Raamatun luomiskertomuksessa sen neljännen päivän kohdalla Jumala loi taivaankappaleet. Neljännen päivän kerronta alkaa näillä kahdella jakeella:
”Jumala sanoi: ’Tulkoon valoja taivaankanteen erottamaan päivän yöstä, ja olkoot ne merkkeinä osoittamassa määräaikoja, hetkiä ja vuosia. Ne loistakoot taivaankannesta ja antakoot valoa maan päälle.’ Ja niin tapahtui.” (1. Moos. 1:14-15)
Jumala loi kaiken täsmällisen tarkasti pieniä yksityiskohtia myöten. Hän jopa loi taivaankappaleet rytmittämään meidän pienen maapallomme aikoja. Tulee päivä, tulee yö, kuluu kuukausi ja kuluu vuosi. Jumalan luomistyölle on tunnusomaista järjestys. Kaikella on tarkoitus ja järjestys.
Luomistyön tarkoituksenmukaisuus ja täydellinen järjestys kertovat meille luoduille Luojastamme. Meidän Luojamme ei ole kaoottinen, ailahteleva tai ’vähän sinne päin’ – jumala, vaan hän on järjestyksen Jumala. Luomistyö heijastaa Herran ominaisuuksia. Luomakunnan harmonia ja järjestys pienen pienistä yksityiskohdista aina ihmistä ja maapalloa suurempiin kokonaisuuksiin – jopa äärellisestä äärettömään on kaikki hyvin yksityiskohtaisesti suunniteltu ja asetettu paikalleen.
Yksityiskohtainen ja järjestelmällinen suhtautuminen koskee Jumalan maailmassa myös meitä. Hän ei suhtaudu meihin ylimalkaisesti tai ailahtelevasti. Päinvastoin hän suhtautuu meihin tänään samalla vakavuudella ja tarkkuudella, miten hän on järjestyksen Jumalana luomakunnankin paikalleen asettanut.
Luomakunnan järjestystä kun katsoo, ei voi olla kuin ihmettelemättä Luojan kädenjäljen täydellisyyttä. Siitä huolimatta moni näkee maailmankaikkeuden syntyneen epäjärjestyksestä ja sattumalta vain pitkän ajan pitkänä tapahtumasarjana.
Kumpi on vaikeampaa: uskoa Luojan luoneen elämän hyvässä järjestyksessä vai sattuman tuottaneen kaiken tarkoituksetta? Ongelmaa voi havainnollistaa esimerkillä.
Löytyi kello hiekasta…
Kuvittele tilanne, jossa aution saaren hiekkarannan hiekasta saarta tutkimaan ryhtynyt mies löytää toimivan ja ehyen rannekellon. Hän avaa kellon ja katsoo kuinka kymmenet sen rattaat on pantu huolella paikalleen ja vain yhdellä tavalla koottuna tuo kello toimii oikein. Hän toteaa, että kellon hieno toiminta on jotain, mikä ylittää hänen osaamisensa. Mitä luulet, mitä mies ajattelee kellon alkuperästä tuossa tilanteessa?
Ajatteleeko hän, että kenties sittenkin joku on käynyt saarella aikaisemmin ja kenties vahingossa pudottanut kellonsa hiekkaan ja hukannut sen? Eikö se kuulosta järkevältä ajatukselta, jos kerran kello siellä hiekassa on? Jostain kellon on sinne pitänyt tulla, joten saarella on täten jonkun ollut pakko käydä ennen häntä, vaikka hän toisin olettikin.
Vai ajatteleeko mies sinnikkäästi, että koska saari on autio ja hänen tietämyksensä mukaan siellä ei kukaan ole koskaan käynyt, niin tuo kello ei voi olla ihmisen tekemä, vaan se on syntynyt sinne hiekkaan miljoonien ja taas miljoonien hiekanjyvästen vaihtaessa paikkaa vuoroveden vaikutuksesta? Kestääkö hänen oletuksensa siitä, ettei ketään ole käynyt? Onko siis helpompaa uskoa, että kello on syntynyt itsestään eikä sitä ole kukaan ihminen voinut tehdä?
Sama pätee ajatukseen maailman synnystä. On kovin vaikea uskoa, että koko luomakunnan järjestys olisi syntynyt vain sattuman oikusta. Paljon järkevämpää on tunnustaa Luojan kädenjälki luomistyössä ja todeta, että Kaikkivaltias Jumala on suunnitellut niin tämän luomakunnan kuin sinut ja minut aivan pienintä aivoitusta myöten.
Paavi Benedictus XVI tiivistää tämän valinnan kirjassaan ’Dogma and Preaching’ varsin osuvasti:
”Usko luomiseen tarkoittaa, että ymmärrämme uskossa, että tieteen paljastama muuttuva maailma on merkityksellinen maailma, joka tulee luovasta mielestä.” (s. 139–140)
Luomakunta heijastaa Luojansa luontoa järjestyksen ja suunnitelmallisuuden Jumalana. Se ei viittaa ollenkaan siihen, että ’luojamme’ olisi sattuma ja pitkä aika.