Johanneksen evankeliumin viimeisessä luvussa Pietari keskustelee Jeesuksen kanssa siitä, mitä Pietarille merkitsi Jeesuksen rakastaminen (Joh. 21:15-19). Muistanet tämän keskustelun.

Siinä Jeesus kysyy kolmasti Pietarin rakkautta. Jeesus korostaa, että tosi rakkaus on enemmän kuin kauniita sanoja tai lupaus. Rakkaus elää rakkauden kohteelle ja hänen parhaakseen. Sen tähden Jeesus antaa ’tehtävän’ Pietarin jokaiseen rakkauden tunnustukseen.

En siis usko Jeesuksen epäilleen Pietarin vilpitöntä halua rakastaa, vaikka hän kysyi sitä kolmasti. Joku onsanonut, että koska Pietari kielsi Herran kolmasti, hänen tuli samoin tunnustaa rakkautensa kolmasti. Tämä saattoi ollavahvistus Pietarille itselleen, mutta muutoin tällainen sana sanasta matematiikka ei kuulosta Jumalan tapaiselta.

Itse tulkitsen Jeesuksen dialogissa antaneen Pietarille mission. Lisäksi hän muistutti siitä, että siinä missä tunnemme Kristuksen rakkauden hänen teoistaan, meidänkin rakkautemme näkyy valinnoissamme. Jeesus antoi Pietarille keinon osoittaa rakkautensa Jeesukselle. Jeesus antoi hänelle kolme tehtävää: ”Ruoki minun karitsoitani”, ”Kaitse minun lampaitani” ja ”Ruoki minun lampaitani”. Näiden tehtävien ytimessä on rakkaus. Rakkaudesta Jeesukseen Pietari sai toteuttaa missiota pitämällä huolta Jeesuksen laumasta.

Näentässä yhtymäkohtia omaan kutsumukseemme Kristuksen rakkaudessa. Eivät ne suuret sanat suuta halkaise, joten rakkautemme Kristukseen tulee sekin esiin vasta kuuliaisuutena hänelle.

Miten lampaita ruokitaan?

Pietari sai tehtäväksi huolehtia lauman ruokkimisesta. Oletko ajatellut, että lampaista puhuttaessa tuo kaitseminen ja ruokkiminen tarkoittaa lähes samaa asiaa. Entä oletko ajatellut, mistä tuon ravinto lampaille ja karitsoille annetaan?

Paimen ei kanna lampaille tuoretta ruohoa vajasta tai kilometrien päästä pellolta. Hän ei myöskään syötä lampaille ’itseään’ ravinnoksi tai anna taskustaan viimeisiä namipaloja. Paimen ei edes syötä lampaita, vaan hän kaitsee niitä.

Paimen ruokkii lampaat viemällä ne rehevälle laitumelle, jossa ravintoa on riittävästi. Siellä lampaat laiduntavat paimenen huolehtivan silmän alla. Lampaat siis syövät siitä pöydästä, minkä ääreen paimen heidät on tuonut.

Paimen ei lampaita syötä, vaan hän huolehtii siitä, että ne ovat turvassa ja ravintoa on riittävästi saatavilla. Kun laidun on syöty loppuun, siirtyy lauma paimenen hyvässä kaitselmuksessa uuteen paikkaan. Tämän paikan paimen on jo edeltä laumalle katsonut.

Ja mistä sitten lampaiden ravinto tulee? Sen tietenkin antaa Jumala! Jumalahan antaa ruoholle kasvun – ei paimen! Paimenen tehtävä on tuoda lauma syömään Jumalan pöytään – hänen kasvattamaansa ravintoa.

Pietari varmasti tunsi tämän paimen metaforan ja siksi hän ei kysynyt, että mistä hän ravintoa lampaille kantaa. Jos se olisi ollut epäselvää, hän olisi kysynyt sitä niin kuin opetuslapset kyselivät asiaa kummankin ruokkimisihmeen kohdallakin.

Mutta muista tämä. Vaikka tehtäväsi on ruokkia sinulle uskotut lampaat, sinun tehtäväsi ei ole muuttua heidän ruuakseen. He syövät Taivaallisen Isän pöydästä ihan siinä missä sinäkin. Paimen vain vie lampaat pöydän ääreen. Kun ravinto on katettu sen eteen, se kyllä syö ihan itsestään.

Kaikki ruokkivat

Uskon, että jokainen meistä löytää itsensä paimenvertauksen lampaan paikalta. Se on asema, joka kuuluu jokaisen Taivasten valtakunnan kansalaisen perusoikeuksiin. Uskon, että moni on tästä kanssani samaa mieltä.

Väitän kuitenkin, että Taivasten valtakunnan kansalaiset ovat edelleen kutsutut myös paimenen rooliin. Nykypäivän kieroon kasvaneessa seurakuntakulttuurissa tosin mielletään, että paimenuus kuuluu vain papeille, pastoreille, sun muille uskonnon ammattilaisille, koska heille siitä maksetaan. Paimenia he toki ovat, mutta silti paimenuus asuu mielestäni meissä jokaisessa. Lauman koko vain vaihtelee.

On laumasi sitten perheesi, ystäväpiiri tai vaikka se yksi ihminen, jonka kanssa jaat elämää, niin se tekee sinusta paimenen. Ja voihan olla että olette paimenia ja lampaita toinen toisillenne. Viette toinen toisenne Herran laitumelle ruokailemaan.

Uskon näin, että kysymys lauman ruokkimisesta koskettaa meitä jokaista – ei vain uskonnon ammattilaisia. Täten edellä mainitut lauman ruokkimisen periaatteet kuuluvat meidän jokaisen välineistöön ja tietotaitoon.

Miten ruokit sinulle uskottua laumaa?

Palaan lopuksi tähän ruokkimisen ongelmaan. Olen ihmetellyt sitä, että miksi paimenuudesta puhuttaessa monesti kuulee puhuttavan myös hengellisestä uupumisesta. Hengellinen uupumus ei ole synnin aiheuttamaa, se on yleensä seuraus hengellisestä suorittamisesta.

Sitä en sitten tiedä, mistä tuo hengellinen suorittaminen on saanut alkunsa. Minusta Jeesuksen käsky ruokkia lampaita ja huolehtia laumasta ei ole suorittamista.

Väitän, että hengellinen suorittaminen alkaa siitä, kun paimen kuvittelee olevansa itse se ravinto, jota lampaat syövät. Hän yrittää parhaansa mukaan ravita itse omin keinoin kasvatetulla ravinnolla lampaita ja tehdä ne riippuvaiseksi itsestään. Jos näin tapahtuu, en ihmettele ollenkaan, että paimen uupuu.

En sano, etteikö Kristuksen laitumilla laumaan paimentavan paimenen työ olisi haastavaa ja väsyttävää, Totta kai se on, kyllähän minäkin sen olen kokenut. Kyse onkin siitä, mikä on ero uupumuksen ja väsymyksen välillä. Toki paimen on väsynyt pitkän päivän jälkeen, mutta kun hän lepää omalla vuorollaan toisten paimentaessa, hän nousee jälleen uudessa voimassa uuteen päivään.

Mutta jos kuvittelet itse ruokkivasi laumasi lampaat ja vieläpä syötät itsesi niille ruoaksi etkä salli toisten paimentaa sinun levätessä, uupumus on taattu. Todellako sinun tehtäväsi on laittaa ruoka lampaan suuhun ja vielä liikuttaa sen leukojakin. Ehkä parempi olisi tarjoilla sitä, mitä Taivaan Isä on laitumelle ruoaksi kattanut ja vieläpä luottaa siihen, että ravinnon ollessa tarjolla lammas kyllä huolehtii syömisestä ihan itse.

En tiedä saitko ajatuksestani kiinni, mutta kehotan sinua miettimään tuota paimenmetaforaa nimenomaan siitä perspektiivistä, että mitä paimen todella tekee ja kuka sen ravinnon sinne niitylle kasvattaa.