Kokosin tähän alkuun muutaman tutun tekstin aiheesta anteeksianto.

”Anna meille syntimme anteeksi, sillä mekin annamme anteeksi jokaiselle, joka on meille velassa.” (Luuk. 11:4a)

”Jeesuksen kanssa teloitettavaksi vietiin kaksi muuta miestä, kaksi rikollista. Kun tultiin paikkaan, jota kutsutaan Pääkalloksi, he ristiinnaulitsivat Jeesuksen ja rikolliset, toisen hänen oikealle puolelleen, toisen vasemmalle. Mutta Jeesus sanoi: ”Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä tekevät.” Sotilaat jakoivat keskenään Jeesuksen vaatteet heittämällä niistä arpaa.” (Luuk. 23:32-34)

”Kun he kivittivät Stefanosta, tämä rukoili Herraa ja sanoi: ”Herra Jeesus, ota vastaan minun henkeni.” Hän vaipui polvilleen ja huusi kovalla äänellä: ”Herra, älä vaadi heitä tilille tästä synnistä!” Sen sanottuaan hän nukkui pois.” (Ap. t. 7:59,60)

Ei tarvitse kovin kauas ajassa palata, kun muistaa tilanteita, jossa sisimmässäni on kiehunut vain siksi, että olen kokenut kärsineeni vääryyttä tai joku on päästänyt ilmoille jonkin varomattoman sanan. Joskus niitä on käynyt läpi mielessään yhä uudelleen ja uudelleen. Ja koska tilannetta ei voi saada enää takaisin, seuraava askel olisi miettiä, miten pääsisi myöhemmin antamaan takaisin samalla mitalla.

Ikävintä tämänkaltaisessa jälkiprosessoinnissa on se, että se syö ainoastaan minua itseäni eikä sillä ole mitään tekemistä elävän elämän kanssa. Kosto tai katkeruus on kuin myrkky, jota juova kuvittelee sillä vahingoittavansa toista. Kuitenkin tuo myrkky tuhoaa vain juojaansa.

Jos huomaan mustenevien ajatusten kierteen, oiva tapa katkaista se on muistaa ristiinnaulitun Kristuksen sanat: ”Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä tekevät.”

Opetus tällä kertaa rakentuu tämän anteeksiantamisen teeman ympärille. Varsinainen tekstimme on vajaan jakeen katkelma Isä meidän -rukouksesta evankelista Luukkaan mukaan:

”Anna meille syntimme anteeksi, sillä mekin annamme anteeksi jokaiselle, joka on meille velassa.” (Luuk. 11:4a)

Tämän lisäksi otan kaksi Luukkaan erityisesti valikoimaa esimerkkiä, jotka tukevat tätä Isä meidän -rukouksen opetusta.

Jeesuksen Isä meidän -rukous oli vastaus erään Jeesuksen opetuslapsen pyyntöön:

”Herra, opeta meitä rukoilemaan, niin kuin Johanneskin opetti opetuslapsiaan.” (Luuk. 11:1)

Toisin sanoen tämä rukous on annettu esimerkiksi päivittäisestä rukouksesta Jeesuksen seuraajille. Kyseessä ei siis ole nk. ryövärin rukous tai jokin muu katumusrukous ihmisen kääntymiskokemuksen yhteydessä. Tämä ero on syytä huomioida erityisesti käsittelemämme anomuksen kohdalla:

”Anna meille syntimme anteeksi, sillä mekin annamme anteeksi jokaiselle, joka on meille velassa.”

Jos kerran tämä rukous on annettu Jeesuksen seuraajille malliksi päivittäisestä rukouksesta, korostuu myös tässä nimenomaisessa anomuksessa 1) tapahtuman jatkuvuus ja 2) anteeksiantamisen järjestys.

Ensinnäkin lukijan tulee muistaa, että Jeesuksen seuraajina olemme jo Jeesuksen sovituskuolemassa saaneet anteeksi kaikki syntimme. Toisin sanoen rukous ”anna meille syntimme anteeksi ” muistuttaa jokapäiväisestä anteeksiannosta, josta me heikot ihmiset olemme täysin riippuvaisia. Jumalan anteeksianto ei rajoitu vain rikkomuksiin ennen kääntymystämme, vaan anteeksianto on aina voimassa elämämme jokaisena päivänä. Näin ollen sanat ”anna meille syntimme anteeksi ” muistuttavat meitä paitsi syntisyydestämme, ensisijaisesti Jumalan jatkuvasta anteeksiannosta ja armosta. Anomuksen jälkimmäinen osa eli kehotus antaa anteeksi, on samalla tavoin jatkuva. Näin ollen ei meidänkään tule rajoittaa anteeksiantoamme missään olosuhteissa. Jos Herra antaa jokapäiväiset rikkomuksemme anteeksi, keitä me olemme rajoittamaan anteeksiantomme vain tähän kertaan tai huomiseen saakka?

Toiseksi ’anteeksiantamisen järjestys’ on ehdottaman tärkeä elementti tämän anomuksen ymmärtämiseksi. Tässähän on kyse Jeesuksen seuraajille annetusta mallirukouksesta, joten eikö liene myös totta, että rukoilija on saanut syntinsä jo aiemmin anteeksi? Eli Jumala on jo antanut meille syntimme anteeksi, ennen kuin olemme ”antaneet anteeksi jokaiselle, joka on meille velassa.” Ja koska järjestys on nimenomaan tämä, ei kukaan saata ajatella, että hän ansaitsee anteeksiannon Jumalalta antamalla itse anteeksi muille.

Velvoitteemme antaa anteeksi muille on pikemminkin seuraus siitä, että olemme ensin itse saaneet anteeksi. Eli Jumala ei pidätä anteeksiantoaan siksi, että me emme olisi ehtineet antamaan anteeksi toisille, vaan päinvastoin hän on antanut anteeksi ensin meille, että mekin tekisimme samoin toisille. Jos Jumala ei pitänyt kiinni oikeudestaan langettaa meille tuomiota, vaan antoi meille anteeksi, niin keitä me armahdetut olemme pidättämään anteeksiantoamme?

Jos jotakuta vielä askarruttaa Luukkaan käyttämä sanamuoto ”jokaiselle, joka on meille velassa”, niin voin vakuuttaa, että katekismuksen muoto ”jotka ovat meitä vastaan rikkoneet” on aivan yhtä oikea. Nimittäin juutalaiset ajattelivat synnin olevan velkaa Herran edessä. Näin ollen Jeesuksen alun perin käyttämä arameankielinen sana tarkoittaa sekä ’velkaa’ että ’syntiä.

Evankelista Luukas ei jätä opetusta anteeksiantamisesta ’vain’ Jeesuksen sanojen varaan, vaan hän vahvistaa tämän opetuksen antamalla kaksi ylivertaista esimerkkiä anteeksiantamisesta. Luukas on taltioinut kaksiosaisen teoksensa kumpaakin osaan (Luukkaan evankeliumi ja Apostolien teot muodostavat yhdessä yhtenäisen teoksen) esimerkin ihmisjärjen ylittävästä anteeksiantamisesta: Jeesus ristillä ja Stefanos kivitettävänä. Antiikin elämäkertakirjailijat usein rinnastivat eri tilanteita toisiinsa tuodakseen esiin jonkin tilanteita yhdistävän periaatteen. Näin myös Luukas rinnastaa Jeesuksen ja Stefanoksen sanat muistutukseksi anteeksiantamisen ihanteesta: ”Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä tekevät.” ja ”Herra, älä vaadi heitä tilille tästä synnistä!”. Katsotaanpa vielä lyhyesti näitä kahta kertomusta anteeksiantamisen näkökulmasta.

Jeesus ja Stefanos joutuivat kummatkin kärsimään kuolemantuomion väärin perustein ilman näyttöä syyllisyydestä. Jeesus teloitettiin roomalaiseen- ja Stefanos juutalaiseen tapaan. Kummassakin tapauksessa kuolemantuomitun odotettiin sanovan suurin piirtein näin: ”Sovittakoon kuolemani kaikki syntini”. Sen sijaan Jeesus ja Stefanos tiesivät syyttömyytensä ja tuomion epäoikeudenmukaisuuden, joten he rukoilivat teloittajiensa puolesta (tosin Jeesuksen sanat voidaan lukea laajemmassa merkityksessä tarkoittavan koko ihmissukua). Stefanos ei huutanut kärsimäänsä vääryyttä eikä Jeesus astunut alas ristiltä pyytäen legioonaa enkeleitä puolustamaan itseään (Matt. 26:53). Sen sijaan he kummatkin pyysivät anteeksiantoa ja armoa näille heidät väärin tuominneille ihmisille. Kummankin kuolemassa näkyy Jumalan iankaikkinen toimiva armo ja anteeksianto. Jeesus uhrasi itsensä vapaaehtoisesti, kun taas Stefanoksesta huokui se sama Kristuksen Henki, jota Jeesus osoitti jokin aikaa aikaisemmin ristillä.

Huomionarvoiset ovat etenkin Jeesuksen sanat ”He eivät tiedä, mitä tekevät.” Nämä samat sanat voidaan katsoa sisältyvän myös Stefanoksen sanoihin. Jeesuksen kohdalla nämä sanat olivat hyvinkin todet aivan kirjaimellisesti, sillä jos juutalaiset olisivat todella tienneet ketä he olivat teloittamassa, ei Jeesusta olisi koskaan nostettu ristille, vaan pääsiäinen huipentuisi messiaan saapumiseen palmusunnuntaina (1. Kor. 2:8). Toki kummatkin teloitettiin täysin tietoisena siitä, mitä oltiin tekemässä, mutta vaikka teloittajat luulivat tietävänsä, mitä he tekivät, he eivät kuitenkaan todellisuudessa tienneet. On eri asia olla mielestään oikeassa kuin todella tuntea totuus. Olisiko Stefanosta kivitetty, jos juutalainen kuulijakunta olisi tiennyt hänen olleen oikeassa? Kuka vain voi vilpittömästi ’tietää’ ja kuitenkaan viime kädessä hän ei tiedäkään mitään. Jeesus ja Stefanos eivät olleet kuolemansa edellä huolissaan niinkään omasta kohtalostaan, vaan tuomitsijoidensa kohtalosta. He olivat antaneet anteeksi teloittajilleen, mutta olivatko teloittajat antaneet anteeksi heille edes silloin, kun he olivat maksaneet ’velkansa’ hengellään? Tuskinpa vain. Viha sen kuin yltyi heidän sydämissään ja he etsivät jo seuraavaa uhria teurastettavaksi vihansa alttarilla.

Jos luemme Isä meidän -rukouksen tekstin ja Luukkaan esimerkit anteeksiantamisesta vähän arkisempaan asiayhteyteen eli omaan elämäämme, voimme yhdessä alkaa pohtimaan, mitä kohdallamme tarkoittaa sanat ”sillä mekin annamme anteeksi jokaiselle, joka on meille velassa.”

On helppo antaa anteeksi silloin, kun vastapuolikin joutuu tunnustamaan, että olet oikeassa. Mutta entä silloin, kun vastapuoli ’on velassa’ eli rikkonut sinua kohtaan eikä suostu näkemään edes tarvetta anteeksipyynnölle? Voihan olla, että nämä vastustajasi ovat samalla tavalla sokeutuneet todellisuudelle kuin nämä Jeesuksen aikalaisetkin, eli ”he eivät tiedä, mitä tekevät.” Sinua loukannut veli tai sisar ei välttämättä ole edes ymmärtänyt loukanneesi sinua, joten kuka sinä olet epäämään häneltä anteeksiantosi. Ketä luulet eniten sattuvan anteeksiantamattomuutesi? Tunnetko kuinka anteeksiantamattomuus jäytää sinua sisältäpäin tuottaen elämääsi ei-toivottua hedelmää kuten, katkeruutta, juonittelua, panettelua, oman edun etsimistä jne. Anteeksiantaminen on siis ensisijaisen tärkeää jo oman itsesi kannalta.

Ja vielä, kun ynnäät yhtälöön Isä meidän -rukouksen koko kehotuksen:

”Anna meille syntimme anteeksi, sillä mekin annamme anteeksi jokaiselle, joka on meille velassa.”

Jos kerran Taivaallinen Isä ei hae oikeutta rikkomuksiasi kohtaan, vaan on antanut sinulle anteeksi jo ennen kuin sinä olet ehtinyt olet ehtinyt edes ymmärtämään rikkomuksesi seurauksia, niin miten voit edes kuvitella pidättäväsi anteeksiannon joltain muulta? Ja jos kerran Taivaallinen Isä antaa sinun syntisi anteeksi kerta toisensa jälkeen elämäsi jokaisena päivänä, niin voitko sinä asettaa jonkin rajan anteeksiannollesi? Uskovina, armahdettuina syntisinä, olemme siis velvoitetut antamaan anteeksi jo pelkästään sen tähden, että olemme itse saaneet anteeksi paljon enemmän.

Kutsunkin sinut kanssani aloittamaan tulevan viikon anteeksiantamuksen merkeissä. Antamalla anteeksi paitsi suojelemme mielemme mädättävältä hedelmältä, annamme kuin itsestään todistuksen siitä samasta Hengestä, joka vaikutti anteeksiantamista Kristuksessa, Stefanoksessa, Paavalissa, Franciscus Assisilaisessa, jne.

Anteeksianto on todistus Kristuksen rakkaudesta maailmalle ja kiitollisuus elämästä on yksi tuon todistuksen hyvistä tuoksuista.

Pohdittavaa

Kuinka paljon minä olen saanut anteeksi?
Onko minulla oikeus pidättää anteeksiantoani?