Tietänet, että Raamatussa on kaksi testamenttia. Mutta tiesitkö Raamattuun mahtuvan 1189 lukua, joista Vanhassa testamentissa on 929 ja uudessa loput 260? Entä tiesitkö, että yhden yleisen jaottelun (KJV käännöksen jaejako) mukaan Raamattu jaetaan 31 173 jakeeseen? Niistä 23 214 on Vanhassa testamentissa ja 7959 jaetta Uudessa testamentissa. Montako näistä jakeista muistat ulkomuistista – edes suurin piirtein? Tunnetko Raamattusi?

Leikki sikseen. Tästä valtavasta jakeiden määrästä valtaosa on jokaisen lukijan helposti ymmärrettävissä ilman maalaisjärkeä kummallisempaa raamatuntuntemusta. Jos vielä jaksat hieman paneutua Raamatun tulkinnan koukeroihin ja hyödynnät lukiessasi jotain hyvää kommentaaria, uskon ilmoituksen aukenevan sinulle ehkä jotain jakeita lukuun ottamatta. Loput jäljelle jäävät vaikeatulkintaiset jakeet puolestaan ovat sellaisia, joista on esitetty viimeisten vuosituhansien aikana useita erilaisia tulkintoja riippuen siitä, miten tulkitsija suhtautuu erinäisiin opillisiin kysymyksiin.

Tämänkertainen Roomalaiskirjeen teksti kuuluu mielestäni tuohon vaikeatulkintaisten raamatunkohtien joukkoon. Se on kuitenkin vaikeatulkintaisuudestaan huolimatta oikea ”uskon aarreaitta”. En tässä käsittele sitä todistetekstinä minkään opin puolesta tai vastaan, vaan tarkastelen sitä Paavalin itsensä jakeessa 31 esittämän kysymyksen näkökulmasta: ”Mitä voimme tästä päätellä?”

”Me tiedämme, että kaikki koituu {kr38: vaikuttaa} niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa ja jotka hän on suunnitelmansa mukaisesti kutsunut omikseen. Ne, jotka hän edeltäkäsin on valinnut, hän on myös edeltä määrännyt oman Poikansa kaltaisiksi, niin että hänen Poikansa olisi esikoinen suuressa veljesjoukossa. Ne, jotka Jumala on edeltä määrännyt, hän on myös kutsunut; ne, jotka hän on kutsunut, hän on myös tehnyt vanhurskaiksi; niille, jotka hän on tehnyt vanhurskaiksi, hän on myös lahjoittanut kirkkautensa. Mitä voimme tästä päätellä? {KR38: Mitä me siis tähän sanomme?} Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan?” (Room. 8:28-31)

Paavali aloittaa toteamalla meidän kaikkien tietävän, että kaikki, mitä seuraavissa jakeissa (Room. 8:29-30) sanotaan, ei ole toiveajattelua eikä arvelua, vaan täysin varmaa tietoa:

”Me tiedämme, että kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa ja jotka hän on suunnitelmansa mukaisesti kutsunut omikseen.”

Tässä sana ’kaikki’ ei viittaa ”kaikkeen mahdolliseen”, vaan nimenomaan jakeessa 30 mainittuun ”kultaiseen ketjuun” eli neljään asiaan, jotka vaikuttavat Herran omien hyväksi.

Jotta ymmärrämme tämän tekstin oikeassa valossa, pitää huomioida muutama pieni yksityiskohta ensimmäisestä jakeesta.

• Henkilöt, joiden parhaaksi kaikki koituu, ovat niitä, jotka rakastavat Herraa ja elävät hänen yhteydessään kuuliaisena hänen tahdolleen.
• Lause ”kaikki koituu niiden parhaaksi” ei ole futuurissa vaan preesens muodossa. Siinä siis puhutaan siitä, mitä tapahtuu heidän parhaakseen jo nyt. Eli ei puhuta siitä mitä tapahtuu tulevaisuudessa, vaan siitä mitä tällä hetkellä tapahtuu.
• Kaikki nämä seuraavissa jakeissa mainitut asiat vaikuttavat yhdessä Jumalan tahdon mukaisesti; Jumalan kaitselmus ja hänen Pyhän Henkensä työ vaikuttavat ihmiseen niin kuin Jumala on parhaaksi katsonut.
• Kaikki mainitut seikat vaikuttavat Jumalan omien parhaaksi.

Mutta ennen kuin katsomme mikä tämä jakeen 30 ”kultainen ketju” on, mietitään, mihin Jumala tähtää tällä kaikella? Paavali kirjoittaa:

”Ne, jotka hän edeltäkäsin on valinnut, hän on myös edeltä määrännyt oman Poikansa kaltaisiksi, niin että hänen Poikansa olisi esikoinen suuressa veljesjoukossa.”

Herra on edeltä määrännyt Kristuksen kaltaisuuteen ne, jotka hän on edeltä tuntenut ja edeltä valinnut.

Kristuksen esikoisuus veljesjoukossa tarkoittaa, että Kristus on kaikkien lunastettujen Herra (ts. kunnioitettava isäntä, johtaja). Hänen inhimillinen luontonsa on ylösnousemuksen ensihedelmä, eli hän on ensimmäinen ihminen, joka on kuoleman läpikäytyään noussut ikuiseen kunniaan ja kirkkauteen. Jumalan pelastustyö tähtää siihen, että jokainen Herran oma kirkastetaan kuten Kristus kirkastettiin ihmisenä. Eli kirkastetusta ihmisestä ei tule Jumalaa tai henkeä, vaan kirkastettu ihminen samalla tavalla kuin Kristuksesta tuli kirkastettu ihminen ylösnousemuksessaan (1. Kor. 15:20-24). Tämä on se iankaikkinen päämäärä, johon jakeen 30 ”kultaisen ketjun” kaikki osat tähtäävät. Tämä on se osa, mikä on tarkoitettu sinulle ja minulle – Herran Jeesuksen omille.

Ajatus ennaltamääräämisestä ja -tuntemisesta herättää monen lukijan mielessä kummastusta, ehkä pelkoakin. Ymmärrystä auttaa, jos muistat, että tässä jakeessa valituilla tarkoitetaan niitä, joista edellisessä jakeessa käytettiin ilmausta kutsutut. Ja keitä kutsutut sitten olivatkaan? – He olivat niitä, ”jotka rakastavat Jumalaa.” Näissä jakeissa puhutaan siis yksinkertaisesti meistä, jotka olemme ajassa vastanneet myöntävästi Jumalan kutsuun ja näin tulleet valituksi pelastukseen. Valinnassa on samalla kyse ihmisen ja Jumalan valinnasta ilman, että niiden välillä vallitsee minkäänlaista ristiriitaa. Minkä ihminen valitsee ajassa, sen Jumala on jo valinnut iankaikkisuudessa.

Jumala ei ainoastaan tiennyt ennalta, mitä ihminen tekisi, vaan myös sen, mitä hän itse tekisi ihmisen hyväksi. Tähän sisältyy ikuinen mysteeri: miksi Jumala valitsi meidät ja me valitsimme hänet? Kukaan ei pysty täydellisesti selittämään Jumalan kaikkivaltiuden ja ihmisen tahdonvapauden välistä suhdetta.

Ajattelet tätä valinnan ongelmaa sitten mistä näkökulmasta hyvänsä, on hyvä muistaa, ettei tässä puhuta mielivallasta, vaan Jumalan avokätisestä armovalinnasta. On pelkkää armoa, että Jumalan pelastustyö tekee meistä syntisistä Kristuksen kaltaisia, Jumalalle kelpaavia kirkastettuja ihmisiä. Ilman Jumalan pelastustyötä olisimme vailla toivoa, mutta hänen armotyönsä kautta pelastus on valmistettu meidän hyväksemme. Eli armo peittää oikeuden.

Mikä sitten on tuo jo moneen kertaan mainittu pelastuksen ”kultainen ketju” jakeessa 30? Se on neljän toistaan seuraavan armoteon erottamaton kokonaisuus, jota voimme kutsua myös nimityksellä pelastuksen lahja. Paavali kuvaa ”kultaista ketjua” näin:

”Ne, jotka Jumala on edeltä määrännyt, hän on myös kutsunut; ne, jotka hän on kutsunut, hän on myös tehnyt vanhurskaiksi; niille, jotka hän on tehnyt vanhurskaiksi, hän on myös lahjoittanut kirkkautensa.”

Paavali asettaa eteemme pelastuksen rikkumattoman ketjun, joka koostuu neljästä Jumalan armotyöstä: ennaltamääräämisestä, kutsumisesta, vanhurskauttamisesta ja kirkastamisesta – tässä järjestyksessä. Huomaatko, että ketjun jokaisessa kohdassa subjekti (tekijä) ja objekti (teon kohde) pysyvät samoina?

Jumala itse ennaltamäärää, kutsuu, vanhurskauttaa ja kirkastaa – hän ei jättänyt mitään sattuman tai inhimillisen tekijän varaan, vaan hän vastaa itse pelastuksen ketjun jokaisen lenkin loppuunsaattamisesta ihmisen hyväksi. Samoin jokaisen lenkin kohteena / edunsaajana on ihminen. Herra ei siis jättänyt armotyötään inhimillisten tekojen tai vajavaisten yritysten varaan, vaan toimii itse aktiiviseksi ihmisen hyväksi.

”Kultainen ketju” muodostaa seuraavan tapahtumaketjun.

• Kenet Jumala ennalta tuntee hänet hän myös ennaltamäärää Poikansa kuvan kaltaisuuteen.
• Kenet hän ennaltamäärää, hänet hän myös kutsuu – ei vain ulkoisella korvin kuultavalla kutsulla, vaan sisäisellä, sydämeen vaikuttavalla efektiivisellä kutsulla. Efektiivinen ja korvin kuultava kutsu pitää erottaa toisistaan, koska eihän kaikki ulkoisesti kutsutut vastaa Herran kutsuun myöntävästi (Matt. 22:14). Efektiivisellä kutsulla tarkoitetaan siis kutsua, joka saa aikaan muutoksen sydämessä.
• Kenet hän efektiivisesti kutsuu, hänet hän myös vanhurskauttaa. Toisin sanoen hänet vapautetaan syyllisyydestä ja hyväksytään vanhurskaaksi (= Jumalalle kelpaava) Kristuksen kautta. Heitä ei syytetä edes yhden ainoasta synnistä, johon he ovat koskaan syyllistyneet. Heille ei ole tuomiota.
• Ja kenet hän vanhurskauttaa, hänet hän kirkastaa. Jo kolme aiempaa ”lenkkiä” ovat tehneet hänestä kelvollisen Jumalan edessä, mikä siis enää estää hänen luontonsa lopullista kirkastamista? – Ei mikään.

Ehkä huomasit, että näistä ”kultaisen ketjun” neljästä lenkistä puhutaan tässä asioina, jotka ovat jo toteutuneet. Jumalan näkökulmasta nämä kaikki neljä lenkkiä ovat toteutuneet uskovan kohdalla ikuisuudessa, vaikka me ihmiset emme ajassa kykenekään näkemään asiaa tällä tavoin. Mutta jos ennaltamääräämistä seuraa aina efektiivinen kutsu, jota seuraa aina vanhurskautus ja kirkastaminen, niin eikö yhtä hyvin uskovaa voida pitää jo nyt kirkastettuna? Ajassa prosessi on inhimillisestä näkökulmasta ehkä vielä kesken, mutta Jumalan näkökulmasta hänen omansa ovat olleet kirkastettuja jo armovalinnasta saakka.

Nyt, kun olemme tarkastelleet yhdestä näkökulmasta tätä Paavalin hienoa tekstiä sen enempää teorioimatta, on aika esittää otsikkomme kysymys uudelleen: ”Mitä voimme tästä päätellä?” – Ainakin voimme päätellä sen, että Jumala on puolellamme, ja hän on määrännyt omansa kirkkauteen. Sen tähden ei ole yhtään vihollista, joka voisi vahingoittaa meitä – hänen omiaan, jotka hän on valinnut kanssaan kirkkauteen.

Paavali ei itse näe sanoissaan mitään ongelmaa, niin kuin me nykypäivän lukijat monesti teemme. Puhe ennaltamääräämisestä, valinnasta ja efektiivisestä kutsusta eivät olleet Paavalille filosofinen kompastuskivi eikä osoitus Jumalan ’mielivallasta’, vaan hän näki Jumalan alusta loppuun toteuttaman pelastuksen valtavana armotekona uskovan itsensä eduksi. Se, että Jumala toimii itse pelastuksen alusta loppuun saakka, takaa Paavalille varmuuden pelastuksesta:

”Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan?”

Tekstin alkuperäinen tarkoitus ei siis ollut tuoda esiin teologista ongelmaa Jumalan ja ihmisen valinnan välisestä suhteesta, vaan sen tarkoitus oli herättää lukijoissa varmuus pelastuksen tukevasta pohjasta Jumalan tekona ihmisen hyväksi. Pelastuksemme ei ole riippuvainen inhimillisestä heikkoudesta, vaan Jumalan vaikutuksesta meissä. Voiko tämän vankempaa pohjaa enää pelastukselle olla?

Pelastus on Jumalan valtava armotyö – hyväksy se siis sellaisena. Kuinka paljon helpompaa on nukkua yönsä, kun tietää ettei kukaan eikä mikään voi viedä minulta pelastuksen lahjaa pois. Jos kerran olen tullut osalliseksi pelastuksesta, ei mikään voima voi minulta sitä viedä pois.

”Sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat, ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.” (Room. 8:38,39)

Pohdittavaa

Minkä varaan lasken pelastusvarmuuteni?
Olenko valittu, kutsuttu ja ennaltamäärätty pelastukseen?
Ja sama kysymys toisin sanoin: rakastanko Herraani?
Ja vielä kerran: kuka Jeesus on minulle?