Veljemme Paavali kirjoittaa ensimmäisessä kirjeessään korinttilaisille tällä tavoin:

”Sillä siitä, että julistan evankeliumia, ei minulla ole kerskaamista; minun täytyy se tehdä. Voi minua, ellen evankeliumia julista!” (1. Kor. 9:16)

Paavali ei kirjoita jakeen päättävää huudahdusta tekstiin tyylikeinona tai teatraalisena ilmauksena. Sanat ovat täynnä tunnetta. Se on huudahdus – Paavalin sydämen huuto evankeliumin tähden. Ilmaus ”Voi minua” on sydämen paloa. Se on alkukielessä tuskan ilmaus – ei vain puolihuolimaton ”voi, voi”, vaan todellakin sydäntä repivä henkilökohtainen ”voi!”

Paavali ei julistanut evankeliumia siksi, että hän olisi nauttinut puhumisesta. Hän ei julistanut sen tähden, että se olisi ollut hänen työnsä. Hän ei myöskään julistanut evankeliumia, koska ihmisistä oli hauska kuunnella häntä. Ei tarvitse kovin syvällisesti Paavalin kirjoituksia tuntea havaitakseen, ettei Paavali julistanut evankeliumia itsekkäiden vaikuttumien tähden.

Paavalin sydän paloi evankeliumille. Koko hänen elämäntyönsä rakentui yksin evankeliumin eteenpäin viemiselle. Mutta hän ei julistanut evankeliumia siksi, että se oli kivaa tai että häntä arvostettiin evankeliumin tähden. Hän julisti evankeliumia siksi, että se aivan liian arvokas pidettäväksi vain omana tietona.

Evankeliumi oli Paavalille rakas, koska hän oli kokenut sen voiman omassa elämässään. Ensin hän oli kuullut evankeliumin kymmeniä tai jopa satoja kertoja kuitenkaan koskaan avaamatta sydäntään sille. Tosin silloinkaan evankeliumi ei jättänyt Paavalia kylmäksi, vaan se sai hänet vihan ja raivon valtaan, jopa niin, että hän uhrasi elämänsä evankeliumin sanoman pois kitkemiseksi (Apt. 9:1-2).

Mutta kun myöhemmin Damaskokseen johtavalla tiellä Paavali sai armon oppia tuntemaan evankeliumin sanoman niin kuin se on kirjoitettu, hän koki sen muuttavan voiman omakohtaisesti elämässään (Ap. t. 9:3-19; Ap. t. 22:3-16; Ap. t. 26:9-18). Ja tuo omakohtainen evankeliumin voiman tuntemus pakotti hänet kirjoittamaan evankeliumista ja saarnaamaan sitä kaikille kansoille.

Evankeliumin arvo ei ole viestintuojassa

Evankeliumi – eli ”ilosanoma”, kuten se alkukielestä meidän kielellemme kääntyy – on jotain niin arvokasta, ettei sitä voi pitää piilossa. Paavali sanoo alussa siteeraamassani tekstissä, että hänen täytyy julistaa evankeliumia. Toisin sanoen hänen on pakko tehdä niin.

Kukaan ei Paavalia evankeliumia julistamaan pakottanut, vaan häntä vei eteenpäin sisäinen pakko. Sisäinen pakko perustui siihen, että Paavali tunsi omakohtaisesti evankeliumin viestin arvon sen kuulijalle. Evankeliumi oli Paavalille jotain niin arvokasta, että hänestä olisi ollut rikos ihmiskuntaan vastaan jättää julistamatta se kaikille luoduille.

Paavalin julistaman evankeliumin arvo ei perustunut mihinkään tekijään hänessä itsessään tai kuulijassa, vaan arvo oli evankeliumin viestissä. Ja niin se on tänäkin päivänä. Kukaan ei ole arvoton vastaanottamaan evankeliumia eikä evankeliumin voima katso myöskään sen julistajaan.

Evankeliumin välittäjän suuruus tai pienuus ei lisää tai vähennä hänen julistamansa evankeliumin arvoa, vaan sen suunnaton arvo perustuu viestiin itseensä:

• sen antajan, Jumalan, varmana lupauksena ja

• viestin ihmeellisenä kykynä herättää kuollut ihminen elämään.

Evankeliumin sanoman arvo on täten ihmisen näkökulmasta arvioituna mittaamaton, koska se sisältää elämän. Evankeliumissa on se elämä, joka ihmiseltä luonnostaan puuttuu.

Lähtökohtaisesti syntiin langennut ihminen on Luojan edessä kuollut, mutta evankeliumi pystyy antamaan hänelle elämän. Siinä on voima herättää kuollut ihminen elämään. Siinä toimii käytännössä sama elämän voima, joka nosti Lasaruksen kuolleista.

Me hämmästelemme kyllä Lasaruksen kuolleista herättämistä, mutta minun mielestäni meidän pitäisi hämmästellä yhtä lailla evankeliumin voimaa. On näet vähintään yhtä suuri ihme nähdä, kun evankeliumi kohtaa ihmissydämen ja herättää hengellisesti kuolleen ihmisen elämään kuin nähdä Lasaruksen nousevan kuolleista. Lasarus on tänään ollut fyysisesti kuolleena jo hyvän aikaa, mutta evankeliumin voiman perusteella hän elää yhä.

Evankeliumi on kristittyjen ’juttu’

Vain ja ainoastaan evankeliumin sanassa on Jumalan uudeksi tekevä ja elävöittävä voima. Joka kuulee evankeliumin ja ottaa sen vastaan, hän saa kokea iankaikkisen elämän todellisuuden. Evankeliumi on koko kristinuskon ’juttu’ (Mark. 16:15-18; Matt. 28:18-20). Ilman evankeliumia kristinusko on yhtä kuollut kuin kaikki muut maailmanuskonnot.

Ilman evankeliumia kristinuskon sosiaalinen, moraalinen tai yhteiskunnallinen hyvä vaikutus on turhaa. Hyvän tekeminen ilman evankeliumin sanomaa on kaunista ja kunnioitettavaa, mutta ikävä kyllä siinä vain kuollut auttaa toista kuollutta. Evankeliumi on se ’juttu’, joka antaa kristinuskolle erityisaseman filosofioiden ja uskontojen joukossa. Kristinuskon hyvä ’juttu’ ei ole hyvät ihmiset, eivät kauniit kirkot eikä maailmoja syleilevä teologia, vaan evankeliumi.

Meidän ’juttumme’, rakas sisar ja veli, on evankeliumin sanoma – viesti Jumalalta ihmisille. Jos evankeliumi lakkaa vaikuttamasta seurakunnassa, lakkaa sen mukana usko ja tilalle tulee kuollut uskonto. Jos evankeliumia ei enää saarnata kirkkosaleissa, voidaan ne antaa pois. Evankeliumi on meidän Jeesuksen seuraajien ’juttu’. Siinä on Jumalan eläväksi tekevä ja uudistava voima. Evankeliumi antaa jotain, mitä mikään muu kristinuskossa tai sen ulkopuolella ei voi antaa. Se antaa ihmiselle elämän – iankaikkisen elämän Kristuksessa.

Syy, miksi tätä toistan ja väsymiseen saakka jankutan, on se, että me uskovat aivan liian usein aliarvioimme evankeliumin viestin voiman. On mukamas mielenkiintoisempaa kuulla jotain ’uutta’ kuin aina vain sitä samaa evankeliumia. Ja jos syystä tai toisesta evankeliumia aiomme julistaa, teemme sen kuin anteeksi pyydellen, koska kaikkihan evankeliumin viestin ovat jo kuulleet…

Evankeliumi tulee julistaa kuulluksi asti

Mutta ovatko kaikki sen tosiaan jo kuulleet? Jos näin on, niin missä he ovat? Mihin on kadonnut evankeliumin uudeksi tekevä voima? Eikö evankeliumi nykyään enää synnytä uutta elämää, koska niin monet ’sen kuulleet’ näyttävät kuitenkin elävän niin kuin kuolleet ihmiset elävät?

Vai onko sittenkin kyse samasta asiasta kuin oli aikanaan Paavalin kohdalla? Paavalikin näet ensin vain kuuli sanan, mutta koska hän ei kuunnellut, hän ei ottanut sitä vastaan (Apt. 9:1-2).

Ehkä siis aikalaisemmekin ovat vain kuulleet evankeliumin, mutta he eivät ole kuunnelleet, mitä he kuulivat. Jos näet ihminen kuulee evankeliumin sanan oikein, on siinä edelleen eläväksi tekevä voima. Tästä minä voin henkilökohtaisesti todistaa. On näet ollut aika, kun minäkin olin vain kuullut evankeliumin milloinkaan sitä varsinaisesti kuuntelematta.

Minäkin Paavalin tavoin pilkkasin ja jopa vainosin heitä, ketkä olivat kuunnelleet evankeliumin. Mutta, kun minäkin ensimmäisen kerran evankeliumin kuulin niin, että kuulemani oikein ymmärsin, sain kokea, että evankeliumissa on uudeksi tekevä voima.

Ei ollut minun kohdallani julistaja kummoinen – ei ollut puitteet ihmeelliset. Jossain takahuoneessa armeijakaveri, nykyinen ystäväni ja veljeni Herrassa, julisti minun syntini anteeksi evankeliumin sanan perusteella. Siinä penkin eteen polvistuttaessa katkottiin valheen verkot, otettiin pois sydämeltä vuosien kauna, katkeruus ja pelko. Tilalle astui uusi elämä. Ja kaikki tuo tapahtui pienessä takahuoneessa jopa niin, että taisi olla viestintuojakin ensimmäistä kertaa tuossa tilanteessa.

Vaan evankeliumi ei tarvinnut loistokkaita puitteita toimiakseen, koska evankeliumin voima on sen sanomassa itsessään. Ja niin vain kävi, että Jumalan sana – Jeesuksen Kristuksen evankeliumi – teki minun kohdallani samanlaisen ihmeen, mitä me kertomuksessa Lasaruksesta hämmästelemme. Siinä missä Lasarus nousi kuolleista, sai Branderkin uuden elämän. Ei siis katso evankeliumi puitteisiin, vaan avoimeen sydämeen.

Ja sama pätee yhä tänään. Evankeliumi toimii, koska se on Jumalan lupaus ja siinä vaikuttaa Jumalan Henki. Evankeliumin arvo ja voima on evankeliumin sanomassa itsessään – ei viestintuojan puhetaidossa tai koreudessa.

Evankeliumin sanoma

Olen tässä nyt paasannut aikani siitä, miten voimallinen evankeliumi on ja kuinka evankeliumi itse on se voima, joka antaa elämän kuolleelle. Mikä sitten on evankeliumin sanoma?

– Miten tuohon nyt vastaisin. Alun perin tätä kirjoittamaan ryhtyessäni tarkoitukseni oli analysoida alkukristillistä uskontunnustusta ”Jeesus on Herra” (Fil. 2:11) ja johtaa siitä evankeliumin perussanoma. Mutta miksi nyt tekisin niin, kun kerran näen, että evankeliumin sanoma toimii niin monin eri tavoin julistettuna. Kyse ei ole teologiasta tai jonkin totuuden oivaltamisesta, vaan kyse on yksinkertaisesti sen omakohtaisesta hyväksymisestä, mitä Jeesus Kristus on tehnyt ihmisen hyväksi.

On vain uskottava ja otettava vastaan omalle kohdalle se, mitä on jo aikoja sitten tapahtunut. Apostoli Tuomas on hyvä esimerkki siitä. Opetuslapsena hän tunsi Jeesuksen persoonan ja opetukset henkilökohtaisesti, mutta siitä huolimatta hänenkin tuli uskoa ja ottaa vastaan evankeliumi, jotta se astui voimaan hänen kohdallaan.

”Yksi kahdestatoista opetuslapsesta, Tuomas, josta käytettiin myös nimeä Didymos, ei ollut muiden joukossa, kun Jeesus tuli. Toiset opetuslapset kertoivat hänelle: ’Me näimme Herran.’ Mutta Tuomas sanoi: ’En usko. Jos en itse näe naulanjälkiä hänen käsissään ja pistä sormeani niihin ja jos en pistä kättäni hänen kylkeensä, minä en usko.’ Viikon kuluttua Jeesuksen opetuslapset olivat taas koolla, ja Tuomas oli toisten joukossa. Ovet olivat lukossa, mutta yhtäkkiä Jeesus seisoi heidän keskellään ja sanoi: ’Rauha teille!’ Sitten hän sanoi Tuomaalle: ’Ojenna sormesi: tässä ovat käteni. Ojenna kätesi ja pistä se kylkeeni. Älä ole epäuskoinen, vaan usko!’ Silloin Tuomas sanoi: ’Minun Herrani ja Jumalani!’” (Joh. 20:24-28)

Sellainen oli apostoli Tuomaan tie elämään – evankeliumin lupaukseen. Vasta sen jälkeen, kun evankeliumin sanoma löysi Tuomaan sydämen, Tuomas todella ymmärsi, mistä Jeesuksen elämäntyössä oli kyse. Jeesus oli tehnyt kaiken sen tähden, että Tuomas sai elämän.

Minun kohdallani evankeliumin sanoman vastaanottaminen kävi pitkälti samalla tavoin. Tiesin uskon perustotuudet jo lapsuudesta, mutta evankeliumilla ei vain ollut sijaa elämässäni. Tarvittiin ensimmäiseksi eräs naishenkilö, joka uskalsi sanoa minulle totuuden: ”Jori, sinä et tunne Kristusta.” Olin kuullut vastaavaa tekstiä saarnattavan paatoksella vuosien varrella, mutta nyt nuo yksinkertaiset sanat kävivät suoraan minua kohti. Ne pysäyttivät minut ja oli kuin olisin kuullut ne ensimmäistä kertaa.

Lamaannuin niin konkreettisesti, että ystäväni säikähti ja lähti hakemaan minulle apua. Hän toi paikalle armeijakaverini, joka vei minut syrjempään. Kuunneltuaan minua jonkin aikaa, hän sanoi jotain tyyliin: ”Jeesus on kuollut sinun puolestasi ristillä ja hän antaa sinulle syntisi anteeksi.” Se oli puhdasta evankeliumia julistettuna omin sanoin. Ja ensimmäistä kertaa elämässäni minä tartuin siihen kiinni. Sen jälkeen ystäväni rukoili puolestani ja ihme oli tapahtunut. Tänäkään päivänä en osaa selittää, mitä, miten ja miksi? Tiedän vain ihmeen tapahtuneen.

Ehkä on siis parempi, etten edes yritä selittää evankeliumin totuuksia korkealentoisesti, koska totuus on, etten osaa. On näet parempi, että evankeliumin voima perustuu sen antajaan ja jo täytettyihin tekoihin kuin ihmisen ymmärrykseen. Evankeliumin sanoma on minulle tänään se, että saan olla pelastettu Jeesuksen Kristuksen ristinkuoleman ja ylösnousemuksen perusteella. Sen minä uskon ja tiedän todeksi.

Entä mikä evankeliumin sanoma on tänään sinulle? – Se on jotain saman suuntaista sanottuna sinun omalla suullasi. Tärkeintä on, että evankeliumilla on paikka sydämessäsi.

Lopuksi vielä siteeraan Raamatusta muutamia sellaisia kohtia, joista evankeliumin perustotuus käy selvästi ilmi. Maistele näitä sydämessäsi ja kiitä Herraa valtavasta armoteosta, minkä hän on tehnyt sinun edestäsi.

”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.” (Joh. 3:16)

”Ja hän sanoi heille: ’Niin on kirjoitettu, että Kristus oli kärsivä ja kolmantena päivänä nouseva kuolleista, ja että parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava hänen nimessänsä kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista. Te olette tämän todistajat.” (Luuk. 24:46-48)

”Lapsukaiseni, tämän minä kirjoitan teille, ettette syntiä tekisi; mutta jos joku syntiä tekeekin, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas. Ja hän on meidän syntiemme sovitus; eikä ainoastaan meidän, vaan myös koko maailman syntien.” (1. Joh. 2:1-2)

”Mutta Pietari ja muut apostolit vastasivat ja sanoivat: ’Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä. Meidän isiemme Jumala on herättänyt Jeesuksen, jonka te ripustitte puuhun ja surmasitte. Hänet on Jumala oikealla kädellänsä korottanut Päämieheksi ja Vapahtajaksi, antamaan Israelille parannusta ja syntien anteeksiantamusta. Ja me olemme kaiken tämän todistajat, niin myös Pyhä Henki, jonka Jumala on antanut niille, jotka häntä tottelevat.’” (Apt. 5:29-32)

Pohdittavaa

Mikä tekee evankeliumista arvokkaan?
Mihin perustuu evankeliumin voima?