Jos minun pitäisi nimetä maailman kaikkeuden merkityksellisimmät sanat, minusta ne olisivat nämä:

Aina löytyy tekosyy olla kantamatta vastuuta. (Kuva Gerd Altmann, Pixabay)

”πάτερ, ἄφες αὐτοῖς, οὐ γὰρ οἴδασιν τί ποιοῦσιν”

Perustelen vastaukseni sanojen ja sanojan painoarvolla. Tässä on sama teksti suomalaisesta Raamatusta:

Jeesus sanoi: ”Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä tekevät.” (Luuk. 23:34a)

Näiden sanojen varassa on ikuinen elämä. Sanat ovat osa ajatonta ikuista jumalallista dialogia, kun Jumala pyytää anteeksi Jumalalta ihmisen vääryyttä. Nämä sanat kaikuvat ikuisuudessa koskaan katoamatta. Ikuinen Jumala pyytää anteeksi ihmisen puolesta, kun tämä on täysin hukassa, niin kuin hän on ollut aina syntiinlankeemuksen alkaen.

Me ihmiset sanomme emmekä tarkoita; me kuulemme vaan unohdamme. Jumalan puhe on päinvastoin elävää ja luovaa. Mitä hän sanoo, on ikuista. Mitä hän kuulee, se elää ikuisuudessa. Mikään ei katoa häneltä.

Ajattele, että niin sinun kuin minun elämänion sanoitettu syntymästä uuteen elämään Jumalan sanoin. Olen syntynyt tähän aikaan Jumalan luovan sanan voimalla. Samoin on iankaikkinen elämäni sekin Jumalani sanojen varassa: ”Isä, anna heille anteeksi.

Tämä heikko yritykseni avata Jumalan sanojen mahtia kuulostaa lattealta, mutta minun tekstini onkin vain sarja kuolevan ihmisen kuolleita sanoja – kuolleita jo syntyessään.

Jeesuksen sanoissa sen sijaan on ikuinen elämä. Hän pyytää anteeksi sen, mikä on minun syytäni. Hän pyytää anteeksi, vaikka minun kuuluisi pyytää anteeksi häneltä…

Mutta mitäpä minun anteeksipyyntöni muuttaisi ikuisuudessa? Tuskin mitään, ei yhtään mitään. Eihän ihminen edes osaa pyytää sydämestään anteeksi. Ja mitäkö tarkoitan?

Anteeksi, olen pahoillani

Ajatus jopa anteeksipyyntöni vajavaisuudesta syntyi siitä, kun mietin nykypäivän viestintää. Jäin miettimään, että osaammeko me edes pyytää anteeksi? Parhaimmat anteeksipyyntömme ovat nekin lähinnä halpoja pahoitteluja.

Kielitoimiston sanakirjan mukaan pahoittelu tarkoittaa jotain sellaista kuin ”surkuttelu tai harmittelu”. Jos taas pyydän anteeksi, se on pyyntö, että toinen osapuoli jättää rikkomukseni huomiotta.

Tyypillisesti ihminen pahoitteleesellaisessa tilanteessa, jossa ei ole tapahtunut rikkomusta puhujan oman toiminnan seurauksena, vaan kyseessä on ikävä yhteinen harmistuksen kohde. Saatan pahoitella, että juna on myöhässä, mutta eihän se minun syyni ole.

Jotenkin vain tuntuu siltä, että nykypäivän maailma ja sosiaalinen media hukkuu pahoitteluihin ja anteeksipyyntöjen vaatimuksiin. Silti vain harva näkee todella syytä pyytää anteeksi. Aina löytyy syy, miksi tapahtunut ei ollutkaan juuri minun syytäni. Syy on olosuhteissa, mielialoissa, toisissa ihmisissä, mutta ei koskaan minussa. Eli niin kuin Jeesus sanoi:

”Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä tekevät.”

Todellakin. He eivät edes tiedä, mitä he tekevät! On siis parempi, että Jumala pyytää anteeksi, koska ihminen siihen kykene.

Tämä sama pahoittelun kulttuuri vaivaa meitä ihmisiä myös silloin, kun pyydämme mielestämme vilpittömästi anteeksi rikkomuksiamme Jumalalta. Saatan sanoa hurskaasti:

Herra Jeesus, anna minulle anteeksi. Armahda minua syntistä.”

Mutta voiko kuitenkin olla niin, että syvällä sydämessäni selittelen itselleni, miksi tässä näin kävi ja miten kyseessä lopulta oli vain inhimillinen erehdys – valuvika. Tosiasiassa en pyydä anteeksi, vaan ”pahoittelen tapahtunutta ja kannan siitä kyllä jonkinlaisen vastuun”.

Tällä mentaliteetilla ”anteeksi pyyn” muuttuu ”pahoitteluksi”. Eikö silloin myös ”anteeksi annon” kuulu tulla ”pahoittelu vastaanotettu” kaltaista tyhjää sanahelinää vailla sisältöä?

Toki on tilanteita, kun anteeksipyyntö jopa lähestyy sisällöllisesti aitoa anteeksipyyntöä. Todella myönnän rikokseni peittelemättä ja selittämättä. Mutta silti, eikö silloinkin jostain mielen sopukoista luikertele edes pienen pieni selitys – ihan pikkuriikkinen…

Isä, anna heille anteeksi

Kuvittele, jos Jeesus olisi toiminut niin kuin me ihmiset anteeksipyyntöinemme. Jospa hän olisikin sanonut ristillä vaikkapa näin:

Isä, pahoittelen tapahtunutta. Eihän sitä aina tiedä, mitä voi tapahtua.

Olisiko Isä sitten vain todennut, että näinhän se on, Poikani. Eihän sille varmaan mitään voi. Ja sitten Isä olisi tehnyt niin kuin me ihmiset; sanonut antavansa anteeksi, mutta kohta tilaisuuden tullen kaivaisi vanhat synnit esiin.

Ymmärrät nyt varmaan, mitä tarkoitan, kun sanon, että Jeesuksen sanat ristillä ovat maailmankaikkeuden merkityksellisimmät sanat:

Jeesus sanoi: ”Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä tekevät.” (Luuk. 23:34a)

Se on jumalallinen dialogi ihmisen pelastamiseksi. Siinä Jumala sitoutuu antamaan ihmiselle anteeksi oman anteeksipyyntönsä tähden. Täydellinen pyytää täydelliseltä täydellisesti anteeksi. Ja he, keiden tässä pitäisi pyytää anteeksi, katsovat vierestä, koska he eivät tiedä, mitä he tekevät. Tämä on ihminen.

Pohdittavaa

Minkä varaan minun pelastukseni on rakennettu?