Muistan varsin hyvin ajalta, kun lapset olivat pieniä, että lapseen kerran astuneen pelon sammuttaminen on monta kertaa vaikeampaa kuin sen herättäminen. Vakuuttelu ja lempeä kehotus ”älä pelkää” auttaa pienelle lapselle toki hetken aikaa, mutta pian epätietoisuus ja pelko hiipivät uudelleen pieneen mieleen.

Toisaalta toistuva ”älä pelkää” ilman perustetta uskoa siihen, voi tehdä pelosta kierteen. Näin tapahtuu, kun koet pelkosi aiheettomaksi ja häpeät puhua siitä, vaikka pelkäät edelleen.

Ajatus peloista muistutti minua lapsuuden peloistani. Ne olivat pelkoja, jotka eivät millään tavalla liittyneet reaalimaailman tilanteeseen, vaan elin pelkoja mielikuvituksessa. On varsin kuvaavaa, että en ole nähnyt noiden vuosikymmenien takaisten pelkojen realisoituneen vielä tänäkään päivänä. Silti pelkäsin.

Pelkoja ei minuun kylvetty kotona, vaan kirkossa ja yhteiskunnassa. On typerää ajatella jälkeenpäin, että tuolloin viime vuosituhannen kirkossa minut ehdollistettiin pelkäämään Vapahtajaani. Ja yhteiskunta vahvisti pelkoni suhtautumalla ylimielisesti olankohautuksella siihen.

Ei pelon lietsominen varmastikaan ollut edesmenneiden saarnasetien tarkoitus, mutta heidän viestistään pelko astui sydämeeni. Saarnasedät halusivat herätellä nukkuvia, mutta minun kohdallani nukkumisesta ei ollut pelkoa, koska en pelolta saanut untakaan :-)

Ala-asteikäisenä muistan pelänneeni Jeesuksen tuloa ja ’lopunaikaa’. En pelännyt Jeesusta enkä viimeistä tuomiota, vaan pelot syntyivät ’väkevän’ evankelistan värikkäästä puheesta, kun hän kuvaili kuinka viimeisinä aikoina Jeesukseen uskovat nyljetään elävältä.

Oli heitä muitakin, joten ei yhdelle sedälle sysätä koko vastuuta. Kuka saarnasi televisiosta paholaisen silmänä ja kenelle viivakoodi maitopurkin kyljessä oli pedonmerkki. Joka tapauksessa ilmeisesti tuo erityisesti muistamani tilaisuus lopunajan ’nylkijäisistä’ olisi saarnan sisällön tähden pitänyt luokitella kielletyksi lapsilta.

Ja mitä olen asiasta muiden kanssa jutellut, en ole ollut ainoa ’lopunajan kertomusten uhri’. Näistä mitä ihmeellisimmistä Ilmestyskirjan tulkinnoista saamme osaltaan kiittää nk. futuristisen tulkintamallin isää, jesuiittapappi Francisco Riberaa (1537-1591). Hänen aikanaan kehittämä tulkintamalli on tuottanut etenkin meidän aikamme tuomioprofeettojen käsissä mitä mielikuvituksellisimpia kauhukuvia Ilmestyskirjasta, joka sentään alkujaan kirjoitettiin lohdutukseksi vainotulle seurakunnalle!

Vaikka kuinka sulkisin silmät maailman tapahtumilta, en pelkästään kielteisiä signaaleja torjumalla voi välttyä peloilta. Ihmiset pelkäävät jostain syystä esimerkiksi kuolemaa (Hepr. 2:15) ja yleisimmät pelot liittyvätkin ihan arkipäivän elämään. Tuntuu siltä, että me ihmiset pelkäämme lopulta enemmän elämää kuin kuolemaa. Kuolema on vääjäämätön mutta elämä on nyt. Silti pelkäämme elää niin paljon, että pakenemme kuvitelmiin, menneeseen ja tulevaan.

Suomalaisten pelkoja on tutkittu vuosikymmenien aikana paljon. Tutkimuksissa toistuu sama trendi: suomalaisten yleisimmät pelot olivat hyvin arkipäiväisiä. Pelätään esimerkiksi omaa tai läheisen sairastumista, kuolemaa, taloudellista ahdinkoa ja epäonnistumista kasvattajana tai puolisona.

Pelko tuntuu kuuluvan ihmiselämään. Näin ei kuitenkaan tarvitsisi olla, mikäli uskomme Raamattuun tässä asiassa. Jos pelko olisi alkujaan tarkoitettu ihmisen elämään, silloin Raamattu tuskin toistuvasti kehottaisi lempein sanoin ”älä pelkää”. Etenkin, kun tämä Jumalan ”älä pelkää” ei ole katteeton kehotus.

Mutta mitä pelko loppujen lopuksi on? Tähän kysymykseen emme löydä valaistusta Raamatun alkukielistä. Voimme vain todeta, että Uusi testamentti ja Septuaginta käyttävät tuttua sanaa ’fobia’ pelosta ja pelkäämisestä. Se tarkoittaa yksinkertaisesti ”pelkoa, pelästymistä, syvää kunnioitusta tai kunnioittavaa pelkoa”. Saamme enemmän valaistusta pelon olemukseen, jos tutkimme Raamatusta, mistä pelko sai alkunsa.

Pelko ei kuulunut Jumalan alkuperäiseen suunnitelmaan ihmisen tai tämän hallitseman luomakunnan osaksi. Jumala ei luonut ihmistä pelkäämään, sillä ennen syntiinlankeemusta ei ollut pelkoa. Vasta synti toi pelon maailmaan. Raamatun mukaan häpeä ja pelko olivat välittömät seuraukset ensimmäisestä synnistä (1. Moos. 3:7-10), ja syntiinlankeemuksesta alkaen pelko on vaivannut ihmisiä sukupolvesta toiseen. Adamin ja Eevan pelko johtui heidän syyllisyydestään ja huonosta omastatunnosta Jumalan edessä. Samaa voidaan todeta myös Kainin pelosta ensimmäisen veljesmurhan jälkeen (1. Moos. 4:14). Sama jatkuu sukupolvesta toiseen aina meidän päiviimme saakka. Ikävä kyllä Raamatun mukaan ihmiskunta ei tule itse löytämään ratkaisua pelko-ongelmaan langenneen maailman ajassa, sillä Jeesuksen omien sanojen mukaan ihmisiä tulee vaivaamaan suuri pelko vielä Herran paluun aikana (Luuk. 21:25-28). Lopullinen ratkaisu ihmiskunnan pelko-ongelmaan on siis tiedossa vasta perillä Jumalan luona (Ilm. 21:1-).

Pelko on yksinkertaisesti seuraus ihmisen synnistä ja jumalayhteyden katkeamisesta. Näin ollen voidaan päätellä, että jos joku elää Jumalan yhteydessä, hänen ei tarvitse pelätä. Sananlaskujen kirja muistuttaa meitä juuri tästä. Herran omalla ei ole syytä pelkoon:

”Jumalaton pakenee, vaikka kukaan ei aja takaa, mutta vanhurskas on turvassa kuin leijona.” (Sananl. 28:2)

Vastaavasti Herraan turvansa laittava on vapaa ihmispelosta:

”Joka ihmisiä pelkää, on pelkonsa vanki, joka luottaa Herraan, on turvassa.” (Sananl. 29:25)

Herran oma saa kaikessa luottaa Jumalaan, sillä hän tietää, että hänen Herransa on olosuhteiden, ihmisten ja voimien yläpuolella.

Edellä mainittu tarkoittaa yksinkertaisesti, ettei kenenkään Jeesukseen uskovan tarvitse pelätä. Ikävä kyllä me Herran omatkin olemme lähtöisin langenneesta pelokkaasta ihmissuvusta, joten luontainen pelko saa helposti yliotteen, vaikka siihen ei syytä olisikaan. Niinpä Herra kerta toisensa jälkeen lempeästi kehottaa meitä omiaan sanoilla ”älä pelkää”. Kuinka monta kertaa hän sanookaan sen Raamatun lehdillä ja kuinka monesti hän on saanut sanoa sen meille ihan henkilökohtaisesti.

Poimin tähän muutaman esimerkin näistä Raamatun toistuvista ’älä pelkää’ kehotuksista Jesajan kirjasta.

”sanokaa niille, jotka sydämessään hätäilevät: ”Olkaa lujat, älkää pelätkö. Tässä on teidän Jumalanne! Kosto lähestyy, tilinteon hetki. Jumala itse tulee ja pelastaa teidät.” (Jes. 35:4)

älä pelkää, minä olen sinun kanssasi! Älä arkana pälyile ympärillesi — minä olen sinun Jumalasi. Minä vahvistan sinua, minä autan sinua, minä tuen sinua vakaalla, lujalla kädelläni.” (Jes. 41:10)

Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, tartun sinun oikeaan käteesi ja sanon sinulle: ”Älä pelkää, minä autan sinua.” Älä pelkää, Jaakob, sinä maan mato, sinä Israelin vähäinen väki! — Minä autan sinua, sanoo Herra, sinut lunastaa Israelin Pyhä.” (Jes. 41:13-14)

Ja nyt — näin sanoo Herra, joka sinut loi, Jaakob, joka sinut muovasi, Israel: — Älä pelkää. Minä olen lunastanut sinut. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun.” (Jes. 43:1)

Jos luit nuo jakeet, huomasit niiden muodostavan yhdessä valtavan lupauksen, jonka voisi pukea vapaamuotoisesti sanoiksi vaikkapa näin:

”Ole luja, älä pelkää. Minä pelastan sinut, minä olen sinun kanssasi! Lapseni, minä vahvistan sinua, minä autan sinua, minä tuen sinua vakaalla, lujalla kädelläni; tartun sinun oikeaan käteesi ja sanon sinulle: ”Älä pelkää, minä autan sinua.” Minä olen lunastanut sinut. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun.”

Kehotus olla pelkäämättä, kuten monet muutkin Raamatun kehotukset, on helppo ymmärtää, mutta niin kovin vaikea elää todeksi. Minkä sille voin, että minua pelottaa, vaikka kuinka hoen itselleni, ettei minun tarvitse pelätä mitään. Herää kysymys, että minkä tähden en osaa elää pelkäämättä, vaikka tiedän Jumalan pitävän minusta huolen?

Raamatun mukaan Jumalan tuntemus karkottaa kaiken pelon (Ps. 46:2-3; Ps. 118:6). Samoin tekee myös täydellinen rakkaus (1. Joh. 4:17-18), joka on Jumalamme hallitseva ominaisuus. Näin ollen pelot kielivät siitä, etten ole oppinut tuntemaan Jumalaa sellaisena kuin hänet tulisi tuntea.

Voin toki tietää Jumalasta paljon, mutta jos en ole oppinut luottamaan häneen jokaisella elämän alueella täysin, en ole vielä ymmärtänyt hänestä paljon mitään. Tilanne on sama, jos vesiputouksen yli olisi rakennettu tukeva riippusilta, jonka tietäisin lujuuslaskelmien ja näkemäni perusteella kestävän minua, mutta en kuitenkaan uskaltaisi ylittää sitä. Tietäisin sillan kestävän, mutta putouksen jylinä tai korkea pudotus pelottaisi minua niin, etten pysty luottamaan siihen, minkä tiedän. Jos sen sijaan uskaltaudun kulkemaan kerran tuon sillan yli, ymmärrän sen kannattavan minua ja kas voin kulkea sillan yli uudestaan ja uudestaan pelkäämättä enää lainkaan.

Samalla tavalla pelkkä Jumalan voiman ja rakkauden tietäminen ei riitä vapauttamaan minua peloistani. Vasta, kun olen oppinut luottamaan häneen ja hänen voimaansa, voin kulkea eteenpäin pelkäämättä tietäen hänen huolehtivan minusta elämäni jokaisena päivänä.

Jos milloinkaan en suostu ottamaan askelta niin, että Herra saa kannatella minua, miten voisin oppia luottamaan häneen elämässäni? En ikinä opi luottamaan häneen, ellen uskaltaudu hänen varaansa. Ojentautuminen Jumalan huolenpidon varaan opettaa ihmisen oikeasti ymmärtämään hänen valtasuuruutensa ja rakkautensa, mikä on tie ulos turhasta pelosta. Jatkuva pelko ja epävarmuus voi olla kohdallani merkki siitä, että on minulla edelleen matkaa kuljettavana hänen tuntemisensa tiellä, eikö niin?

Herramme Jeesus ei syytä meitä vähäuskoisia ja pelokkaita seuraajiaan siitä, että vielä hänen ominaan elämme erilaisten pelkojen ahdistamina. Sen sijaan hän tulee luoksemme hädän hetkellä – aivan niin kuin hän teki opetuslastensa pelon hetkellä – ja sanoo:

”Olkaa turvallisella mielellä, minä se olen; älkää peljätkö.” (Mark. 6:47-51)

Olkoon sydämemme kaipuu oppia tuntemaan Herra entistä paremmin. Ei vain tietämään, vaan tuntemaan. Kuka ei tunne hänen rakkauttaan, katsokoon hänen rakkauteensa. Kuka ei tunne hänen kaikkivaltiuttaan, katsokoon hänen majesteettiseen kunniaansa yli koko maanpiirin.

Hän, joka on sama eilen tänään ja huomenna, pitää sinusta huolen:

”Ole luja, älä pelkää. Minä pelastan sinut, minä olen sinun kanssasi! Lapseni, minä vahvistan sinua, minä autan sinua, minä tuen sinua vakaalla, lujalla kädelläni; tartun sinun oikeaan käteesi ja sanon sinulle: ”Älä pelkää, minä autan sinua.” Minä olen lunastanut sinut. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun.”

Pohdittavaa

Mitä minä pelkään?
Tunnenko Herrani?
Päästäisinkö irti siitä, mikä saa minut pelkäämään?