Valokuvaaminen jos mikä on muuttunut valtavasti digitalisaation myötä. Vaikka valokuvaaminen on ollut minun elinaikani joka kodin puuhaa, oli kuvaaminen ennen digikameroiden tulemista harkitumpaa, juhlavampaa ja työläämpää.
Digikameroiden yleistyminen muutti kuvauskäytäntöjä siinä, että kuvia otettiin enemmän kerralla ja vain parhaat säästettiin. Silti edelleen kuvaaminen oli tietoista, koska kamera piti ottaa mukaan. Usein luontoretkellä harmittelin, kun ei tullut ottaneeksi kameraa mukaan. Jälkikäteen ymmärrän, että se oli parempi niin. Usein kuvaamisesta tulee itsetarkoitus, jolloin alkuperäinen tallennettava tunnelma katoaa kohta kameran esiin ottamisen myötä.
Vieläkin suurempi kuvauskulttuurin muutos tapahtui, kun kännykästä tuli osa vaatetusta (ts. pakollinen kanniskeltava) ja kamera istui kännykkään. Enää kuvaamiseen ei tarvinnut varautua mitenkään, vaan sen kuin otit kännykän taskusta ja aloit kuvaamaan. Ja tätähän se on tänään.
Pilvipalvelut sen kuin täyttyvät hetkistä ja kohteista, jotka tahdotaan ikuistaa ja jakaa muille. Käypä katsomaan karttapalvelusta jotain nähtävyyttä ja saat selata tuhansia ja taas tuhansia erilaisia siellä tallennettuja hetkiä.
Miksi kuvia samasta kohteesta otetaan niin paljon? Eikö se riitä, että on yksi hyvä 360 asteen panoraamakuva ja se kelpaa kaikille? Ei se riitä, koska tärkeämpää on ikuistaa hetki juuri sellaisena kuin se oli ja siten kuin sen näin. Jos tarkkoja ollaan, niin jokainen tuhansista samaa kohdetta ikuistavista kuvista on erilainen.
Jumalan selfie
Muistanet Mooseksen lain kymmenestä käskystä kohdan missä kielletään tekemästä ’jumalankuvaa’ (2. Moos. 20:4-5). Käsky viitannee siihen, ettei ihmisen tule asettaa esimerkiksi jotain taivaankappaletta tai luonnonilmiötä Jumalan tilalle ’jumalankuvaksi’. Ei Jumalan tarkoitus silti ollut pysyä ’kuvattomana’, vaikka hän salattu ja ihmeellinen onkin.
Meidän ei tarvitse olla kännykkä tanassa valmiina kuvaamaan Jumalaa, koska hänestä meillä on jo mitä parhain kuva. Luomiskertomuksessa Jumala otti itsestään ’selfien’:
”Niin Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Jumalan kuvaksi hän loi hänet, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.” (1. Moos. 1:27)
Ei suuri ja salattu Jumala mahdu yhteen kännykkäkuvaan – ei edes tarkimpaan 360 panoraamakuvaan. Hän tiesi varsin hyvin jo ihmistä luodessaan, ettei ihminen kykene hänestä kuvaa ottamaan saati käsittämään sitä. Siksi hän otti ja teki itsestään kuvan. Tuo kuva on ihminen. Se ei ole yksi ihminen – eikä edes kaksi mies ja nainen yhdessä. Yksi ihminen on Jumalan ’kuvanen’.
Tällä hetkellä Jumalan kuva on jakaantunut maanpäällä noin 8 miljardiin osaan – se on ihmiskunta. Sekin on vain pieni osa Jumalan ’selfietä’, koska kuuluuhan hänen kuvaansa kaikki edesmenneet niin kuin tulevatkin ’pikku kuvaset’. Ehkä tämä kertoo jotain Jumalan suuruudesta ja siitä, miksi kutsumme häntä nimellä ”salattu ja ihmeellinen” (Tuom. 13:18).
Jumalan kuva on kuva hänen luonnostaan
Mielestäni Jumalan suuruutta tärkeämpi sanoma hänen selfiessään kertoo hänen luonnostaan. Jos ajattelet jumalankaltaisuutta näiden miljardien pikku ’kuvasten’ kautta, huomaat Jumalan kuvan kertovan siitä, että Jumala on kiinnostuneempi enemmän meistä muista kuin itsestään. Katsoessaan omaa kuvaansa hän katsoo aina ihmistä – sinua ja minua. Jumala ei siis ole itseensä kääntynyt.
Jumalan tapa tarkastella kuvaansa on poikkeuksellinen, jos sitä vertaa langenneen ihmiseen kuvaansa katsomassa. Ihminen on kiinnostuneempi itsestään kuin muista. Hän näkee jopa muut ihmiset vain omien intressiensä kautta. Tuskin kukaan pettyisi toiseen ihmiseen, jos hän todella näkisi hänen kuvansa. Me petymme, koska kuva lähimmäisestä on vain halpa heijastus itsekkäitä toiveita hänestä. Kun hän sitten osoittautuu toiseksi, seuraa pettymys.
Jumala ei taas koskaan pety ihmiseen, koska katsoessaan ihmistä hän näkee oman kuvansa. Hän ei näe ihmistä halpana toiveidensa heijastumana, vaan näkee sinussa ja minussa kuvan, jota hän rakastaa. Tätä on Jumalan rakkaus; rakkautta, joka ei tee eroa eikä etsi ’omaansa’.
Rakkauskuvia
Langennut ihminen on jäänyt itsensä loukkuun, siksi meille on annettu erikseen kehotus rakastaa lähimmäistä niin kuin itseä. Jumalalle se on luonnollista. Siihen viittaa myös Jeesus, kun hän kehottaa:
”Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen.” (Matt. 5:48)
Rakkauden kaksoiskäsky puhuu Jumalan rakkaudesta. Rakasta lähimmäistä kuin itseäsi – se on Jumalan tapa rakastaa. Rakkaus ei valikoi. Jumala rakastaa itseään, hän on rakkaus, mutta se ei ole sisäänpäin kääntynyttä rakkautta. Jumalan rakkaus virtaa hänessä. Se näkyy hänen kolminaisessa luonteessaan. Hän on yksi ja kolminainen. Ei yksi voi rakastaa itseään – tosi rakkaus tarvitsee kohteen.
Tahdotko ottaa kuvan Jumalasta? Tahdotko sellaisen rakkauskuvan, jossa on vaaleanpunaiset kehykset ja paljon punaisia sydämiä? Tule, mennään ottamaan tuo kuva yhdessä. Rakkauskuva Jumalasta on siinä, kun astun ulos itsekkyydestäni ja turhamaisuudestani ja katson Jumalan ’kuvasia’ niin kuin Herra katsoo minua. Se on käytännössä sitä samaa, mitä Paavali kehotti filippiläisille:
”Älkää tehkö mitään itsekkyydestä tai turhamaisuudesta, vaan olkaa nöyriä ja pitäkää kukin toista parempana kuin itseänne. Älkää tavoitelko vain omaa etuanne vaan myös muiden parasta.” (Fil 2:3-4)
Laitan itsekkyyteni kameran syrjään ja otan esiin Jumalan laajakuvaobjektiivin, johon mahdumme me kaikki. Siinä on tilaa Jumalan kuvalle tulla esiin rakkautena, joka ei sulje ketään ulkopuolelle. Katson sinua silmiin ja näen Jumalani kuvan. Ja minun Jumalani katse lepää omassa ’selfiessään’. Hän niin rakastaa kuvaansa – siis meitä jokaista osasena hänen kuvassaan.