialleen sitoutuneen taistelijan ja palkkasoturin välillä.

Uskovan elämässä tämä on kuva sitoutumisesta parhaan tahtonsa mukaan elää Jeesuksen elämän esimerkin mukaan. Kyse ei ole siitä kuinka hyvin siinä itse kukin aina onnistuu, vaan kyse on asenteesta, jolla olemme liikkeellä.

Matkan teon hyve

Edelleen suora viittaa myös sitoutumiseen ja lujuuteen elämässä valitun päämäärän saavuttamiseksi. Se on vastakohta päämäärättömälle harhailulle:

”Katso suoraan ja pälyilemättä, suuntaa katseesi vakaasti eteenpäin. Laske harkiten jalkasi polulle, niin olet varmalla pohjalla, missä ikinä kuljet. Älä poikkea oikealle äläkä vasemmalle, pidä askeleesi kaukana pahasta.” (Sananl. 4:25-27)

Tämä esimerkki on siis matkan teosta – se on suunnistamista kiintopisteeseen, matkaamista jostain jonnekin. Jos päämäärä ei ole selvä tai kulkija ei erityisemmin ole kiinnostunut pääsemään sinne jonnekin, tulee matkan teosta poikkeamista väliin oikealla ja vasemmalle, jolloin matkan teko vaikeutuu ja monesti määräpääkin jää saavuttamatta.

Uskovan vaelluksessa kyse on tietenkin valinnoista pysyä polulla silloinkin, kun pieni poikkeaminen oikeaksi tunnetusta arvopohjasta tuntuu sangen harmittomalta. Vaan kun polulta ottaa tavaksi poiketa syrjään tuon tuosta, on aina vaarana eksyä polulta kokonaan.

Esimerkkejä turhista mutkista

Edellä kerroin ’suorasta tiestä’ Jeesuksen Kristuksen täydellisen esimerkin kautta sekä siitä, miten Jeesus oli maanpäällisen vaelluksen aikana niin moraalin kuin elämänvalintojen suhteen täydellinen ’suoran tien’ kulkija.

Edelleen tapailimme muutamalla sanalla jotain siitä, mitä ’suoran tien’ valitseminen ja suoruuden hyve merkitsee eri tilanteissa.

Etenkin Jeesuksen elämää katsoessa mieleen hiipii ajatus siitä, ettei se ’suoran’ tavoittelu ole uskovalle mitenkään ’pakollista’, koska juuri tiemme mutkaisuuden tähden Kristus on kuollut puolestamme. Toki on juurikin niin, ettei kukaan meistä pelasta itseään ’suoraa tietä’ tapailemalla.

Silti uskon, että ihminen selviää elämän tiestä vähemmillä ruhjeilla, jos hän välttää ’suoralta tieltä’ poistumisen. Nimittäin uskon Jumalan tahdon olevan kuitenkin ihmisen kannalta aina paras valinta, vaikka monesti jokin toinen vaihtoehto lyhytnäköisesti näyttää paremmalta.

Herätän täten kysymyksen siitä, että miksi kenenkään pitäisi ehdoin tahdoin käydä ylittämään ’elämän’ suota sen upottavimmasta kohdasta, jos kerran vastapuolelle pääsee kätevästi pitkospuitakin pitkin?

Elämän polulta poikkeamiset ovat turhia mutkia, jotka vain tekevät elämästä entistäkin hankalampaa. Ne ovat niitä pieniä asioita, jotka estävät meitä elämästä ’suoran tien’ kulkijalle luvattua hyvää elämää. Ne voivat olla vaikkapa jonkin helmasynnin vaalimista tai Jumalan tahdon toistuvaa vastustamista sen tähden, että sydän on joissain asioissa kiintynyt johonkin ’epäjumalaan’.

Otanpa muutaman esimerkin Raamatusta. Ensimmäinen esimerkki kertoo siitä, miten juurikin kahtaalle vievät valinnat tekevät elämästä jopa ristiriitaista.

Toinen esimerkki kertoo taas siitä, miten Jumalan valmistamalle suoralle tielle palaaminen ei ole koskaan liian myöhäistä.

Bileam Beorin poika

Ensimmäinen esimerkki on oikea’aasin silta’asiaan – se on kertomus Bileam Beorin pojasta ja hänen aasistaan. Voit lukea kertomuksen kokonaisuudessaan vaikka iltalukemisena Neljännestä Mooseksen kirjasta (4. Moos. 22-24).

Mooseksen kirjassa kertomus puhuu etenkin Jumalan liittouskollisuudesta ja siitä, miten hänen lupauksensa ei ole kenenkään purettavissa. Apostoli Pietari puolestaan käyttää kertomuksen aloittavan luvun tapahtumiakirjeessään esimerkkinä väärästä kompromissista – poikkeamisesta väärään jonkin houkuttelevan asian tähden. Pietari kirjoittaa näin:

”Suoralta tieltä poikettuaan he ovat eksyneet ja lähteneet samalle tielle kuin Bileam, Beorin poika, joka mieltyi petoksesta tarjottuun palkkaan mutta jota ojennettiin hänen rikkomuksensa tähden: aasi, mykkä eläin, puhui ihmisen äänellä ja esti profeetan mielettömän aikeen.” (2. Piet. 2:15-16)

Kertomus alkaa, kun Balakin lähettämä valtuuskunta tulee Bileamin luo pyytämään häneltä apua Israelin heimon kiroamiseksi (4. Moos. 22:1-7).

Bileam ei tiennyt, miten taloudellisesti houkuttelevaan tarjoukseen tulisi suhtautua, joten hän pyysi aikaa yön yli ennen kuin hän antaisi vastauksen (4. Moos. 22:8-12). Yöllä Herra kielsi häntä lähtemästä miesten mukaan. Bileam sai täten varman tiedon siitä, mikä Jumalan tahto asiassa on.

Aamulla Bileam täten kieltäytyi lähtemästä matkaan, koska hänellä oli selkeä sana siitä, ettei hänen sopinut tehdä sitä, mitä häneltä pyydettiin (4. Moos. 22:13-14).

Balak ei kuitenkaan luovuttanut, vaan hän lähetti korkeammat virkamiehet vuorostaan taivuttamaan Bileamia (4. Moos. 22:15-17). Miehet tarjosivat vieläkin enemmän ja parempaa kuin ensimmäinen valtuuskunta.

Bileam vastasi ensin heille sen, mitä Jumala oli hänelle aiemmin ilmoittanut, mutta koska tarjous houkutti Bileamia kovin, hän päätti harkita vielä uudemman kerran yön yli (4. Moos. 22:18-21). Bileam tiesi, mikä Jumalan tahto oli, mutta hän silti kysyi Jumalalta uudelleen, etteikö hän nyt kuitenkin voisi mennä… Bileam oli sydämessään valinnut, mitä hän tahtoi, joten Herra salli hänen lähteä matkaan.

Jos tähän saakka kertomus on ollut Bileamin kannalta selkeä ja hyvin ’suora teinen’, niin viimeistään Bileamin lähdettyä ’omalle matkalleen’ muuttuu Bileam varsin ristiriitaiseksi hahmoksi.

Matkalla Balakin luo tapahtui sitten välikohtaus, josta muistamme hyvin Bileamin aasin, johon Pietari viittasi(4. Moos. 22:22-35). Siinä Bileamin tien katkaisee Herran enkeli, jolla on paljastettu miekka kädessään. Bileam ei kuitenkaan näe sitä, vaikka hänen aasinsakin näkee sen.

Tapahtuma parodioi sitä, miten kerran suoralta tieltä poikennut ihminen ei enää näe asioita selvästi. Siinä missä vaara vaanii, siinä omille haluilleen sokaistunut ihminen on kovin sokea. Kertomuksessa on perin ironista, että ’suuren tietäjän’ kantojuhta – aasi – näkee enemmän, mitä tietäjä!

Jopa aasi oli viisaampi Jumalan suoran tien kulkija kuin rikkauden ja maineen sokaisema tunnettu tietäjä Bileam! Vaikka Bileam kertomuksen edetessä kysyi edelleen Jumalan tahtoa, hänen elämänsä suunnasta ja teoista paistaa ristiriitaisuus. Toisaalla hän oli huolestunut Jumalan tahdosta, mutta toisaalta vain sen tähden, että hän pelkäsi itsensä puolesta!

Kertomuksessa Bileam vaikuttaa sangen kummalliselta mutkittelevalta ’vieteriukolta’ juurikin siksi, että hän tahtoi olla kuuliainen Jumalalle vain siinä, mikä sopi hänen tarkoituksiinsa, mutta samalla hän tahtoi pitää itsellään jotain sellaista, mikä ei ollut Jumalan tahdon mukaista.

Ehkäpä juuri sen tähden kertomus Bileamista on niin eriskummallinen ja Bileam vaikuttaa sangen ristiriitaiselta hahmolta. Vastaavia mutkia mekin teemme, jos toisaalla tahdomme vaeltaa suoraan Jumalan tiellä, mutta toisaalla jokin vetää meitä syrjään suoralta tieltä.

Tällöin kahden vastakkaisen voiman aiheuttama ristiveto tekee elämästämme jotenkin tasapainotonta ja niin hankalaa. Pahimmillaan lopputulos voi olla jotain yhtä ristiriitaista kuin Bileamin tapauksessa. Tie kadottaa suoruuden ja lyhyelläkin matkalla voi sattui vaikka mitä.

Israel

Toinen esimerkki mutkaisista teistä on tietenkin Jumalan omaisuuskansa Israel. Ei tarvinne lukea pitkääkään jaksoa Israelin historiaa, kun huomaa, miten sen matkan teko Jumalan suoralla tiellä on väliin hyvinkin mutkittelevaa. Se on horjumista maallisten valtojen ja epäjumalien puoleen, mutta myös takaisin Jumalan suoralle polulle.

Otan esimerkiksi tekstin profeetta Hoosean sanoista uskottomalle Israelille. Profeetan sanojen mukaan kansa oli eksynyt melkoisen kauas Jumalan viitoittamalta hyvältä tieltä. He olivat hylänneet Jumalansa ja vaihtaneet hänet ’muodikkaampiin’ jumaliin. He hylkäsivät Jumalan myös liittolaisena ja suojelijana turvaten sen ajan suurimpaan sotilasmahtiin Assyriaan. Hoosean kautta tullut kehotuksen sana on silti armollinen:

”Kääntykää Herran puoleen, huulillanne vilpittömät sanat, sanokaa hänelle: ’Anna kaikki meidän syntimme anteeksi ja ota vastaan paras lahjamme: me tuomme sinulle uhriksi rukouksemme, huultemme hedelmän. Assyria ei meitä auta, ratsuihin emme enää turvaudu. Emme sano enää omien kättemme töille: ’Jumalamme!’ Vain sinulta, Herra, saa orpo osakseen rakkautta.’

– Minä parannan heidät heidän uskottomuudestaan. Minä rakastan heitä omasta tahdostani, vihani on väistynyt heistä pois. Minä virvoitan Israelin kuin aamukaste, ja niin se kukoistaa kuin lilja ja tunkee juurensa maahan kuin Libanonin setri. Sen versot leviävät, se kasvaa kauniiksi kuin oliivipuu, se tuoksuu kuin Libanon. Sen katveessa ihmiset saavat jälleen asua ja viljellä peltojaan. He kukoistavat kuin viiniköynnös, jonka viini on kuin Libanonin viini.

Efraim, mitä hyötyä sinulla on epäjumalistasi! Minä vastaan sinun pyyntöihisi, minä pidän sinusta huolen. Minä olen kuin ikivihreä sypressi, vain minä kannan sinulle hedelmää.

— Kuka on niin viisas, että ymmärtää nämä kirjoitukset? Kuka niin ymmärtäväinen, että käsittää ne? Herran tiet ovat oikeat. Vanhurskaat kulkevat niitä, mutta väärintekijät kaatuvat.” (Hoos. 14:2-9)

Kansa oli eksynyt etsimään turvaa sieltä, missä se inhimillisesti näytti olevan, mutta missä se ei kuitenkaan ollut. Se, mikä oli vihreää ja rehevää, paljastui pettäväksi. Mikä oli ajanmukaista ja muodikasta, veikin tuhoon.

Jos ajattelet kuvaa Bileamista taiteilemassa puhuvan aasin selässä tai matkamiestä ylittämässä suota pitkospuiden vierestä, Israelin tilanne oli kutakuinkin verrattavissa samaan. Ja kun ajattelee nykypäivän Suomea, on siinäkin jotain samaa, mitä tulee Jumalan asettamien arvojen kunnioittamiseen puhumattakaan Jumalaan luottamisesta.

Hoosean ydinsanoma ei kuitenkaan ole se, että Herran omaisuuskansa on harhautunut suoralta polulta, vaan että aina on mahdollista palata takaisin suoralle tielle ja ottaa haparoivia askeleita Jumalan suuntaan. Siinä, missä ihminen on uskoton, siinä Jumala pysyy uskollisena.

Anteeksiantamisen ihme on tarjolla tänään jokaiselle meistä, jotka olemme enemmän tai vähemmän tehneet matkaamme mutkitellen. Eikö kuitenkin olisi helpompaa kulkea kummallakin jalalla Jumalan suoraa polkua pitkin?

”Kuka on niin ymmärtäväinen?”

Hoosean profetia loppui kahteen kysymykseen, jotka esitän nyt itselleni ja sinulle:

”– Kuka on niin viisas, että ymmärtää nämä kirjoitukset? Kuka niin ymmärtäväinen, että käsittää ne? Herran tiet ovat oikeat. Vanhurskaat kulkevat niitä, mutta väärintekijät kaatuvat.” (Hoos. 14:9)

Onko sinulla ja minulla riittävästi viisautta ja ymmärrystä, jotta ymmärtäisimme kuinka hyvän elämän salaisuus ei ole mutkien määrässä, vaan ennalta tallatussa suorassa tiessä? Miksi mutkittelemme matkalla Jumalan luo ja yritämme kerätä mukaan mahdollisimman paljon sitä tarpeetonta, mikä silmää ja mieltä miellyttää, kun hyvän elämän salaisuus on siinä, että pidämme suunnan tinkimättömästi Jumalassa?

Perille päässee toki kierrellen ja kaarrellen, mutta elämän tiellä lyhin ja varmin polku kulkee suoraan Jumalan luo. Se tarkoittaa yksinkertaisesti elämän luottamista Jumalalle – pysymistä Jumalassa. Se on luottamista Jumalaan silloin, kun pelottaa. Se on uskomista Herran tien ylivertaisuuteen silloinkin, kun maailma toisaalla houkuttaa.

Jumalan tahdon mukainen suora tie on näet paras mahdollinen reittivalinta uskovan elämässä, mitä tulee Jumalan tahdon ja hänen arvoilleen kuuliaisen elämän valitsemisessa. Miksi ehdoin tahdoin rikkoa itseään, jos voi valita toisin?

Lopetan tekstin ’suorasta tiestä’ profeetta Jesajan sanoihin, joissa hän korostaa, kuinka siunattua on Herran oman kulkea Jumalan tahdossa ”suoria polkuja” ja ”tasoitettuja teitä” siinä missä jumalaton (= Jumalan ja hänen tahtonsa torjunut ihminen) jää paitsi elämän tien siunauksesta, mikä Jumalan tietä kulkevan elämän yllä on. Luetaanpa:

”Oikeamielisten polku on suora, sinä tasoitat vanhurskaan tiet. Sinun tahtosi tielle, Herra, me ikävöimme, me kaipaamme sinua, me toistamme nimeäsi. Sinua minun sieluni yöllä janoaa, sinua minun henkeni etsii.

Kun sinä panet tuomiosi täytäntöön maan päällä, maanpiirin asukkaat oppivat tuntemaan vanhurskauden. Mutta jumalaton, vaikka hänet armahdettaisiin, ei opi elämään vanhurskaan tavoin. Hän vääristää oikeuden, ei hän näe Herran valtasuuruutta.” (Jes. 26:7-10)

Kukaan ei voi saavuttaa suurempaa siunausta elämään kuin sitoutumalla kulkemaan Jumalan ’navigaattorin’ suuntaan hänen edeltä valmistamia suoria polkujaan, jotka vievät varmuudella pelastukseen. Se on sitoutumista Jumalaan pelastajana niin kuin myös elämän valinnoissa ja arvokysymyksissä.

Ja jos jalkamme erehtyy sivuun hänen suoralta tieltään, Herra kehottaa meitä palaamaan takaisin polulle kuin se samainen navigaattori, kun ajamme kohteen ohi. Milloinkaan jalka ei erehdy niin kauas tieltä, etteikö Jumalan armo ulottuisi sinnekin.

Kristuksessa olemme armossa pelastetut, mutta silti Herra Jeesus kehottaa omiaan elämään saamansa armon arvoisesti. Onhan näet niin, että eläminen Jumalan tahdossa on laadullisesti parempaa elämää jo tänään.

Ja onhan niinkin, että se joka pysyttelee edes polun tuntumassa, hän ei eksy, vaikka matkanteko ’suoran ja tasaisen’ polun vieressä on toki vaivalloisempaa kuin polulla. Mutta mitä kauemmaksi polusta eksymme, sitä suurempi vaara on kadottaa ’elämään vievä polku’ ja eksyä suunnasta aina niin, ettei enää edes tiedä palata takaisin. Tämän varmasti tietää jokainen joka tuntemattomassa maastossa on joskus päättänyt oikaista kappaleen matkaa poiketen polulta.

Kuinka moni onkaan eksynyt harhaillessaan kulkemaan kehää jopa niin, että koko elämän suunta on kadonnut! Sen sijaan jos pysymme suoralla tiellä ja tasaisella polulla, tiedämme matkaavamme edeltä valmistettua tietä, joka vie juuri sinne, minne sen tasoittaja Kristus on mennyt!

Pysykäämme siis tiellä – suoralla tiellä – ei vain yhdellä jalalla, vaan koko elämämme painolla. Kukaan meistä ei ole suojassa eksymisen vaaralta, jos hän lähtee seikkailemaan pois polulta ja kadottaa Jumalan suoran polun näkyvistään. On siis viisautta valvoa ja pitää Jumalan viitoittama tie elämään ei vain näkyvissä, vaan kokonaisvaltaisena perustuksena kaikelle.

Pohdittavaa

Miten mutkainen tai suora minun tieni on?
Tekevätkö ’Bileamin harha-askeleet’ minun elämääni ’outoja säröjä’?
Mikä on Jumalan tahto ’harhautunutta’ tai jopa ’eksynyttä’ kohtaan?