Minut paremmin tuntemaan oppineet ihmiset ovat huomanneet, että Juhani Ahon, Lauri Viidan ja Disneyn tuotannon lisäksi pidän tavattomasti J. R. R. Tolkienin tuotannosta, kuten kirjoista Hobitti, Silmarillion ja tietenkin Taru Sormusten Herrasta -trilogia.

Ripaus fantasiaa

Mainitsemani kolme kirjaa sijoittuvat Keski-Maa nimiseen fantasiamaailmaan, jonka kirjailija Tolkien on luonut sellaisella tarkkuudella, että sitä voisi luulla oikeaksi. Hän on määritellyt paitsi maat, paikat ja kansojen syntyhistorian, mutta myös kokonaiset kielet maata asuttaville olennoille.

Hobitin ja Sormusten Herra -trilogian tarinan ytimessä on harmittoman oloinen esine – sormus. Se ei ole mikä tahansa sormus, se on valtasormus – kuninkaiden sinettisormusten sormus. Valtasormusta kutsutaan Tolkienin kirjoissa myös nimellä Sormusten Sormus, Suurin Sormus, Herrasormus, Hallitsijasormus tai ainoastaan yksinkertaisesti Sormus – englanniksi ”Ruling Ring” ja ”Ring of Power”.

Hallitsijasormus on sormus, jonka haltija hallitsee kaikkien muiden Keski-Maan kuninkaiden sinettisormuksia. Se on sormus, jota kirjoissa kuvataan näin: ”One Ring to Rule Them All” eli ”yksi sormus hallitsemaan heitä kaikkia”. Toisin sanoen sormus antoi kantajalleen sellaisen vallan, jota ei mikään kykene pidättelemään. Samaan aikaan sormus oli ansa. Sen kantaja joutui sormuksen luoneen pahan valtaan ja mitä enemmän hän käytti sormusta, sen tiukemmin paha sai kantajastaan vallan ja orjuutti häntä.

Käytännössä koko Keski-Maassa ei ollut yhtään olentoa, joka olisi voinut vastustaa sormuksen houkutusta sen tuhoavasta vaikutuksesta huolimatta. Sormus veti kantajaansa puoleensa ja houkutteli häntä käyttämään sitä entistä enemmän. Sen kutsu oli vastustamattoman voimakas, se kietoi kantajansa pauloihinsa niin, että se teki kantajasta mustasukkaisen sormuksesta ja epäluuloisen kaikkia sitä lähestyviä kohtaan. Sormuksesta tuli sen kantajan elämän keskipiste.

Tarinoissa esiintyy surkuteltava hahmo nimeltä Klonkku, joka oli kantanut pidemmän aikaa sormusta. Hän oli käytännössä menettänyt sormuksen takia kaiken – jopa veljensä, jonka hän murhasi saadakseen sormuksen. Sormuksen tuhoamalla surkuteltavalla olennolla ei ollut elämässään enää mitään – lukuun ottamatta sormusta, joka ei sekään ollut hänen hallussaan, vaan jonka hallussa hän itse oli.

Menemättä enemmin yksityiskohtiin Klonkku menetti sormuksen ikävän sattuman oikkuna. Käytännössä sormus oli se, joka valitsi kantajansa – aivan kuin sillä olisi ollut oma tahto.

Sormuksen himo ja vastustamaton kutsu ei päästänyt Klonkusta irti, vaikka hän oli sormuksen kadottanut. Hän käytti edelleen koko elämänsä sormuksen eteen; nyt saadakseen sen takaisin ja Klonkku esiintyykin kirjoissa aina siellä, missä sormus näyttäytyy.

Valtasormus himon ja kiintymyksen vertauskuvana

Valtasormus vertauskuvallistaa Tolkienin kirjoissa pahuuden otetta langenneessa luomakunnassa ja vallan turmiollista vaikutusta ihmiseen. Edelleen sormus on vertauskuva ihmisen kiintymyksen kohteesta ja himosta. Se on se asia sinun elämässäsi, jonka ympärillä elämäsi pyörii; toivottavasti se on jotain kestävää ja paikkansa arvoista.

Kirjoissa Klonkku kutsui Sormusta nimellä Aarre (Precious). Se hoki sitä lähes taukoamatta. Englannin kielinen ilmaus ”My Precious” kuvaa ääretöntä kiintymystä, jotain sellaista millä on ihmisen elämässä ehdoton ja tärkein ykkösasema.

Sormus edusti kantajalleen erityistä ”harvinaista ja arvokasta”, ja edelleen jotain ”niin tärkeää, että sitä ei sopinut hukata” – vähän niin kuin vesi on janoiselle. Se edusti myös jotain ehdottoman rakasta senkin tähden, että siihen liittyi elämää suurempi kertomus ja muisto.

Käytännössä sormuksen kaltaisella aarteella ei ollut hallintavaltaa kantajaansa, ellei hän itse sitä sille antanut. Sormuksen kantaja olisi kyennyt vastustamaan sen voimakasta kutsua, ellei hän olisi antanut periksi sen vallalle. Siinä hetkessä, kun sormuksen löytänyt olento antoi kutsulle periksi, sormus vei kantajansa hiljaiseen kuolemaan. Siitä oli tullut pakkomielle ja elämän ehdoton auktoriteetti, josta kantaja ei enää koskaan suostunut luopumaan.

Kysymys kuuluu, mille asialle tai asioille minä annan omassa elämässäni tuon saman vallan ja aseman? Onko jotain asioita, jotka ovat niin rakkaita, että niillä on valta hallita minua? Tässä kohden tyypillisesti pysähdymme miettimään elämämme arvoja ja suhdettamme tämän maailman realiteetteihin, kuten raha, ihmiset, harrastukset, pelot jne.

En kuitenkaan tahdo pysähtyä tähän kysymykseen, koska se on liian ilmeistä ja helppoa eikä se välttämättä johda mihinkään. Katsoisin asiaa vielä vähän pidemmälle. Nimittäin traagista sadussa Klonkun kohtalosta ei tehnyt hänen pakkomielteinen suhtautuminen ’aarteeseen’, vaan se, että ’aarteesta’ tuli hänen elämäänsä ’se jokin’, joka käytännössä sanoitti olennon koko elämäntarinan.

Traagista oli se, että Klonkku ei koskaan elänyt omaa ’Klonkun arvoista’ elämää, vaan sen oma elämä jäi elämättä. Klonkku ei elänyt omaa elämäänsä, vaan sormuksen elämää, koska kaikki, mitä se teki, se teki vain ja ainoastaan säilyttääkseen ’aarteen’ ja sen jälkeen saadakseen sen takaisin.

Elämättömään elämään ja elämän suuntaan tahdon sinun seuraavaksi kiinnittävän huomiosi sekä omassa että paikallisen seurakunnan elämässä. Mikä määrittelee suunnan, minne kuljen? Mikä määrittelee suunnan, mihin seurakunta kulkee? Käytännössä se on se ’aarre’, jota tavoitellaan tai yritetään säilyttää. Sanomme sen tietenkin olevan Herramme Jeesus Kristus, mutta onko tosiaan elämän suunta aina niin selkeästi sinne päin?

Näky Jumalalta – ’My Precious’

Olen aiemmin puhunut siitä, miten tärkeää on, että seurakunnalla ja ihmisellä on elämässään näky, joka antaa suunnan kaikelle minne mennään. En tässä siis käsittele näyn tarvetta, vaan katson sitä, miten tärkeää on saada oikea näky Jumalalta.

Johtajuuskirjallisuudessa kirjoitettaan paljon visiosta eli näystä. Näky on laaja-alainen suunnitelma, jota kohti pyritään. Se on toimintaa hallitseva ja ohjaava näkemys siitä minne olemme menossa.

Termi ’näky’ ei ole vieras asia Raamatun kirjoittajillekaan – päinvastoin. Raamatussa näky on vieläkin suurempi ja keskeisempi käsite, mitä se on vaikka johtamiskirjallisuudessa tai elämänhallinnan oppaissa. Raamatun käsitteenä näky on suurempi, koska Raamattu puhuu näystä, joka ei ole ihmisen käsitys suunnasta, vaan se on Jumalan antama.

Jumala ei anna näkyä tai näkyjä ihmiselle ja seurakunnalle viihteeksi, vaan näyllä on tosi merkitys. Näky lasketaan ihmisen sydämeen ja tietoisuuteen sen tähden, että se ohjaa häntä tämän päivän valinnoissa. Vaikka näyn lopullinen toteutuminen viipyy ja odottaa, siitä huolimatta sydämeen piirretty näky on aina tätä päivää varten.

Näky on kuin Tolkienin ’aarre’ – se sanoittaa tämän päivän teot, koska se on keskipiste, mikä ohjaa valintoja.Näky on ’se jokin’ edellä mainitun sormuksen kaltainen ’aarre’, joka antaa suunnan elämälle – puhutaan sitten yhdestä ihmisestä tai seurakunnasta.

Minun unelmani on, että Jumalan tahto – ts. hänen antama näkynsä – voisi saada minun ja seurakuntamme elämässä sen saman aseman, minkä ’valtasormus’ sai Tolkienin fantasiassa Klonkun sydämessä.

Jos koko elämälläni tavoittelen Jumalan sydämelleni laskemaa ’aarretta’, näen millä tavoin se synnyttää uutta elämää kauttani. Se on ’aarre’, josta en tahdo luopua, vaikka se monesti johtaa itsetutkistelun tielle siinä, mikä on oleellista näyn tavoittelun kannalta ja toisaalta mikä pitäisi laittaa kylmästi syrjään.

Tälläkin hetkellä elämässäni on meneillään useita prosesseja, jotka johtavat tietäni ’näky-aarteen’ säilyttämiseksi ja tavoittamiseksi. Prosessit vaativat joskus riisumista, luopumista, mutta myös uskallusta astua uuteen ja ehkä pelottavaan. Joskus on aika pukea ylle jotain uutta ja kulkea epämukavuusvyöhykkeen läpi jonnekin aivan uuteen.

Jumalan tahto – mikä siis ihmiselle annettu näky on – ilmenee täysin käänteisenä voimana sille, mistä edellä puhuimme ’valtasormuksessa’. Jumalan antama ’näky-aarre’ ei tuhoa ihmistä, vaan vie hänet kohti enenevää kirkkautta ja rikkautta Herrassa. Se on jotain, jolle omistautuminen rikastuttaa ihmisen ja seurakunnan elämää. Se voi merkitä tuskallisiakin päätöksiä ja vaikeita hetkiä, mutta jokainen askel ’näky-aarteen’ suuntaan tuo ’näyn kantajan’ taas lähemmäs sitä tarkoitusta, johon hänet on luotu.

Oikea näky Jumalalta

Uskon, että olet vakuuttunut siitä, että seurakunta ja uskova tarvitsevat kumpainenkin ’näky-aarteen’ Jumalalta, koska meitä ei ole tarkoitettu harhailemaan päämäärättömästi, vaan kulkemaan Jumalan ’näyn-kantajina’.

Olen pyrkinyt etsimään Jumalan näkyä ja samoin kamppailen sen säilyttämiseksi ja löytämiseksi myös niiden seurakuntien kohdalla, joissa Jumala on minut armossaan kutsunut häntä palvelemaan. On helppoa sanoa olevansa ’näyn-kantaja’, mutta käytännössä elää saamansa kutsun ja näyn mukaan ei olekaan niin helppoa, vaan väliin jopa tuskaista. Kukaan ei ole aina täydellisen tietoinen siitä, mitä ’aarteen’ vaaliminen tarkoittaa tässä hetkessä.

On paljon sellaisia tekijöitä, jotka johdattavat sinut ja minut harhaan oleellisesta, mutta pahin tilanne on se, että sydämeen talletettu ’näky-aarre’ ei ole ollenkaan Jumalan antama, vaan sydän on täytetty jollain muulla arvottomammalla aarteella. Jos ’aarre’ ei ole Jumalan antama näky, on vieläkin vaikeampaa kulkea Jumalan tahdossa, kun ’aarre’ johdattaa jatkuvasti siitä pois.

Näky hukassa Jeremian aikana

Jos nyt koet, että sinulla on näky kadoksissa, voin lohduttaa, että et ole ensimmäinen vilpitön kulkija, joka sen on joutunut toteamaan. Jos ’aarretta’ ei pidä esillä ja vaali, se voi menettää sille kuuluvan paikan ’aarteena’.

Tällainen tilanne oli Juudan valtakunnassa profeetta Jeremian aikana – siinä kohta 600 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Puhumme siis aarteesta, jonka kadottaminen kosketti koko valtakuntaa. On surullista, kun katson tänä päivänä meidän omaa yhteiskuntaamme, niin minut valtaa vahva tunne, että mekin olemme kadottaneet aarteemme kansakuntana.

Jeremian kirjan tekstissä elettiin aikaa, jolloin Israel oli harhautunut toteuttamaan sellaista näkyä, joka ei ollut Jumalan antama. Kansan johtajat ja neuvonantajat pitivät mieluusti yllä valheellista kuvaa, miten asiat olivat mitä parhaimmin päin, vaikka ”karhu oli jo olohuoneessa ja leijona vaani oven takana”. Jeremia kirjoitti kestämättömästä tilanteesta kansalleen varoituksen sanan kuningas Sidkian valtakaudella (597-586 eKr.):

”Näin sanoo Herra Sebaot: Älkää kuulko profeettain sanoja, noiden, jotka teille ennustavat täyttäen teidät tyhjillä toiveilla: oman sydämensä näkyjä he puhuvat, mutta eivät sitä, mikä tulee Herran suusta. He hokevat minun halveksijoilleni: ’Herra on sen sanonut: Teillä on oleva rauha!’ Ja kaikille, jotka vaeltavat sydämensä paatumuksessa, he sanovat: ’Ei teitä kohtaa onnettomuus’. Mutta kuka on seisonut Herran neuvottelussa ja nähnyt ja kuullut hänen sanansa? Kuka on tarkannut ja kuullut hänen sanansa?” (Jer. 23:16-18)

Päättäjät olivat hylänneet uskollisen liittolaisensa Herran ja korvanneet hänen tuntemuksensa aarteen arvottamalla ihmissydämen näyllä. Alkutekstissä esiintyy heprean kielen sana ’chazon’, joka voidaan kääntää suomeksi sanoilla ”unelma, ilmestys, ilmoitus, näky”. Jeremian aikalaiset olivat siis erehtyneet ottamaan jotain muuta Jumalan antaman ’näky-aarteen’ tilalle. Heidän aarteensa ei ollut enää se näky, jonka Jumala oli heille lahjoittanut, vaan jotain sellaista, mikä vietteli ihmissilmää toisaalle.

Jeremian sanat tuntuvat erityisen painavilta siksi, että hukassa ei ollut vain yksittäinen profetia tai profeetta, tai että profeetat tulkitsivat näkyjä puutteellisesti ja erehtyivät siellä täällä. Kyse oli suunnan kadottamisesta, ’näky-aarteen’ hävittämisestä.

Kansanjohtajien neuvonantajiin kuuluneet profeetat olivat siis kadottaneet kokonaan ’näky-aarteen’ ja ottaneet tilalle jotain aivan muuta:

”oman sydämensä näkyjä he puhuvat, mutta eivät sitä, mikä tulee Herran suusta” (Jer. 23:16b)

Jumalan antama näky oli korvattu ”oman sydämen näyllä”. Mitä ”oman sydämen näyt” olivat, sitä emme tiedä. Sen kuitenkin tiedämme, mihin ”oman sydämen näkyjen” seuraaminen lopulta johti vuonna 586 eKr. kun Juudan valtakunta luhistui ja joutui oppimaan läksyt pakkosiirtolaisuudessa. Ei Jumala heitä Babylonian virtojen äärelle hylännyt – päinvastoin, Herra löysi heidät sieltä uudelleen. Ehkä kuitenkin ”Jumalan suusta tulevan näyn” seuraaminen olisi säästänyt ”oman sydämen näyn” -seuraajat monelta kyyneleeltä.

Mitä olen ihmistä oppinut tuntemaan, uskon etteivät Jeremian aikalaisten ”oman sydämen näyt” olleet kovin erilaisia, mitä ne ovat meidän aikanammekin. Ne ovat niitä samoja asioita, jotka vievät tänään meidänkin huomiomme pois Jumalan tahdon tieltä ja korvaavat ’näky-aarteen’, jollain arvottomalla.

Vainko ”oman sydämen näkyjä” etsin?

Emme ole sen huonompia tai parempia, mitä olivat Jeremian aikalaiset. Uskon, että meitä vaanii sama uhka kadottaa se näky, jonka Jumala on meille erityisesti antanut. Jumalan näky on tie, jota varten me olemme itse kukin rakennetut. Se on tie, joka on sopiva, vaikka helppo sen ei tarvitse olla.

Mitä sitten ovat ne ”oman sydämen näyt”, jotka yrittävät viedä meiltä ”arvokkaan aarteemme”? Ne ovat niitä seikkoja, jotka vievät meidät johonkin muuhun kuin Herramme Jeesuksen Kristuksen tahdon noudattamiseen – ajattelemme sitten itseämme, seurakuntaa tai yhteiskuntaa, jossa elämämme.

Itse olen kiusattu keskittymään johonkin muuhun kuin siihen,jonka tiedän Jumalan erityisesti laskeneen sydämelleni. On helppo erehtyä tavoittelemaan sellaista, mikä korvaa sen aarteen, jonka Jumala on aarteeksi minulle antanut.

Korvaavat aarteet ja ”oman sydämen näyt” vievät mukanaan siinä, että ne lupaavat jotain kovin konkreettista sangen pian ja vähällä vaivalle. Ne viitoittavat mukavien välietappien kautta tien kohti valjua autuutta, kun taas Jumalan antama aarre, voi tuntua niin etäiseltä.

Valjut aarteet ovat niitä ”oman sydämen näkyjä”, joita alamme elää ja julistaa sen tähden, että se on meille monesti helpompaa kuin Jumalan aarre-näylle eläminen. ”Oman sydämen näyt” ovat meille houkuttelevampia ja ne ’huutavat’ paljon kovempaa kuin Jumalan sydämelle laskema ’näky-aarre’.

”Oman sydämen näky” voi olla jotain, mikä saa meidät tavoittelemaan suosiota, miellyttämään ihmisten mielipiteitä ja tavoittelemaan jotain sellaista ’suurta’, mitä kaikki muutkin meidän aikanamme tuntuvat tavoittelevan.

Yhtä kaikki – voimme eksyä myös kokonaisena seurakuntana ”oman sydämen näkyä” toteuttamaan. Ei liene vallan vierasta, että huomataan keskittyvämme ’toiminnassa’ tavoittelemaan lukuja – Jumalan nimen kirkkauden sijaan. Tavoitellaan kävijöitä, jäseniä, euroja ja vaikutusvaltaa silloin, kun olisi aika katsoa kenen näkyä ja mitä aarretta me taas olemmekaan tavoittelemassa.

Etsikäämme näky-aarretta Jumalan luota

Haastan sinut kanssani vaalimaan ’näky-aarretta’ niin, että se ei katoa hetkeksikään näkyvistämme. Jumalan antama näky tulee olla elämässämme se Klonkun ”my precious”, eli ’se jokin’, joka vie meidät katsomaan suuria näkymiä, jotka Herra on viisaudessaan meille varannut ja valmistanut.

Uskon, että Jumala johtaa kansansa oikeaan suuntaan, jos sydämessämme suurin aarteemme on hänen ’näky-aarteensa’. Toivon, että ymmärrät eron, mikä on sillä, jos kerran luen väärin kompassia ja kuljen sen tähden kappaleen matkaa väärään suuntaan, ja sillä, että kompassin neula ei näytä lainkaan pohjoiseen. Jos elämääni suunnan antaa väärä ’aarre’ – ”oman sydämen näky”, minulla ei ole mahdollisuutta päästä ollenkaan oikeaan. Se on monta kertaa pahempi tilanne kuin se, että erehdyn vahingossa suuntimaan kerran väärään.

Muistathan, että en puhu tässä pienestä erheestä tai harha-askeleesta, vaan elämääsi ohjaavasta arvokkaimmasta aarteesta, joka kykenee viemään koko elämäsi suunnan väärään. Seuraukset voivat olla pahimmillaan samaa kuin fantasiamaailmassa Klonkun tarina tai elävässä elämässä Juudan kansan kohtalo, kun he lähtivät kuuntelemaan ja toteuttamaan sydämessään omaa ääntänsä.

Turvamme on pysyä Kristuksessa ja etsiä hänen tahtoaan ja kasvojansa koko seurakuntana – kokosydämisesti. Hengellisessä maailmassa pätee sama ohje, mikä toimii yllättävän hyvin käytännön elämässäkin, eli ”kysyvä ei tieltä eksy”.Kuulostelkaamme täten elämässämme Herran tahtoa – jos nyt vaikka rukouksin. Vähintään yhtä tärkeää kuin kuulostella hänen tahtoaan, on antaa hänelle sydämessämme se paikka, joka hänelle yksinoikeudella kuuluu.

Seurakunta, joka etsii Jumalan tahtoa ja tekee kaikkensa pysyäkseen siinä, ei eksy. Käykäämme kohti tarkoitusta, jonka Herramme Jeesus on elämällemme asettanut.

Pohdittavaa

Ohjaako minua ”oman sydämen näky” vai jokin suurempi?
Missä on minun aarteeni?