Tässä artikkelissa käsittelen sitä, miten Kristus tahtoo omiensakoko seurakuntana kasvavan hengelliseen aikuisikään. Tämä kasvu on seuraus Pyhän Hengen työstä seurakunnassa, jota hän kasvattaa taidollisesti antamiensa lahjojen välityksellä. Ja sopiipa puhe lahjoista tietty myös joulun aikaan.

Lahjat seurakunnan rakennukseksi

Tahdon johdattaa sinut varsinaiseen Efesolaiskirjeestä tulevaan tekstiini Paavalin korinttilaisille antaman kehotuksen myötä:

”Kun te nyt kerran tavoittelette henkilahjoja, pyrkikää saamaan niitä runsain määrin seurakunnan rakentamiseksi.” (1. Kor. 14:12)

Korintin seurakuntalaisille oli itsestään selvää tavoitella henkilahjoja; he olivat jopa tunnettuja siitä, miten Pyhän Hengen lahjat toimivat heidän keskellään. Sama into lahjojen janoamiseen ja käyttämiseen seurakunnassa tulee olla myös meillä. Into tavoitella ei silti yksin riitä, jos se on pois jostain muusta. Korinttilaisten ongelma oli siinä, että he tavoittelivat lahjoja kukin omaksi hyödykseen – eivät niinkään seurakunnan yhteiseksi rakentumiseksi, mihin lahjat yhdessä tähtäävät.

Samanlaista hengellistä individualismia on näkyvissä monesti nykyäänkin; se on kypsyyden puutetta, kykenemättömyyttä näkemään itsensä osana suurempaa. Paavali muistuttaa korinttilaisia lahjojen tarkoituksesta olla ”seurakunnan rakentamiseksi”. Hengen lahjat – annetaan ne sitten käyttöön kenelle9 tahansa – on annettu koko seurakunnalle hyödyntämään sen jokaista jäsentä. Olenkin lahjoista opettaessa aina kyllästymiseen asti hokenut, että lahjan saaja on aina koko seurakunta, vaikka lahjan ’haltijaksi’ Herra on valinnutkin jonkun sen jäsenistä.

Pyhän Hengen lahjat rakentavat seurakuntaa kokonaisuutena, mikään ei korvaa niitä. Tämän päivän seurakunnan laadullinen ja määrällinen kasvu on edelleen riippuvainen niistä. Pitkäämme siis mekin itsestäänselvyytenä korinttilaisten tavoin, että on Herran Jeesuksen Kristuksen tahto ja yhteinen etumme, että tavoittelemme Hengen lahjoja seurakunnallemme, koska juuri monimuotoisten lahjojen kautta kasvaa monimuotoinen ja terve seurakunta, joka elää Kristuksessa.

Efesolaiskirjeeseen

Millä tavalla sitten Jumala rakentaa seurakuntaa Pyhän Hengen lahjojen kautta? Mihin lahjaperustainen palvelu tähtää? Etsimme näihin vastausta Paavalin kirjeestä efesolaisille, jossa kokonainen tekstijakso käsittelee seurakunnan rakentumista.

Efesolaiskirjeen neljäs luku aloittaa sen toisen pääkohdan, jossa Paavali käsittelee käytännön tapoja, joilla Jumalan tarkoitus täyttyy Kristuksen seurakunnassa. Paavalin mukaan seurakunnassa Jumalan suunnitelman tarkoitus tulee ilmi viidellä eri tavalla:

• ykseytenä (Ef. 4:1-6)

• kasvaneisuutena (Ef. 4:7-16)

• henkilökohtaisen elämän uudistumisena (Ef. 4:17-5:20)

• mukautuvuutena ihmissuhteissa (Ef. 5:21-6:9)

• vahvuutena hengellisessä yhteenotossa (Ef. 6:10-20)

Seuraavassa keskitymme luettelon toiseen kohtaan ja siinä erityisesti jakeisiin 11-16 (Ef. 4:11-16). Siinä seurakunta kuvataan Kristuksen tahdon mukaisena hengellisen kasvun alustana.

Kuin muistutukseksi Jumalan työn luoneesta, ennen varsinaista tekstiämme Paavali kertaa seurakunnan perustuksen lepäävän yksin Kristuksen armotyössä (Ef. 4:7-10), mikä on ainut perusta, jonka varaan Jumalan seurakunta voidaan koskaan rakentaa (Ef. 2:20). Yksin Jumalan armosta ja Kristuksen sovitustyön tähden seurakunta yhä tänä päivänä toteuttaa Jumalan tahtoa maanpäällä.

Kristus on seurakunnan siemen, virvoittaja, ylläpitäjä ja päämäärä. Hän on täten myös lahjojen antaja – jokainen Pyhän Hengen lahja on Kristuksen erityisesti seurakunnalle lahjoittama. Lahjan antajana hän on täten täydellisen tietoinen myös lahjan saajan – seurakunnan – tarpeesta.

Yksikään Kristuksen antamista lahjoista ei täten ole turha; se ei ole lasivitriini- tai kirjahyllytavaraa – eli kaunista katsella, mutta tarpeetonta. Päinvastoin jokainen Pyhän Hengen lahja on seurakunnalle äärettömän tarpeellinen. Jos lahja jää syystä tai toisesta käyttämättömän ’hyllyyn pölyttymään’, on se merkittävä tappio seurakunnalle. Jokainen lahja on Kristuksen varta vasten mittatilaustyönä seurakunnalle tekemä – juuri oikea sen hetkiseen ajalliseen tarpeeseen.

Lahjan saajasta lahja seurakunnalle

Jokainen lahja tähtää seurakunnan rakentumiseen, mistä Paavali jatkaa opetusta tekstimme jakeesta 11 alkaen (Ef. 4:11-12). Kristuksen suunnitelma lahjaperusteissa kasvussa on kaksivaiheinen:

• Pyhän Hengen lahja annetaan seurakunnalle armosta jonkun sen jäsenen käytettäväksi.

• Herra Jeesus antaa ’armolahjotun’ palvelijan lahjaksi seurakunnalle.

Tässä kaksijakoisessa lahjoituksessa, toteutuu Jumalan armon ihme. Lahjan saaminen on armoa, kuten myös on lahjan käyttäminen. Täten palvelukin on Jumalan armon osoitus sekä palveltavia että palvelijaa kohtaan. Paavali kuvaa tätä prosessia näin:

”Hän {Kristus} antoi seurakunnalle sekä apostolit että profeetat ja evankeliumin julistajat, sekä paimenet että opettajat, varustaakseen kaikki seurakunnan jäsenet palvelutyöhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen.” (Ef. 4:11-12)

Lahjan antaja on Kristus, vastaanottaja on seurakunta ja lahja on armoitettu palvelija. Tämän mukaan Kristus – seurakunnan perusta ja pää – antaa seurakunnalle lahjaksi seurakuntapalvelijat, jotka hän kutsuu kaikki samaa tarkoitusta varten eli ”varustaakseen kaikki seurakunnan jäsenet palvelutyöhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen.” Kristus on taho, joka nimeää, kutsuu ja varustaa palvelijat Jumalan työhön, mikä tekee seurakuntapalvelijoista ensisijaisesti vastuulliset työstään Kristukselle – ei ihmisille. Suuri viisaus on tässäkin.

Seurakuntapalvelijoiden tehtävien kautta näemme selkeästi, miten Pyhän Hengen lahjat hyödyttävät koko seurakuntaa ja ovat yhteiset koko seurakunnalle. Ajattele esimerkiksi profetian lahjaa. Eikö se toimikin aina jonkun ihmisen kautta? Jos ajattelet asiaa pidemmälle, huomaat, että vaikka lahja on annettu jollekin käytettäväksi, palvelija on edelleen annettu seurakunnalle hyödylliseksi lahjaksi. Eikö näet koko seurakunta tulekin ravituksi profeetan kautta? Sama koskee ihmistä, jolla on lahja opettaa, johtaa, laulaa, avustaa jne.

Voit ajatella kaikkien lahjojen kohdalla, että lahjat on annettu uskovalle, jotta hänet voidaan edelleen antaa lahjaksi seurakunnalle. Tekstin mukaan Kristus ”antaa” palvelijat seurakunnalle. Toisin sanoen, seurakuntapalvelijat ovat Jumalan lahja seurakunnalle. On Jumalan armoa siis sekin, että hän näkee meidät arvollisiksi olemaan hänen lahjojaan toinen toisillemme! Seurakunnan palvelijoina olemme täten jokainen Jumalan lahjoja toisillemme.

On syytä olla kiitolliset Herralle Jeesukselle kaikista seurakunnan palvelijoista, koska he ovat Kristuksen lahja meitä kaikkia varten. Kenenkään ei pidä kadehtia toisen palvelutehtävää, vaan päinvastoin hänen tulee kiittää siitä Herraa, että hän on antanut tämän seurakunnalle palvelijaksi, jonka työstä sitten saamme kaikki nauttia yhdessä.

Seurakuntapalvelijat

Tekstissä Paavali mainitsi esimerkkinä viisi keskeistä palvelutehtävää: apostolit, profeetat, evankelistat, paimenet ja opettajat. Näistä apostolit ja profeetat voidaan ymmärtää mahdollisesti termien suppeammassa merkityksessä. Profeetoilla voidaan viitata Vanhan testamentin profeettoihin, jotka ennussanoillaan ovat valmistaneet perustan Kristuksen työlle. Vastaavasti ’apostolit’ voi viitata 12 apostoliin, joiden varaan alkuseurakunta rakentui. Tämä ei kuitenkaan ole todennäköistä, vaan rinnastettuna muihin tehtäviin, uskon Paavalin puhuneen apostoleista ja profeetoista laajemmassa merkityksessä.

Luettelon järjestys tukee sekin ajatusta, että Paavali käyttää termejä niiden laajemmassa merkityksessä. Se, että apostolit mainitaan ensin, viittaa apostolin työn perustavaan luonteeseen. Apostolin työ näet edeltää muita, koska apostoli on pioneeri, joka perustaa seurakunnan – hän on nykypäivän lähetystyöntekijä tai seurakunnan istuttaja. Apostolin jälkeen seurakunnan rakentumisen kannalta edelleen keskeisiä tehtäviä ovat profeetat, evankelistat, paimenet ja opettajat. Ne ovat keskeisiä tehtäviä, koska ilman niitä Jumalan sana ei menesty seurakunnan keskellä – kaikki niitä tarvitaan.

Paavali ei tarkoittanut luetteloa kattavaksi eikä poissulkevaksi kuvaukseksi seurakuntaruumiin palvelutehtävistä, kuten hän ei ole tarkoittanut myöskään mitään niistä toinen toisistaan poikkeavista lahjojen luetteloista, joita hän toisaalla kirjeissään mainitsee (Room. 12:6-8; 1. Kor. 12:8-10, 27-30).

Luettelo ei rajoita seurakunnan palvelutehtäviä vain edellä mainittuihin, vaan luettelossa on mainittu ainoastaan seurakunnan olemassaolon kannalta perustavat palvelutehtävät:

• apostolit perustavat uusia seurakuntia,

• evankelistat tuovat seurakuntaan uusia jäseniä,

• paimenet ja opettajat huolehtivat hengellisestä ravinnosta ja

• profeetat tuovat esiin Jumalan erityisen tahdon profetian sanoina

Huomaa edelleen, ettei luettelon tarkoitus ole jakaa palvelutehtäviä tiukasti mainittuihin nimikkeisiin, vaan luettelon ’virat’ ovat luonteeltaan toiminnallisia rooleja, eivät nimityksiä. Joku siis voi olla paimenopettaja siinä missä toinen on evankelistaprofeetta.

Idea on seurakuntapalvelijoista puhuttaessa ei ole tiukassa roolijärjestyksessä, vaan moninaisuudessa. Kukin näet palvelee Herraa ja seurakuntaa niiden lahjojen kautta, joita hän on Herraltaan saanut. Yhdessä täten täydennämme toinen toisiamme. Mikä lahja itse kunkin kautta vaikuttaakaan, hän antakoon itsensä sen käyttäjän seurakunnalle mieluisaksi lahjaksi.

Varustaakseen kaikki palvelutyöhön

Entä mihin seurakunnan lahjaperustainen palvelutyö tähtää? On palvelutehtävä tai lahja mikä tahansa, sitä yhdistää toisiin palvelutehtäviin ja lahjoihin yhteinen tarkoitus, nimittäin

”…varustaakseen kaikki seurakunnan jäsenet palvelutyöhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen.” (Ef. 4:12)

Tässä Paavali paljastaa Jumalan suunnitelman nerokkuuden. Tasapainoinen lahjojen käyttö ja palvelu seurakunnassa tuottaa moninkertaistumisen ihmeen. Nimittäin Herra Jeesus ei antanut seurakuntapalvelijoita ’kertalahjaksi’, vaan kyse on uusiutuvasta ehtymättömästä lahjasta – seurakuntapalvelijoiden katkeamattomasta sarjasta. Seurakunnalle annettujen palvelijoiden työn tuloksena seurakunta kasvaa ja rakentuu, jolloin lahjojen käytön myötä syntyy uusia palvelijoita, jotka Herra edelleen antaa takaisin seurakunnalle lahjaksi rakentamaan Kristuksen ruumista.

Se, että palvelijoina ”kylvämme ja kastelemme” (1. Kor. 3:6-7). johtaa laadulliseen ja määrälliseen kasvuun, jonka antaa Herra Jeesus. Täten seurakunta ei kasvata palvelijoita itselleen, vaan kaikki seurakuntapalvelijat luovuttavat itsensä Herralle, joka edelleen antaa heidät lahjaksi seurakunnalle, sillä hän kutsuu ja nimittää palvelijat seurakuntaan suvereenin tahtonsa mukaan.

Tämä Jumalan lahjojen ja kasvun strategia tuottaa täten kullekin ajalle omat palvelijansa. Näin Jumalan lahjojen ehtymätön lähde tuottaa aina vain lisää palvelijoita seurakuntaa rikastamaan. Huomasithan muuten, ettei Paavali sano palvelemisen olevan vain harvojen etuoikeus, vaan hän sanoo Herran varustavan ”kaikki seurakunnan jäsenet ” palvelemaan. Se tarkoittaa täten meitä jokaista – sinuakin. Kollektiivisesti saamiemme lahjojen kautta valmistumme lahjoiksi siis mekin.

Kasvua ”kypseyteen”

Seurakuntana olemme täten olemassa toinen toisiamme varten. Seurakunta ei ole pelkkä evankelioimisen väline, vaan se on Herran Jeesuksen luoma kasvualusta uskovalle. Seurakunta uskovien yhteisönä on Jumalan luomus, joka tukee uskovia kasvussa Kristukseen. Kun siis Kristuksen ruumis kasvaa Jumalan Pyhän Hengen lahjojen kautta, näemme kasvavan hedelmän omassa ja toisten elämässä:

”Kun me kaikki sitten pääsemme yhteen ja samaan uskoon ja Jumalan Pojan tuntemiseen ja niin saavutamme aikuisuuden, Kristuksen täyteyttä vastaavan kypsyyden, …” (Ef. 4:13)

Tämä on se päämäärä, mihin Kristus vie meidät lahjoittamiensa palvelijoiden työn kautta. Se on pääsemistä ”yhteen ja samaan uskoon ja Jumalan Pojan tuntemiseen”. Se tarkoittaa aikuistumista – kasvamista Kristuksen täyteyttä vastaavaan kypsyyteen. Kutsun sitä tässä omatekoisella sanalla ’kypseys’. ’Kypseys’ on yhdistelmä sanoista kypsyys ja yhteys. Se on aikuisuutta Kristuksessa yhdessä koko seurakuntana.

Entä mitä aikuisuus tai kypsyys merkitsee? Muistan, kun 16 – 17 vuotiaana odotin aikuisikää kaikkine vapauksineen. Tuolloin en tiennyt, että vapaudella oli hintansa velvoitteina ja vastuina. Nyttemmin muistelenkin hyvällä lapsuuden oi niin huoletonta aikaa… Aikuisiän saavuttaneen jo tiedäkin, että etujen ja vapauksien lisäksi aikuistuminen on kasvamista vastuuseen. Mikä ennen oli huoletonta leikkiä, muuttuu aikuisuudessa täydeksi todeksi vastuineen.

Sama pätee hengelliseen kypsyyteen ja aikuistumiseen; hengelliseen aikuisikään tullut kristitty kykenee kantamaan vastuuta myös toisista – palvelemaan itse osana Kristuksen seurakuntaa. Se on aikuistumista yhdessä seurakuntana – keskinäistä rakkautta ja vastuullista lahjojen käyttämistä yhteiseksi parhaaksi.

On hienoa kasvaa seurakunnan suojissa ’kypseyteen’ – eikö olekin? Mutta hienoa on sekin, että aikuistuminen kohtaa myös jokaista veljeä ja sisarta. Ajattele, mitä tarkoittaa seurakunnan hyvinvoinnin kannalta, kun jokainen meistä saa nauttia toinen toistemme lahjoista yhtenä seurakuntana. Millainen kasvualusta ’kypseyteen’ kasvanut seurakunta onkaan!

Mitä me emme ole?

Paavali jatkaa kuvaamalla, mitä ’kypseys’ on ja mitä se ei ole. Hän aloittaa kuvaamalla sitä, mitä emme ole sen jälkeen, kun Jumalan Pyhä Henki saa sijaa seurakunnan elämässä kasvattaa meitä moninaisten lahjojensa välityksellä:

”…silloin emme enää ole alaikäisiä, jotka ajelehtivat kaikenlaisten opin tuulten heiteltävinä ja ovat kavalien ja petollisten ihmisten pelinappuloita.” (Ef. 4:14)

Alaikäisyydellä Paavali viittaa juurikin tietämättömyyteen ja kokemattomuuteen, mutta myös alaikäisyyteen palvelijoina. Kun Jumalan suunnitelma kasvaa kohdallamme, kasvamme mekin aikuisuuteen palvelijoina – Pyhän Hengen lahjojen käyttäjinä. Emme enää säikähdä jokaista opin tuulta tai ihmisen kavaluutta, vaan seisomme tukevasti Kristus kalliolla. Alaikäisyys on tietty myös sitä, että ihminen ei kykene ottamaan vastuuta toisesta ihmisestä.

Vastaavasti voimme lukea lisää siitä, mitä emme ole, myös kirjeestä galatalaisille, jossa Paavali antaa paheluettelon ”lihan hedelmästä” ennen hyveluetteloa, jonka me tunnemme nimellä ”Hengen hedelmä”. Paheluettelossa Paavali kertoo moraalisista ominaisuuksista, jotka eivät ole Jumalan hedelmää meissä, vaan lähinnä rikkaruohoa lähtöisin langenneen ihmisen luonnosta:

”Lihan aikaansaannokset ovat selvästi nähtävissä. Niitä ovat siveettömyys, saastaisuus, irstaus, epäjumalien palveleminen, noituus, vihamielisyys, riidat, kiihkoilu, kiukku, juonittelu, eripuraisuus, lahkolaisuus, kateus, juomingit, remuaminen ja muu sellainen.” (Gal. 5:19-21a)

Tämäkin luettelo on esimerkinomainen – ei tyhjentävä lista. Kasvupolulla hengelliseen aikuisuuteen näemme, miten Herran Jeesuksen jakamien lahjojen kautta tapahtuva työ koituu eduksemme asteittain myös siinä, että lihan hedelmän ote elämästämme kirpoaa ja pääsemme nauttimaan hengellisestä aikuisuudesta Kristuksen vapaudessa.

Mitä me olemme?

Emme siis enää ole alaikäisiä emmekä näin ollen kaikkien tuulten vietävissä, vaan olemme olemme saaneet kasvaa tasapainoiseen aikuisuuteen Jumalan Hengen lahjojen yhteisvaikutuksesta. Aikuisuus tarkoittaa se kasvamista yhteyteen Kristuksen kautta veljinä ja sisarina. Se, mitä hengellisessä aikuisuudessa olemme, olemme sitä yhdessä ja yksin Jumalan armosta. Lopputulos on aina uusiutuva Kristuksen seurakunta, joka kasvaa ja rakentuu Jumalan täydellisen suunnitelman mukaan:

”Silloin me noudatamme totuutta ja rakkautta ja kasvamme kaikin tavoin kiinni Kristukseen, häneen, joka on pää. Hän liittää yhteen koko ruumiin ja pitää sitä koossa kaikkien jänteiden avulla, kunkin jäsenen toimiessa oman tehtävänsä mukaan, ja näin ruumis kasvaa ja rakentuu rakkaudessa.” (Ef. 4:15-16)

Aikuisuus ei ole kasvamista irrallisuuteen, vaan päinvastoin kiinni kasvamista Kristukseen. Se on Kristus-keskeistä elämää; elää hänelle ja hänestä yhdessä seurakuntana. Aikuisuus on oman palvelupaikan löytämistä, jolloin jokainen meistä täyttää oman paikkansa Kristus-ruumiissa.

Mistä siis ovat ’pienet seurakunnat tehty’? Lahjoista Herran antamista, palvelijoista Herran lahjoittamista ja rakkaudesta Herran antamasta. Ja kun tämä aikuisuus vaikuttaa seurakunnassamme, näemme sen myös Hengen hedelmän kasvuna:

”Hengen hedelmää taas ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä.” (Gal. 5:22-23a)

Hengen hedelmä ja edellä mainittu lihan hedelmä ovat yhdessä hyvä laadun mittari seurakunnan hengellisen aikuisuuden mittaamisessa. Ilman Hengen hedelmän kasvua seurakunnassa on sitä vaikea ajatella hoitavana kasvualustana ja kotina uusille hengellisille lapsille, joita heitäkin syntyy seurakuntaan.

Seurakunnan rakennukseksi

Ajattelepa hetki kotia, jossa on pelkkiä lapsia eikä yhtään aikuista. Ajattele samoin seurakuntaa, joka koostuu pelkistä hengellisistä lapsista. Eikö olekin ilmeistä, että seurakunta tarvitsee aikuisuuteen kasvaneita uskovia? Seurakuntalaisten kasvaminen Jumalan lahjojen käyttäjinä palvelijoiksi – siis aikuisuuteen – on edellytys myös seurakunnalle vastaanottaa ’hengellisiä vauvoja’.

Tarvitaan palvelijoita – apostoleja, profeettoja, evankelistoja, paimenia, opettajia jne. – kantamaan yhdessä vastuuta, jotta lapset saavat kasvaa turvallisessa kodissa aikuisuuteen niin kuin mekin olemme aikanaan saaneet. Mutta mistä niitä palvelijoita sitten tulikaan? – Sinusta ja minusta. Meistä tulee lahjoja seurakunnalle ja toinen toisillemme, kun otamme käyttöön rohkeasti ne lahjat, joita Jumalan Pyhä Henki on meille antanut.

On siis hyvä lopettaa siihen, mistä aloitinkin Kun nyt näen kirkkaana Kristuksen tarkoituksen lahjoille, en voi mitään muuta kuin kehottaa rakkaan apostoli Paavalin sanoin:

”Kun te nyt kerran tavoittelette henkilahjoja, pyrkikää saamaan niitä runsain määrin seurakunnan rakentamiseksi.” (1. Kor. 14:12)

On joulun aika, jolloin tahdomme antaa parasta rakkaillemme. Miksemme siis pyytäisi Herralta Jeesukselta lahjoja seurakunnallemme ja antaisi samoin itsemme lahjaksi toinen toisillemme? Tämä on varmasti Herran Jeesuksen mielen mukainen pyyntö, koska kaikki tapahtuu hänen seurakuntansa rakentamiseksi?

Pohdittavaa

Miten Pyhän Hengen lahjat rakentavat koko seurakuntaa?
Mihin Pyhän Hengen rakennustyö tähtää?
Miten moninkertaistumisen laki toimii seurakunnassa?