Otin asiakseni kirjoittaa lyhyen havainnollistuksen pohjalta tekstin ajatellen nykypäivän lukijan kokemusmaailmaa. On näet niin, että kristillisen elämän perustotuudet eivät tavoita vanhojen vertausten kautta, joten muokkasin joskus käyttämästäni lyhyestä havainnollistuksesta pienen tekstin luettavaksi. Havainnollistukseen liittyvä epistolanteksti on tässä:

”Jos kuitenkin joltakulta teistä puuttuu viisautta, pyytäköön sitä Jumalalta. Hän on saava pyytämänsä, sillä Jumala antaa auliisti kaikille, ketään soimaamatta. Mutta pyytäköön uskossa, lainkaan epäilemättä. Joka epäilee, on kuin meren aalto, jota tuuli ajaa sinne tänne.” (Jaak. 1:5-6)

Rukouksen metaforaksi valitsin kaukosäätimen. Se ei ole tietenkään täydellinen kuva, vaan kaikkien havainnollistusten ja vertausten tavoin sekin ontuu, jos sitä soveltaa liian pitkälle. Mutta rajatussa käytössä se muistuttaa meitä rukouselämän perustotuuksista. Ehkäpä nykypäivän ihmisen jokapäiväisenä käyttövälineenä se jaksaa muistuttaa meitä rukouselämän tärkeydestä, kun kotisohvalla käymme näpelöimään viihdekeskuksen kaukosäätimiä tai töissä erilaisten mediavimpaimien säätimiä.

Kaukosäätimestä

Muistan lapsena ihmetelleeni, miten kaukosäätimen kaltaiset välineet toimivat. Toki näin aikuisena ja tekniikastakin ymmärtävänä ihmisenä, tiedän nykyään melko hyvin periaatteen, miten säädin toimii. Mutta jos unohdan tekniikan ja mietin vain käyttökokemusta, on kaukosäädin edelleen melko tavalla mystinen laite.

Kun painan yhtä säätimen nappulaa laite menee päälle, toisista puolestaan vaihtuvat kanavat ja vieläpä on muutama jolla äänen voimakkuuskin säätyy. Esimerkiksi TV:n kaukosäätimellä voin tehdä mitä ihmeellisimpiä asioita TV:lle ilman, että minun tarvitsee maanitella TV:tä tekemään jotain tai huutaa sille muistuttaakseni pyynnöstäni pienentää äänenvoimakkuutta.

Minun nuoruudessani tällaisia laitteita ei ollut – ainakaan meillä kotona. Jos tahtoi vaikkapa vaihtaa TV:n kanavaa tai säätää äänen voimakkuutta, minun piti mennä TV:n luo. Tosin tarve kanavien vaihtamisellekin oli vähäisempi, kun meillä näkyi vain YLE1 ja YLE2 kohtalaisesti, jos malttoi pitää kädellä kiinni sisäantennista. Tällöin ’Muhammedin piti mennä vuoren luo’ mikäli tahtoi TV:lle kertoa tarpeistaan. Nyttemmin kaukosäädinten aikaan kaikki on toisin.

Näkymättä ja kuulumatta

Kaukosäädin on merkillinen keksintö. En sano, en ääntele mitään, en edes näytä mitään merkkejä – silti kaukosäädin viestittää vastaanottimelle tiedon siitä, mitä käyttäjänä olen milloinkin vailla. Inhimillisin aistihavaintojen perusteella mitään ei tapahdu vastaanottimen ja kaukosäätimen välillä, mutta silti niiden välillä näyttää vallitsevan selkeä yhteys.

Vaikka tiedän toimintaperiaatteen, jossain kohden sitä tarkemmin analysoitaessa tulee vastaan raja, jolloin ymmärrykseni ei enää riitä selittämään yksityiskohtaisesti miten kaukosäädin lopulta viestin vastaanottimelle välittää.

Aistimusten perusteella mitään ei näy, kuulu, maistu, tuoksu tai tunnu. Silti viesti menee perille. Ja mistäkö tiedän, että viesti menee perille? – En siitä, että ymmärtäisin yksityiskohtaisesti säätimen toiminnan, vaan siitä, kun painelen painikkeita ja havaitsen sen vaikuttavan halutulla tavalla vastaanottimeen. Voin siis havaita, että viesti välittyy kaukosäätimen ja vastaanottimen välillä siitä huolimatta, etten ymmärrä mitä tapahtuu.

Kyseessä on siinä mielessä uskonvarainen asia, että on vain uskottava säätimen ja vastaanottimen välillä olevan keskusteluyhteys. Mutta samaan aikaan kokemus näiden laitteiden yhteistoiminnasta vahvistaa uskoni. Jokainen uusi napinpainallus, joka tuottaa halutun asian vastaanottimessa, saa minut entistä vakuuttuneemmaksi laitteiden yhteistoiminnasta, vaikka en aisti mitään enkä ymmärrä, miten se kaikki lopulta tapahtuu.

Tiedän vain kaukosäätimen toimivan, koska olen oppinut luottamaan siihen. Lopulta kaukosäädin on vakuuttanut minut toiminnastaan aina siinä määrin, etten enää ihmettele sen toimintaa, vaan päinvastoin pidän sitä itsestäänselvyytenä.

Kaukosäädin ’puhuu’ vastaanotin ’kuuntelee’

Kaukosäädin tekee siis mitä ihmeellisempiä asioita napin painalluksella, mutta on edelleen paljon asioita, joita kaukosäätimellä ei voi tehdä. Vaikka se näyttää keskustelevan sujuvasti vastaanottimen kanssa, se esimerkiksi ei toimi ihmisiin. Jos vaikkapa joku meillä kotona väsyy minun jatkuvaan pajatukseeni, he voivat toki osoittaa minua kaukosäätimellä ja yrittää sillä hiljentää minut, mutta sepä ei toimikaan minuun. Lisäksi voin vaikkapa yrittää tehdä sillä sadetta kesähelteellä, mutta melkoisen heikolla menestyksellä.

Jos siis kaukosäätimeni on tehty toimimaan vain TV:n kanssa, huomaan kohta kauhukseni, että säädin on jopa niin rajallinen, ettei se toimi edes kaikkien TV-merkkien ja mallien kanssa, vaan ainoastaan tietynmerkkisen tai jopa tietyn mallisen TV:n kanssa! – Ei kaukosäätimen ja vastaanottimen pitää ’tuntea’ toinen toisensa, jotta yhteys niiden välillä pelaa.

Vaikka kaukosäädin kuinka lähettäisi, ei se auta asiaa, ellei vastapäässä ole sellaista TV:tä, joka kuuntelee kaukosäädintä. Kun kaukosäädin ’puhuu’, TV kuuntelee kaukosäädintä. Jos TV ei sitä kuuntele, jää kaukosäädin turhaan huutamaan ja komentamaan TV:tä.

Ja onpa muuten hyvin usein niinkin, että vastaanotin vain kuuntelee ja tekee, kun taas kaukosäädin vain puhuu ja pyytää, mutta ei tee mitään.

Mielestäni on parempi sanoa, että kaukosäädin pyytää kuin käskee. Näin siksi, että jos vastaanotin ei vain kaukosäädintä ymmärrä tai kuuntele, on kaukosäätimen turha sanoa mitään. Tietyllä tapaa kaukosäädin pyytää vastaanotinta kuulemaan ja toimimaan, koska sillä ei ole valtaa vaikuttaa vastaanottimeen muutoin kuin silloin, jos vastaanotin ’suostuu’ sitä kuuntelemaan.

Rukous – kaukosäädin Jumalalle

Mitäkö kaukosäätimellä on tekemistä rukouksen kanssa. Varsinaisesti ei mitään, mutta vertauskuvallisesti paljon.

Samat periaatteet pätevät näet ’Jumalan kaukosäätimeen’ – se toimii näin: laitamme kädet ristiin ja alamme rukoilla – puhua Jumalalle. Tietty me aikuiset tiedämme, ettei käsien ristiminen ole rukouksessa oleellista, vaan että sekin on itse asiassa vasta paljon myöhempi tapa, joka lienee vakiintunut keskiajalla.

Uuden testamentin aikana tavallinen rukousasento oli käsien kohottaminen (1. Tim. 2:8). Tapa liittää kädet yhteen rukouksessa lienee saanut alkunsa ajanlaskumme ensimmäisen vuosituhannen germaanien käytännöstä. Heidän käytössään alamainen osoitti kuuliaisuutta lääninherralle lähestymällä häntä kämmenet yhteen liitettyinä. Käsien ristimisen perinne voi tosin olla varhaisempikin, koska jo 500-600 -luvulla elänyt paavi Gregorius Suuri kuvaa teoksessaan, miten nunna pyhä Scholastica rukoili voimallisesti kädet ristissä sään muuttumista.

Vertauskuvallisesti käsien ristimisen voidaan tulkita tunnustautumiseksi kuuliaisuuteen Kristukselle, samalla se merkitsee kaikkien tarpeiden kokoamista Jumalan eteen. Joka tapauksessa käsien ristiminen ainakin rauhoittaa rukoilijan hetkeksi muista askareista rukouksen ääreen.

Rukous on ’puhetta’ aistien yläpuolella

Rukous ei siis toimi käsien ristimisellä tai millään muullakaan inhimillisellä ponnistuksella. Rukouksen voima ei ole kiinni myöskään rukoilijan äänivaroista eikä siitä, montako ihmistä rukouksemme kuulee.

Toki jos rukoilemme ihmisiä (emme Jumalaa) vastaamaan rukouksiimme, on ihmisten läsnäololla suuri merkitys, mutta jos oikeasti rukoilemme Jumalaa ja pyydämme häntä kuulemaan pyyntömme, ei näillä ulkoisilla seikoilla ole mitään merkitystä.

Rukous ei näet sekään toimi ’kaukosäätimen’ voimalla, vaan siksi, että siellä toisessa päässä on joku, joka vastaanottaa rukouksen. Se joku on tietty Jeesus Kristus, joka kuuntelee rukouksemme. Kun kerromme asiat Jumalalle rukouksessa, voimme olla varmat, että rukous kulkee perille, koska Jumala – Jeesus Kristus – on kiinnostunut rukouksistamme ja sitoutunut kuuntelemaan meitä. Kun siis ihminen rukoilee, Jumala kuuntelee häntä.

Rukous kantaa, vaikka emme ymmärrä

Ja tahdonpa muistuttaa, ettei meillä ei ole syytä epäillä toimiiko ’rukous’ – Jumalan kaukosäädin. Nimittäin onhan niin, että emme näe emmekä ymmärrä, mitä TV:n kaukosäädin tekee, mutta kun painamme sen nappuloita, TV kuulee sen komennot. Sama pätee rukoukseen. Vaikka emme ymmärrä, miten rukoukset Jumalan luo pääsevät ja miten hän voi vastata niihin, voimme silti luottaa, että niin tapahtuu.

Siis vaikka emme näe, kuule emmekä ymmärrä – rukoukset silti kantavat perille. Kun rukoilemme, meidän ei tarvitse olla epävarmalla mielellä, että kantavatko rukoukset Jumalan luo, vaan voimme luottaa siihen, että rukous on Jumalan itsensä antama väline hänen lähestymiseensä. Se toimii. Emme näe, mutta voimme luottaa Herran kuulevan kaiken. Kaukosäätimestä paristot voivat olla lopussa, mutta rukoukset ovat ladattu pysyvällä voimanlähteellä. Ne kantavat aina.

Ja mistäkö tiedämme, että rukous kuullaan, vaikka emme ymmärrä emmekä aisti mitään. Samanlailla kuin kaukosäätimen tapauksessa kokemuksemme vahvistaa uskon. Se, kun rukoilemme ja koemme tulleemme kuulluksi, vahvistaa uskomme rukouksen voimaan. En usko, että ihmiset olisivat vuosituhansien ajan harjoittaneet rukousta, elleivät he olisi vakuuttuneet siitä, että he ovat tulleet kuulluksi.

Rukouksessa emme pelkästään koe miten Jumala vastaa rukouksiin, vaan päinvastoin kuin kaukosäätimessä, rukouksessa on myös ’paluukanava’, josta kuulemme myös Jumalan puhuvan meille monin eri tavoin.

Ei kaukosäädin, vaan ’lähipyynnin’

Jos siis voimmekin käyttää kaukosäädintä rukouksen metaforana kaikessa edellä mainitussa ja monessa muussakin asiassa, on niissä kuitenkin muutamia oleellisia erojakin.

Ensinnäkään Jumala ei ole yhtä yksinkertainen kuin vaikkapa TV-vastaanotin. Vastaanotin tekee vain niitä asioita, joita kaukosäädin ’käskee’ – se ei koskaan yllätä. TV tekee orjallisesti vain sen, mitä kaukosäädin sille sanoo. Taivaallinen kaukosäädin – rukous – sen sijaan on puhetta sellaiselle Jumalalle, joka rakastaa sinua ja välittää sinusta.

Rukous ei ole yksinkertaisten käskyjen antamista, vaan puhetta Jumalalle. Se on pienen ihmisen pyyntö rajattomalle Jumalalle. TV tekee juuri niin kuin kaukosäädin käskee, vaikka sitten erehdyksissä käskisin sitä väärin. Taivaallinen Isä on rukousten kuulijana parempi ja turvallisempi. Kun hän vastaa rukouksiimme, ei hän orjallisesti tottele pyyntöjämme siten, että meidän pitäisi aina olla varuillamme, mitä häneltä pyydämme. Ei – hän vastaa meille aina kulloisen parhaamme mukaan – jopa silloin, kun pyydämme itsellemme jotain haitallista.

Rukoilijan ei tarvitse pelätä rukoilevansa väärin, koska Herra Jeesus toki tuntee tarpeemme ja parhaamme paremmin kuin me itse. Kun siis kerromme rukouksessa asiamme hänelle, hän kuulee meitä ja vastaa rukouksiimme tavalla, joka on meidän parhaaksemme. Täten voimme kokea rukouksessa myös yllättäviä käänteitä, koska rukous ei ole käskijän työkalu, vaan pyyntö Taivaalliselle Isälle löytää hänen tahtonsa omaan elämään.

Toiseksi jos rukous ei ole kaukosäädin siinä merkityksessä, että rukouksella ’säätäisimme’ Jumalaa toimimaan tahtomme mukaan, se ei myöskään ole ’kauko’ -työkalu. Herra Jeesus ei näet ole etäinen ja kaukainen Jumala. Päinvastoin hän on hyvinkin lähellä meitä, sillä hän on luvannut olla aina siellä, missä hänen omansa ovat. Tässä mielessä rukous ei ole lainkaan ’kauko’, vaan ’lähi’ työkalu.

Rukous on siis eräänlainen ’lähipyynnin’, jolla välitämme pyyntömme Jumalalle, joka on aina meitä lähellä.

Jokapäiväinen ’lähipyyntimeni’

Toivottavasti tämä lapsenomainen lähestymistapani rukoukseen oli omiaan muistuttamaan sinua rukouksen luonteesta jokapäiväisenä konkreettisena väylänä Jumalan maailmaan. On näet surkuteltavaa, että aivan liian usein tapaan itseni yrittämässä itse mieluummin kuin että aloittaisin työni aina rukouksella ja pyytäisin Taivaallista Isää siunaamaan aikeeni ja ohjaamaan minua niissä oikeaan suuntaan.

Kehotankin sinua olemaan rukouksissasi ahkera – ja saman kehotuksen annan myös itselleni. Arkipäiväisenä välineenä kaukosäädin on erityisen hyvä muistuttaja meille rukouksen jokapäiväisyydestä. Jos kerran päivittäin tykkäät osoitella TV:tä kaukosäätimellä, mikset muistaisi myös kertoa kuulumisia Taivaan Isälle joka päivä.

Nimittäin Jumala on luvannut paitsi kuulla rukouksemme, myös vastata niihin. Hän on tehnyt niin jo tuhansia vuosia ja tekee niin tänäänkin. Tehkäämme niin kuin apostoli Jaakob kirjeessään kehottaa.

”Jos kuitenkin joltakulta teistä puuttuu viisautta, pyytäköön sitä Jumalalta. Hän on saava pyytämänsä, sillä Jumala antaa auliisti kaikille, ketään soimaamatta. Mutta pyytäköön uskossa, lainkaan epäilemättä. Joka epäilee, on kuin meren aalto, jota tuuli ajaa sinne tänne.” (Jaak. 1:5-6)

Kantakaamme siis kaikki asiamme Jumalan tietoon tietäen, että vaikka emme ymmärräkään rukouksen koko dynamiikkaa. Rukous on aina parhaaksemme. Emme rukoile siksi, että Jumala vaatisi meitä rukoilemaan, vaan siksi, että tiedämme tulevamme kuulluksi meitä rakastavan ja meistä välittävän Kaikkivaltiaan Jumalan taholta. Rukous on meille annettu etuoikeus – ’lähipyynnin’ Jeesukselle Kristukselle.

Jos siis Herran Jeesuksen seurakunta on vuosituhannet nähnyt tarpeelliseksi saattaa kaiken rukouksin Jumalan tietoon, voimme olla varmoja rukouksen toiminnasta tänäkin päivänä. Itse voin henkilökohtaisesti todistaa rukouksen merkityksestä omassa elämässäni – ja uskon sinunkin pystyvän nimeämään lukuisia rukousvastauksia elämäsi varrelta, kun avoimin silmin omaa historiaasi tarkastelet.

Käykäämme siis rohkeasti pyytämään Jumalalta eväitä elämäämme tietäen hänen vastaavan rukouksiimme joskus odotustemme mukaan joskus toisin kuin itse ajattelimme. Kiitos sinulle, Herra Jeesus.

Pohdittavaa

Miksi rukous niin helposti unohtuu arjen kiireessä?