Lontoon Whitehall-kadulla on muistomerkki, joka on pystytetty ensimmäisessä maailmansodassa kuolleiden brittisotilaiden muistolle. Sen nimi ”The Cenotaph” eli kenotafia tarkoittaa tyhjää hautaa, joka on pystytetty kuolleiden muistolle.

Ensimmäistä maailman sotaa nimitettiin sen loppumisen jälkeen merkityksellisesti ”The war to end all wars” – eli sota, joka lopettaa kaikki sodat. Niin lopullinen ja karu tuo sota oli, että sen ajateltiin jo opettaneen ihmiskunnalle sodan järjettömyyden. Toisin kävi kuten historia opettaa. Siitä huolimatta, että ensimmäisessä maailmansodassa kuoli arviolta 40 miljoonaa henkilöä, joista sotilaita oli 20 miljoonaa. Luvut ovat niin suuria, että niitä on vaikea käsittää käytännössä.

Jonkinlaisen kuvan kuolleiden määrästä saa, kun ajattelee brittisotilaita kaatuneen sodassa noin 1,1 miljoonaa. Jos tämä joukko marssisi paraatina Whitehall-kadun muistomerkin ohi neljä sotilasta rinnan, ohimarssi kestäisi noin seitsemän päivää. Ja tässä oli vain kaatuneiden brittisotilaiden paraati eli reilut 5% kaikista sodassa kaatuneista sotilaista.

Voit selvittää itsellesi historiasta, mistä tämä sota sai alkunsa, ja miettiä oliko se todella tuon kaiken tuhon, hävityksen ja kuoleman arvoista. Samaa kyselee Uudessa testamentissa Jaakob, kun hän seuraa paikallisen seurakunnan riitaisuutta. Samoin sanoin voi kommentoida maailmansotia kuten ihan mitä vain kiistaa, joka nostaa ihmiset toinen toisiaan vastaan. Luetaanpa.

”Mistä teidän keskinäiset kiistanne ja taistelunne syntyvät? Mistäpä muusta kuin haluistanne, jotka käyvät taistelua teidän ruumiissanne. Te himoitsette, mutta jäätte vaille, kiihkon ja kateuden vallassa te vaikka riistätte hengen toisiltanne, mutta ette silti saavuta päämääräänne. Te taistelette ja iskette yhteen, mutta jäätte vaille, koska ette pyydä. Ja vaikka pyydätte, te ette saa, koska pyydätte väärässä tarkoituksessa, kuluttaaksenne kaiken mielihaluissanne.” (Jaak. 4:1-3)

Kirjeessään Jaakob kysyy näillä sanoilla seurakunnan tahtotilaa elää keskenään sovussa – rakkaudesta nyt puhumattakaan. Teksti ei kuitenkaan pääty tähän, vaan hän jatkaa tunnistamalla ongelman (Jaak. 4:4-6) ja lopuksi antamalla ainakin yhdenlaisen ratkaisun / sovelluksen paikallisen seurakunnan ”kiistojen ja taistelujen” ongelmaan (Jaak. 4:7-10). Ehkä me voimme oppia tästä tekstijaksosta jotain mekin.

Tekstin rakenne

Jaakobin kirje tunnetaan kirjoittajan suorasanaisuudesta ja kirjeen käytännönläheisistä neuvoista. Teksti onkin sisällöltään kuin lyhyeen muotoon tiivistetty moraalisaarna (Jaak. 4:1-10).

Ensimmäinen osa (Jaak. 4:1-3) kuvaa seurakunnan riitaisuutta, joka oli lähtökohta ja syy tekstissä seuraaville ohjeille. Sen tarkoitus oli herättää kirjeen vastaanottajat näkemään ongelmansa oikeassa valossa.

Toinen osa (Jaak. 4:4-6) kuvaa perimmäistä ongelmaa, joka on johtanut seurakunnan sen nykytilaan. Perimmäinen ongelma aiheutti joukon ’oireita’, joita oli turha alkaa hoitamaan ennen kuin perimmäinen ongelma oli ensin voitettu.

Viimeinen kolmas osa (Jaak. 4:7-10) soveltaa Jaakobin opit käytäntöön. Siinä Jaakob antaa käytännöllisenä miehenä selkeät ohjeet tilanteen ratkaisemiseksi.

Seurakunnan tilanne

Mitä ilmeisemmin seurakunnassa oli vakavia ihmissuhdeongelmia sekä monenkirjavia näkemyksiä moraalisista kysymyksistä.

Todennäköisesti jokin hedonismin suuntaus, kuten epikurolaisuus, oli saanut jalansijaa seurakunnassa. Hedonismi tarkoittaa eettistä filosofiaa, jonka mukaan onnellisuus ja mielihyvän täyttymys ovat ihmisen toimintaa ohjaavat korkeimmat päämäärät. Päämäärät olisivat toki olleet seurakuntalaisten saavutettavissa, mutta jostain syystä seurakunnassa ei etsitty mielihyvän täyttymystä Herrasta, vaan maallisista himoista ja ruumiin haluista. Ruumiin halujen mukaan eläminen rikkoi edelleen ihmissuhteita seurakunnassa ja lisäsi kaunaisuutta ja vihaa uskovien kesken (Jaak. 4:1-3).

Nyt Jaakob osoittaa seurakuntalaisille, että heidän väärät maailmalliset arvot ja päämäärät itse asiassa estivätkin heitä saavuttamasta oikeaa päämääräänsä:

”Te taistelette ja iskette yhteen, mutta jäätte vaille, koska ette pyydä. Ja vaikka pyydätte, te ette saa, koska pyydätte väärässä tarkoituksessa, kuluttaaksenne kaiken mielihaluissanne.”

Oikeamieliseen rukoukseen on luvattu vastaus, mutta rukous, jonka motiivi on lähtöisin maailmasta eli tässä tapauksessa oman edun ja mielihalujen tavoittelusta, on jäävä vaille vastausta.

Seurakunnan ongelma

Tekstin toisessa osassa (Jaak. 4:4-6) Jaakob ilmaisee varsinaisen ongelman seurakuntaa kiusanneiden oireiden takana. Kysymys oli yksinkertaisesti siitä, ettei ole mahdollista sovittaa maailman arvoja ja Jumalan arvoja keskenään.

”Te uskottomat! Ettekö tiedä, että rakkaus maailmaan on vihaa Jumalaa kohtaan? Joka tahtoo olla maailman ystävä, asettuu Jumalan viholliseksi. Vai luuletteko, että Raamattu syyttä sanoo: ’Mustasukkaisen kiihkeästi hän halajaa henkeä, jonka on meihin pannut’? Mutta vielä suurempi on se armo, jonka hän antaa. Siksi Raamattu sanoo: – Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon.”

Jos laittaa maailman arvot Jumalan arvojen edelle, tarkoittaa se Jumalan arvojen hylkäämistä. On valittava jompikumpi kahdesta vaihtoehdosta, koska maailman arvot ovat vastakkaiset Jumalan arvoille.

Jaakob herätti kirjeen vastaanottajia näkemään kehnon tilansa nimittämällä heitä Vanhan testamentin profeettojen tavoin ”Te uskottomat!”. Se on ilmaus, joka alkukielessä tarkoittaa avionrikkojaa (sanatarkasti ’huoraajat ja huorat’). Jumalan säädösten torjumisen vertaaminen aviorikokseen kuvaa teon vakavuutta ja myös Jumalan tuntemuksia petettynä osapuolena.

Entä mikä oli se perimmäinen seikka, joka oli johtanut seurakunnan valitsevaan rappiotilaan? – Se kaikkein vanhin synti eli ylpeys (Jaak. 4:6). Vanhan testamentin opetuksen mukaan ylpeyden synti on nöyryyden hyveen vastakohta, joten Jaakob siteeraa sanojensa tueksi Sananlaskujen kirjaa Septuagintan mukaan:

”Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon.” (Sananl. 3:34)

Myös apostoli Pietari siteeraa samaa kohtaa kehottaessaan uskovia keskinäiseen nöyryyteen (1. Piet. 5:5). Seurakunnan ongelma oli pohjimmiltaan siis niin ’arkinen’ ja tuiki tavallinen kuin ylpeys, joka johti omanedun etsimiseen toisten kustannuksella. Ylpeyden ’innoittama’ ilmapiiri luonnollisesti ruokki vihaa ja katkeruutta uskovien välillä, mistä seurasi sitten muut näkyvämmät ongelmat.

Ongelman ratkaisu

Tekstin viimeisessä osassa Jaakob kehottaakin seurakuntalaisia käymään tekemään yhdessä parannusta (Jaak. 4:7-10).

”Taipukaa siis Jumalan alaisuuteen, mutta vastustakaa Paholaista, niin se lakkaa ahdistamasta teitä. Lähestykää Jumalaa, niin hän lähestyy teitä. Puhdistakaa kätenne, synnintekijät, puhdistakaa sydämenne, te kahtaalle horjuvat! Tuntekaa kurjuutenne, surkaa ja itkekää! Kääntyköön naurunne murheeksi, ilonne masennukseksi. Nöyrtykää Herran edessä, niin hän on teidät korottava.””

Tekstissä mainitut sureminen, murhe ja masennus kuvaavat Vanhan testamentin kielellä syvää katumusta, minkä kirjeen juutalainen vastaanottajakunta varmasti ymmärsi Jaakobin tekstistä. Heidän ongelmansa olivat moninaiset, itse kullakin oli omat ’luurankonsa kaapissa’, mutta siitä huolimatta heidän ongelmiinsa oli olemassa yksi yhteinen ratkaisu:

”Nöyrtykää Herran edessä, niin hän on teidät korottava.”

Kun kaiken takana piilevä ongelma on ensin voitettu, avaa se mahdollisuuden ratkaista myös päällepäin näkyvät oireet. Nöyrtyminen Herran edessä palauttaisi seurakuntaelämän takaisin oikeille uomille. Se oli avain ehjään jumalasuhteeseen kuten myös ehjiin ihmissuhteisiin.

Samoin nöyrtyminen on avain todelliseen ’onnellisuuteen ja mielihyvän täyttymykseen’ myös tänään. Herääkin kysymys, mitä nöyrtyminen oikein tarkoittaa?

Nöyrä

Sanaa nöyrä voidaan kuvailla sanoilla ”taipunut, vähäinen, sellainen jolla ei ole suuria luuloja itsestään”. Aapeli Saarisalo kirjoittaa keskinäisestä nöyryydestä näin:

”Ihmisten keskeinen nöyryys ilmenee siten, että jokainen pitää itsestään kohtuullisesti, kunnioittaa toista enemmän kuin itseään, eikä vertaile omia hyveitään toisten ihmisten hyveisiin.”

Monet pitävät nöyryyttä väärin halveksittavana asiana; se on heikkous, jossa on ripaus mielistelyn makua. Mutta tosiasiassa sillä ei ole mitään tekemistä oikean nöyryyden kanssa, vaan ulkoinen ja teennäinen ’nöyryys’ on nöyristelyä, joka on raamatullisen nöyryyden irvikuva. Raamatussa nöyryys näet kuvataan yhtenä jumalanpelon tärkeimmistä tuntomerkeistä. Nöyryys Jumalan edessä ei tarkoita alistumista itsevaltiaan tyrannin tahtoon, vaan vapaaehtoista sydämen suostumista armollisen ja rakastavan Jumalan tahtoon. Se on oman kunnian sivuun laittamista, antautumista hoidettavaksi parempiin käsiin.

Kristus antoi meille esimerkin keskinäisen nöyryyden vaalimisesta pesemällä opetuslasten jalat; se ei ollut nöyristelyä, vaan oikean nöyryyden puhdasta hedelmää. Samoin Vanha testamentti antaa hyvän todistuksen Mooseksesta, Israelin kansan suurimmasta profeetasta ja johtajasta:

”Mutta Mooses oli hyvin nöyrä mies, nöyrempi kuin kukaan muu ihminen maan päällä.” (4. Moos. 12:3)

Tuskinpa missään kohden Raamattua näet Mooseksen alistuneen turhanpäiväiseen nöyristelyyn, mutta siitä huolimatta hän jos kuka oli sydämeltään nöyrä sanan oikeassa merkityksessä.

Nöyryyden puutteen seurauksia

Nöyryys Herran edessä on edellytys Jumalan tuntemiselle. Jos tuntee oman paikkansa Jumalan edessä, osaa turvautua mieluummin Herraan kuin itseensä. Samalla tavoin uskovien keskinäinen nöyryys on edellytys yltäkylläiselle ihmissuhteelle ja rakkaudelliselle seurakuntayhteydelle. Jos tuntee oman asemansa sisarten ja veljien keskellä, osaa suhtautua heihin oikein. Nöyryyden ’ylivertaisuus’ tulee paremmin esille, kun tarkastelee mihin nöyryyden puute johtaa. Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, millaisia oireita nöyryyden puute saa ihmisessä aikaan? Seuraavassa on neljä esimerkkiä aiheesta.

Ensinnäkin nöyryyden puute saa ihmisen ihastelemaan itseään. Äkkiä hän unohtaa, kuka on hänet palvelutehtävään kutsunut ja mikä on ero suorittamisella ja palvelemisella. Palvelutehtävästä tuleekin nimike, arvo tai titteli, vaikka tuon nimityksen tarkoitus on vain kuvata tehtävän muotoa, ei arvoa. Ihmisen todellinen arvo Herran edessä perustuu yksin Jumalan armoon. Ihmisen tehtävä on olla Luojansa edessä nöyrä ja uskollinen hänelle.

Toinen nöyryyden puutteen oire on se, että ihminen alkaa väärällä tavalla luottaa itseensä. Ihminen alkaa tällöin tekemään työtä Herralle – hänen hyväkseen tai puolestaan – mieluummin kuin tekisi työtä yhdessä Herra kanssa. Voisi siis sanoa, että hän mieluummin valloittaa toisia Herralle kuin antaa itsensä tulla valloitetuksi. Meitä ei ole kutsuttu vain ’haluamaan hänen tuntemistaan’, vaan etsimään häntä ja luovuttamaan itsemme hänelle.

Kolmanneksi nöyryyden puute estää ihmistä näkemästä selkeästi Jumalan tahdon ja suuruuden. Kun ihminen tuntee oman paikkansa Jumalan edessä, hän tuntee oman vähäisyytensä ja näkee kirkkaammin Jumalan mahdollisuudet. Jos taas hän kuvittelee itsensä suuremmaksi kuin on, hän sokaistuu itselleen ja näkee vastaavasti Jumalan pienempänä kuin Jumala todellisuudessa on. Mitä enemmän ihminen väärin kuvittelee itsestään, sitä vähäisempänä hän näkee Jumalan mahdollisuudet. Kun hän sitten epäonnistuu omassa voimassaan, hän kuvittelee, ettei Jumalakaan voi häntä auttaa.

Neljänneksi nöyryyden puute estää ihmistä näkemästä Kristusta lähimmäisessään. Mielestäni tämä nöyryyden puutteen oire on kaikkein vakavin este toimiville ihmissuhteille, koska Kristuksen näkeminen lähimmäisessä on lähtökohta keskinäiseen arvostukseen. Kun nöyryys saa tilaa sydämissämme, näemme itsemme oikein suhteessa Jumalaan ja suhteessa toisiin ihmisiin.

Tällöin lähimmäiset näyttävät muuttuneen, vaikka se suurelta osin johtuu siitä, että omat silmämme ovat avautuneet näkemään oikein. Opimme näkemään Herramme toisissa ihmisissä. Siskot ja veljet ympärillämme eivät enää olekaan ’verenhimoisia petoja, jotka uhkaavat asemaamme’, vaan he ovat Kristuksen omia, jotka on luotu itsemme tavoin Kristuksen kuviksi tässä pimeässä ajassa. Ja kaikki tämä muutos ympäristössämme tapahtuu, kun keskinäinen nöyryys saa avata silmämme näkemään oikein.

Mietipä itseäsi

Tahdon sinunkin pysähtyvän hetkeksi pohtimaan omaa nöyryyttäsi suhteessa Herraan ja lähimmäisiisi. Lue Jaakobin kirjeen teksti läpi uudemman kerran ja mieti näetkö Jaakobin mainitsemia oireita omassa elämässäsi tai seurakunnassa. Kertaa vielä mainitsemani neljä nöyryyden puutteen oiretta ja pohdi niiden osuutta elämässäsi. Kertaa vielä, mitä oikea nöyryys tarkoittaa, ja näin uskon itsetutkistelun alkaneen.

”Nöyrtykää Herran edessä, niin hän on teidät korottava.”

Pohdittavaa

Tahtooko Jumala palvelijoidensa osoittavan nöyryyttä toisiaan kohtaan?
Mitkä ovat nöyryyden puutteen oireet?
Millaista on minun nöyryyteni?