On aikoja, kun tunnen itseni vahvaksi, pystyväksi, tarpeelliseksi ja jopa Jumalalle hyödylliseksi. Mutta on myös aikoja, kun tunnen olevani heikko, tyhjä ja tarpeeton jopa niin, ettei edes Jumala löydä elämälleni mitään järjellistä selitystä – tarkoituksesta nyt puhumattakaan.

Ei ole aikaakaan, kun taas oli yksi noista äärettömän heikkouden tunteen päivistä. Voi Herra Jeesus, minkä ihmeen tähden kaikki mihin kosken tahraantuu? Minkä tähden elämässäni ei ole mitään muuta kuin olemassaolon syvä ongelma? On vain turhaa ja tarpeetonta – minä mukaan lukien.

Tähän tapaan ruikuttaen kyselin ratkaisua taas yhteen pieneen ongelmaan niin Jumalalta, itseltäni ja vähän muiltakin. Kesken monologin huomasin ymmärtäneeni jotain; kysymykseeni olikin jo vastattu. Ja vastaus on apostoli Paavalin sanoissa, jotka siteeraan tähän alapuolelle.

”Mikä maailmassa on hulluutta, sen Jumala valitsi saattaakseen viisaat häpeään. Mikä maailmassa on heikkoa, sen Jumala valitsi saattaakseen häpeään sen, mikä on voimakasta. Mikä maailmassa on vähäpätöistä ja halveksittua, mikä ei ole yhtään mitään, sen Jumala valitsi tehdäkseen tyhjäksi sen, mikä on jotakin. Näin ei yksikään ihminen voi ylpeillä Jumalan edessä. Jumalan vaikutusta on se, mitä te Kristuksessa Jeesuksessa olette. Hänet Jumala on antanut meille viisaudeksi, vanhurskaudeksi, pyhitykseksi ja lunastukseksi. Näin toteutuu kirjoitus: ’Joka ylpeilee, ylpeilköön Herrasta.’” (1. Kor. 1:27-31)

Saanen hieman selittää, mitä vastauksella tarkoitan.

Maailman arvostus

Mitä maailma arvostaa? Maailma arvostaa viisautta. Se arvostaa vahvaa ja voimakasta, niin kuin jotain sellaista, joka ’todella on jotain’. Jos laitan vierekkäin tekniikan tohtorin ja lukutaidottoman katulapsen, kumpaa maailma luonnostaan arvostaa? Ehkä katulapsi saa osakseen säälin, mutta arvostus putoaa tohtorin taskuun.

Ihminen arvostaa luonnostaan sitä, mitä hänellä itsellään ei ole tai mitä hän kuvittelee omistavansa paljon, kuten viisautta, voimaa ja vahvuutta, ihmisiä ja asioita, jotka todella ’ovat jotain’.

On päiviä, kun sinä ja minä koemme osaksemme hiukkasen tällaista arvostusta. Eikö se vain tunnukin ihanalta? On hienoa olla joku – vähintään omasta mielestä tärkeä.

Jumala on valinnut heikot

Jos me ihmiset arvostamme tällä tavoin, niin miksi ihmeessä Paavali tekstissä sanoo Jumalan valinneen omikseen nimenomaan heikot, alhaiset ja halveksitut? Miksi Jumala ei mieluummin valinnut viisautta ja vahvuutta?

Jumalan valinta inhimillisen heikkouden ja alhaisuuden eduksi on jostain syystä läpi historian ollut hänelle tyypillinen taipumus. Hän esimerkiksi valitsi piskuisen Israelin omaisuuskansakseen nimenomaan siksi, että se ei ollut itsessään mahtava ja voimakas, vaan päinvastoin se oli inhimillisesti heikko ja mitätön.

Herra valitsi Israelin sen vähäisyyden tähden, eli koska kansa oli pieni ja mitätön orjakansa muiden kansojen keskellä. Hän valitsi Israelin siksi, ettei kenellekään jäänyt epäselväksi, kuka on Israelin Jumala, ja kuka antoi kansalle kaiken sen menestyksen, josta historia todistaa (1. Aik. 16:17-19).

Jos Jumala olisi valinnut vaikkapa mahtavan Babylonin omaisuuskansakseen, tuntisiko historia mahtavan Jumalan vai mahtavan ihmisen – suuren joukon toinen toistaan etevämpiä hallitsijoita? Herra on samoin valinnut myös meidät – heikot ja vähäiset, ”ettei mikään liha voisi kerskata Jumalan edessä” (1. Kor. 1:29).

Heikkouden valinta omaksi parhaaksemme

Jos siis koemme olevamme itsessä vahvoja ja viisaita, tuskin opimme koskaan luottamaan Herraan, vaan katsomme itseemme ja etsimme ratkaisua omista kyvyistämme. Lujittaisiko henkilökohtainen ylivertaisuutemme uskoa Jumalaan vai omaan osaamiseemme? Erehtyisimmekö pitämään itseämme korvaamattomina? Ketä tällöin palvelisi todistuksemme? Todistaisiko elämämme itsestämme vai Jumalasta?

Se, että koemme avuttomuuden ja arvottomuuden hetkiä, palauttaa meidät maan pinnalle. Paavalin sanojen mukaan saamme olla kiitolliset Jumalalle heikkoudestamme, sillä juuri se saa meidät ankkuroimaan toivomme Herraan – ainoalle kestävälle alustalle. On parempi, että luotamme koko elämämme Jumalan voiman ja viisauden varaan kuin, että Jumala varustaisi meitä itseämme vahvoiksi siten, että pärjäisimme itse hänen antamansa voiman varassa.

Eikö loppujen lopuksi kaikki arvokas mitä meillä on, ole lähtöisin Jumalan armosta ja hänen rakkaudestaan meitä kohtaan? Kaiken olemme saaneet Jumalan vaikutuksesta, hänen valintansa perusteella.

Monesti vasta heikkona ja lyötynä silmämme aukenevat näkemään itsemme oikeassa mittakaavassa Jumalaan nähden. Kun kohtaamme konkreettisesti heikkoutemme, herää meissä syvä kaipuu Herran läheisyyteen ja vihdoin uskallamme laittaa kaiken toivomme yksin Häneen. Emme enää puntaroi henkilökohtaisia mahdollisuuksiamme, vaan silmämme ovat kiinnittyneet Jeesukseen Kristukseen, jonka Jumala on antanut meille ”viisaudeksi, vanhurskaudeksi, pyhitykseksi ja lunastukseksi”.

Eli vasta oman heikkouden ja mitättömyyden kokeminen lopettaa tuon meille niin rakkaan itsemme korottamisen ja väärän luottamuksen omiin kykyihimme. Vasta, kun katse on kiinnitetty Jeesukseen Kristukseen, emme enää rajoita Jumalan mahdollisuuksia itseemme, vaan näemme Jumalan rajoittamattomat mahdollisuudet sellaisena, kun hän on ne antanut.

Kenen arvostusta lopulta kaipaan?

Kristuksessa meidät jokainen on lunastettu synnistä; Kristuksessa meidät katsotaan kelpaavaksi Jumalalle; Kristuksessa on kaikki se viisaus, jolla on ikuisuusarvoa; ja vain Kristuksessa saatamme pyhittyä ja palvella Jumalaa.

Mitä merkitystä on sillä, mitkä ovat sinun tai minun mahdollisuudet? Mitä merkitystä on sillä, oletko alhainen vai arvostettu? Mitä merkitystä on sillä, mitä maailma arvostaa? Näe itsesi mieluummin sellaisena kuin Jumala sinut näkee Kristuksessa. Sinun ei tarvitse olla jotain tai tulla joksikin, vaan kaikki mitä olet, perustuu asemaasi Herrassa!

Älä jää tuijottamaan huonouttasi tai paremmuuttasi, vaan kiinnitä katseesi Jumalaan – hänessä ei ole rajoituksia. Hänelle ei mikään ole mahdotonta.

Tahdon täten kiittää Jumalaa erityisesti heikkouden päivistä, jolloin silmäni avautuvat kirkkaasti näkemään hänen suuruutensa. Jumalan suuruuden kokeminen alkaa siitä hetkestä, kun laitat oman ’suuruutesi’ syrjään. Jumalan mahdollisuudet alkavat siitä, kun sinun mahdollisuutesi ovat loppuneet.

Kumpi siis on parempi – elää uhossa ja omassa pienuudessa vai elää heikkoudessa ja Jumalan suuruudessa? Kas siinäpä kysymys.

Pohdittavaa

Minkä tähden Jumala sallii minun kokevan heikkoja hetkiä?