Vincent van Gogh teki vuonna 1890 maalauksen, joka perustui hänen tekemäänsä varhaiseen litografiaan. Maalaus valmistui toukokuun alussa aikana, kun hän toipui vakavasta sairaudesta, joka kohta uusiutui noin kaksi kuukautta ennen kuolemaansa. Hänen kuolemansa on yleisesti tulkittu itsemurhaksi.

Trauernder alter Mann – Sureva vanha mies (Vincent van Gogh, 1890)

Maalauksen nimi on ”Trauernder alter Mann” eli ”Sureva vanha mies”. Van Gogh maalasi sen varsin tietoisena omasta hauraasta tilastaan ihmisenä. Hän kohtasi tuolloin kuolevaisuutensa ja ennen kaikkea sen, miten elämä riisuu ihmisen luuloistaan olla jotain erityistä. Kun katsoo taulua, ei ole lainkaan vaikea ajatella Van Goghin antaneen siihen itsestään kaiken sen elämän mitä hänessä oli jäljellä – ja siitä syntyi ”Sureva vanha mies”.

Taiteilija Van Gogh painotti taiteilijan työssä rakkauden ja aitouden merkitystä. Aina, kun tekee jotain, se tulee tehdä koko olemuksella, intohimoisesti, koko sydämestä ja antaa koko sielunsa työhön säästämättä itseään. Kuvatessaan omaa työskentelyään, hän sanoi:

”Asetin sydämeni ja sieluni työhöni ja nyt olen menettänyt järkeni tässä prosessissa.” (Vincent van Gogh)

Ajatus on siis jakaa rakkaus sydämestään tekemänsä työn kautta muille. Vain antamalla rakkautensa virrata tekoina ulos sisimmän kätköistä, rakkaus tulee esiin ja näkyväksi.

Töitänne rakkaudessa

Ajatus ”sydämensä antamisesta” työhön on helppo ymmärtää taiteessa, mutta rakkauden töitä tai tekoja ei tarvitse rajoittaa koskemaan vain luovaa työtä. Kyse on asenteesta, jolla suhtaudun tekemiseeni.

Ehkä tuntuu erikoiselta, mutta väitän, että asenteen merkitys veden kaatamisella lasiin voi olla valtava, vaikka sen tekisi täsmälleen samalla tavalla, mutta eri asenteella. Kaadanko veden lasiin, koska niin on käsketty tehdä, minulla on jano, sinulla on jano, vesi on raikasta, vesi on likaista, rakastan vettä, rakastan itseäni, rakastan sinua tai rakastan veden antajaa. Mietipä mikä ero näillä teoilla on ja miten niistä välittyy teon perimmäinen tarkoitus.

Ei ole liioiteltua sanoa, että kiitollisuudella valmistettu ja nautittu ruoka maistuu paremmalta. Sama koskee rakkautta. Rakkaudella tehty kantaa mukanaan ”sydämen, joka siihen on laitettu”. Apostoli Paavali tunsi tämän ulottuvuuden. Hän kirjoittaa tessalonikalaisille kirjeen alkupuheessa, mistä hän muistaa vierailunsa Tessalonikassa:

” Ja lakkaamatta muistamme teidän tekojanne uskossa, ja teidän töitänne rakkaudessa, ja teidän kärsivällisyyttänne toivossa, joka on meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen päälle Jumalan ja meidän Isämme edessä.” (KR1776, 1. Tess, 1:3)

Sisällöltään teksti on sama muissakin käännöksissä, mutta pidin tätä vanhaa sanamuotoa aiheeni kannalta erityisen osuvana:

”tekojanne uskossa, ja teidän töitänne rakkaudessa, ja teidän kärsivällisyyttänne toivossa”

Haluan avata tässä yhden näkökulman rakkauden töihin. Sen, mitä sillä syvimmillään tarkoitetaan.

Rakkauden työt eivät ole pelkkä kaunis ilmaus sille, että joku tekee hyviä tai oikeita asioita. Se ei ole synonyymi hyveelle tai lähimmäisen huomioimiselle arjessa. Sanat ”teidän töitänne rakkaudessa” viittaa samaan, mihin viittasin esimerkilläni veden kaatamisesta lasiin.

Avaanko sinulle oven siksi, että se on kohteliasta, niin kuuluu tehdä, huomaat huomaavaisuuteni, saan itse hyvän mielen, rakastan sinua tai avaan, koska tiedän rakastamani persoonan rakastavan sinua?

Paavalin viittaus ”teidän töitänne rakkaudessa” on jotain, mikä nousee siitä rakkaudesta, millä lunastajaani Jeesus Kristus kohtaa minut. Hänen rakkautensa vaikuttaa minussa ja siitä syntyy kestävät rakkauden työt. Jos kerran Jumala on rakkaus – niin kuin meille opetetaan – eikö tällöin hänen läsnäolonsa minussa näy juuri ”rakkauden töinä”? Ei minun rakkauteni vaan hänen.

Meraki

Tätä kokosydämistä työskentelyä kuvaa kreikan kielen sana ’meraki’. Se ei esiinny Raamatussa, koska se on nykykreikan sana, mutta se sopii varsin hyvin tuomaan yhteen Paavalin ajatuksen ”teidän töitänne rakkaudessa” ja Van Goghin periaatteen sydämen laittamisesta tekemiseen ja työhön.

Meraki on nykykreikan sana, joka on johdettu turkkilaisesta ”merakista” (”rakkauden työ, tehdä jotain ilolla”). Sanaa sovelletaan yleensä luoviin tai taiteellisiin tehtäviin, mutta sitä voidaan soveltaa mihin tahansa tehtävään. Meraki tarkoittaa ”tehdä jotain intohimolla, absoluuttisella omistautumisella, jakamattomalla huomiolla”. Se on lähtökohta tai lähde tekemiselle. Siitä syntyy teko.

Merakia käytetään yleisesti kuvaamaan rakkauden työtä. Riippumatta siitä, kuinka suuri tai pieni tehtävä on, se tehdään koko sydämellä ja sielulla. Se kuvaa sitä, miksi rakkaudella tehty ruoka maistuu paremmalta, miksi käsinkirjoitetut muistiinpanot tai pieni ystävällisyys saa hymyn nousemaan kasvoille. Tätä on meraki. Se ei etsi syytä hyvään, vaan siinä hyvä syntyy rakkaudesta, joka on laitettu tekoon mukaan.

Tämä on se asenne, johon Kristus on meidät kutsunut. Hän on osoittanut meille konkreettisesti rakkauden töissä, miten paljon hän meitä rakastaa. Hän on rakkaus. Ja missä rakkaus vaikuttaa, siellä hän on läsnä ja siellä ihmisen on hyvä olla.

Paavalin sitaatti muistutti tessalonikalaisia siitä, mistä hän muisti heidät jopa matkojen päästä, kun hän kirjoitti kirjettään heille. Heidän kohtaamisessaan oli ’meraki’ läsnä ja siksi hän muisteli yhä ”teidän töitänne rakkaudessa” kaikella sillä lämmöllä ja hyvällä, mitä ne olivat vaikuttaneet tuolloin.

Rakkaudesta Kristukseen

Rakkauden työt eivät ole vain jokin kategoria hyveitä. Ne ovat töitä, jotka syntyvät rakkaudesta Kristukseen. ”Taivaallinen meraki” ei odota, että henkilö, jonka hyväksi työni teen, olisi suuri rakkauteni kohde tai että hän edes arvostaisi työtäni. Ei sillä ole mitään merkitystä! Minun ”taivaallinen merakini” nousee rakkauteni antajasta; se on Kristuksen rakkautta, jolla rakastan Herraa ja armosta myös hänen luotujaan, joita hän rakastaa.

Etsitäänpä tänään vaikka kaikkien pienintä tehtävää, joka voisi nousta rakkaudesta. Annetaan tekojen puhua kovempaa, mitä vajavaiset sanat kykenevät rakkaudesta välittämään. Näytetään lähimmäisille kuinka paljon Kristus heitä rakastaa ja kuinka olemme sitoutuneet jakamaan hänen rakkautensa heille. Jopa yksinkertaisimmissa tehtävissä, kuten kaatamalla kupillisen teetä tai viettämällä hetken aikaa lähimmäisen kanssa, voi asua rakkaus, joka tekee arkisesta askareesta arvokastakin arvokkaamman.

Riippumatta siitä, kuinka vaikea tai helppo tehtävä on, tehdään se kaikella vaivalla, innostuksella, innokkuudella, täydellä rakkaudella. Tehdään se kaikesta sydämestä, antaen siihen kaikkemme – yksin rakkaudesta Kristukseen, hänen rakkaudellaan.

Pohdittavaa

Miten kokosydäminen teko tuntuu erilaiselta kuin tekemällä tehty?