Laskiaisena alkanut paastonaika lähestyy loppuaan. Alkavan pääsiäisviikon tapahtumista riittää kirjoitettavaa, vaikka koko elämän ajaksi jokaiselle sunnuntaille – niin paljon aineistoa pääsiäisestä Raamatussa on.

Ei paljot sanat, vaan yksi teko

Pääsiäisen keskeinen merkitys kristillisen uskon kannalta käy ilmi neljän evankeliumin rakenteesta. Evankeliumit kertovat Jeesuksen maanpäällisen elämän reilut kolme vuotta kestäneestä julkisen toiminnan ajasta, josta pääsiäisviikko on ajallisesti melko pieni osa. Tasaisesti jaettuna yhden viikon tapahtumat vastaavat 0,5 – 0,7 % osuutta. Kuitenkin kolme evankelistaa on käyttänyt kokonaistekstimäärästä peräti kolmanneksen pelkästään kärsimysviikon tapahtumien kuvaamiseen, ja vähäsanaisin Markus on käyttänyt hänkin aiheeseen viidenneksen aineistosta. Eikä lukuihin ole laskettu edes Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeisistä ilmestymisistä kertovia tekstejä.

On helppo nähdä, ettei kristillisen uskon oleellisin ydin ole Jeesuksen opetuksissa tai ihmeteoissa – niiden merkitystä vähättelemättä – vaan siinä, mitä hän teki kärsimysviikon aikana. Kukaan ei pelastu Jeesuksen korkeatasoisen moraaliopetuksen tai ihmismieltä innoittavien nokkelien vertausten tähden, vaan siksi, että Jeesus Kristus antoi itsensä kuolemaan ihmisen syntien sovitukseksi. Jos Jeesuksen maanpäällisen elämän viimeisen viikon tapahtumat pyyhitään pois historiasta, ovat evankeliumit ja koko Raamattu kuin mikä tahansa muu kirja: täynnä kauniita sanoja ja ajatuksia, mutta ilman elämää. Saarnaajan sanoin:

”Paljolla kirjojen tekemisellä ei ole loppua, ja alituinen tutkistelu väsyttää ruumiin.” (Saarn. 12:12)

Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus tekevät Raamatusta poikkeuksellisen. Kärsimysviikon tapahtumat reaalisina historiallisina faktoina avaavat ihmiselle mahdollisuuden ikuiseen elämään Jeesuksen sovitustyön perusteella. Pelastus on Jeesuksen sovitustyössä – ei evankelistojen sanoissa. Minkä Jeesus teki historiassa, se kantaa ihmistä ikuisuudessa. Jumalan tekona se elää jatkuvasti ikuisuudessa.

Kertomuksia tosiasioista

Evankeliumit ovat olemassa siksi, että tiedämme, mitä tapahtui ja mitä nuo tapahtumat merkitsevät meille. Vaikka yhtään evankeliumia tai Jeesuksesta kertovaa tekstiä ei olisi kirjoitettu, se ei tekisi tyhjäksi Jeesuksen sovitustyötä tai poistaisi mahdollisuutta pelastua Jeesuksen työn perusteella. Uskomme kannata kaikki oleellinen on jo tapahtunut (Joh. 19:30). Se tapahtui aikana, jota tänäänkin muistamme kärsimysviikkona.

Jeesuksen seuraajien tehtävä ei ole jalostaa tai kehittää kristinuskoa ’paremmaksi’, vaan yksinkertaisesti kertoa Herran ristinkuolemasta niin, että aikalaisemme ymmärtävät mitä on tapahtunut ja miksi. Seurakunnan tehtävä meidän päiviimme saakka on ollut tehdä tunnetuksi sitä, mitä Jeesus teki ihmisten hyväksi kärsimysviikolla. Me kristityt siis puhumme aina vain yhden miehen teoista, koska omissamme ei ole juuri puhumista eikä niillä ole merkitystäkään.

Tänäkin pääsiäisenä saamme olla kiitolliset Herralle, että hän teki sen, mihin ei kukaan meistä hänen seuraajistaan yltäisi. Hänen kuolemansa ja ylösnousemuksensa on meidän uskomme ydin.

Ylösnousemus on todellinen

Jos on uskon ydin pysynyt samana vuosituhannet, ei ole ihmisen epäusko tai uteliaisuuskaan tuona aikana juuri muuttunut. Kuluneella pääsiäisviikolla monet ovat taas kerran esittäneet epäilynsä ylösnousemuksen historiallisuudesta puhumattakaan nyt kuolleiden ylösnousemuksesta, mikä ei tieteellisen tietämyksen perusteella voi mitenkään olla mahdollista.

Jeesus joutui vastaamaan samoihin kysymyksiin kärsimysviikon tiistaina, kun hänen luokseen tuli joukko saddukeuksia, aikansa ’viisaita miehiä’, aiheesta saivartelemaan (Matt. 22:23-33). Eikä jäänyt Jeesus viimeiseksi, vaan samat epäilyt kiusasivat korintin seurakunnan vähemmän viisaita kyselijöitä (1. Kor. 1:26), joille Paavali joutui samaa asiaa rautalangasta vääntämään.

Pääsiäisen ylösnousemusteeman kirkastukseksi valitsin lyhyen katkelman 1. Korinttilaiskirjeen loppupuolelta, jossa Paavali kuvaa epäilijöille jotain meitä odottavan ylösnousemusruumiin todellisuudesta. Katsotaanpa siis mikä meitä odottaa ylösnousemuksessa.

Paavalin ylösnousemusopin lähtökohdat

Ensimmäisen korinttilaiskirjeen 15. luvussa Paavali perustelee, miksi uskovan on järjetöntä kieltää oppi kuolleiden ylösnousemuksesta. Tässä käsiteltävä teksti on saman luvun loppuosasta (1. Kor. 15:39-49). Siinä Paavali kertoo jotain ylösnousemusruumiin olemuksesta.

Paavalin opetus kuolleiden ylösnousemuksesta perustuu siihen, mitä hän tosiasiallisesti tiesi Jeesuksen ylösnousemuksesta silminnäkijätodistajien ja omien kokemusten perusteella. Paavalin mukaan Jeesus on ylösnousemuksen ’ensihedelmä’ (1. Kor. 15:20, 23), mikä tarkoittaa sitä, että näemme hänessä kuvan samasta ylösnousemuksesta, joka myöhemmin odottaa meitä.

Ensihedelmä viittaa sadon ensimmäiseen hedelmään, jonka esimerkiksi omenapuu antaa. Sen jälkeen, kun näet puuhun ilmestyneen ensimmäisen omenan, tiedät varmuudella miltä seuraavat puuhun ilmestyvät hedelmät näyttävät. Jos ensimmäinen hedelmä on omena, on turha odottaa puuhun appelsiinia tai banaania, vaan voit varmuudella tietää puun tuottavan omenoita jatkossakin.

Kuva ylösnousemuksesta Kristuksessa

Koska siis Paavali sanoo Kristuksen olevan ylösnousemuksen ’ensihedelmä’ (tai ’esikoinen’, kuten suomalaiset käännökset kääntävät), voi sen perusteella ymmärtää jotain siitä, mikä ihmistä myöhemmin ylösnousemuksessa odottaa. Mitä siis tiedät Jeesuksen ylösnousemuksesta, sen voit omistaa varmuudella tapahtuvaksi omalla kohdallasi.

Pelkästään lukemalla evankeliumien kuvauksia ylösnousseesta Jeesuksesta voi johtaa meitä odottavasta ylösnousemuksesta ainakin seuraavat tosiasiat:

• Ylösnousemusruumis ei ole mikään haamukuva tai ’astraaliruumis’, kuten parapsykologia saman ilmaisee. Ihmisen lunastus on kokonaisvaltainen, joten ylösnousemusruumis on kosketeltavissa siinä missä nykyinen ruumiimmekin (Joh. 20:17; Joh. 20:24-28; Matt. 28:9).
• Ylösnousemuksessa säilyy tunnistettava hahmo (Mark. 16:9-10) . Tosin eipä kaikki Jeesusta heti tunnistaneet, mutta tunnistivatpa kuitenkin (Luuk. 24:13-35).
• Voimmepa edelleen syödäkin (Joh. 21:13).
• Ihminen säilyy sosiaalisina olentona, sillä hän edelleen kykenee puhumaan ja kommunikoimaan (Joh. 21:15-23).

Voit jatkaa tutkimista eteenpäin, mutta huomaathan, että vaikka Jeesus on ylösnousemuksen ensihedelmä ja tosi ihminen, hän on samalla myös tosi Jumala, joten aivan kaikkia Jeesuksen ominaisuuksia et voi johtaa suoraan ylösnousemuksen ’piikkiin’.

Yhteenvetona voidaan kuitenkin todeta, että ylösnousemuksessa ihminen säilyttää ihmisyytensä. Jeesus on lunastanut meidät kokonaisina ihmisinä, ei vain osaa meistä. Ihminen ei muutu henkiolennoksi, vaan kun lunastus saatetaan loppuun, hänet lunastetaan kokonaisena ihmisenä.

Katsotaanpa seuraavaksi vielä jotain, mitä muuta Paavali opettaa ylösnousemuksen todellisuudesta, sillä ylösnousemus ei ole vain heräämistä ruumiilliseen elämään, vaan on jotain muutakin.

”Ja kun kylvät, et kylvä tulevaa kasvia vaan pelkän siemenen, vehnänjyvän tai jonkin muun kasvin siemenen. Mutta Jumala antaa sille sellaisen varren kuin hän on nähnyt hyväksi, jokaiselle siemenelle sellaisen kuin sille kuuluu. Ei kaikkien elollisten ruumis ole samanlainen, vaan ihmisellä on oma ruumiinsa, nelijalkaisilla omansa, linnuilla omansa ja kaloilla omansa. On taivaallisia ja maallisia ruumiita, mutta taivaallisten loisto on aivan toisenlainen kuin maanpäällisten. Auringolla on oma loistonsa, kuulla omansa ja tähdillä omansa, ja toinen tähti loistaa toista kirkkaammin. Samoin tapahtuu kuolleiden ylösnousemuksessa. Se, mikä kylvetään katoavana, nousee katoamattomana. Mikä kylvetään vähäpätöisenä, nousee kirkkaana. Mikä kylvetään heikkona, nousee täynnä voimaa. Kylvetään ajallinen ruumis, nousee hengellinen ruumis. Jos kerran on olemassa ajallinen ruumis, on myös hengellinen. Onkin kirjoitettu: ’Ensimmäisestä ihmisestä, Aadamista, tuli elävä olento.’ Mutta viimeisestä Aadamista tuli eläväksi tekevä henki. Ensimmäisenä ei siis ole hengellinen vaan ajallinen; vasta sen jälkeen tulee hengellinen. Ensimmäinen ihminen on maallinen, maasta lähtöisin, toinen ihminen on taivaasta. Millainen tuo maallinen ihminen oli, sellaisia ovat kaikki maalliset ihmiset, ja millainen tuo taivaallinen ihminen on, sellaisia tulevat olemaan taivaalliset ihmiset. Ja niin kuin me nyt olemme maallisen ihmisen kaltaisia, niin me tulemme kerran taivaallisen ihmisen kaltaisiksi.” (1. Kor. 15:37-49)

Katoavasta katoamattomuuteen

Tekstisitaatti jakautuu kolmeen osaan: 1) esimerkkejä ylösnousemuksen ymmärtämiseksi (1. Kor. 15:37-41), 2) varsinainen periaate (1. Kor. 15:42-44) ja 3) periaatteen soveltaminen käytännössä (1. Kor. 15:45-49).

Esimerkkejä havainnollistamaan periaatetta

Paavali antaa kolme esimerkkiä, joilla hän havainnollistaa ylösnousemuksen luonnetta. Ensiksi hän vertaa sitä siemenen kylvämiseen (1. Kor. 15:37-38). Kylvetyssä siemenessä on alku uudelle kasville. Vaikka siemenessä on kasvin alku, ei siemen itse vielä millään tapaa muistuta siitä versovaa kasvia. Siemen ’kuolema’ on lähtökohta uudelle elämälle, mutta siitä nouseva uusi elämä on jotain paljon valtavampaa, mitä siemen itsessään oli.

Toinen esimerkki on otettu eläinmaailmasta (1. Kor. 15:39). Paavali perustelee, että vaikka elollisissa olennoissa on paljon samoja piirteitä ja ominaisuuksia, ovat kaikki lajit kuitenkin luotu erillisiksi: ihmiset, eläimen, linnut ja kalat. Puhaltamalla elävän hengen aineeseen Jumala teki siitä elävän olennon, joka on olemukseltaan juuri Jumalan aivoitusten mukainen. On ihme, että ihmisestä syntyy ihminen, lampaasta syntyy lammas ja vieläpä koivun siemenestä kasvaa koivu. Koivun siemenestä ei kasva pyökkiä saati sitten ihmistä. Ei ihmisestä kasva koiraa, vaikka hän sinnikkäästi haluaisi tulla koiraksi. Parhaimmillaankin hänestä tulisi vain koiran kaltainen, mutta kuitenkin hän olisi edelleen olemukseltaan ihminen.

Kolmas esimerkki käsittelee elotonta luomakuntaa ja taivaankappaleita (1. Kor. 15:40-41): aurinkoa, kuuta, tähtiä ja maallisia ’ruumiita’ eli vuoria, kanjoneita, meriä jne. Niillä kaikilla on omanlainen loistonsa, kullakin juuri sellainen, minkä Jumala on niille luomisessa antanut. Niissä kaikissa Jumala on käyttänyt pohjimmiltaan samoja rakennusaineita, jotka hän vain järjestänyt eri tavoin, niin että kukin niistä palvelee ’oman kirkkautensa mukaisesti’ Jumalan sille antamaa tarkoitusta.

Esimerkeistä periaatteeksi

Esimerkkien jälkeen Paavali kokoaa niissä havainnollistamansa asiat ylösnousemusta koskeviksi periaatteiksi:

”Samoin tapahtuu kuolleiden ylösnousemuksessa. Se, mikä kylvetään katoavana, nousee katoamattomana. Mikä kylvetään vähäpätöisenä, nousee kirkkaana. Mikä kylvetään heikkona, nousee täynnä voimaa. Kylvetään ajallinen ruumis, nousee hengellinen ruumis. Jos kerran on olemassa ajallinen ruumis, on myös hengellinen.” (1. Kor. 15:42-44)

Hankalalta vaikuttava raamatunpaikka avautuu, kun selitetään muutama siinä käytetty termi: ’katoavaisuus’, ’alhaisuus’, ’heikkous’ ja ’ajallinen ruumis’. Kaikki kolme viittaavat samaan asiaan eli nykyiseen ruumiiseen ja ennen kaikkea inhimilliseen langenneeseen olemukseen.

Edellisten vastakohtina Paavali käyttää termejä ’katoamattomuus’, ’kirkkaus’, ’voima’ ja ’hengellinen ruumis’. Ne puolestaan tarkoittavat ylösnousemuksessa ihmiselle annettavaa kirkastusruumista ja tulevaa hengellistä turmeltumatonta olemusta.

Edelleen tekstin viimeisessä osassa (1. Kor. 15:45-49) Paavali jatkaa samaan tapaan nykyisen maallisen ruumiin ja tulevan hengellisen ruumiin vastakkain asettelua. Siinä termit ’ensimmäinen Aadam’ ja ’ensimmäinen ihminen’ viittaavat nykyiseen langenneeseen olemukseemme. Ja vastaavasti ’viimeinen Aadam’ ja ’toinen ihminen’ viittaavat kirkastusruumiiseen ja hengellisesti turmeltumattomaan olemukseen.

Jos nyt luet tekstin ajatuksella läpi pitäen mielessä, mitä Paavali edellä selitetyillä sanoilla tahtoo ilmaista, ja mitä hän tarkoitti kolmella esimerkillään, uskon tekstin saaneen jo huomattavasti ymmärrettävämmän muodon.

Samanlainen, mutta erilainen

Ylösnousseen hengellisen ruumiin ja nykyisen maallisen ruumiin välillä on paljon samankaltaisuutta. Paavalin ensimmäisen esimerkin perusteella ymmärrämme, että nykyinen maallinen ja katoava ruumis on ylösnousemuksessa siemen uudelle hengelliselle ruumiille. Se kaunis varsi, joka siemenestä nousee, on elävä ja jotain valtavampaa ja kauniimpaa kuin maan alle kätketty kuoleva ja katoava siemen. Eli ”mikä kylvetään katoavana, nousee katoamattomana.”

Vaikka tuleva hengellinen ruumis on monin tavoin nykyisen maallisen ruumiin kaltainen, on se olemukseltaan jotain aivan muuta kuin nykyinen katoava ja turmeltunut olemuksemme. Vaikka Jumala on tehnyt sen samoista rakennusosista, se on kuitenkin täysin uusi luomus uutta tarkoitusta varten. Niin kuin auringolla ja kuulla on oma loistonsa, on maallisella ja hengellisellä ruumiillakin aivan omat loistonsa:

”Mikä kylvetään vähäpätöisenä, nousee kirkkaana. Mikä kylvetään heikkona, nousee täynnä voimaa.”

Luonnollisesta syntisestä ihmisestä ei voi kasva ja kehittyä hengellistä, Jumalalle kelpaavaa ihmistä. Nykyinen ihminen ei voi muuttaa luontoaan, vaikka niin haluasikin. Luonnollinen katoava ihminen toki voi yrittää matkia ’hengellistä’, mutta sellaiseksi hän ei koskaan voi tulla. Hän on sitä, millaiseksi hän on syntynyt:

”Ensimmäinen ihminen on maallinen, maasta lähtöisin, toinen ihminen on taivaasta. Millainen tuo maallinen ihminen oli, sellaisia ovat kaikki maalliset ihmiset, ja millainen tuo taivaallinen ihminen on, sellaisia tulevat olemaan taivaalliset ihmiset. Ja niin kuin me nyt olemme maallisen ihmisen kaltaisia, niin me tulemme kerran taivaallisen ihmisen kaltaisiksi.”

Paras tahtokaan ei riitä, että luonnollisesta ihmisestä voisi kehittyä hengellinen ihminen. Hänestä voi kasvaa hengellisen kaltainen, mutta kuitenkin hän on luonnoltaan yhä syntinen ihminen ja täten kelpaamaton siihen tarkoitukseen, minkä Jumala on hengelliselle ihmiselle yhteydessään asettanut.

Neljä ’pientä’ eroavaisuutta

Katsotaan lopuksi neljää Paavalin mainitsemaa perustavaa eroa hengellisen ihmisen ja nykyisen syntisestä sukukunnasta syntyneen luonnollisen ihmisen välillä.

• Paavali sanoo nykyisen ruumiin olevan katoavainen. Alkukielen katoavaisuutta tarkoittava sana ’afthora’ sisältää samalla ajatuksen turmeltumisesta. Vastaavasti ylösnousemusruumista hän kuvaa kreikan sanalla ’afthoria’, joka tarkoittaa ”katoamaton, turmeltumaton, puhdas”. Mikä onkaan ihanampaa kuin tietää, ylösnousevansa puhtauteen ja turmeltumattomuuteen. Se tarkoittaa loppua nykyiselle ristiriidalle ja tahdon kamppailulle synnin ja Jumalan tahdon välillä.
• Nykyinen ruumis on Paavalin mukaan vähäpätöinen, halpa-arvoinen ja halveksuntaa herättävä – siis verrattuna ylösnousemusruumiiseen. Paavali ei tällä mitenkään viittaa kreikkalaiseen käsitykseen aineen pahuudesta ja halveksuttavuudesta tai oppiin saastaisesta ruumiista puhtaan sielun vankilana. Hän yksinkertaisesti tarkoitta, että ylösnousemusruumis on jotain muuta kuin nykyinen turmeltunut ruumis; se on kirkastettu ja kunniaa herättävä.
• Katoava ruumis on niin fyysisessä kuin hengellisessä mielessä heikko, sairas ja kovin voimaton ja kykenemätön. Lienee turha edes mainita, että ylösnousemusruumis on päinvastoin voimakas ja kykenevä niin fyysisesti kuin hengellisestikin.
• Viimeiseksi Paavali kirjoittaa ’ajallisesta ruumiista’, joka kreikan kielessä sisältää ajatuksen luonnollisesta langenneesta ihmisestä, sielullisesta olennosta sekä inhimillisyydestä niin kuin sen käsitämme. Vastakohtana tälle on ’hengellinen ruumis’, joka ei tarkoita ’henkiruumista’, vaan hengellistä, Jumalan antamaa, Jumalan tahtoon taipuvaista ja Jumalan mielen mukaista ruumista ja olentoa.
• Jos nyt vertaat näitä kahta ruumista – tai pikemminkin olemusta – toisiinsa, näet ne monin tavoin toistensa vastakohtina.

Mikä ihmiselle on mahdotonta, on…

On pakko tunnustaa, ettei katoava voi muuttua katoamattomaksi tai turmeltunut turmeltumattomaksi. Luonnollisesta ruumiista (lue: langenneesta, kuoleman kirouksen alaisesta ihmisluonnosta) ei parhaalla tahdollakaan kehity hengellistä (lue: täydellistä, ennallistettua ja lunastettua).

Kuitenkin Jumalan näkökulmasta ihmisen pitää olla luonnoltaan hengellinen, että hän olisi kelvollinen astumaan Herran pyhyyden yhteyteen. Tarkoittaako tämä, että yksikään ’Adamista syntynyt’ ei voikaan pelastua?

– Tarkoittaa. Ihminen ei kykene luomaan uutta elämää tai muuttamaan edes kissaa koiraksi, puhumattakaan sitten, että hän voisi muuttaa luonnollisen ihmisen hengelliseksi. Mutta mikä ihmiselle on mahdotonta, on Jumalalle mahdollista. Juuri tästä syystä tänäkin pääsiäisenä kärsimysviikon tapahtumat ja Kristuksen ylösnousemus ovat meille ne kaikkein rakkaimmat ja elintärkeimmät tapahtumat maailmanhistoriassa.

Ihminen on kyvytön auttamaan itseään, mutta Jumalalle kaikki ihmiselle mahdoton on mahdollista. Hän tiesi ihmisen mahdottoman tilanteen ja päätti luoda jotain uutta. Hän antoi ihmiskunnalle mahdollisuuden uuteen elämään Pojassaan Kristuksessa, jonka sovitustyön kautta jokaisella ihmisellä on mahdollisuus syntyä uudesti ylhäältä Jumalan Hengestä.

Jeesus on alku uudelle elämälle, ’hengellisten ihmisten sukukunnalle’. Herra antaa lapsilleen uuden hengen; Hän luo omansa uudesti ylhäältä, koska turmeltunut, katoavainen, heikko, vähäpätöinen ja langennut ihmisluonto parhaimmillaankin kykenee olemaan korkeintaan hengellisen ihmisen kaltainen. Mutta paraskaan ’kaltaisuus’ ei riitä lähellekään Jumalan vaatimustasoa, joten on välttämätöntä, että Jumala synnyttää ihmisessä uuden elämän.

Me Jumalan lapset elävämme tässä maailmassa puettuna vajavaiseen luonnolliseen ruumiiseen, mutta vain aika erottaa heidät hengellisestä ruumiista, ylösnousemusruumiista, sillä Paavalin sanojen mukaan tiedämme, että kun

”kylvetään ajallinen ruumis, nousee hengellinen ruumis. Jos kerran on olemassa ajallinen ruumis, on myös hengellinen.”

Ei siis ole kyse vain epävarmasta toivosta, vaan ainoastaan aika erottaa meidät ylösnousemusruumista. Tulee päivä, jolloin jokainen Jumalan lapsi puetaan uuteen kirkastettuun ylösnousemusruumiiseen. Siitä ei ole epäilystä, on kyse vain ajasta, joka ikuisuuden rinnalla on lyhyt hetki.

Rakas ystäväni, iloitse tulevaisuudestasi. Pääsiäisen sanoma on: Jeesus Kristus on ylösnoussut. Hän on ylösnousemuksen ensihedelmä – hänessä näet kuvan ylösnousemuksen todellisuudesta, joka sinun kohdallasi odottaa vain lopullista päätökseen saattamista. Iloitse elämästäsi Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa jo tänään!

Pohdittavaa

Millainen se ylösnousemusruumis ja hengellinen ihminen nyt olikaan?
Pystynkö muuttumaan ’hengelliseksi ihmiseksi’?
Miten se pääsiäinen nyt tähän liittyy?