Olen pohtinut otsikon ajatusta kysymysmuodossa melko paljon: ”Onko oikeasti OK, jos en vain ole OK?”. Kysyn kysymyksen osin itseltäni ja osin läheisiltäni, joiksi luokittelen kaikki ihmiset, jotka ovat kuunteluetäisyydellä minusta. Miksikö tiedustelen asiaa myös itseltäni? – Ehkä siksi, että tahdon tietää olenko valmis myöntämään ihmisten edessä, että minäkään en ole aina aivan OK.

Ihmiset eivät aina tahdo kuulla toisen ihmisen hädästä tai siitä, että hän ei koe juuri sillä hetkellä olevansa OK. Ja jos nyt siitä huolimatta et ole OK, pitää epätoivosi olla mielellään sellaista, että kiusallisesta tilanteesta on helppo ulospääsy, vaikkapa sanoin ”aika parantaa” tai ”jätetään asia Jumalan haltuun”.

Tästä syystä en jaksa aina rehellisesti olla olematta OK, koska en jaksa selittää asiaa ihmisille, joita se ei kuitenkaan pohjimmiltaan edes kiinnosta. Heillä on omakin elämä ja se on paljon lähempänä kuin minun. On helpompi lähteä puolitotuuden tielle, vaieta tuskansa ja sanoa ”Kiitos, ihan hyvin menee.”

Sama ajattelutapa siirtyy turhan helposti myös Jumalan eteen käydessä. En jaksa selittää Herralle, miksi en koe olevani täysin tyytyväinen elämääni tai että koen väsymystä tai turhautumista tehtävissä, jotka ovat kuitenkin pohjimmiltaan tärkeitä.

Jäin miettimään, olivatko Raamatun henkilöt aina niin OK. Ja jos eivät olleet, niin onko meille annettu esimerkkiä siitä, miten he ratkaisivat ongelman. Missä oli lohtu silloin, kun profeetta Jeremia koki syvää murhetta nähdessään kansan elävän synnissä ja vetävän Jumalan vihan yllensä:

” Murhe murtaa minut, sydämeni on sairas.” (Jer. 8:18)

Tähän asti minäkin usein pääsen tuskassani. Sen sijaan konkreettisten tuskaa tuottavien asioiden tuominen Jumalan tietoon – puhumattakaan lähimmäisistä – on monesti tekemätön työ. Huonoa päivää ei vain ole tarkoitettu jaettavaksi vai miten lienee? Pitäisikö kylmässä rankkasateessa ja viimassa vain ajatella, että paistaa se aurinko tuolla pilvikerrosten toisella puolella? – Mikäli Jeesusta on uskominen, niin näin ei tarvitse onneksi tehdä. Meillä on täysi syy ja lupa jakaa myös ahdistuksen tuntemus Taivaalliselle Isälle ja miksei lähimmäisellekin.

Jeesus antoi meille tästä esimerkin. Luepa seuraava varsin tuttu teksti kiirastorstaiyön tapahtumista.

”Sitten Jeesus tuli opetuslasten kanssa Getsemane-nimiseen paikkaan ja sanoi heille: ’Jääkää te tähän siksi aikaa kun minä käyn tuolla rukoilemassa.’ Pietarin ja molemmat Sebedeuksen pojat hän otti mukaansa. Murhe alkoi nyt ahdistaa häntä, ja hän joutui tuskan valtaan.
Hän sanoi heille: ’Olen tuskan vallassa, kuoleman tuskan. Odottakaa tässä ja valvokaa minun kanssani.’ Hän meni vähän kauemmaksi, heittäytyi kasvoilleen maahan ja rukoili: ’Isä, jos se on mahdollista, niin menköön tämä malja minun ohitseni. Mutta ei niin kuin minä tahdon, vaan niin kuin sinä.’
Hän palasi opetuslasten luo ja tapasi heidät nukkumasta. Silloin hän sanoi Pietarille: ”Ettekö te edes hetken vertaa jaksaneet valvoa kanssani? Valvokaa ja rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen. Tahtoa ihmisellä on, mutta luonto on heikko.’
Hän meni taas etäämmäksi ja rukoili toistamiseen: ’Isä, ellei tämä malja voi mennä ohitseni minun sitä juomatta, niin toteutukoon sinun tahtosi.’ 
Palatessaan hän tapasi taas opetuslapset nukkumasta, sillä uni oli alkanut painaa heidän silmiään. Hän jätti heidät siihen, meni taas kauemmaksi ja rukoili kolmannen kerran samoin sanoin.” (Matt. 26:36-44)

Herramme Jeesus koki sovitustyön edellä murhetta ja tuskaa. Hän ei kantanut sitä yksin eikä peittänyt tuskaansa lähemmiltään. Jeesus ei epäröinyt sanoittaa tuskaa Jumalan edessä ja nimetä asioita, jotka häntä syvästi murehduttaa. Hän jopa pyysi Jumalaa ottamaan pois sen osan, joka häntä odottaa, jos se vain olisi ollut mitenkään mahdollista siten, että Kaikkivaltiaan tahto edelleen täyttyy.

Isä kuuli Jeesuksen pyynnön eikä torjunut tai torunut Jeesusta hänen heikkoutensa hetkellä. Luukas kertoo, että Isä lähetti Jeesuksen vierelle enkelin vahvistamaan häntä (Luuk. 22:43-44).

Lähimmäisistä ei Jeesukselle sen sijaan ollut tällä kertaa isompaa apua. Ikävä kyllä tämä on usein meidän kohtalomme, kun etsimme tukea toinen toisiltamme. Vertaisryhmissäkin ihmisiä kiinnostavat toisten murheet lähinnä sen tähden, että ne auttavat heitä käsittelemään omia murheita.

Vaikka me ihmiset olemme kovin huonoja tukemaan toisiamme, älkäämme peilatko samaa kyvyttömyyttä Taivaalliseen Isään ja Herraan Jeesukseen. Meillä on lupa sanoittaa tuskamme Jumalalle ja pyytää häntä auttamaan meidät ulos kestämättömästä tilanteesta. Jos se ei ole hänen tahtonsa mukaista, hän kykenee kuitenkin vahvistamaan meitä kestämään sen koetuksen yli, joka elämässämme on kasvanut ylitsepääsemättömään mittaan.

Älkäämme edelleen kuvitelko, ettei ihmisen kuulu kokea hetkiä, kun hän ei ole aivan OK. Herra Jeesus koki niin, joten miksi mekään olisimme niistä vapaat? Herra antoi edelleen meille esimerkin siitä, että on OK myöntää, ettei juuri nyt ole OK. Hänelle ei ollut ongelma jakaa sitä läheistensä kanssa, vaikka hän ei heiltä etsimäänsä tukea saanutkaan.

Kun Jeesus huomasi jääneensä yksin vaille ihmisten apua, hän ei jäänyt valittamaan ja kieriskelemään itsesääliin. Hän kääntyi Isän puoleen ja etsi apua häneltä. Hän jakoi tuskansa ja kertoi, miltä hänestä tuntui, mutta hän ei jättänyt asiaa siihen. Hän luotti tuskan aiheuttajan Jumalan käsiin ja antautui hänen tahtonsa kannateltavaksi.

Asiat eivät vain aina mene juuri niin kuin olemme itse viisaudessamme suunnitelleet, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö elämä jatku ja Jumala pidä meistä edelleen hyvää huolta.

Kun siis sinä vuorostasi kohtaat huonon päivän, viikon, vuoden tai jopa vuosikymmenen, myönnä se reilusti itsellesi, läheisille ja Herralle Jeesukselle. Päästä irti ja kulje eteenpäin. Elämä jatkuu joka tapauksessa.