Viikko takaperin maanantaina vietettiin ystävän päivää – tai Valentinin päivää. Se on päivä rakkaudelle. Päivä, jota korostaa punaisen sävyt – ei verenpunaisen, vaan vaaleanpunaisen. Vaaleanpunainen on ihana väri. Se ei loukkaa ketään.

Tätä kirjoittaessa Valentinin päivästä ehtinyt kulua jo tovi. Jostain kumman syystä tänä vuonna tuo päivä jäi kummittelemaan mieleeni pidemmäksi aikaa. On ollut aikaa ajatella rakkautta, mitä se nyt tarkoittaakaan.

Näissä pohdinnoissa olen tullut sellaiseen tulokseen, että ihmisten rakkaus on väriltään vaaleanpunaista, kun taas Jumala värittää rakkauden verenpunaisella. Tässä tekstissä yritän vähän avata tätä värieroa.

Lähtökohtaisesti me ihmiset väritämme paperille vaaleanpunaisia sydämiä, jos joku pyytää meitä piirtämään rakkauden. Saman tehtävän edessä Jumalan vuodattaa verenpunaisia pisaroita, joilla hän piirtää sydämen paperiin.

Odottaako?

Takavuosilta muistan sellaisen parisuhde tai seurustelu valituskampanjan, jonka nimi oli ”Tosi rakkaus odottaa”. Hyvä otsikko – muistan sen edelleen, vaikka muuta en kampanjasta muistakaan. Tässä, kun pohdin näitä rakkauden värejä, pysähdyin myös pohtimaan tuota odottamista. Onko todella niin, että ”tosi rakkaus odottaa”?

Ymmärrän ajatuksen odottamisesta etenkin, jos rakkaus väritetään vaaleanpunaisin sydämin. Vaaleanpunainen rakkaus on luonteeltaan epävarma ja itsekäs. Sellaisen rakkauden on viisasta odottaa, kun se ei voi olla varma sen enempää itsestään kuin kohteestaan.

Vaaleanpunainen rakkaus repäisee maasta irti päivänkakkaran ja riistää sillä elämän vain aloittaakseen toisen julman leikin: ”rakastaa, ei rakasta, rakastaa, ei rakasta, …”. Siinä terälehdet putoavat yksi kerrallaan kuolleena maahan ja epävarma rakkaus kysyy, että rakastankohan minä sittenkään? Jos rakkaus on näin epävarma itsestään, on viisasta odottaa.

Jumalan verenpunainen rakkaus on jotain ihan toista. Se ei odota. Sen ei tarvitse nyppiä terälehtiä kedon kukasta saadakseen selville, onko hänen rakkautensa tosirakkautta.

Jos Jumala rakastaisi meitä ihmisiä vaaleanpunaisella rakkaudella, Kristus istuisi edelleen Getsemanen puutarhassa ja kuluttaisi aikaa päivänkakkaran terälehtiä nyppien. Tai ehkä ei sittenkään… Tuskin vaaleanpunaisen rakkauden Jumala olisi koskaan ihmiseksi tullut. Todennäköisesti hän katselisi yhä kaukaa ihmiskunnan menoa ja pohtisi, että pitäisikö asialle tehdä jotain vai ei. Onneksi Jumalan rakkaus ei ole vaaleanpunaista.

Rakkautta on…

Katsotaanpa siis, millaista Jumalan rakkaus on. Tehkäämme vertailevaa tutkimusta kahden rakkauden välillä Luukkaan evankeliumitekstin (Luuk. 6:27-38) innoittamina.

Koska ihmisen käsitys rakkaudesta on lähtökohtaisesti vaaleanpunainen, on tuo teksti sen tähden varsin vaikea ymmärtää. Se ei sovi ihmisen ymmärrykseen, joten se pitää selittää. Se luetaan liioittelevana eettisenä ohjeena kuin se olisi irrallaan elämän todellisuudesta, koska eihän kukaan täysijärkinen nyt tuolla tavoin voi toimia. Jeesus varmaan liioittelee; ja siltä se tietty kuulostaa, jos käsitys rakkaudesta on väriltään vaaleanpunainen.

Luetaan tekstin ensimmäiset jakeet ja pysähdytään sitten hetkeksi pohtimaan lukemaamme.

”Mutta teille, jotka kuulette, minä sanon: Rakastakaa vihamiehiänne, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat. Siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat. Rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä solvaavat. Jos joku lyö sinua poskelle, tarjoa hänelle toinenkin poski. Jos joku ottaa sinulta viitan, älä kiellä häneltä paitaasikaan. Anna jokaiselle, joka sinulta pyytää, äläkä vaadi takaisin siltä, joka ottaa sinun omaasi. Niin kuin te tahdotte ihmisten tekevän teille, niin tehkää tekin heille.” (Luuk. 6:27-31)

Huomaathan, ettei viimeinen kehotus tarkoita sitä, että jos kohtelen toista ihmistä kuin itseäni, hänen tai jonkun muun pitäisi toimia samoin minua kohtaan.

Tämä on Jumalan verenpunaista rakkautta. Jumala ei kysy vastiketta antamalleen rakkaudelle. Hän toimii niin kuin rakkaus toimii – kysymättä hintaa.

Verenpunainen rakkaus ei ole tästä maailmasta. Tämän maailman vaaleanpunainen rakkaus on halpa heijastus Jumalan verenpunaisesta rakkaudesta. Sen tähden se kuulostaa vieraalta jopa Herran seuraajien korviin. Tämä teksti tuntuu sekin liioitellulta.

Siinä näkyy ihmisen ja Jumalan rakkauden ero. Ihmisrakkaus tarvitsee paljon sanoja tullakseen näkyväksi; Jumalan rakkaus sen sijaan ei lepertele, se virtaa tekoina. Luetaanpa muutama jae tekstiä eteenpäin.

”Jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, mitä kiitosta te siitä saatte? Rakastavathan syntisetkin niitä, jotka heitä rakastavat. Ja jos te teette hyvää niille, jotka tekevät hyvää teille, mitä kiitosta te siitä saatte? Niinhän syntisetkin tekevät. Jos te lainaatte sellaisille, joilta toivotte saavanne takaisin, mitä kiitosta te siitä saatte? Syntisetkin lainaavat syntisille, jos saavat yhtä paljon takaisin.” (Luuk. 6:32-34)

Tämä kuulosti jo tutummalta, eikö totta? Rakkaus rakkaudesta, vastikkeelliset teot, jne. Minkä väristä rakkautta tämä on?

Kyllä. Tämä on tuttua rakkautta meidän maailmastamme – ehtaa vaaleanpunaista rakkautta! Se on rakkautta, joka asettaa ehdot ja selkeät rajat rakkaudelle.

Se on rakkautta, joka odottaa, koska se ei koskaan ole kyllin varma, mitä se vaatisi vastikkeeksi jakamalleen rakkaudelle. Jeesuksen sanat näyttävät käytännössä sen, miten laskelmoiva ja omaa etua etsivä rakkaus näkyy arjen tekoina. Tätähän se vaaleanpunainen rakkaus on; se on valikoivaa, rajoja pystyttävää ja ehdollista.

Luetaan vielä lopuksi viimeinen kolmas osa Jeesuksen tekstistä.

”Ei, rakastakaa vihamiehiänne, tehkää hyvää ja lainatkaa toivomatta saavanne mitään takaisin. Silloin teidän palkkanne on suuri ja teistä tulee Korkeimman lapsia, sillä hän on hyvä kiittämättömille ja pahoille. Olkaa armahtavia, niin kuin teidän Isännekin on armahtava.” (Luuk. 6:35-36)

Kyllä, nyt palasimme käsittämättömän rakkauden pariin. Rakkauden väri vaihtui taas takaisin verenpunaiseen. Tämä on kehotus rakastaa Jumalan verenpunaisella rakkaudella, eli laittaa se hyvä kiertoon, mitä Jumala on vastikkeetta meille antanut ja antaa edelleen.

Puhetta rakkaudesta

Lyhyesti sanottuna lukemamme Luukkaan tekstikokonaisuus kertoo siitä, mitä rakkaus on. Huomaatko, ettei Jeesus puhu rakkaudesta analyyttisesti pohtien sitä, mitä tapahtuu ihmisen hormonaalisessa toiminnassa. Hän ei analysoi ja kategorisoi rakkautta – ei ole erosta, ei filiaa eikä agapea. Hän ei puhu edes rakkauden väreistä niin kuin minä tässä olen tehnyt.

On valtava ero siinä, miten Jumala puhuu rakkauden kieltä ja miten me ihmiset siitä lepertelemme. Ihminen kirjoittaa rakkaudesta runon, laulun lyriikan, maalaa taulun tai kaivertaa sydämen puun kylkeen. Tieteessä ihminen tutkii rakkautta fysiologisena, psykologisena tai sosiologisena ilmiönä. Vaan mitä tekee Jumala?

Jumala puhuu rakkauden kieltä teoin. Hän rakastaa. Hän näyttää käytännössä, mitä rakkaus on. Ihmisrakkaudesta voi ehkä puhua sanoin ja värein, mutta Jumalan rakkaus ei mahdu sanoihin. Kristuksessa Jumala syntyi ihmiseksi, näyttämään meille, miltä tosi rakkaus näyttää.

Rakkaus virtaa

Jos katsot rakkautta – on se väriltään vaaleanpunaista tai verenpunaista, sen perustava ominaisuus on liike. Se virtaa. Sitä ei voi säilöä. Ollakseen olemassa, rakkauden pitää virrata. Sitä ei voi pitää itsellä; se elää ainoastaan silloin, kun se saa toimia toisen hyväksi.

Rakkaus ei säily lasin pohjalla; rakkautta ei ole arkun kätkössä; ei kännykän uumenissa Bitcoin-lompakossa. Et voi tarttua rakkauteen, et kahlita sitä etkä laittaa sitä taskuusi.

Ei, rakkaus on kuin vesi; pysyäkseen raikkaana sen pitää olla liikkeessä, virrata. Rakkaus on kuin manna ihme erämaavaelluksen aikana (2. Moos. 16:14-21). Koko sen 40 vuotta Jumala antoi päivittäisen mannan ravinnoksi kansalleen. Jos sitä yritti kerätä talteen, pitää sen itsellään pahan päivän varalle, se pilaantui ja alkoi haisemaan. Se on kuva Jumalan rakkaudesta. Jumalan rakkaus on uusi joka päivä; se virtaa; se on nyt. Jos yrität vangita sen laatikkoon, se lakkaa olemasta, katoaa.

Otetaanpa toinen esimerkki Jumalan rakkauden virtaamisesta. Oletko ajatellut, miksi Jumala on kolminainen? Tai oletko ajatellut, mitä apostoli Johannes tarkoitti, kun hän kirjoitti, että ”Jumala on rakkaus” (1. Joh. 4:8)? Ei niin, että Jumalassa tai Jumalalla on rakkautta, vaan hän on rakkaus. Jumala on rakkaus, koska hän on kolminainen.

Jumalan rakkaus ilmenee jatkuvana virtana Jumalan persoonien välisenä täydellisenä rakkautena, joka vuolaasti rakastaa joka ikinen hetki. Sillä ei ole alkua eikä loppua. Jumala on kolminainen ja Jumala on rakkaus. Hän on kolminainen rakkaus. Se on ikuinen rakkauden virta – ei alkua, ei loppua.

Kutsu rakkauden virtaan

Mielestäni yksi kauneimpia kuvia Jumalan rakkauden virrasta on Andrei Rublevin 1400-luvulta peräisin olevassa ikoni ”Pyhä Kolminaisuus”. Se on kutsu astua Jumalan pyhän rakkauden virtaan. Ikonissa Jumalan kolme persoonaa aterioivat pöydän ääressä. Siinä voi nähdä, kuinka rakkaus virtaa heidän välillään.

Mikä teoksessa on erityistä, on se, kun astut ikonin eteen ja tunnet sen kutsuvan sinut astumaan pöydän ääreen. Pöydän eteen on jätetty tyhjä tila katsojalle polvistua pöydän ääreen ja käydä ateriayhteyteen kolminaisen Jumalan läsnäoloon.

En tiedä sinun kokemusmaailmastasi, mutta ainakin minä tunnen Jumalan verenpunaisen rakkauden virtaavan lävitseni. Se ei kysy, mitä tuotavaa minulla on pöytään. Päinvastoin se toivottaa nälkäisen ja janoisen kulkijan astumaan Jumalan rakkauden virtaan.

Jumalan rakkauden virta ei arvioi, mitä minulla on tuoda vastikkeeksi rakkaudesta. Se ei kysy, kuinka paljon minä olen valmis rakastamaan. Se ei odota, ei revi päivänkakkaran terälehtiä eikä epäröi rakastaa. Jumalan verenpunainen rakkaus sulkee minut syleilyynsä.

Verenpunainen virta

Voisin puhua tästä kuvasta loputtomiin, mutta palaan nyt takaisin. Olen mielestäni sanonut Jumalan rakkaudesta paljon, mutta en ole tavoittanut sanoillani siitä yhtään mitään.

Inhimilliset sanat eivät riittäneet Jumalallekaan, kun hän tahtoi puhua ihmisille rakkaudesta. Sen tähden Jumala antoi elävän sanan; astui itse asumaan keskellämme. Jumalan rakkaus oli Jeesuksen persoonassa kenen tahansa kosketeltavissa.

Oppiaksesi tuntemaan Jumalan rakkauden, sinun on vain astuttava Jumalan eteen ja sallittava hänen rakastaa sinua – vastikkeetta. Hän ei kutsu sinua eteensä käymään kauppaa niin kuin vaaleanpunaisen rakkaus tekee. Jumala kutsuu sinut pöytäänsä altistumaan hänen rakkaudelleen. Hän rakastaa sinua teoin ja totuudessa (1. Joh. 3:18). Se on verenpunanainen virta.

Ehkä kysyt, missä rakkaus punnitaan? Miten mittaan rakkauden kestävyyden? Mitataanko rakkaus kenties intohimossa? Mitataanko rakkaus siinä, kun elämä on vaaleanpunaista mistelin oksan alla ja huoneessa tuoksuu vaaleanpunainen rakkaus? Siinäkö mitataan rakkaus, montako punaista ruusua annat tai saat? Onhan sekin rakkautta, rakkauden tekoja hyvinkin, mutta siinä ei rakkautta ei punnita.

Rakkaus punnitaan siellä, missä se virtaa; missä se virtaa kyynelin, missä se virtaa verenä. Tämä on minun mielipiteeni. Rakkaus punnitaan siellä, missä siitä maksetaan hintaa ja silti annetaan se eteenpäin vastikkeetta.

Ihan vain varmistaakseni mielipiteeni paikkansapitävyyden, tiedustelen asiaa vielä asiantuntijalta – apostoli Johannekselta. Hänet tunnetaan nimellä rakkauden apostoli. Sanon:

”Kuulehan Johannes, missä oppisin tuntemaan rakkauden? Entä missä sinun mielestäsi rakkaus punnitaan?”

Rakkauden apostoli katsahtaa puoleeni, rakastaa ja vastaa tiedusteluuni:

”Rakkaani, rakastakaamme toisiamme, sillä rakkaus on Jumalasta. Jokainen, joka rakastaa, on syntynyt Jumalasta ja tuntee Jumalan. Joka ei rakasta, ei tunne Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus. Siinä Jumalan rakkaus ilmestyi meille, että Jumala lähetti ainutsyntyisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttaan. Siinä on rakkaus – ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.” (1. Joh. 4: 7-10)

Rakkaus punnitaan teoissa. Ne ovat sellaisia tekoja, joiden suorittaja maksaa teoistaan hintaa. Jumala ei ole kieltäytynyt niin tekemästä ja siksi hänen tekonsa ovat rakkauden ilmentymä ajassa. Historiassa Jumalan rakkaus virtasi veripunaisena Kristuksen ristiltä, mutta Jumalan tekona Kristuksen ristintyö on ainutkertainen ja jatkuva. Siinä missä Kristuksen veri virtasi veripunaisena meidän tähtemme, Jumalan rakkaus virtaa tänäkin päivänä veripunaisena virtana syntiemme sovitukseksi.

Jumalan Poika ei pelännyt maksaa meistä punnittua hintaa. Hän ei odottanut vastiketta, ei laskelmoinut. Hän ei kysellyt itseltään rakastanko vai enkö rakasta vai rakastanko sittenkin. Kristuksen risti teki Jumalan verenpunaisesta rakkaudesta näkyvän. Hän näytti siinä meille, mitä on Jumalan rakkaus.

Se on verenpunainen virta; vuodatettu sinun ja minun tähteni. Ja minkä Jumala on asettanut ajassa virtaamaan, se virtaa ikuisuudessa ikuisesti meidän eduksemme.

Pohdittavaa

Jumala on rakkaus. Mitä se tarkoittaa minun näkökulmastani?