”Teidät on kutsuttu vapauteen, veljet. Mutta älkää tämän vapauden varjolla päästäkö itsekästä luontoanne valloilleen, vaan rakastakaa ja palvelkaa toisianne. Lain kaikki käskyt on pidetty, kun tätä yhtä noudatetaan: ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” (Gal. 5:13-14)

Paavalin teksti menee suoraan asian ytimeen: ”älkää päästäkö itsekästä luontoanne valloilleen, vaan rakastakaa ja palvelkaa toisianne”.

Paavali esittää itsekkäälle elämänasenteelle vaihtoehdoksi rakkauden ja palvelun tien. Ennen kuin käydään vapautumiseen käsiksi, pohditaan vielä hetki itsekeskeisyyden olemusta kahden kuvitteellisen arkipäivän esimerkin ja yhden vanhan kreikkalaisen tarun kautta. Ensimmäinen kertomus on ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta, toinen ihmisen ja Jumalan dialogista ja kolmas on taru Narkissos nimisestä nuoresta miehestä.

Ensimmäinen kohtaus: kahvipöydässä

Keskustelen kahvipöydässä yhdessä hyvän tuttavani kanssa. Puhumme niitä näitä, puhe on vilkasta, mutta keskustelun aihevalinta on melko yksipuoleinen. Tuttavani kertoo kuulumisistaan. Kuulen hänen työstään, autostaan, harrastuksistaan, matkoistaan, jopa hänen ostamiensa kodinkoneiden pienistä puutteista ja ominaisuuksista. Puhe jatkuu…

Yritän kääntää keskustelun väliin toisaalle tai kertoa vastavuoroon kuulumisistani hänelle, mutta keskustelu kääntyy aina takaisiin häneen.

Lopulta vain kuuntelen, koska tiedän, ettei keskustelussa ole tilaa minulle – tehtäväni on keskittyä häneen. Näin tällä kerralla.

Toinen kohtaus: iltarukous

Illalla päivän riennoista uupuneena edellisen esimerkin kyläilijä palaa kotiinsa vierailulta. On aika käydä nukkumaan, mutta sitä ennen käydään keskusteluun Taivaan Isän kanssa.

”Taivaallinen Isä, minulla on ollut tänään mukava päivä. Olin vierailulla tuttavani luona ja kävimme oikein innoittavaa keskustelua. Jutustelun lomassa mieleeni heräsi asioita, joiden olisi hyvä olla toisin.

Havaitsin, että hänellä oli kaunis pöytäliina ja lautaset. Herra, anna minulle sellaiset. Tahtoisin myös isomman asunnon ja enemmän vapaa-aikaa, jotta voisin toteuttaa itseäni. Eikä pahitteeksi olisi parempi palkkakaan. Ja Herra anna minulle kaikkia lahjojasi, jotta voisin näyttää, miten suuria sinä olet minulle tehnyt.

Herra olikohan mielessäni vielä jotain… on niin paljon asioita, joiden pitäisi olla toisin. Kiitos tästä päivästä ja anna minulle huomenna yhtä antoisa päivä. Aamen.”

Taru Narkissoksesta

Olipa kerran Narkissos niminen nuori mies, joka oli kaikkein komein Hellaan pojista. Ennustuksen mukaan Narkissos ei eläisi vanhaksi, jos hän näkisi oman kuvansa. Kertomukseen toinen hahmo on näkymättömäksi kirottu Ekho niminen nymfi, joka oli rakastunut Narkissokseen, mutta Narkissos torjui hänen lähestymisensä, koska hän ei voinut nähdä häntä.

Kerran metsästysretkellä Narkissos tuli koskemattomalle ja peilityynelle vuoristolähteelle. Kumartuessaan juomaan hän näki veden pinnasta oman kuvansa. Hän rakastui siihen välittömästi ja ihaili kuvajaisensa jokaista piirrettä suudellen sen huulia. Väsymys ja nälkä eivät saaneet häntä poistumaan kuvansa äärestä, ja niin hän kuihtui lähteen äärelle, kunnes nälkiintyi ja kuoli pois.

Veden nymfit – najadit – ja puiden nymfit – dryadit – voihkivat suruaan Narkissoksen kuoleman tähden, ja näkymätön Ekho jäi kaiuttamaan heidän huokauksiaan aina uudelleen ja uudelleen.

Narkissoksen kuihtunut ruumis muuttui narsissiksi, Narkissoksen mukaan nimetyksi keltavalkoiseksi kukaksi. Ei liene yllätys, että Narkissoksen tarusta on saanut nimensä sivistyssana narsistinen – itserakas.

Itsekeskeisyys ilmiönä

Kaksi esimerkkiäni olivat tietty liioiteltuja – itsekeskeisyyden ei tarvitse äityä narsismiksi asti, että siitä voisi puhua ei-toivottuna piirteenä ihmisessä. Mutta varsin usein näkee, että nykyihminen rakastaa itseään ja viehättyy mielensä kauneudesta niin, että hän alkaa näkemään maailman itsensä kautta.

Elämme yhteiskunnassa, jossa yksilökeskeisyys (individualismi) ja itsekeskeisyys (narsismi) määräävät yhä useamman ihmisen arvopohjan. Ihmisestä itsestään on tullut asioiden mitta; hän määrittelee, mikä on oikein ja väärin tai hyvä ja paha. Hän keskittyy omaan hyvinvointiinsa unohtaen lähimmäistensä tarpeet.

Vahva yksilökeskeisyyden ja itsekeskeisyyden korostaminen kuuluu aikaamme; koko elämä pyörii oman itsen ympärillä. Ikävä kyllä Narkissoksen tapaan itsensä sokaisema ihminen on kykenemätön näkemään itsekeskeisen elämän tuottamia ongelmia, kuten lisääntyvää yksinäisyyttä ja eristäytymistä toisista ihmisistä.

Ihmiset, jotka asuvat kaupungeissa vieri vieressä, ovat yksin itsekeskeisyytensä vankina. Ihmiset eivät tahdo sitoutua eivätkä uskalla lähestyä toista ihmistä, koska he pelkäävät menettävänsä jotain itsestään.

Itsekeskeisyys on kypsymättömyyttä

Vaikka itsekeskeinen elämä voidaan luokitella yhteiskunnalliseksi ilmiöksi, on kyseessä kuitenkin asia, johon jokainen ihminen on kykenevä vaikuttamaan omalla kohdallaan. Eivät näet kaikki elä itsekeskeistä elämää, vaikka elinympäristö yrittäisi sitä kuinka suosia.

Jos ajatellaan ihmisen kasvamista vauvasta aikuiseksi, voimme nähdä kasvun myös sosiaalisissa taidoissa. Toisen ihmisen huomioon ottaminen ja myötäeläminen ovat taitoja, jotka kehittyvät vasta myöhemmällä iällä. Pieni lapsi on näet melkoisen minäkeskeinen olento – voisi jopa käyttää sanaa itsekeskeinen. Hän kokee käytännössä kaiken vain suhteessa itseensä.

Melko varhain ihminen oppii toki peittämään itsekeskeisyytensä vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa; sanomme, että hän oppii käyttäytymään oikein. Vie kuitenkin huomattavasti pidempään, että hän kypsyy aidosti ymmärtämään itsensä suhteessa toisiin ihmisiin muutoin kuin itsensä kautta.

Jos siis peilataan itsekeskeisyyttä ihmisen kasvamiseen, voidaan sanoa, että korostuneen itsekeskeinen elämän asenne on sosiaalista kypsymättömyyttä. Aikuistuminen on kasvamista sosiaaliseksi olennoksi – kasvamista pois minäkeskeisyydestä – kasvamista ulos itsekeskeisestä elämänasenteesta.

Itsekeskeinen ihminen ei täten ole oivaltanut itseään osana suurempaa yhteisöä. Itsekeskeisyys on langenneelle ihmiselle tyypillistä, koska toisen ihmisen huomioiminen muuten kuin omien tarpeiden kautta vaatii uhrautuvaa ja rakkaudellista asennetta, mikä taas on ihmiselle luonnostaan vierasta.

Itsekeskeisyys arkielämässä

On helppo olla itsekeskeinen, kuten ensimmäisestä esimerkistä huomasit. Itsekeskeinen ihminen kokee maailman itsensä kautta. Hän ei osaa asettua toisen ihmisen asemaan, vaan jopa kuunnellessaan tätä hän kaivaa esiin omia vastaavia kokemuksiaan.

Itsekeskeisyyteen liittyy myös pinnallisuus. Itsekeskeisyys paitsi erehdyttää meidät ajattelemaan ensisijaisesti itseämme, se harhauttaa meidät laiminlyömään toiset siksi, että huomioimme itsemme ensin. Emme suostu antamaan periksi omasta hyvästä toisen parhaaksi tai luopumaan oikeudestamme edes silloin, kun se on meille yhdentekevää. Hoemme vain, että meillä on oikeus.

Itsekeskeinen ihminen näkee vikoja kaikkialla siellä, missä hänen tarpeensa eivät täyty. Hän on valmis valittamaan kassajonossa tiskillä olevasta ’hitaasta’ asiakkaasta, eikä näe sitä, että kohta on hänen vuoronsa olla muiden esteenä kassalle pääsyyn.

Esimerkkejä on vaikka kuinka paljon. On merkillistä huomata, kuinka itsekeskeinen ajattelu on kovin luontaista ihmiselle. Ei tarvitse olla narsisti löytääkseen itsestään itsekeskeisiä ’minä-minä’ -asenteita.

Itsekeskeisyys hengellisessä elämässä

Samanlailla kuin ihminen kasvaa lapsesta aikuiseksi, kasvamme mekin hengellisinä ihmisinä pienokaisista täyteen hengelliseen ikään.

Jos olet vielä hengellinen pienokainen, on itsekeskeisyys hengellisessä elämässä kohdallasi luonnollista. Jos taas varttunut kristitty havaitsee itsekeskeisyyden hallitsevan hengellistä elämäänsä, pitää miettiä, onko kasvu tällä alueella pysähtynyt.

Itsekeskeisyys voi vaivata meitä hengellisessä elämässä monella tapaa. Toisessa esimerkissä henkilön rukouselämä on vain yksi itsekkyyden heijastuma. Rukous- ja hartauselämässä itsekeskeinen asenne näkyy itseen kohdistuvien pyyntöjen tulvana ja oman itsen esiintuomisena.

Se on esirukousten laiminlyömistä ja lähimmäisen hengellisten tarpeiden väheksymistä. Eli karrikoiden kasvamattomalle kristitylle uskonelämä on oma juttu ilman toisia ihmisiä ja rukouselämä on Jumala hänen omilla ehdoillaan.

Itsekeskeisen ajattelun omaava ihminen näkee uskon oman itsensä kautta. Hänelle uskonasiat ja pelastuskysymys ovat ensisijaisesti häntä itseään koskevia asioita. Käsitys uskovista osana Jumalan perhettä – seurakuntaa – on vasta kehittymässä.

Itsekeskeisyyden vaikutus seurakuntaelämässä näkyy edelleen haluttomuutena sitoutua seurakuntaan. Hän elää todeksi uskoaan itsensä mukaan: uskoo Jumalaan omalla tavallaan jopa väheksyen seurakuntayhteyttä. Hän on sitoutumaton uskova, joka mieluusti kokeilee kaikkea, mutta ei tahdo kiinnittyä mihinkään. Hän on mieluusti tarkkailija, joka ei halua vastuuta, vaan tahtoo olla sitoutumaton.

Edelleen yksilökeskeinen ajattelu johtaa seurakuntaelämässä pyhitys- ja armolahjakäsityksen vääristymiseen. Itseään täynnä olevat uskovat puuhastelevat hengellisten lahjojen kanssa irrallaan seurakunnasta niin kuin Jumalan Pyhä Henki olisi antanut lahjat heidän henkilökohtaiseen käyttöönsä eikä koko seurakunnan rakennukseksi. Samoin pyhityselämä mieluusti latistetaan vain omaksi asiaksi, jossa ei kaivata sisarten ja veljien tukea.

Jeesus vapauttaa itsekeskeisestä elämästä

Uskon, että tässä kohden kirjoitustani, moni on huomannut sydämessään piilevän itsekeskeistä ajattelua. Aloittaessani kirjoittamaan tästä aiheesta kuvittelin kirjoittavani pääasiassa toisille ihmisille, mutta nyt huomaan itsekin etsiväni armoa Jumalan kasvojen edestä itsekkyyden ongelmaan. Se sama pieni itsekeskeisyyden juuri tuntuu vaikuttavan siellä täällä minunkin elämässäni.

Vaan nyt on ilouutisen paikka. Tekstini tarkoitus ei ole lyödä itsekeskeistä ihmistä, vaan auttaa hänet näkemään ongelmansa ja pääsemään siitä irti. Sanoohan Jeesus, että

”Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan.” (Matt. 7:8)

Mutta, jotta kolkuttavalle voidaan avata, täytyy hänet ensin saada kolkuttamaan. Luulen, että tekstini on saanut sen jo aikaiseksi, joten eiköhän aleta kolkuttamaan.

Itsekeskeisyys on yleinen ongelma, mutta hyvä uutinen on se, että Jeesus on voimallinen vapauttamaan ihmisen itsekeskeisestä elämästä. Kuulit oikein: Jeesus vapauttaa sinut itsekeskeisestä elämästä!

Opetuslapset

Perustan väitteeni siihen, että voimme lukea evankeliumeista, kuinka Jeesus vapautti opetuslapset itsekeskeisestä ajattelusta. Jeesuksen ajan ihmiset eivät toki olleet siinä määrin yksilökeskeisen ajattelun ’saastuttamia’ kuin nykypäivän länsimaalainen ihminen on, mutta opetuslapsistakin huomaa, että itsekeskeinen ajattelutapa on ihmiselle ylipäätään luontaista. Otan kolme esimerkkiä.

Ensimmäiseksi näemme itsekeskeisyyden pulpahtavan esiin keskustelussa siitä, kuka opetuslasten joukossa oli suurin. Tapaus siinä mielessä varsin merkittävä, että kaikki synoptiset evankelistat muistavat mainita sen:

”Opetuslasten kesken syntyi kiistaa siitä, kuka heistä oli suurin.” (Luuk. 9:46; Matt. 18:1; Mark. 9:33)

Toisen kerran sama kysymys pulpahtaa esiin Sebedeuksen poikien ja heidän äitinsä lähestyessä Jeesusta jälleen samaa asiaa tiedustellen:

”Jonkin ajan kuluttua tuli Sebedeuksen poikien äiti yhdessä poikiensa kanssa hänen luokseen ja polvistui anovasti hänen eteensä. ’Mitä haluat?’ Jeesus kysyi. Nainen sanoi hänelle: ’Lupaathan, että nämä kaksi poikaani saavat valtakunnassasi istua vierelläsi, toinen oikealla ja toinen vasemmalla puolella.’” (Matt. 20:20-21)

Ja vielä kerran kysymys suuruudesta tuntui kiusaavan apostoli Pietaria vielä Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen ennen hänen taivaaseenastumistaan, kun hän tiedusteli asemaansa Johannekseen nähden:

”Pietari kääntyi katsomaan taakseen ja näki, että heidän perässään tuli Jeesuksen rakkain opetuslapsi, se, joka aterialla oli nojannut hänen rintaansa vasten ja kysynyt: ’Herra, kuka se on? Kuka sinut kavaltaa?’ Hänet nähdessään Pietari kysyi Jeesukselta: ’Entä hän, Herra?’ Jeesus vastasi: ’Mitä se sinulle kuuluu, vaikka tahtoisin hänen jäävän tänne aina siihen asti kun tulen? Seuraa sinä minua.’” (Joh. 21:20-22)

Voimme jo näiden kohtien perusteella nähdä, etteivät veljet olleet hekään immuunit minäkeskeiselle ajattelulle. Oman suuruuden tavoittelu ja kilpailu mielisuosiosta ovat merkkejä siitä, etteivät he olleet omaksuneet olevansa samaa perhettä Jeesuksen edessä. Heissäkin siis vaikutti maallinen itseä korottava asenne, joka tulee erityisen hyvin esiin meidän ajassamme.

Kuitenkin voimme nähdä, että apostolit pääsivät ainakin jossain määrin itsekeskeisen ajattelun asenteesta eroon. Nimittäin, Apostolien teoissa voimme nähdä, kuinka he toimivat yhdessä toisten kristittyjen kanssa vieden evankeliumia eteenpäin yhtenä joukkona ilman, että he olisivat kilpailleet keskenään ja perustaneet kukin oman lahkonsa. Jeesus Kristus teki heistä samaa perhettä.

Edelleen tiedämme, että apostolit olivat valmiit todistamaan omalla verellään Jeesuksen evankeliumin puolesta. Väitän, että itsekeskeisesti orientoitunut ihminen ei ole valmis kuolemaan marttyyrina, kuten suurin osa opetuslapsista tekivät.

On valtava Jeesuksen ihme, mitä näemme opetuslasten sydämissä tapahtuneen. Kun luet heidän kirjoittamiaan kirjeitä tai Apostolien tekoa, et voi kuin ihmetellä, minne on kadonnut vielä evankeliumeissa väliin pintaan pulpahdellut minäkeskeinen elämänasenne.

Kutsu Kristuksen ja toistemme yhteyteen

Samalla tavalla kuin Jeesus kutsui opetuslapset yhteyteensä, hän kutsuu myös meidät. Jeesuksen kutsu on sama meille kuin se oli heillekin. Ja siihen kutsuun sisältyy edelleen voima muuttaa ihminen.

Kun Jeesus kutsuu sinut, hän kutsuu sinut muuttumaan. Hän ei tahdo sinun jäävän paikallesi, vaan hän tahtoo luoda sinussa uutta. Jeesus ei kutsu meitä kohtaamaan häntä vain yksilöinä, vaan on kutsunut uskovat kohtaamaan toinen toisensa ja hänet yhdessä. Tämä käy ilmi rakkauden kaksoiskäskystä:

”Jeesus vastasi: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi.’Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat.’” (Matt. 22:37-40)

Se, joka rakastaa lähimmäistään niin kuin itseään, ei elä itsekeskeistä elämää. Hän näkee lähimmäisessä itsensä, mutta myös itsessään lähimmäisen. Rakkauden kaksoiskäsky on kutsu kohdata lähimmäinen sellaisena kuin hän on. Se on myös kutsu kohdata hänet tavalla, jolla kohtaat itsesi. Ja vieläpä se on kutsu kohdata Jumala kokosydämisesti. Se on kutsu rakastaa – ei niin kuin Narkissos vain itseään, vaan kutsu rakastaa Luojaa ja luotua yhdessä ja käytännössä.

Apostoli Paavali sanoo saman asian vieläkin suoremmin suhteessa itsekkääseen elämänasenteeseen. Hän näet muistuttaa Galatian uskovia keskinäisen rakkauden vaalimisesta seurakunnassa itsekkään kuluttavan asenteen sijaan:

”Teidät on kutsuttu vapauteen, veljet. Mutta älkää tämän vapauden varjolla päästäkö itsekästä luontoanne valloilleen, vaan rakastakaa ja palvelkaa toisianne. Lain kaikki käskyt on pidetty, kun tätä yhtä noudatetaan: ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” (Gal. 5:13-14)

Paavali kutsuu meidät paitsi näkemään muut ihmiset niin kuin itsemme, myös elämään heitä kohtaan sen mukaisesti. Rakkaus ei Paavalin kielessä ole toimeton ja heikko, vaan hyvinkin toimelias ja vahva. Se on sitä rakkautta, jolla Kristus meitä rakastaa. Se on rakkautta, joka välittää ja toimii.

Edelleen rakkauden kaksoiskäsky velvoittaa meitä julistamaan evankeliumia heille, jotka eivät sitä tunne (Ap. t. 5:42; Ap. t. 8:12, 25, 35, 40). Vai voisimmeko sanoa rakastavamme lähimmäistämme, jos emme tuon taivaallista piittaa siitä, missä hän ikuisuutensa viettää?

Seurakunta yhteyden antajana

Toinen asia, jossa keskinäinen rakkaus itsekkyyden sammuttajana näkyy on Raamatun seurakuntakäsite. Nimittäin yhteyden ja keskinäisen rakkauden ’ihanne’ ei näy ainoastaan käskyissä rakastaa, vaan itse asiassa juuri seurakunta Jumalan rakkauden ja yhteyden ilmestys (Joh. 13:35; 2. Tess. 1:3) . Seurakunnan keskinäinen yhteys on vasta-aine ja lääke itsekeskeistä elämää vastaan:

”Seurakunta kuunteli ja noudatti uskollisesti apostolien opetusta. Uskovat elivät keskinäisessä yhteydessä, mursivat yhdessä leipää ja rukoilivat.” (Ap. t. 2:42)

Tekstin sanoilla ”keskinäisessä yhteydessä” on käännetty kreikan kielen sana ’koinonia’, joka tarkoittaa asioita kuten ”yhteisö, kumppani, yhteys, jakaminen ja osallistuminen”. Samaa kreikan sanaa käytetään myös ehtoollisyhteydestä:

”Eikö malja, jonka me siunaamme, ole yhteys Kristuksen vereen? Ja eikö leipä, jonka me murramme, ole yhteys Kristuksen ruumiiseen?” (1. Kor. 10:16)

Ja edelleen samainen ’koinonia’ sana on käytössä Uuden testamentin kielessä myös ihmisten välisestä kumppanuudesta (Luuk. 5:10; Filem. 1:17). Yhteys ei ole vain epämääräinen ’se jokin’, vaan se on konkreettinen yhteys uskovien ja Jumalan välillä, joka näkyy kumppanuutena ihmissuhteissa, Herran ehtoollisessa ja palvonnassa.

Ei ole liene liioiteltua sanoa, että Jumala antoi seurakunnan – uskovien yhteyden, keskinäisen rakkauden – lääkkeeksi ihmisen itsekeskeisyyteen. Seurakunta on paikka, jossa uskovat kokevat yhteyden Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa.

Yhteys ei ole ylisana tai käsite jollekin näkymättömälle ’uskonsiteelle’, vaan se kumppanuutta Jeesuksessa, joka näkyy keskinäisenä rakkautena uskovien välillä. Se on arkitodellisuutta: huolenpitoa, huomaamista, välittämistä ja kantamista – kaikkea sitä hyvää, mitä odotamme itsellemme tapahtuvan. Mitä enemmän sallimme ’koinonian’ toteutua elämässämme, sen vapaammat olemme itsekeskeisestä elämänasenteesta.

Rukous: irti itsekeskeisestä elämänasenteesta

Olkoon yhteinen rukouksemme tänään:

Herra vapauta minut itsekeskeisestä elämänasenteesta. Herra anna sen tilalle yhteys – sinuun ja kanssauskoviin seurakunnassa. Jeesus, anna minun kokea se sama sydämen asenteen muutos, jonka sait aikaan apostoleissa. Herra tee minusta rakkautesi välikappale – joukkuepelaaja evankeliumin voitoksi.

Herra Jeesus, kiitos että sinä olet voimallinen vapauttamaan minut itsekeskeisyydestä niin, ettei sen tilalle ei jää vain tyhjä kohta täyttymään taas uusista itsekeskeisistä tarpeista, vaan Herra anna sen täyttyä rakkaudesta sinun ja seurakuntaasi. Amen.

Pohdittavaa

Mitä itsekeskeisyys on?
Miten itsekeskeisyys tulee esiin minussa?
Mikä on lääke itsekeskeisyyteen?