Ensimmäisen Mooseksen kirjan alun tapahtumista erityisen tuttuja ovat kertomukset luomisesta ja vedenpaisumuksesta. Muistaapa moni sittemmin kertomuksen Baabelin tornista ja sitä seuranneesta ihmiskunnan leviämisestä maanpäälle. Harvapa sen sijaan muistaa tätä lyhyttä kertomusta Nooasta ja hänen pojistaan vedenpaisumuksen ja kansojen luettelon välissä. Se on tässä.

”Nooan pojat, jotka lähtivät arkista, olivat Seem, Haam ja Jafet, ja Haamista tuli Kanaanin isä. Nämä kolme olivat Nooan pojat, ja heidän jälkeläisiään ovat kaikki maailman ihmiset. Nooa ryhtyi viljelemään maata ja istutti ensimmäisen viinitarhan. Mutta kun hän joi viiniä, hän juopui ja jäi alastomana makaamaan telttaansa. Haam, Kanaanin isä, näki isänsä alastomuuden ja kertoi siitä ulkona molemmille veljilleen. Silloin Seem ja Jafet ottivat viitan, levittivät sen harteilleen, menivät sisään selkä edellä ja peittivät isänsä alastomuuden. Heidän kasvonsa olivat poispäin, eivätkä he nähneet isäänsä alastomana. Kun Nooa selvisi juopumuksestaan ja sai kuulla, mitä hänen nuorin poikansa oli hänelle tehnyt, hän sanoi: — Kirottu olkoon Kanaan, tulkoon hänestä veljiensä orjienkin orja. Ja hän sanoi vielä: — Kiitetty olkoon Herra, Seemin Jumala, ja Kanaan olkoon Seemin orja. Tehköön Jumala laajaksi Jafetin suvun, ja saakoon se asua myös Seemin majoissa, ja Kanaan olkoon heidän orjansa.” (1. Moos. 9:18-27)

Tämä pieni tarina herättää lukijan mieleen lähinnä moraalisia kysymyksiä. Joku ihmettelee Nooan humaltumista, toinen kysyy, miksi Nooa suhtautui niin ankarasti Kanaanin tekoon? Ja toisaalta miksi Kanaan Haamin poika sai Nooan kirouksen ylleen eikä Haam, joka ilmeisesti oli varsinainen syyllinen? Miksi Kanaan sai kirouksen ylleen isänsä teosta?

Vastaavia moraalisia ongelmia kohtaamme usein Vanhan testamentin narratiivien kohdalla. Ajaudumme vääjäämättä ongelmiin, jos pohdimme esimerkiksi Juudan ja Tamarin (1. Moos. 39), tuomarien Simsonin ja Gideonin elämää tai vaikkapa tuomari Jeftan kummallista lupausta Herralle (Tuom. 11:29-40). Kun kertomus keskittyy kuvaamaan tapahtumien kulkua, jää mahdollisen opetuksen tai moraalisten kysymysten ratkaiseminen lukijan tehtäväksi. Ja joskus lukijan tyydyttävä tunnustamaan, että jos kerran kertomusta ei ole kirjoitettu moraaliopetukseksi, ei sellaista siinä välttämättä edes ole.

Ja kuten tästä esipuheesta voinet päätellä, tekstimme Nooan humaltumisesta ja sitä seuranneesta kirous- ja siunauspuheesta on juuri ongelmallinen kertomus, jos lähdemme ratkomaan sitä ottamatta huomioon sen tarkoitusta kirjan kerronnan etenemisen kannalta.

Kertomuksen tekstiyhteys

Ensimmäinen Mooseksen kirja alkaa kertomuksella ihmiskunnasta paratiisissa (1. Moos. 2:4-3:24). Tätä seuraa kertomus ihmiskunnasta vedenpaisumusta edeltäneessä maailmassa (1. Moos. 4:1-6:22). Kertomus jatkuu vedenpaisumuksen jälkeen kuvauksella ihmiskunnan uudesta alusta (1. Moos. 8:15-11:9), johon tämä kertomuksemmekin sijoittuu.

Tästä eteenpäin Vanha testamentti lopettaa maailmanhistorian seuraamisen ja siirtyy seuraamaan vain yhtä Nooan poikien sukua – Seemin sukua. Raamattu ei ole kansakuntien kronikka, vaan ilmoitus lunastuksesta, josta annettiin lupaus protoevankeliumissa (1. Moos. 3.15). Täten on luonnollista, että Raamattu keskittyy vain lunastuksen historiaan, joka täyttyi Seemin suvun – Abrahamin siemenen kautta. Onhan näet niin, että jo luvusta 12 alkaen fokusoituu Vanhan testamentin kerronta vain Terahin – Abrahamin sukulinjaan.

Kertomus Nooan pojista puolestaan selittää omalla tavallaan Seemin sukukunnan valintaa ja myöhemmin Kanaanin kansojen alisteista asemaa valittuun Israeliin nähden. Tekstimme alun jakeet (1. Moos. 9:18-19) selittävät kertomuksen tarkoitusta, kuten myös kohta kertomusta seuraava kansojen sukuluettelo (1. Moos. 10:1-32). Lyhyt kertomus Nooan humaltumisesta ei ole täten ensisijaisesti moraalinen opetus oikeasta ja väärästä, vaan selventävä kommentti siihen, miksi kansojen historia jatkui Nooan päivien jälkeen niin kuin myöhemmin näemme.

Välikertomus luo pohjan Seemin suvun keskeisyydelle pelastushistoriassa:

”Kiitetty olkoon Herra, Seemin Jumala” (1. Moos. 9:26)

Se vihjaa lukijalle, että jatkossa lunastushistoria tulee keskittymään Seemin sukukunnan tapahtumiin, koska sen parista nousevat ne Nooan kaltaiset avainhenkilöt, kuten Abraham, jotka pysyvät sydämeltään uskollisina Herralle eivätkä ryhdy palvomaan ihmistekoisia jumalia, kuten jo Baabelissa tehtiin (1. Moos. 11:1-9).

Kertomus antaa myös vihjeen siitä, että Seemin kautta tuleva lunastuksen pelastus ei rajoitu vain yhteen ihmissukuun, vaan siitä pääsevät osalliseksi kaikki ihmiset:

”Tehköön Jumala laajaksi Jafetin suvun, ja saakoon se asua myös Seemin majoissa, ja Kanaan olkoon heidän orjansa.” (1. Moos. 9:27)

Koko ihmiskunta tulee osalliseksi lunastuksen siunauksesta Seemin kautta – ei pelkästään Jafet, vaan myös Kanaan. Nimittäin orjan asemasta huolimatta myös Kanaan orjana asui Seemin majoissa ja näin ollen Seemin siunaus verhosi myös hänen sukuaan.

Ja vieläpä teksti ennalta selittää Kanaanin kansojen kohtaloa historian myöhemmässä vaiheessa:

”Kirottu olkoon Kanaan, tulkoon hänestä veljiensä orjienkin orja.” (1. Moos. 9:25)

Kanaanin isän Haamin halpamainen teko johti kiroukseen, joka langetettiin Kanaanin ylle. Kun kertomus etenee, huomaa lukija, että juuri Kanaanin suvuista syntyneet kansat asuttavat Abrahamille luvattua Kanaanin maata, ja että nuo kansat ovat langenneet epäjumalanpalvelukseen, minkä lisäksi he ovat turmeltuneita moraalisesti. Teksti siis vihjaa, että Kanaanista polveutuneet kansat olivat nekin esi-isänsä luonteenlaadun kaltaisia, ja että tämänkin perusteella oli oikein, että Jumala myöhemmin antoi heidän alkujaan asuttamansa maan Seemin perillisille, kun Israel Joosuan johdolla siirtyi aluetta valloittamaan.

Nooan ’humaltumiskertomusta’ seurannut julistus ja tekstiä edeltävä Nooan poikien esittely korostavat kumpikin kertomuksen tarkoitusta – ei moraalisena tai opetuksellisena kertomuksena – vaan johdantokertomuksena kansojen historiaan. Se antaa taustan sille, mitä tapahtuu myöhemmin Nooasta polveutuneiden kansojen historiassa. Sen tarkoitus ei ole sanoa, että myöhempi historia on seuraus tästä kertomuksesta, vaan ikään kuin sanoa lukijalle, että ”huomaa nyt tämäkin, kun tarkastelet näiden kansojen myöhempiä käänteitä”.

Nimittäin Mooseksen kirjoittaessa tätä kirjaa – kaikki sen tapahtumat olivat jo täyttynyttä historiaa – ainoastaan luvatun maan valloitus odotti edessäpäin. Omalla tavallaan tämä kansojen historian syntyä kuvaava teksti monien muiden ohella antoi Israelille moraalisen oikeuden valloittaa sille luvatun maan Kanaanista polveutuvilta kansoilta.

Mitä kertomuksessa tapahtui?

Älkäämme yrittäkö etsiä väkisin suurta moraalista totuutta kertomuksesta tai selittäkö Nooan juopumusta pois kertomuksesta. Meidän ei myöskään tarvitse löytää syytä siihen, miksi Kanaan sai ylleen kirouksen isänsä häpeällisestä teosta. Kertomus kun ei näet yritä sanoa, että myöhemmin seuraava historia olisi seurausta tästä yksittäisestä tapahtumasta. Kertomus vain vihjailee, että tällaista muuten oli tapahtunut jo ennen Sodoman ja Gomorran hävitystä puhumattakaan nyt siitä pahuudesta, mikä Kanaanin maassa vallitsi Israelin sinne tullessa.

Katsotaanpa nyt vielä tekstin kertovaa osaa ja mietitään, mitä tapahtui:

”Nooa ryhtyi viljelemään maata ja istutti ensimmäisen viinitarhan. Mutta kun hän joi viiniä, hän juopui ja jäi alastomana makaamaan telttaansa. Haam, Kanaanin isä, näki isänsä alastomuuden ja kertoi siitä ulkona molemmille veljilleen.

Silloin Seem ja Jafet ottivat viitan, levittivät sen harteilleen, menivät sisään selkä edellä ja peittivät isänsä alastomuuden. Heidän kasvonsa olivat poispäin, eivätkä he nähneet isäänsä alastomana.

Kun Nooa selvisi juopumuksestaan ja sai kuulla, mitä hänen nuorin poikansa oli hänelle tehnyt, hän sanoi: — Kirottu olkoon Kanaan,” (1. Moos. 9:20-25)

Tämä kertomus on elävää elämää. Ainoa asia, mikä meitä siinä hämmästyttää, on se, että luemme sen Raamatusta emmekä päivän lööpistä. Ihminen se Nooakin oli, kuten oli myös Haam. Erheenä Nooan juopumus on inhimillisestä perspektiivistä katsottuna ’kovin pientä’ verrattuna vaikka Daavidin aviorikokseen ja sitä seuranneeseen murhaan – se tuskin ylittäisi uutiskynnystä nykypäivänä. Meitä tapauksessa lähinnä hirvittänee vääristynyt käsityksemme Nooasta ja patriarkoista nuhteettomina ja puhtaina ihmisinä. Totuus tämänkin kertomuksen valossa on kuitenkin se, että Herralla ei ole ihmiskunnan historian aikana ollut yhtään täydellistä ihmistä palvelijanaan.

Antakaamme siis anteeksi Nooalle hänen juopumisensa, kuten myös Haamille hänen tahditon toimintansa ’juoruakkana’. Kun ajattelee nykyihmisen valtavaa ivallista mielenkiintoa toisten epäonnistumisiin ja sitä, miten päinvastoin onnistuminen jää helposti huomiotta, luulen että Haamin tavoin toimivia löytyy niin uskosta osattomien kuin uskovien joukoista. Ehkä meitä kuuluisikin kertomuksessa eniten hämmästyttää Seemin ja Jafetin uskollisuus!

Kyseessä on tuiki tavallinen kertomus erehtyvistä ihmisistä, kun analysoimme narratiivia puhtaasti tapahtumien kulun näkökulmasta. Se välittää meille taustatietoja Kanaanin valloituksen ajan sotiin, mutta myös hyvin lohdullisen kuvan siitä, että ihmisen ei tarvitse olla täydellinen, jotta Herra voi häntä käyttää työssään.

Herra ei katso palvelijansa virheisiin, vaan uskolliseen sydämeen. Ihminen voisi sanoa, ettei hän luottaisi arkkia moisen ’juopon’ käsiin, johon taas joku vääräleuka sanoisi, ettei Herra luottanutkaan, koska arkissa ei ollut ruoria eikä peräsintä… Totuus on kuitenkin se, että Nooa oli ihminen – virheineen hänkin. Ja hän sai armon olla Jumalan työn välikappale vedenpaisumuksen tapahtumissa – ja eiköhän niissäkin tapahtumissa oleellisempaa ole se, mitä teki Jumala kuin Nooa.

Katsotaanpa nyt kuitenkin lyhyesti kahta asiaa, jotka kertomuksessa meitä puhuttavat, eli 1) Nooan juopumus ja 2) Kanaanin kiroaminen Haamin sijaan.

Nooa juo itsensä sammuksiin

Teksti puhuu Nooan osuudesta näin:

”Nooa ryhtyi viljelemään maata ja istutti ensimmäisen viinitarhan. Mutta kun hän joi viiniä, hän juopui ja jäi alastomana makaamaan telttaansa.” (1. Moos. 9:20-21)

Nooa jatkoi maanviljelijänä isänsä Lamekin perintöä (1. Moos. 5:29). Vaikka Nooa oli ensimmäisen vedenpaisumuksen viinitarhan istuttaja, sen ei tarvitse tarkoittaa sitä, että Nooa olisi ollut maailmanhistorian ensimmäinen ihminen, joka valmisti viiniä.

On paljon spekuloitu sillä, että olisiko ilmastonmuutos vedenpaisumuksen jälkeen syynä siihen, miksi Nooa päihtyi niin pahoin, että seurauksena oli ”irstas meno” (Ef. 5:18; Sananl. 20:1). Eli ’kihahtiko viini’ hattuun herkemmin tai oliko käymisprosessi kenties nopeutunut – kumpaakaan emme voi varmuudella tietää.

Lopputulos oli kuitenkin heikko – juopui Nooa sitten tahallaan tai vahingossa. Nooan alastomuus saattaa viitata riehakkaaseen menoon ennen sammumista, mutta ainakin se symboloi syvää häpeää. Jotain samankaltaista ja vieläkin häpeällisempää seurasi myöhemmin Lootin viinin juonnista Kanaanin mailla (1. Moos. 19:30-38). Kertomus Lootista muuten osoittaa sekin Israelin viholliskansojen kantaisien Moabin ja Ben-Ammin syntyyn. Eli moraalinen opetus on tuttu varoituksen sana humalahakuista juomista ja päihteiden käyttöä vastaan.

Valitsen tulkita Expostor’s Commentaryn ehdottaman tulkinnan mukaan Nooan päihtymisen toiseksi syntiinlankeemuskertomukseksi. Kertomus lyhyenä syntiinlankeemuskertomuksena on muistutus siitä, että vedenpaisumuskaan ei ratkaissut ihmisen syntiongelmaa ja johtanut paratiisin kaltaiseen tilaan.

Näin siksi, että Nooa lankesi syntiin – vedenpaisumuksen jälkeisenä kantaisänä – kuten Adam koko ihmiskunnan kantaisänä. Kuten ensimmäinen ihmispari lankesi syntiin puun hedelmistä, samoin Nooa lankesi viinipuun hedelmän houkutukseen. Lopputulos niin Adamin ja Eevan kuin Nooankin lankeemuksesta oli alastomuus ja häpeä (1. Moos. 2:22, 25; 1. Moos. 3:7). Ja edelleen kumpaakin kertomusta seuraa sekä lupaus lunastuksesta että kirous seurauksena ihmiskunnan kantaisän lankeemuksesta.

Kanaanin kiroaminen

Syntiinlankeemuskertomuksen toisinnosta päästään sujuvasti siirtymään Kanaanin kiroamiseen. Voi tuntua merkilliseltä sekin, että Nooan pojat esitetään luetteloissa järjestyksessä Seem, Haam ja Jafet (1. Moos. 5:32; 1. Moos. 9:18), vaikka Haam oli nuorin. Järjestys viitannee yksinkertaisesti siihen, että jatkossa kerronta seuraa ensisijaisesti Seemin sukua sivuten Haamin sukua, kun taas Jafet jää sivummalle. Mutta mitä siis tapahtui:

”Kun Nooa selvisi juopumuksestaan ja sai kuulla, mitä hänen nuorin poikansa oli hänelle tehnyt, hän sanoi:…” (1. Moos. 9:24-25)

Tekstistä voi ymmärtää, että Nooa langetti kirouksen ja siunauksen krapuloissaan, mutta näin ei suinkaan tarvitse olla. Tapahtuma käytetään kertomuksena perustana kiroukselle, mutta sen ei tarvitse merkitä, että kaikki jakson asiat olisivat tapahtuneet peräjälkeen. Jos kuvitellaan, että kaikki tekstissä tapahtunut on seurannut välittömästi toinen toistaan, ei Kaanania vielä ole olemassakaan, ellei sitten Haamin vaimo synnyttänyt häntä heti arkista päästyään.

Saattoi siis kulua aikaa ennen kuin viinitarha valmistui, puhumattakaan Nooan juopumuksesta. Samoin on saattanut kulua pidemmän aikaa ennen kuin Nooa kuuli nuorimman poikansa teoista ja lausui kirouksen ja siunauksen sanat.

Tätä taustaa vasten kiroaminen voidaan nähdä sekin vasta myöhempänä seurauksena tapahtumista. On aivan hyvin mahdollista, että kirousta langetettaessa Kanaan on jo näyttänyt olevansa vieläkin pahempi kuin isänsä (vrt. Kain ja Lemek, 1. Moos. 4:17-24), tai että Nooa toimi profeetallisessa hengessä, mitä itse pidän todennäköisempänä.

Joka tapauksessa kirous ei langennut syyttömän ylle, vaan kyseessä oli sanallinen vahvistus sille tielle, minkä Kanaan ja hänen sukunsa joka tapauksessa valitsee (3. Moos. 18:2-3; 3. Moos. 18:6-30). Ei ollut niin, että isänsä ivallisen ja pilkkaavan teon tähden Kanaan ja hänen sukunsa olisi kirottu, vaan päinvastoin. Kanaanilaisten moraalittomuus näkyy jo Abrahamin aikaan puhumattakaan valloituksen ajasta – kirous ikään kuin kertoo edeltä sen, mitä myöhemmin Kanaanin suku tulee tekemään. Siinä määrättiin, että heidän osansa tulee olla orjina siinä, missä he ovat valinneet esi-isiensä moraalittoman ja häpeällisen tien.

Kanaanin isän Haamin tekohan oli sekin vertauskuvallinen. Sen sijaan, että hän olisi hiljaa häpeillen peittänyt isänsä alastomuuden ja pitänyt tapahtuneen omana tietonaan, hän meni kertomaan tapahtuneesta veljilleen samaan tapaan kuin sensaation hakuiset ihmiset nykyään tekevät. On maukkaampaa kertoi toisten virheistä ivaten ja pilkaten kuin jättää virheet omaan lukuunsa ja korjata se, mikä vielä korjattavissa olisi.

Haamin asenne retostella ihmisten synneillä johtaa vain synnin kasvamiseen yhteisössä. En tarkoita, että hirmutekoja pitää piilotella, vaan sitä, että jos esimerkiksi juopumuksessa tehdyistä hölmöilyistä kerrotaan vähän siellä ja täällä, tulee siitä pikkuhiljaa hyväksyttyä ja arkista. Tällä tavoin toimiva yhteisö vähän kerrallaan ajautuu entistä syvempään moraaliseen rappioon. Ehkäpä Kanaan oppi ’pilkallisen tiedottamisen’ tavan isältään ja opittu perinne jatkui hänen suvussaan, mikä johti lopulta Sodoman kaltaisten kulttuurien syntymiseen – tiedäpä tuosta.

Yhteenveto

Kertomuksen yksityiskohtien tulkintaa sekä soveltamista niin kansakuntien historiaan, lunastushistoriaan jne. voisi jatkaa paljon eteenpäin. Ehkä kuitenkin oleellisin edellä käsitellyn valossa on jo sanottu.

Ennen kaikkea kertomuksesta tulee siis muistaa, että se on eräänlainen esipuhe Kanaanin valloitukselle Mooseksen ja Joosuan aikana. Edelleen se on myös vertauskuva syntiinlankeemuksesta vedenpaisumuksen jälkeen, kuten myös moraalinen opetus päihteiden käytön vaaroista.

Ehkä oleellisin asia uskovan elämää rikastuttamaan on sen opetus ’pahasta kielestä’ ja sen vaikutuksesta itsemme, ’uhriin’ ja yhteisöön, jossa elämme. On helppoa moralisoida Nooaa hänen virheestään, mutta Haamin osoitteleminen sen sijaan kääntyy monesti osoittelijaa itseensä vastaan.

Olkaamme toinen toisiamme kohtaan niitä, jotka lankeemuksen yhteydessä tulevan Jafetin ja Seemin tavoin auttamaan langennutta ja korjaamaan sitä, mikä rikotusta voidaan vielä korjata. Älkäämme olko kielikelloja ja osoittelijoita, joiden ainoa tuki langenneelle ihmiselle on hänen lokaamisensa tai muistuttelu vanhasta synnistä.

Me kaikki olemme esi-isämme Nooan tavoin Jumalan armosta riippuvaiset – miksemme siis olisi armolliset myös toinen toisillemme!

Pohdittavaa

Mitä kaikkea lyhyt kertomus minulle opetti?
Nooa lankesi – tekikö se hänestä kelvottoman Jumalalle?
Miten minä suhtaudun lähimmäiseni lankeemukseen?