Tähän valitsemani Roomalaiskirjeen teksti on Paavalin sitaatti Ensimmäisestä Kuningasten kirjasta. Sitaatin tekee mielenkiintoiseksi se, että siinä lainatut profeetta Elian sanat toistuvat samassa muodossa peräti kolmasti Raamatun lehdillä.

Rooman seurakuntaan kuului kirjeen kirjoittamisen aikaan myös joukko juutalaistaustaisia jäseniä, joille Paavali mieluusti kirjoitti viitaten Vanhan testamentin kirjoituksiin. Juutalaiset olivat joutuneet välissä jättämään seurakunnan, koska Claudius karkotti juutalaiset Roomasta vuonna 49. Vuonna 54 keisari Nero kumosi kiellon ja juutalaiset saivat palata Rooman kaupunkiin. Roomalaiskirjeen kirjoittamisen aikaan vuonna 57 seurakunnassa oli jo merkittävä juutalaisvähemmistö.

Seurakunnassa voidaan täten otaksua olleen Vanhan testamentin tuntemus melko hyvällä tasolla. Nimittäin Paavalin termi ”kirjoitukset” viittaa luonnollisesti Vanhaan testamenttiin, koska hänellä ei ollut käytössä muita kirjallisia lähteitä käytössä. Tekstissä Paavali toki myös selittää Vanhan testamentin kertomusta. Luetaanpa vielä uudelleen Paavalin sitaatti:

”Tiedättehän te, mitä kirjoitukset kertovat Eliasta. Hän esittää Jumalalle Israelia vastaan tämän syytöksen: ’Herra, he ovat tappaneet sinun profeettasi ja hajottaneet sinun alttarisi. Minä yksin olen enää jäljellä, ja he tavoittelevat minunkin henkeäni.’ Mutta minkä vastauksen hän saa Jumalalta? ’Minä olen jättänyt itselleni seitsemäntuhatta miestä, jotka eivät ole polvistuneet Baalin edessä.’” (Room. 11:2-4)

Teksti palauttaa lukijan mieleen monelle tutun kertomuksen profeetta Eliasta, joka oli paennut yksinäisyyteen kuninkaan vaimon Isebelin vihaa.

Elian kertomuksen taustaa

Muutama hetki Paavalin sitaatin tapahtumaa aikaisemmin Elia oli saanut väkevän voiton Baalin papeista Karmelin vuorella, kun Jumala oli antanut tulen iskeä taivaasta alttarille ja tehnyt näin kaikille tapahtumaa todistaneille selväksi, että vain hän on elävä Jumala.

Vaikka Elian ja Baalin pappien kaksintaistelu oli täydellinen voitto Jumalalle, siitä huolimatta voittoisa kokemus alttarin edessä oli unohtunut sen jälkeisten tapahtumien tähden. Ehkä Elia odotti voiton johtavan myös valtavaan ’herätykseen’ ja vastustajien täydelliseen häviöön. Luulen profeetan olleen äimistynyt, kun kaikki kansa ei kääntynytkään hänen puolelleen.

Päinvastoin vastustajien viha yltyi murhanhimoksi, minkä vuoksi Elia pakeni yksinäisyyteen Horebin vuorelle. Hän oli pettynyt. Ja mikä hänet oli pettänyt? – Hänen omat odotuksensa, kun Israel ei kokosydämisesti kääntynytkään Jumalan alttarin puoleen. Nyt hän koki olevansa lyöty ja uhattu.

Tähän pettyneen Elian tilanteeseen saamme lukea kertomuksen lyödystä Jumalan profeetasta, jolle Jumala ilmestyy Horebin vuoren hiljaisuudessa:

”Siellä hän asettui yöksi luolaan. Yöllä Elia kuuli Herran äänen: ’Miksi olet täällä, Elia?’
Hän vastasi: ’Hellittämättä olen taistellut puolestasi, Herra, kaikkivaltias Jumala, kun israelilaiset ovat hylänneet sinun liittosi. He ovat hajottaneet alttarisi ja tappaneet profeettasi, niin että vain minä olen jäänyt jäljelle. Nyt he etsivät minua riistääkseen minultakin hengen.’

Herran ääni sanoi: ’Mene ulos ja seiso vuorella Herran edessä. Herra kulkee siellä ohitsesi.’ Nousi raju ja mahtava myrsky, se repi vuoria rikki ja murskasi kallioita. Mutta se kävi Herran edellä, myrskyssä Herra ei ollut. Myrskyn jälkeen tuli maanjäristys, mutta Herra ei ollut maanjäristyksessä. Maanjäristystä seurasi tulenlieska, mutta Herra ei ollut tulessakaan. Tulen jälkeen kuului hiljaista huminaa. Kun Elia kuuli sen, hän peitti kasvonsa viitallaan, meni ulos ja jäi seisomaan luolan suulle.” (1. Kun. 19:9-13a)

Tämän ilmestyksen päätteeksi Jumala esittää toistamiseen saman kysymyksen vielä uudelleen Elialle:

”Ääni sanoi hänelle: ’Miksi olet täällä, Elia?’

Hän vastasi: ’Hellittämättä olen taistellut puolestasi, Herra, kaikkivaltias Jumala, kun israelilaiset ovat hylänneet sinun liittosi. He ovat hajottaneet alttarisi ja tappaneet profeettasi, niin että vain minä olen jäänyt jäljelle. Nyt he etsivät minua riistääkseen minultakin hengen.’ ” (1. Kun. 19:13b-14)

Pettyneen ja väsyneen Elian havainto ei ollut täysin oikea, koska hän ei suinkaan ollut ainut jäljelle jäänyt Jumalalle uskollinen Israelissa. Heitä oli vielä joitain jäljellä, mutta Elia ei hädässään nähnyt tilannetta oikein:

”Vain seitsemäntuhatta minä jätän jäljelle Israeliin, kaikki ne, joiden polvet eivät ole notkistuneet Baalin edessä ja joiden suu ei ole Baalia suudellut.’” (1. Kun 19:18)

Uskollisten joukko ei ollut suuren suuri, mutta silti merkittävästi suurempi, mitä Elia näki. Mekin voimme Elian tavoin erehtyä näkemään tilanteen väärin, kun syystä tai toisesta koemme epäonnistuneemme. Lannistumme emmekä näe asioita enää oikein. En tässä tekstissä kuitenkaan mene syvemmälle Elian kertomukseen tai sen jatkotapahtumiin, vaan palaan tekstissämme Elian sanoihin.

Miksi olet täällä, Elia?

On perin merkillistä, että Elian vastaus Jumalan kysymykseen ”Miksi olet täällä, Elia?” pysyy täsmälleen samana senkin jälkeen, kun Herran läsnäolo on käynyt Elian ohi. Tahdonkin palata Elian vastaukseen Jumalalle – eli sanoihin, joita Paavali lainaa Roomalaiskirjeessä ja jotka Kuningasten kirjan kirjoittaja on kahteen kertaan siteerannut tekstiin. Luetaanpa ne vielä kerran Roomalaiskirjeen mukaan:

”Tiedättehän te, mitä kirjoitukset kertovat Eliasta. Hän esittää Jumalalle Israelia vastaan tämän syytöksen: ’Herra, he ovat tappaneet sinun profeettasi ja hajottaneet sinun alttarisi. Minä yksin olen enää jäljellä, ja he tavoittelevat minunkin henkeäni.’ Mutta minkä vastauksen hän saa Jumalalta? ’Minä olen jättänyt itselleni seitsemäntuhatta miestä, jotka eivät ole polvistuneet Baalin edessä.” (Room. 11:2-4)

Paavalin sitaatti puhuu Israelin jäännöksestä – toisin sanoen heistä, jotka Elian ajan suuressa luopumuksessa pysyivät uskollisina Jumalalle. Jumalan liitto säilyi heissä. Siinä missä uskolliset valitsivat pysyä polvistumasta maailman jumalien eteen, uskottomat olivat pystyttäneet alttarit ’baaleille’, joiden edessä he polvistuivat. He rikkoivat Jumalan alttarit ja pystyttivät elämäänsä uusia mielestään sopivampia alttareita.

Kertomuksessa Elian ajasta Paavali osoittaa saman tapahtuneen myös hänen päivinään. Liitto säilyisi myös hänen päivinään juutalaiskansan yllä, vaikka suuri joukko juutalaisia jälleen kerran oli harhautunut hylkäämään Jumalan tahdon Kristuksessa. Kuitenkin oli olemassa Jumalalle uskollisten joukko, jotka ottivat vastaan Kristuksen uuden liiton.

Lienee sanomattakin selvää, että uskollinen ’hurskas jäännös’ on säilynyt vuosituhannet, koska mekin olemme saaneet kuulla eläväksi tekevän evankeliumin sanoman. Samaan tapaan tänään on olemassa tuo Jumalalle uskollisten joukko. He ovat niitä, jotka eivät ole polvistuneet tämän maailman Baalien edessä.

Uskollisia ja uskottomia

Entä mistä erotamme liitolle uskolliset uskottomista? Varmasti on olemassa joitain tunnusmerkkejä, joilla uskolliset erottuvat uskottomista. Erotammehan me jääkiekkojoukkueen kannattajatkin toisistaan. Arkisessa katukuvassa on vaikea tietää, mitä joukkuetta kukin kulkija kannattaa, mutta pelipäivän iltana hallilla sitä ei varmaankaan tarvitse kenenkään arvailla. Samoin arjessa asia selviää helposti kysymällä.

Samaan tapaan luulen, että uskovien hurskaan jäännöksen erottaa senkin ’uskottomista’. Uskolliset ja uskottomat erottaa, jos tarkastelee heidän elämänsä hedelmää – eli millaisilla alttareilla itse kukin aikaansa viettää. Jumalalle uskollisten alttari ja hedelmä on käänteisesti siitä, mitä Elia näki, kun hän tarkasteli uskottomien joukkoa:

”kun israelilaiset ovat hylänneet sinun liittosi. He ovat hajottaneet alttarisi ja tappaneet profeettasi, niin että vain minä olen jäänyt jäljelle”

Elia näki vastustajiensa hylkäämisen hedelmän. He oli hylänneet liiton sydämessään, mikä innosti heidät turmelemaan alttarin ja tappamaan profeetat. Toisin sanoen, he olivat vaientaneet Jumalan äänen tappamalla hänen viestintuojansa. Samoin he olivat katkaisseet yhteyden siihen Jumalaan hajottamalla hänen alttarinsa.

Valinta hylätä Jumala näkyi uskottomien elämässä uskottomuuden hedelmänä. Samoin se näkyy päinvastaisena elämän hedelmänä niiden elämässä, jotka ovat valinneet pysyä Herralle uskollisena. Tahdomme kuulla, mitä Jumala puhuu ja samoin me tahdomme pystyttää alttarin hänen kunniakseen.

Siinä missä uskottomat turmelevat alttarin – hylkäävät yhteyden Jumalaan, me vaalimme sitä. Siinä missä uskottomat lyövät maahan Jumalan sanan tälle päivälle, me nojaudumme siihen ja ojentaudumme sen varaan.

”…ja hajottaneet sinun alttarisi”

Olen edennyt tekstissä takaperoisesti koko ajan menemällä pienempään ja pienempään osaan tekstiä. Nyt otan Paavalin sitaatista yhden pienen lauseen Elian vastausta. Se on ”ja hajottaneet sinun alttarisi”.

Roomalaiskirjeen sanoissa minua puhutteli erityisesti lause ”ja hajottaneet sinun alttarisi”. Edellä jo esitin, että alttari on Jumalan kohtaamisen paikka, se on Jumalalle varattu tila.

Elian puheessa alttari tarkoitti temppelin alttaria, kuten myös niitä alttareita, joita jakautuneen valtakunnan aikaan oli pystytetty pohjoisen valtakunnan kukkuloille. Meidän aikamme ihmisille alttari paikkana tuo lähinnä mieleen kirkkorakennuksen etuosasta erotetun alueen eli alttarin kaiteineen ja pöytineen.

En tahdo sinun tässä ajattelevan vain Jumalan alttarin fyysisiä ilmentymiä. En näet usko Eliankaan olleen niinkään huolissaan siitä, että fyysiset alttarit oli rikottu, vaan siitä mitä ihmiset olivat hengellisesti rikkoneet katkaistessaan yhteyden Jumalaan.

Elia oli enemmän murheissaan siitä, mitä alttarin hajottaminen tarkoitti näiden ihmisten elämässä hengellisesti. Mistä he olivat luopuneet? – Heille, ketkä alttarit rikkoivat, ne tuskin enää merkitsivät mitään. Alttarin myötä he olivat kadottaneet yhteyden siihen Jumalaan, kenen alttarin he olivat hylänneet.

Missä on sinun alttarisi?

Jos teksti puhuu alttarien hajottamisesta, minä puolestani kysyn sinulta, missä on sinun alttarisi ja minne sen olet Jumalallesi pystyttänyt? Mikä on Jumalan alttarin asema sinun elämässäsi?

Oletko pystyttänyt alttarin Jumalalle? Missä on Jumalan alttari arkielämässä? Onko siellä tilaa kohdata Jumala? Toivon ja rukoilen, että elämässäsi luontainen on paikka Jumalan alttarille. Se on tila Jumalalle, jonka erotamme elämästämme hänen kohtaamiselleen.

Jumalan alttari tarkoittaa täten hyvin moninaisia asioita. Pystytämme elämässämme erinäisiä alttareita Jumalalle niin kuin Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa Nooalla ja patriarkoilla oli tapana tehdä. Voit itse tarkastaa tämän Raamatustasi:

• Nooa (1. Moos. 8:20-21),

• Abraham (1. Moos. 12:7-8, 13:18, 22:9),

• Iisak (1. Moos. 26:25) ja

• Jaakob (1. Moos. 33:20, 35:7).

He pystyttivät alttareita merkiksi liiton solmimisesta, liiton uudistamisesta, Jumalan kohtaamisesta, hänen lupauksensa merkiksi, rukousvastauksen kiitokseksi. He pystyttivät ’kivikasoja’ elinympäristöönsä muistuttamaan itseään ja muita siitä, kuka heidän Jumalansa on ja mitä hän on tehnyt. Ja näille alttareille he myös palasivat kohtaamaan Jumalaa (1. Moos. 13:4).

Patriarkkojen alttarit olivat Jumalan kohtaamisen paikkoja ja sellaisina erotettuja Jumalalle. Silti ne olivat syntyneet mitä arkisimmissa tilanteissa ja edelleen siellä samassa arjessa ne muistuttivat ihmisiä Jumalan läsnäolosta.

Oleellista alttarissa ei ole sen ulkoinen muoto tai ilmeneminen, vaan sen merkitys sinulle Jumalan kohtaamisen paikkana. Oleellisinta alttarissa on merkitys, minkä me tahdomme sille antaa.

Kauneinkaan työhuone hengellisine kirjoineen ei ole alttari Elian tai patriarkkojen tarkoittamassa merkityksessä, ellei siellä ole ihmistä, joka antaa sille merkityksen Jumalan kohtaamisen paikkana. Toisaalta Jumalan silmissä mitä kaunein alttari voi olla niinkin arkinen kuin bussin penkki, tai sitten siinä ratin takana. Kyse on siitä, mitä ’alttarilla’ vietetty hetki merkitsee meille. Oleellisinta on se, minkä merkityksen alttarille elämässämme annamme. Onko se pelkkä ’kivikasa’ vai onko sillä merkitys Jumalan kohtaamisen alttarina.

Idea ei ole paikassa eikä alttarissa, eikä siinä mitä siellä tehdään. Alttarin idea on siinä, mitä se merkitsee meille henkilökohtaisesti ja tuoko se meidät yhteyteen Jumalan kanssa. Hetket tai teot alttarin edessä eivät määrittele alttarin arvoa. Asian on juuri päinvastoin. Nimittäin alttarin arvo ja merkityssisältö, jonka olemme sille antaneet elämässämme määrittelevät merkityksen ja arvon alttarin äärellä vietetyille hetkille ja teoille, jotka tapahtuvat sen äärellä.

Kauneinkaan alttari tai uhri ei ole Jumalan silmissä minkään arvoinen, jos emme anna sen äärellä tilaa Jumalalle ja käy sen eteen sydämestämme kohtaamaan häntä.

Alttareita, alttareita, …

Vain mielikuvitus on raja sille, millaisia alttareita Herran Jeesuksen kohtaamiseen pystytämme: rukousalttareita, kiitosalttareita, erilaisten kohtaamisten alttareita, muistutuksia Jumalan hyvyydestä elämässämme.

On alttari pystytetty sitten arkeen tai juhlaan, se kutsuu meitä kokosydämisesti kohtaamaan Herraa Jeesusta Kristusta. Alttari on pystytetty meitä varten – kutsumaan meidät Jumalan kohtaamiseen.

Alttari on pystytetty samalla muistuttamaan meitä siitä, mitä kohtaamiset Jumalan kanssa ovat merkinneet aikaisemmin. Ne muistuttavat rukousvastauksista, kokemuksista, jne. Jumalan suuruuden kunniaksi elämäämme pystytetyt alttarit tukevat uskoamme silloin, kun olemme samassa tilanteessa kuin Elia ja epäilemme perustuksen kestävyyttä.

On paikallaan pysähtyä kysymään itseltä, miten alttarit palvelevat arjessani Jumalan kohtaamista ja muistuttavatko ja rohkaisevatko ne minua siitä, mitä Jumala on tehnyt elämässäni. Oleellista alttarilla ei ole se, mitä itse olemme tehneet tai uhranneet, vaan se, mitä elämän Herra Jeesus Kristus on tehnyt ja tekee tänään elämässämme.

Toisaalta alttarit ovat paitsi meitä itseämme varten, ne voivat olla alttareita lähimmäisillemme. Pystytämme niitä elämäämme rohkaisemaan toisia ja mikä parasta kutsumaan ihmisiä Kristukselle. Voimme siis kysyä, miten alttarit puhuttavat lähimmäisiämme. Muistuttavatko ne Jumalamme suuruudesta ja näin puhuttavat myös häntä, joka vielä etsii Jumalaa? Onko alttarini siis avoin myös etsijälle?

Ajatuksella alttarin pystyttämisestä – sen hajottamisen vastakohtana – en syyllistä enkä painosta. En pyydä sinua rakentamaan alttaria Herrallesi sen vuoksi, että niin kuuluu tehdä. Päinvastoin haastan sinua pystyttämään elämääsi alttarin Jumalan kohtaamista varten ihan vain sen tähden, että voit kokea, miten Jumala tulee sinua lähelle, kun vain annat hänelle siihen mahdollisuuden. Se on siunauksen tie.

Pohdittavaa

Missä on minun alttarini Herralle?
Olisiko elämässäni tilaa useammalle alttarille – Jumalan kohtaamien paikalle?