Katsotaanpa lähihistoriaa. Nimittäin moni käytäntö ei ole ollenkaan niin vanha kuin sitä kuvittelemme. Otetaan esimerkki. 1960-luvulla kaupat suljettiin useimmiten jo kello 17. Minun lapsuudessani 1970-80 -luvuilla kauppojen aukiolo oli edelleen kovin rajoitettua nykypäivään verrattuna. Lauantaisin kaupat menivät kiinni jo varhain ja sunnuntaisin ne pysyivät kiinni. Näin ainakin maaseudulla, missä minä asuin. Kioskit olivat toki poikkeus sääntöön silloinkin.

Vuodesta 1969 vuoteen 1997 aukioloa sääteli laki, jonka mukaan aukiolo oli sallittua arkisin kello 8 – 20 ja lauantaisin kello 8 – 18. Vuonna 1997 eduskunta sääti lain, joka mahdollisti kauppojen aukiolon ja myös sunnuntaina sesonkiaikana (kesä- elokuu, marras- joulukuu). Vuoden 2009 joulukuusta alkaen käytännössä vapautettiin kauppojen sunnuntaiaukioloa rajoittaneet säädökset kokonaan. Toki rajoituksia vieläkin on, mutta käytännössä kaupat ovat avoinna seitsemän päivää viikossa – jopa 24/7.

Kauppojen aukioloajat on ollut pidempiaikainen yhteiskunnallinen keskustelunaihe. Vapaapäivänä ja myöhään illalla on kiva käydä kaupassa, mutta toista mieltä asiasta voi olla kaupan työntekijä, joka mieluummin olisi illan kotona perheen kanssa. Kun taas asiaa katsotaan yrittäjän näkökulmasta, perusteet ovat toiset.

Tässä kysymyksessä tarve on mennyt sen edelle, mitä vuosisatoja on pidetty hyvänä, kun on katsottu, että kaupankäynnistä tulisi luopua sunnuntaisin, koska kyseessä on ollut erityinen lepopäivä. Nykyihminen tulkitsee lepopäivän toisin ja viettää kiertävää lepopäivää ottaen itse vastuun lepopäivän vietosta. Tämä sovellus toimii yksilötasolla, muta entä yhteiskunnallisesti?

Vaikka me olemme luopuneet tietystä viikonpäivästä yhteiskunnallisena lepopäivänä, on lepopäivä nykypäivää useimmissa ei-kristillisissä kulttuureissa. Islamilaisissa maissa lepopäivää vietetään perjantaina, kun taas juutalaiset pyhittävät sapatin lauantaina. Sunnuntai on maailmanlaajuisesti muutoin yleisin lepopäivä. Herää kysymys, eikö kristinuskolla ole enää yhteiskunnallista ulottuvuutta? Olemmeko yksilön vapautta korostavassa yhteiskunnassa täysin irtautuneet uskonnon yhteisöllisestä ulottuvuudesta?

Tämä – ei enää mitenkään ajankohtainen – pohdinta kauppojen aukioloaikojen kehityksestä on kuitenkin hyvä esimerkki johdattamaan Nehemian kirjan päättävään 13. lukuun, jossa Nehemia puuttuu hänkin muutamiin yhteiskunnallisiin epäkohtiin. Tekstissä näemme, miten moni lopulta ei-toivottu isokin muutos tapahtuu kuin itsestään, ellei ihminen valvo omaa ja yhteiskunnan hengellistä tilaa.

Nehemian toisen kauden uudistukset

Teksti on Nehemian kirjan kokonainen 13. luku. Siteeraan tähän siitä vain parhaat palat.

”Muista minua tämän vuoksi, Jumalani! Älä unohda, miten uskollisesti olen tehnyt työtä sinun temppelisi ja sen jumalanpalveluksen hyväksi!
. . .
Älä unohda, Jumalani, miten he ovat tahranneet pappisviran ja pappien ja leeviläisten kanssa tekemäsi liiton! Näin puhdistin kansani kaikesta vierasmaisesta. Järjestin myös pappien ja leeviläisten tehtävät ja palvelusvuorot ja ilmoitin määräajat, jolloin polttopuut ja uutislahjat oli toimitettava temppeliin. Jumalani, lue tämä minun hyväkseni!” (Neh. 13:14, 29-31)

Kuljen kuitenkin tekstin läpi referoiden Nehemian uudistuksia sillä tarkkuudella, että ymmärrämme, mistä päällepäin arkisissa uudistuksissa oli pohjimmiltaan kysymys.

Muuri oli valmistunut vuoden 445 eKr. aikoihin, mihin käytännössä Nehemian kirjan edeltävät kaksitoista lukua liittyvät. Viimeinen luku on Nehemian kirjoittama lisäys kirjaansa, jossa hän kuvaa melko lyhyesti myöhempiä uudistuksia.

Kolmastoista luku siirtää lukijan kaksitoista vuotta ajassa eteenpäin. Ajallisesti luvun tapahtumat lähtevät liikkeelle siitä, kun Nehemia kaksitoistavuotisen käskynhalijan kautensa jälkeen lähtee takaisin Babyloniaan kuninkaan hoviin huhtikuussa 433 eKr. Nehemia vietti noin vuoden ajan Persian hovissa ennen kuin hän palasi takaisin huhtikuussa 432 eKr.

Uudistukset, joista Nehemia kertoo tapahtuivat hänen paluunsa jälkeen toisella kaudellaan käskynhaltijana. Emme tiedä tarkalleen kauanko Nehemia palveli toisella kaudella, vaan varmuudella tiedetään vain, että Nehemian toinen hallintokausi loppui viimeistään 407 eKr. vanhojen persialaisten asiakirjojen mukaan. Tällöin näet Bagohi niminen käskynhaltija hallitsi Jerusalemissa.

Osa uudistuksista on voinut tapahtua hyvinkin pian hänen paluunsa jälkeen, koska Nehemian kirjan kirjoittamisajankohta ajoitetaan kuitenkin jo vuoden 430 eKr. jomminkummin puolin.

Oleellista Nehemian vaiheista on huomata hänen vuoden kestänyt poissaolonsa, joka ilmeisesti samoin kuin ensimmäiselläkin kerralla antoi hänelle näkökykyä erottaa asioita, joiden kuuluisi olla toisin. Ensimmäisellä kerralla hän näki selkeästi tarpeen muurin rakentamiselle, nyt hän paluunsa jälkeen heräsi näkemään muutamia muita asioita. Ehkäpä tämä kauempaa katsovan perspektiivi on yksi syy siihen, miksi Herra usein kutsuu omansa kauempaa palvelutyöhön esimerkiksi lähetyskentille. Ulkopuolelta tuleva näet näkee asiat selkeämmin.

Temppelin profaani käyttö

Nehemian poissaollessa Tobia oli käyttänyt vaikutusvaltaansa pappi Eljasibiin nähden ja saanut tämän luovuttamaan käyttöönsä varastohuoneen temppelirakennuksista (Neh. 13:6-9). Se oli ilmeisesti varasto tai eteishuone, jossa säilytettiin temppelin astioita, ruokauhreja ja suitsukkeita.

Joka tapauksessa huone oli pyhitetty temppelijumalanpalvelusta varten ja se, että Tobia majoittui tähän tilaan oli Herran huoneen häpäisemistä. Tekona se kertoi papiston asenteesta temppelipalvelukseen. Temppeli oli heille enemmän ihmisen tarkoituksiin tehty tila kuin pyhä Jumalalle erotettu alue.

Tobian asuminen temppelialueella kuvastaa täten jotain samaa, mitä rahanvaihtajien pöydät temppelipihalla edustivat Jeesuksen aikana. Temppeli ei ollut enää Herran huone – Jumalan läsnäolon kohtaamisen paikka. Tekstin jakeessa kahdeksan (Neh. 13:8) onkin vertauskohta Jeesuksen menettelyyn, kun hän kiivastui rahanvaihtajille temppelipihalla (Matt. 21:12-13). Nehemia oli täynnä samaa kiivautta tyhjentäessään huoneen Tobian tavaroista.

Temppeliveron laiminlyöminen

Toinen seikka, liittyen samaan ongelmaan (Neh. 13:10-14), oli tiettävästi osasyy myös siihen, että varastohuone oli voitu luovuttaa Tobialle. Tämä toinen vieläkin vakavampi laiminlyönti paljastui ilmeisesti samassa yhteydessä kuin Tobian asuminen temppelialueella.

Ehkäpä Tobian asuttama huone oli jäänyt ’tarpeettomaksi’ siitä syystä, ettei sitä käytetty enää sille alkuperäisesti pyhitettyyn tarkoitukseen. Oli näet käynyt niin, että kansa oli lakannut maksamasta temppeliveroa vuotuisesta sadosta: viljasta, viinistä ja öljystä. Normaalisti temppeliveron tuotto varastoitiin temppelin varastohuoneisiin, mistä sitten sitä temppelipalvelusta ylläpitäneet leeviläiset saivat elantonsa joko hyödyntämällä varastoja suoraan tai myymällä sitä takaisin kansalle.

Tekstin mukaan temppelin ja kansan johtomiehet olivat laiminlyöneet velvollisuutensa leeviläisten osuuksien keräämisessä ja täten kansalta ei enää kannettu kymmenyksiä temppelille heidän sadostaan. Temppeliveron maksaminen oli siis ehtynyt eikä tästä syystä varastoa tietty enää tarvittu.

Tulojen tyrehtymisen tähden leeviläiset, jotka olivat siis vastanneet temppelitoimituksista ja jumalanpalveluksista, olivat palanneet pois temppelistä takaisin viljapelloilleen hankkimaan elantonsa. Papisto todennäköisesti toimitti edelleen uhrit, mutta muutoin temppelijumalanpalvelus oli kuihtunut ihan vain sen tähden, että leeviläiset eivät sitä voineet enää ylläpitää, koska joutuivat hankkimaan elantonsa maanviljelystä.

Tilanne oli Nehemian näkökulmasta vähintään kummallinen. Olihan kymmenyksistä Israelille annettu aikanaan selkeät määräykset, ja sitä paitsi kautta Mesopotamian vallitsi muutenkin yleinen käytäntö, jonka mukaan temppeleiden ylläpitoon tarvittava varanto kerättiin kymmenyksinä kansalta.

Nehemia kutsui johtomiehet koolle ja velvoitti heidät korjaamaan laiminlyöntinsä. Samoin Nehemia kutsui leeviläiset ja laulajat takaisin tehtäviinsä. Kansa maksoi osuutensa verosta temppelille ja järjestelmä saatettiin näin yhteisin ponnistuksin jälleen toimimaan.

Sapatin levon rikkominen

Kolmas seikka, johon Nehemia paluunsa jälkeen kiinnitti huomion oli sapatin rikkominen (Neh. 13:15-22). Nehemialle näet selvisi, että osa elinkeinon harjoittajista työskenteli sapattina. Lisäksi kuljetusala toimi sekin aktiivisesti tuoden Jerusalemin kauppiaille sapattina myytävää ja edelleen kauppiaat myivät auliisti hyödykkeitä sapattinakin. Samoin kaupanteko oli sallittu myös ympäristön muille kansoille, jotta Jerusalemin asukkaat saivat myös ylellisyystavaroita ostettavaksi sapattina (Neh. 13:15-16).

Havaittuaan epäkohdan Nehemia teki lopun tästäkin – ei yksin, vaan yhdessä kansan vastuullisten johtomiesten kanssa. Nehemia muistutti heitä sapatin levon tärkeydestä Israelille (Neh. 13:18).

Sapatti oli näet Israelille liiton merkki. Päinvastoin kuin monesti ajatellaan ympärileikkauksen olleen Israelin ja Jumalan välisen liiton ensisijainen merkki, se oli kuitenkin Abrahamin perillisille asetettu merkki. Sen sijaan Mooseksen Siinailla solmiman liiton merkki oli sapatti. Herran lepopäivän pyhittäminen ja kunnioittaminen kuului Israelin teokratian solmimiin liitonehtoihin Jumalan kanssa.

Sapatin laiminlyönti oli profeettojen mukaan syy Jerusalemin tuhoon ja kansan joutumiseen pakkosiirtolaisuuteen. Ihmissuvun muisti tuntuu olevan joissain asioissa merkillisen lyhyt. Muutama sukupolvi pakkosiirtolaisuudesta paluun jälkeen oltiin jo palaamassa valitulta oikealta tieltä takaisin rikkomukseen.

Nehemia ryhtyi toimiin estääkseen sapatin häpäisemisen. Kansa oli jo tottunut asioimaan torilla sapattina, joten käytännöstä luopuminen vaati aktiivista puuttumista siihen. Tästä syystä Nehemia ryhtyi valvomaan tavaran tuontia ja katkaisi näin sapatin ajan kaupan. Nyt muuten nähdään käytännössä, miksi kaupungin ehjä muuri oli tärkeä rauhan aikaankin. Kaupunkiin ei ollut pääsyä kuin porteista, joten Nehemia saattoi estää tavaran tuonnin kaupunkiin sapattina.

Nehemian ensimmäisen toimintakauden aluksi korjauttama muuri suojasi kaupunkia täten näin rauhan aikanakin sapatin rikkojilta. Muuri säilytti täten sapatin rauhan.

Seka-avioliitot

Neljäntenä ja viimeisenä korjausliikkeenä Nehemia puuttui seka-avioliittoihin (Neh. 13:23-29), joista hän mainitsi jo luvun alussakin (Neh. 13:1-3). Tähän epäkohtaan oli myös pappi Esra joutunut puuttumaan jo 25 vuotta aiemmin (Esra 9-10).

Ilmeisesti nyt sama ongelma oli uusiutunut, mikä ei ole ihme, koska eliväthän juutalaiset vieraiden kansojen keskellä ja olivat heidän kanssaan päivittäisessä vuorovaikutuksessa. Seka-avioliitot olivat johtaneet jo nuorempien ikäluokkien kohdalla kielen sekoittumiseen, mikä ei ollut varsinainen ongelma, vaan lähinnä seikka, mistä vieraan kulttuurin vaikutuksen helpoiten huomasi (Neh. 13:24). Lapset näet omaksuivat äidiltä kielen ja kulttuurin.

Meidän on ehkä vaikea ymmärtää, miksi Herra rajoitti Israelilaisten avioitumista vieraiden kansojen kanssa, mutta pohjimmiltaan säädöksessä oli kyse jumalanpalveluksen ja uskon puhtauden vaalimisesta. Syy seka-avioliittojen välttämiseen kansan olisi pitänyt oppia omasta historiastaan, mistä Nehemia joutuu heitä jälleen muistuttamaan.

Seka-avioliittoja säädeltiin Mooseksen lailla, minkä mukaan esimerkiksi papisto ei saanut avioitua vieraskansalaisen kanssa. Syynä oli tietenkin vieraan kulttuurin vaikutus uskonnollisiin menoihin. Ja olipa tosiaan historiassa jo useampia esimerkkejä siitä, miten Israel seka-avioliittojen kautta ajautui Baalin, Astarten, Aseran ja jopa Molokin palvontaan. Aikanaan Bileam (Neh. 13:1-3; 4. Moos. 22:5), joka ei onnistunut kiroamaan Israelia, onnistui saastuttamaan kansan neuvollaan houkutella Israelin miehet seka-avioliittoihin Kanaan kansojen naisten kanssa. Melko lyhyellä aikavälillä tästäkin seurasi totaalinen hengellinen rappio. Ja sama nähdään Nehemian siteeraamassa yksittäistapauksessa kuningas Salomosta (Neh. 13:26). Hengellinen valvomattomuus voi johtaa täten tuhoon niin kokonaisen yhteiskunnan kuin yksilönkin.

Kyse ei tässäkään ollut Nehemian mielivaltaisesta säädöksestä, vaan päinvastoin suojelevasta sellaisesta – sen tarkoitus oli suojella ihmiset pysymään uskollisina Jumalalle. Tämänkin uudistuksen tarkoitus oli palauttaa kansa lähemmäksi tarkoitustaan palvella Jumalaa.

Neljä korjausliikettä – yksi asia

Kaikki neljä rikkomusta liittyi pohjimmiltaan samaan asiaan. Päällepäin temppelin huoneen asuttaminen, temppeliveron lakkauttaminen, kaupankäynti sapattina ja seka-avioliitot vieraiden kansojen kanssa eivät nyt kovin ihmeellisiltä asioilta vaikuta. Voi olla, jos itse eläisimme samassa tilanteessa, toteaisimme vain aikojen muuttuvan ja käytäntöjen sen mukaan. Yksi kysyisi, miksi nyt temppelin tiloja ei voisi ottaa hyötykäyttöön? Toinen toteaa temppeliveron olevan vain jäänne, kun taas kolmas sanoo seka-avioliittojen olevan monikulttuurista arkipäivää – puhumattakaan siitä, että ihmisten tarvitsee päästä kauppaan silloin, kun heillä on vapaata…

Niinpä niin – se, että Nehemia näki asioiden taakse, oli Jumalan viisauden lahja hänelle ja koko kansalle. Kuten varmaan itsekin jo edellä huomasit, jokainen neljästä asiasta omalta osaltaan murensi Israelin ja kansan yksittäisen ihmisen jumalasuhdetta. Nämä neljä askelta väärään johti jokainen omalta osaltaan kauemmaksi Jumalasta. Oli otettu jotain, mikä kuului Herralle ja asetettu se mieluummin palvelemaan ihmistä itseään.

Kyse jokaisessa Nehemian myöhäisistä uudistuksista oli pääosin palaamisesta oikeaan jumalanpalvelukseen ja elämän pyhittämiseen Herralle. Käytännön toimin Nehemia kutsui kansan tulemaan Jumalan luo ja elämään lähempänä häntä. Uudistusten myötä elämässä annettiin oikea asema Herralle ja luotettiin hänen apuunsa sen sijaan, että tingittäisiin oikeasta sen tähden, että saatiin ihmisen käyttöön jotain sellaista, mitä he tarvitsivat.

Irtisanoutuminen väärästä lähti tässäkin Nehemian saamasta näkökyvystä nähdä asioiden taakse – hän saattoi nähdä, mihin ehkä arkiselta vaikuttavat pienet päätökset sydämen tasolla johtavat. Ehkäpä hänen käyntinsä Babyloniassa avasi hänen silmänsä näkemään asioiden taakse, että hän sai etäisyyttä arkeen ja näki kyllin selvästi, mitä on tapahtumassa, kun hän ’ulkopuolisena’ palasi vuoden tauon jälkeen toiselle maaherran kaudelleen.

Silti muutos ei olisi lähtenyt pelkästään Nehemiasta. Hänen tarkkanäköisyyttään ja arvostelukykyään toki tarvittiin herättämään ihmiset, mutta muutos alkoi jokaisesta itsestä. Kansan johtomiehet ja koko kansa sitoutui yhdessä etsimään muutosta. He olisivat aivan hyvin voineet jatkaa elämää samaan tapaan Nehemian toimista huolimatta – kyllä näet ihminen tarpeen tullen löytää keinonsa kiertää pykälät.

Israel tunnusti epäkohdat ja yhtenä kansana se lähti etsimään korjausta niihin yhteisin lupauksin. Armollinen Herra herätti heidät näkemään, mitä heille oli tapahtumassa. Ja sen nähtyään he tahtoivat yhdessä etsiä Jumalan kasvoja.

Nehemian tilanne meidän aikaamme

Käännetään nyt tämä opetus meidän omaan aikaamme. Luulen, että Nehemian esimerkkien myötä monen mieleen on noussut joukko uhkakuvia, jotka liittyvät omaan aikaamme. Vaikka soveltaisimme vain mainittua neljää Nehemian uudistuksen kohdetta omaan aikaamme – voimme löytää yhtymäkohtia melkoisesti muitakin kuin esimerkin kauppojen sunnuntaiaukiolo.

Pääasiallinen opetus on kuitenkin siinä, että meillä on mahdollisuus ryhtyä yhdessä toimeen etsimään tapoja korjata jotain sellaista, minkä kenties olemme yksilönä tai yhteiskuntana jo rikkoneet. Tie on aina avoin Jumalan suuntaan, vaikka valveutumatonta alamäki yleensä viettää vastakkaiseen pois Jumalasta. Totuus on kuitenkin siinä, että mikäli janoamme laadultaan parempaa ja merkityksellisempää elämää, se löytyy yksin Herran Jeesuksen luota.

Ottamalla eri vapauksia miellyttääksemme vain itseämme ja toteuttaaksemme omia halujamme, päädymme loppuviimeksi vain syvempään ahdinkoon. Yltäkylläinen elämä löytyy Jeesuksen Kristuksen luota – hänen tahdostaan.

Lähtekäämme mekin Nehemian esimerkin viitoittaminen yhdessä liikkeelle vastustamaan kerran vinoutunutta kehitystä yhteiskunnassamme ja omassa elämässämme:

”Muista minua tämän vuoksi, Jumalani! Älä unohda, miten uskollisesti olen tehnyt työtä sinun temppelisi ja sen jumalanpalveluksen hyväksi!” (Neh. 13:14)

Ottakaamme askel kerrallaan yksi toisensa jälkeen ja kokekaamme, kuinka Jumalan lupaukset kantavat. Tunnistakaamme omat laiminlyöntimme ja kysykäämme itseltämme olemmeko valmiit korjaamaan niitä? Tiedä, että Herramme Jeesus on uskollinen ja hän ei koskaan hylkää sinua.

Pohdittavaa

Tunnistanko jotain asioita elämässäni, joissa olen Israelin tapaan ottanut eri vapauksia pois Herran tahdosta?
Entä tunnistanko jotain sellaisia kenties yhteiskunnassamme?