Kun puhumme Jumalan kohtaamisesta, etsimme syvempää suhdetta häneen – tilaisuutta kohdata Jumala kuin kasvoista kasvoihin.

Jumalan kohtaaminen on tilanne, jossa ihminen kohtaa myös itsensä Luojan silmien alla. On kyseessä kohtaaminen, johon liittyy suuria odotuksia koskien oman elämän suuntaa: tarkoitusta, päämäärää, jaksamista jne.

Jumalan kohtaamisessa ei ole niinkään kyse siitä, että tarvitaan erityinen hetki tai tilanne, jossa Jumala sallisi ihmisen kohdata hänet, vaan oikeastaan kohtaamisessa kyse päinvastaisesta. On kyse tilanteesta, jossa ihminen intoutuu näkemään Luojansa ja kohtaamaan hänet.

Ei ole kyse siitä, etteikö Jumala olisi kohdattavissa, vaan tahdostamme kääntyä hänen puoleensa kohtaamaan häntä. Se, että näemme Herran kädenjäljen luonnossa ei ole vielä hänen kohtaamistaan. Jeesuksen pelastustyön hienouden ihastelu ei ole sekään hänen kohtaamistaan, kuten ei ole Jumalan Pyhän Hengen manifestaatioiden tunnistaminenkaan. Esimerkit ovat pikemmin ’näkemisiä’ kuin kohtaamisia.

Jumalan kohtaamista on sen sijaan tilanne, jossa itse tulemme osalliseksi vuorovaikutukseen Jumalan kanssa. Se on vuorovaikutuksen hetki, jossa Jumala tulee lähelle tavalla, joka erityisesti koskettaa meitä; se on henkilökohtaista puhetta sydämelle, pelastustarjouksen vastaanottaminen tai Jumalan Pyhän Hengen uudeksi tekevä työ sydämessämme.

Kohtaaminen hiljaisuudessa

Moni mieltää kohtaamisen Jumalan kanssa tapahtuvan hiljaisuudessa – henkilökohtaisessa rukouskammiossa, luonnon keskellä, merellä, kesämökin rauhassa, saunan lauteilla jne.

Hiljaisuudessa kohtaamista varten nykypäivän kiireinen ihminen on valmis joskus jopa järjestämään aikaa tälle kohtaamiselle – tarkoittaa se sitten retriittiä, vaellusmatkaa tai viikonloppua mökillä. Raamatusta tuleekin ensimmäiseksi mieleen Jeesus, joka evankelistojen kertomassa aika ajoin vetäytyi yksinäisyyteen rukoilemaan (Matt. 14:23; Mark. 1:35; Luuk. 4:42). Samoin muistamme, miten Elia vetäytyi erämaahan (1. Kun 17-18). Ja ovatpahan monet Daavidin psalmeistakin syntyneet niiden vuosien innoittamina, kun hän vietti aikaa erämaan hiljaisuudessa lammaspaimenessa.

Mielikuva hiljaisuudesta erämaan yksinäisyydessä onkin monelle kaupunkimiljööseen väsyneelle melko romanttinen jo itsessään. Raamatun kertomustenkin kohdalla on helppo unohtaa, etteivät kaikki hiljaisuuteen vetäytyneet valinneet hiljaisuutta omaehtoisesti, vaan oli yhtä lailla tilanteita, jossa ihminen oli ’ajautunut’ hiljaisuuteen olosuhteiden pakosta, kuten Elia paetessaan kuningatar Isebelin kostoa.

Sama koski myös Moosesta, joka oli erämaan paimentolaiselämää päätynyt viettämään sen tähden, että maa alkoi poltella jalkojen alla Egyptissä (2. Moos. 2:15). Pohtiessani Jumalan kohtaamista hiljaisuudessa ajatukseni oli käsitellä aihetta hieman toisin kuin nyt, mutta kuin tyhjästä nousi aiheen tekstiksi tämä tuttuakin tutumpi teksti Mooseksen ja Jumalan kohtaamisesta erämaassa (2. Moos. 3-4).

Mooseksen ja Jumalan kohtaaminen hiljaisuudessa

Mooseksen ja Jumalan kohtaamisesta kertova teksti on yksityiskohdiltaan melkoisen rikas. Tekstissä puhuttaa Jumalan manifestaatio, nimen itseilmoitus ja pitkä dialogi Mooseksen kanssa. Tässä on tekstin ydinkohdat.

”Mooses paimensi appensa Jetron, midianilaisen papin, lampaita. Kerran hän vei lauman autiomaan toiselle puolen ja tuli Jumalan vuoren Horebin juurelle. Siellä hänelle ilmestyi Herran enkeli tulenliekissä, joka nousi orjantappurapensaasta. Mooses huomasi, ettei tuli kuluttanut pensasta, vaikka se oli liekeissä. . . ’Mene siis, minä lähetän sinut faraon luo. Sinun on vietävä minun kansani, israelilaiset, pois Egyptistä.’ Mutta Mooses sanoi Jumalalle: ’Mikä minä olen menemään faraon luo ja viemään israelilaiset pois Egyptistä?’ Jumala sanoi: ’Minä olen sinun kanssasi ja annan sinulle merkin siitä, että minä olen sinut lähettänyt: kun olet vienyt kansani pois Egyptistä, te saatte palvella Jumalaa tämän vuoren juurella.’” (2. Moos. 3:1-2, 10-12)

Itse olen aiemmin kiinnittänyt tekstissä päähuomion esimerkiksi Jumalan ilmoittamaan pyhään liittonimeen ja Mooseksen erämaakokemukseen häntä valmistavana aikana, jne.

Nyt pysähdyin tekstin ääreen Jumalan kohtaamisen näkökulmasta, josta tahdon tuoda esiin Mooseksen tilanteesta käsin kohtaamisen luonteen, mikä nousee esiin dialogissa kahteen otteeseen (2. Moos. 3:10-12; 2. Moos. 4:10-12).

Lähtökohta tekstissä ei ole se romanttinen kuva hiljaisuudesta Jumalan kohtaamisen tilana, jonne jokaisen mieli erityisesti halajaa. Päinvastoin Mooseksen tilanne erämaan hiljaisuudessa oli hyvinkin arkinen – hän oli appiukko Jetrolla töissä lammaspaimenena, joten hän oli ehtinyt olemaan paimenessa varmasti useita kertoja Midianissa viettämiensä vuosikymmenten aikana. Hän oli perheellinen mies, joka siis työnsä puolesta vietti paljon aikaa erämaan yksinäisyydessä ja hiljaisuudessa.

Sanoisinpa jopa, että vaikka Mooses oli takuuvarmasti tullut kosketetuksi luonnon keskellä Luojan luomakunnan kauneudesta ja järjestyksestä, hän tuskin oli tälläkään kerralla erityisesti lähtenyt liikkeelle kohtaamaan Jumalaa. Hän pikemminkin tuli matkallaan kohdatuksi kuin yllättäen.

Sanoisin siis, että Mooseksen kohdalla sana hiljaisuus saa uuden merkityksen. Hänen tilanteessaan se saattaa tarkoittaa jopa tilannetta, jossa ihmisestä tuntuu, että Jumala on hiljaa. Se on hiljaisuutta – ei vain ympäröivien olosuhteiden osalta, vaan hengellisesti siinä, ettei ihminen koe henkilökohtaista vetoa Jumalan puoleen.

Jumalan hiljaisuudella en tarkoita hiljaisuutta, mitä jumalaton ihminen kokee kieltäytyessään yhteydenpidosta Jumalan kanssa, vaan tarkoitan sellaista hiljaisuutta, joka voi kohdata uskovaa ihmistä siinä, kun hän tottuu omaan elämäänsä aina niin, ettei hän koe kaipaavansa erityistä Jumalan kohtaamista. Hänelle riittää, että Jumala pysyy sillä paikalla, jonka hän on varannut elämästään Jumalalle.

Mooses hämmästyy

Teksti kertoo Mooseksen olleen paimentamassa lampaita erämaassa. Se oli yksi lukemattomista matkoista, joita hän työnsä puolesta oli tehnyt, mutta Raamatussa se on siksi, että tällä kertaa tapahtui jotain perin poikkeavaa, mikä muutti Mooseksen elämän kulun.

Luulen, että Mooses oli päässyt jo kauan sitten vapaaksi ajatuksesta vapauttaa maamiehensä Egyptin orjuudesta sen jälkeen, kun hänen huonosti suunniteltu ’kapina’ päättyi henkilökohtaiseen katastrofiin ja maanpakoon. Lisäksi uskon Mooseksen asettuneen aloilleen vuosikymmenten aikana ollen nykyiseen elämäänsä tyytyväinen. Ei ole mitään syytä olettaa, että Mooses olisi ollut elämään erityisen tyytymätön. Hän saattoi hyvinkin pitää elämästään ja olla tottunut arkeensa. Paimenena hänellä oli aikaa olla yksin ja pohtia niitä näitä – tuskinpa Mooses nyt paljoa jutteli lampailleen…

Luulen, että yksinäisyys ja hiljaisuus oli Moosekselle perin arkinen kokemus, joskin hän saattoi olla yksin myös siinä merkityksessä, ettei hän kokenut suurempaa vetoa kohdata Luojaansa, kuten edellä viittasin. Ei ollut kyse siitä, etteikö Mooses tahtonut kohdata Jumalaa henkilökohtaisemmin, vaan siitä, että vuosien varrella hän oli löytänyt mukavan tavan elää, jossa varmasti Herralla oli oma tilansa aivan henkilökohtaisella tasolla. Tätä ajatusta puoltaa hyvinkin Mooseksen vastustelu tekstin keskustelussa.

Tässä ’kaksinkertaisessa hiljaisuudessa’ Herra Jumala päätti ilmestyä Moosekselle – ei vain luonnonilmiönä tai valtasuuruutena, vaan henkilökohtaisesti ’mies miehelle’. Kohtaaminen Jumalan kanssa ei ollut tarkoitukseton, vaan Jumalalla oli asiaa Moosekselle.

Jumala ilmaisi itsensä liekehtivänä pensaana (2. Moos. 3:2-3). Pensaan palaminen ei nyt ollut sinänsä ihmeellinen tapahtuma – kyllähän niitä maastopaloja oli tuolloinkin. Mutta se, ettei pensas kulunut palossa oli yliluonnollista, mikä sai Mooseksenkin kiinnostumaan. Pensaan palaminen siten, ettei se kulunut tulessa, on myös vertauskuva Jumalan riittävyydestä.

Siinä, missä Jumala toimii, ihmisen ei tarvitse kipuilla Jumalan riittävyyden kanssa, vaan jos on tarve, Jumala saa pensaan palamaan ilman ettei tuli kuluta sitä. Siinä missä pelkkä pensaspalo olisi ollut Jumalan manifestaatioon ja Mooseksen mielenkiinnon herättämiseen riittämätön, Jumala tuli itse riittävyydeksi ja ihmeeksi.

Jumala lähesty Moosesta tavallisen tapahtuman kautta, mutta kuitenkin siten, että hän saavutti sillä Mooseksen. Jumala puhui Moosekselle kielellä, joka lopetti hiljaisuuden. Voi olla, ettei meistä ei olisi huomaamaan Jumalaa palavassa pensaassa – Mooseksesta oli. Voimme täten olettaa, että Jumalalla on keinonsa saada meidänkin huomiomme, ellemme muuten hiljaisuudelta häntä tavoita.

Se, että Mooses kohtasi Jumalan nyt eikä vaikkapa heti Egyptistä paon jälkeen tekee tilanteesta erityisen. Mooses näet tuskin odotti Jumalan kohtaavan häntä tällä tavoin hiljaisuudessa – ja vielä hämmästyneempi hän oli, kun sai kuulla, mitä asiaa Jumalalla oli. Jumalan ja Mooseksen välinen kohtaaminen huokuu Jumalan pyhyyttä ja Mooseksen kunnioitusta häntä kohtaan (2. Moos. 3:4-6).

Jumalalla oli asiaa

Kertomus siirtyy nopeasti palavan pensaan ihmeestä varsinaiseen asiaan, mikä paljastuu lukijalle (ja Moosekselle) dialogin edetessä (2. Moos. 3:7-). Herra ei tullut kohtaamaan Moosesta vain siksi, että ihmiselle on erityisen kiva olla Herran läsnäolossa. Jumala ei toki läsnäolonsa ihanuutta ihmiseltä kiellä – päinvastoin – hänellä on kuitenkin enemmän.

Jumala ei puheessaan kehottanut Moosesta majoittumaan erämaahan ja jäämään nauttimaan Jumalan läsnäolosta hiljaisuudessa, vaan päinvastoin hän tuli kertomaan Moosekselle, että hän pysyy Mooseksen kanssa tästä edespäinkin. Sama ajatus toistuu myöhemmin Jeesuksen aikaan kirkastusvuorella (Mark. 9:4-8), kun Pietari tahtoi mieluusti jäädä Jumalan läsnäolon kokemukseen. Jumalan läsnäolo ei kuitenkaan ole ihmisiä erottava kokemus, joten Herra päinvastoin tuo ihmiset hiljaisuudesta toistensa luo, niin kuin kävi Mooseksellekin:

”Mene siis, minä lähetän sinut faraon luo. Sinun on vietävä minun kansani, israelilaiset, pois Egyptistä.” (2. Moos. 3:10)

Jumala kohtasi Mooseksen yksinäisyydessä, mutta olikin niin, että Jumala oli tullut hakemaan Moosesta yksinäisyydestä. Hän tuli Mooseksen luo yksinäisyyteen kohtaamaan häntä, mutta hänen ajatuksensa ei ollut ruokkia Mooseksen mukavuuden kaipuuta tai houkutella häntä jäämään yksinäisyyteen kohtaamaan Jumalaa.

Päinvastoin Herralla oli melko radikaalia asiaa Moosekselle. Hän tahtoi Mooseksen lähtevän liikkeelle ja menevän myös kaikkien heidän luo, joita Jumala rakasti siinä kuin Moosestakin ja jotka hän tahtoi luottaa Moosekselle.

Herra, ei minua!

Kun Moosekselle selvisi, mistä kohtaamisessa Jumalan kanssa oli kyse, hän ei ollut enää lainkaan niin innoissaan:

”Mutta Mooses sanoi Jumalalle: ’Mikä minä olen menemään faraon luo ja viemään israelilaiset pois Egyptistä?’” (2. Moos. 3:11)

Onko sinusta koskaan tuntunut samalta, kun Herra pyytää sinua ottamaan vastuun jostain tai ryhtyä tekemään jotain? Jumalan puhuttelussa ihminen kokee monesti syvää riittämättömyyttä juurikin siksi, että hän alkaa katsomaan itseään Jumalan mahdollisuuksien sijaan.

Silloin, kun Mooseksen tavoin alamme kyselemään, keitä me olemme tekemään sitä tai tätä, sanomme Jumalalle, ettemme ole päteviä ja että tarjottu tehtävä on aivan liikaa meille. Tällöin erehdymme luulemaan, että Jumalan ’tanssiin kutsu’ on kutsu soolotanssiin, mutta todellisuudessa Jumala ei kutsu meitä ’tanssimaan’ omillamme, tulemaan mukaan hänen vietäväkseen.

”Minä olen sinun kanssasi”

Mooses hädin tuskin pääsee sanomasta, ettei hänestä ole vastaamaan Jumalan esittämään kutsuun, kun Jumala jo vastaa hänen argumenttiinsa melko suoraviivaisesti. Jumala ei vastaa Mooseksen riittävyydestä käsin, vaan omasta riittävyydestään käsin. Kohdatessaan ihmisen Jumala tahtoo ihmisen todellakin kohtaavan hänet ja hänen riittävyytensä – ei ihmisen kohtaavan omaa riittämättömyyttään:

”Jumala sanoi: ’Minä olen sinun kanssasi ja annan sinulle merkin siitä, että minä olen sinut lähettänyt: kun olet vienyt kansani pois Egyptistä, te saatte palvella Jumalaa tämän vuoren juurella.’” (2. Moos. 3:12)

Jumala ei ollut lähettämässä Moosesta yksin matkaan, vaan päinvastoin hän on oleva itse Mooseksen kanssa. Eikä Jumala lähetä Moosesta pois läsnäolostaan, vaan päinvastoin hän lähettää Mooseksen tuomaan koko kansan samaan kohtaamiseen, mikä Mooseksella tänään oli Horebilla. Herra lähetti Mooseksen hakemaan kansansa Egyptistä ja tuomaan heidät samaan tapaan kohtaamaan Jumalansa!

Saman asian Herra tahtoo meidän kuulevan ja ymmärtävän tänä päivänä. Hän sanoo sinulle ja minulle samat sanat: ”Minä olen sinun kanssasi”. Emme todellakaan ole yksin, vaan Jumala on kanssamme vieläpä sen jälkeen, kun uskaltaudumme lähtemään liikkeelle hiljaisuudesta. Ja jos Jumala on puolellamme, kuka voisi olla meitä vastaan (Room. 8:31)!

Kohtaamisesta hiljaisuudessa kohti uusia kohtaamisia

Liikkeelle lähteminen ei ollut Moosekselle helppo asia edes sen jälkeen, kun Herra oli vakuuttanut hänet läsnäolostaan vastedeskin. Mooses oli nyt hyvin tietoinen siitä, että Jumala jos Jumala oli kohdattavissa hiljaisuudessa Horebin vuorella erämaassa, kohtaaminen ei loppunut siihen, vaan se jatkuisi tästä eteenpäinkin. Kohtaaminen oli oikeastaan loppu ’hiljaisuudelle’ siinä merkitykselle, että Mooseksen elämä sai kohtaamisen myötä uuden suunnan Jumalan tahdossa. Mukava paimentolaiselämä hiljaisuudessa Jumalan kutsulta oli ohi, mutta Jumalan läsnäolo olisi nyt hänen kanssaan, vaikka hän uskaltautuisi liikkeelle jopa sen kurittoman kansansa pariin…

Mooseksen kamppailusta kutsun edellä kertoo toisinto samasta keskustelusta kohta muutamaa hetkeä myöhemmin (2. Moos. 4:10-12). Se kulkee hyvin pitkälti saman kaavan mukaan, mitä läpikäymämme teksti kolmannessa luvussa:

”Mooses sanoi Herralle: ’Mutta, Herra, minä en ole koskaan ollut hyvä puhuja enkä ole nytkään, vaikka sinä olet puhunut minulle. Minulla on hidas puhe ja kankea kieli.’ Herra sanoi hänelle: ’Kuka on antanut ihmiselle suun? Kuka tekee ihmisestä mykän tai kuuron, näkevän tai sokean? Enkö juuri minä, Herra? Mene nyt, minä olen sinun kanssasi, kun puhut, ja neuvon sinulle, mitä sinun tulee sanoa.’” (2. Moos. 4:10-12)

Mooses jälleen estelee vedoten omaan mitättömyyteensä, mihin Herra vastaa muistuttamalla Moosesta siitä, että Jumala kyllä tietää tarkalleen mitä tekoa Mooses oli. Ja mikä tärkeintä Jumala jälleen muistutti Moosesta, ettei oleellista ollut se, mitä Mooses tiesi ja taitoi, vaan se, että Herra Jumala on hänen kanssaan.

Mooses siis jatkoi siitä, mistä hän aiemmin aloitti; minulla ei ole taitoja eikä lahjoja tehdä sitä, mitä sinä Herra minulta pyydät. Tähän Jumala vastaa:

”Anteeksi nyt vain, mutta sinä kyllä nyt puhut persoonalle, joka on sinut luonut ja antanut sinulle kaiken, mitä hän pyytää sinua käyttämään. Minä jos kuka tiedän, mitä tekoa sinä olet ja mihin sinä kykenet – olenhan minä kanssasi.”

Palvelijalähtöinen palvelutyö

Jumalan toimintaperiaate on erilainen kuin ihmisellä – hän ei katso tyhjää aukkoa palapelissä ja yritä runnoa siihen sopimatonta ihmistä täyttämään sitä. Sen sijaan hän katsoo ihmistä, hänen persoonaansa ja lahjoja, joita hän on hänelle antanut ja antaa hänelle juuri sopivan paikan palvella:

”Mekin olemme Jumalan tekoa, luotuja Kristuksen Jeesuksen yhteyteen toteuttamaan niitä hyviä tekoja, joita tekemään Jumala on meidät tarkoittanut.” (Ef. 2:10)

Jumala olisi varmasti löytänyt ihmisiä vapauttamaan Israelia lähempää kuin Horebin vuoren juurelta yksinäisyydessä käyskentelevän Mooseksen. Jos Jumala olisi halunnut vain jonkun johtamaan kansaansa, eikö hän olisi voinut valita kenet vain ja täyttää omalla riittävyydellään loput. Mutta Herra tahtoi tehtävään juuri Mooseksen, koska Mooses oli se henkilö, jolle tuo tehtävä oli sopiva – siitäkin huolimatta, että se kauhistutti häntä, ja hän ei kokenut itseään tehtävään valmiiksi eikä edes riittäväksi.

On vapauttavaa tietää, että kohtaaminen Jumalan kanssa on ennen kaikkea ihmistä varten ja hänen parhaakseen. Kun siis kohtaamisessa Jumalan kanssa tulet Mooseksen tavoin kutsutuksi elämän Jumalan läsnäolossa ja tahdossa entistä kokonaisvaltaisemmin, tiedä, että Jumala on sovittanut tehtävän sinun mukaasi, vaikka se voi sinua ajatuksena jopa kauhistuttaa.

Ja mitäkö opimme?

Jumalan kohtaaminen hiljaisuudessa on ainutlaatuinen tapahtuma siinä missä Jumalan kohtaaminen on aina ihmiselle käänteen tekevä kokemus. On kyse sitten ’Jumalan äänen’ hiljentymisestä mukavan elämämme keskellä tai hiljaisuuden kokemuksesta ympäröivinä olosuhteina – kohtaamisessa Jumalalla on meille aina asiaa. Todennäköisesti hän puhuu meille siitä, mitä muutoin meiltä on jäänyt huomaamatta ja mikä on kovin tärkeää kannaltamme. Kuulostele asiaa – on se jokin tehtävä, kehotus pysähtyä, levätä, mennä, tulla jne.

Herra Jeesus ei kuitenkaan tahdo meidän jäävän loputtomiin asumaan tuohon kokemukseen itseksemme, vaan hän lähettää itse kunkin tahollaan tuomaan ihmisiä kohtaamaan Jumalan samalla tavoin kuin mekin olemme hänet saaneet kohdata.

Kohtaaminen Jumalan kanssa on täten erityinen kohtaaminen oman tulevaisuuden kanssa. Se on kutsu tulla esiin ja käydä jatkuvaan ’paritanssiin’ yhdessä Jumalan kanssa. Se on kutsu antaa ’Jumalan viedä’ ja luottaa itsensä Jumalan vietäväksi. Hiljaisuus kutsuu meitä kohtaamaan Jumalan siellä, missä milloinkin olemme – halleluja Jeesus Kristus!

Pohdittavaa

Mitä tarkoittaa ’kaksinkertainen hiljaisuus’?
Mitä tarkoittaa kohtaaminen?
Mitä tapahtuu, kun Jumala kohtaa ihmisen?