Englanninkielisessä tekstissä näkee silloin tällöin siteerattavan slogania ”I’m not a number, I’m a human being” (suom. ”En ole numero, olen ihmisolento”). Sitaatin sanallinen muoto vaihtelee liittyen kontekstista, mutta ajatus on sama: oikeus olla yksilöllinen ihmisolento kasvottomassa ihmismassassa.

En tiedä, mistä tämä sitaatti on alkujaan peräisin, itse jäljitin sen vuosina 1967-68 esitettyyn ”The Prisoner” nimiseen tv-sarjaan.

Havahduin tämän sloganin eteen, kun aloin pohtimaan, miten usein ihmiset ovat arkielämässä toinen toisilleen pelkkiä kasvottomia asioita – jopa pelkkiä numeroita. Ajattelepa kuinka usein kohtaat tilanteen, jossa vastapuoli on kiinnostuneempi sinusta ’numerona’ kuin ihmisolentona.

• Soitat yrityksen asiakaspalveluun, sinulta kysytään joko tilaajatunnusta tai asiakasnumeroa.

• Menet pankkiin tai apteekkiin, muutut numeroksi, kun odotat vuoroasi palveltavaksi. Järjestelmää ei kiinnosta, oletko Jori, Pertti, Liisa tai Marjatta, on tärkeämpää olla vaikkapa numero 64.

• Kaupan kassallakaan kassahenkilöä ei juuri kiinnosta persoonallisuutesi, vaan kiinnostavan sinusta tekee sosiaaliturvatunnuksen loppuosa tai pin-koodi.

Toki ymmärrän, että numerot ovat pakollisia sujuvan palvelun varmistamiseksi ja ettei asiakaspalvelijoille ole tietenkään varattu aikaa muuhun kuin työnsä sujuvaan tekemiseen. Samoin toimisin minäkin – en siis syytä, en soimaa. Herätän vain kysymyksen, että kuinka usein arjessa joudumme kohtaamaan sen tosiasian, että meistä ei olla kiinnostuneita Jumalan luomina kallisarvoisina ihmisolentoina. Kun ihmisyyden ohittamisen lisäksi yhtälöön lisätään juurettomuus ja kasvava yksinäisyyden ongelma, ei ole lainkaan ihme, että monet kokevat arvottomuutta ihmisinä.

Elämäsi on merkittävä

Nykypäivän ihminen kuulee aivan liian harvoin olevansa merkittävä. Päivittäinen merkittävyyden käsite rakentuu tavoitteellisen ja suorittavan elämän varaan, sen sijaan että se nousee ihmisarvosta ja hänen ihmisyyteensä ja luomistyön merkittävyydestä.

Jos olet sarjakuvaihmisiä, kuten allekirjoittanut, arvostaisit varmasti ankkataiteilija Don Rosan tarinaa ”Olla kuin ei olisikaan” (”The Duck Who Never Was”, AA 48/03), joka on idealtaan mukailee klassikkoelokuvaa ”Ihmeellinen on elämä” (”It’s a Wonderful Life”) vuodelta 1946.

Tarina alkaa masennuksen ja epäonnistumisen uuvuttaman Aku Ankan syntymäpäivästä, jota kukaan ei tunnu edes muistavan. Kohta hän kohtaa epäonnistumisten ja lähimmäistensä välinpitämättömyyden kautta oman mitättömyytensä, mikä ajaa hänet synkkyyteen. Aku pohtii, kuinka maailma olisi varmasti parempi paikka, jos häntä ja hänen mitätöntä elämänpanosta ei olisi olemassa. Tämän jälkeen Aku saa nähdä, miltä hänen lähimmäistensä ja koko Ankkalinnan elämä näyttäisi, jos häntä ei olisi ollut olemassa.

Tarina painottaa sitä, kuinka Akun käsitys itsestään oli vääristynyt. Nimittäin itseruoskinnan ja -säälin keskellä Aku huomaa, että Ankkalinna ilman Akua olisi tietty sarjakuvamaiseen tapaan hauskalla tavalla erilainen, mutta kuitenkin sangen lohduton. Jos pidät sarjakuvista, suosittelen lukemaan tämän tarinan.

Kertomuksen kärki osoittaa meihin itseemme. Keitä olemme väheksymään itseämme arvottomuuden tunteen tai vääristyneen omakuvan perusteella? Voi olla, että kohtaamme arjessa signaaleja arvottomuudesta ja epäonnistumista, mutta ne eivät saa tulla perustaksi sille, miten itsemme koemme.

Uskallanpa väittää, että sinä ja minä olemme merkittäviä. Et näet voi tietää, millainen maailma olisi ilman sinua. On yllättävä huomata, että ’pienen’ ihmisen merkitys on paljon suurempi kuin hän ehkä itse kokee sen olevan.

Esimerkkejä Raamatusta

Vaikka ihmisen arvoa ei pidä mitata hänen sosiaalisen merkityksensä perusteella, on hän siitä huolimatta todennäköisesti tärkeämpi silläkin mittarilla mitattuna kuin miten hän itsensä näkee. Otanpa lyhyesti muutaman esimerkin Raamatun ’pienistä suurista’ henkilöistä.

Naamanin orjatar

Loistava esimerkki siitä, miten pieni ihminen on merkittävä Herran käytössä, on Syyrian sotapäällikkö Naamanin orjatar / palvelijatyttö (2. Kun 5:1-4). Hän oli Syyrian armeijan sotaretkellä joutunut sotasaaliina Naamanin omaisuudeksi – hänen orjattarekseen. Syyrialaisten keskellä hän oli vain juureton juutalaissukuinen tyttö, alhainen orja.

Oli kuitenkin käynyt niin, että Herra oli johdattanut tytön polkuja siten, että hänestä oli tullut suuren sotapäällikön palvelijatar. Hän oli ilmeisen tunnollinen palvelijatar, koska oli voittanut isäntänsä luottamuksen. Ellei tyttö olisi nauttinut päällikön luottamusta, tuskin isäntä olisi tytön neuvoja kuunnellut.

Tekstin kannalta tyttö oli keskeisessä asemassa (2. Kun. 5:3). Ellei hän olisi ’sattunut’ olemaan Naamanin palvelija ja vieläpä vilpittömästi isäntänsä parasta tahtova sellainen, ei Naaman olisi koskaan kuullut ”Samariassa asuneesta profeetasta” eikä saanut terveyttään takaisin, emmekä mekään tänä päivänä lukisi kertomusta ihmeparantumisesta.

Inhimillisen mittapuun mukaan arvioituna vähäinen orjatar ja vain muutama valikoitu sana – siinä kaikki. Mutta kun vähäiseen lisätään Kaikkivaltias Jumala, niin pienestä tulee tärkeä ja suuret asiat saavat alkunsa ’mitättömästä’. Eikö siis arvomme ole pikemmin Jumalan suuruudessa kuin siinä, miten itsemme tai toiset meidät luokittelevat?

Simon kyreneläinen

Entäpä sitten mies nimeltä Simon, josta tiedämme vain hänen olleen alkujaan kotoisin Kyrenestä? Kukapa pääsiäisevankeliumin lukenut ei häntä tuntisi, onhan hän sentään ainut, joka on konkreettisesti kantanut Herramme Jeesuksen ristiä (Matt. 27:32; Mark. 15:21; Luuk. 23:26).

Kuka hänkään lienee ennen tuota hetkeä ollut? Hän on ollut yksi monista juutalaisista Simoneista, jonka nimi on tänään huulillamme vain siksi, että Jumala johdatti hänet tekemään jotain, minkä arvoa hän ei varmasti ristiä kantaessaan osannut arvata.

Kukapa tietää, vaikka tuo hetki Kristuksen vierellä oli käännekohta hänen elämässään? – Tiedämme ainakin, että hän oli alkuseurakunnassa tunnettujen Aleksanterin ja Rufuksen isä (Ap. t. 19:33; Room. 16:13; Mark. 15:21). Epäilemättä Jeesus oli siis antanut myös kyreneläiselle Simonin elämälle arvon ja merkityksen!

Nainen kaivolla

Ja otetaanpa vielä esimerkiksi samarialainen nainen kaivolla (Joh. 4:7-30). Kukapa hänkään oli muu kuin hylkiö oman yhteisönsä naisten joukossa! Hän oli epäonnistunut elämässään (Joh. 4:16-18), eipä hän muutoin olisi yksin keskipäivällä tullut vettä kaivolta noutamaan (Joh. 4:7).

Mutta kävipä niin, että hän törmää kaivolla juutalaiseen rabbiin nimeltä Jeesus. Jostain syystä tämä Jeesus puhui hänen kanssaan, vaikka ’hurskailla’ juutalaisilla ei ollut perinnäissääntöjen mukaan lupa olla ’alhaisten samarialaisten’ kanssa missään tekemisissä (Joh. 4:9).

Eipä ollut nainen arvossaan silloisen juutalaisen mittapuun mukaan: alhainen samarialainen, halveksittu omiensa keskuudessa, joka vieläpä eli julkisynnissä. Jeesuspa ei katsonut lähtökohtiin, vaan kohtasi naisen niin kuin kenet tahansa Jumalan luomistyön ihmeen. Naisen arvo oli Jumalan luomistyössä; hän oli Kaikkivaltiaan Jumalan tekoa, mikä teki hänestä arvokkaan. Jumalan luoma ihminen on kuin signeerattu taideteos. Signeeraus ’Made by Lord’ on hänen arvonsa takuu.

Keskustelussa Jeesus palautti naiselle arvon, mikä hänellä Jumalan luomistyön ihmeenä oli koko ajan ollut. Hän oli tähän asti mittauttanut arvonsa väärillä tahoilla; hän ei ollut arvoton, vaikka muut tai hänen oma arvionsa niin hänelle ehkä sanoi. Hän oli arvokas Jumalan luomistyön ihmeenä – sellaisena Jeesuskin hänet näki ja hyväksyi.

Ja mitä tapahtuikaan, kun nainen sai arvonsa takaisin (Joh. 4:28-30). Hänestä tuli Jeesuksen sanansaattaja oman kansansa keskuudessa! Ajattele, mikä muutos naisessa on täytynyt tapahtua Jeesuksen kohtaamisen seurauksena. Nimittäin miten muuten on mahdollista, että yhteisönsä hylkiö vakuuttaa kaupungin ihmiset juutalaisesta rabbista jopa niin, että nämä lähtevät tapaamaan Jeesusta kaivolle. Eli jälleen kerran; älä väheksy mahdollisuutta, minkä Jumala meissä vähäisissä näkee!

Kuuntele, mitä Luoja ajattelee sinusta!

Voisin jo vallan hyvin lopettaa tämän tekstin näihin esimerkkeihin, mutta tahdon sinun vielä tietävän, mitä Jumala sinussa näkee. Turhan usein näet käymme peilin eteen katselemaan kuvaamme pettymysten, odotusten ja tämän maailman maalaamien turhamaisten arvojen valaisemina.

Ei vaadi kovinkaan paljon mielikuvitusta, mitä esimerkkiemme orjatar, samarialainen nainen tai joku Kyrenestä kotoisin ollut Simon ovat mainitsemieni väärien arvojen valossa: tuskin juuri ketään. Orjatar oli yksi kasvoton alhainen olento orjien joukossa, samarialainen nainen puolestaan oli korkeintaan kauniit kasvot ja Simon nyt oli vain joku mies väkijoukossa.

Kuitenkin Jumala valitsi kaikki nämä kolme tekemään jotain ainutlaatuista hänen kunniakseen. Jumala ei ylenkatsonut heitä, vaan päinvastoin kirkasti kunniansa heissä. Jumalan silmissä näet inhimillisesti arvottominkin ihminen on arvokkain. Hän ei ylenkatso ketään. Olen ehkä vaikeasti rakastettava kiusankappale, mutta siitä huolimatta Jumalan täydellinen rakkaus peittää virheeni. Ihminen on Luojansa silmissä ’täydellinen paketti’ jopa kaikkine virheineen.

Lopuksi tahdon antaa sinulle uuden perustan katsoa itseäsi peilistä. Tahdon, että katsot itseäsi Jumalan silmin. Näe itsessäsi sama arvo ja merkitys, jonka Jeesus Kristus näkee sinussa. Et ole olemassa sattumalta, vaan olet Jumalan luomistyön ihme. Tästä meille kertoo mitä kauneimmin kuningas Daavidin kirjoittama psalmi (Ps. 8).

Esimerkkinä Daavidin psalmi

Ensimmäisen psalmien kirjan kahdeksas psalmi (Ps. 8) on – armoitetun psalmistin – kuningas Daavidin käsialaa. Kun psalmia lukee, on helppo ajatella Daavid sitä kirjoittamaan illan tai yön pimeinä tunteina palatsin katolla kirkkaan tähtitaivaan alla (Ps. 8:4). Luetaanpa se.

”Herra, meidän Jumalamme, kuinka suuri onkaan sinun nimesi maan päällä! Se julistaa sinun taivaallista kirkkauttasi. Lasten ja imeväisten huudot todistavat sinun voimastasi. Ne ovat kilpenä jumalattomia vastaan, ne vaientavat vihamiehen ja kostoa janoavan. Kun minä katselen taivasta, sinun kättesi työtä, kuuta ja tähtiä, jotka olet asettanut paikoilleen — mikä on ihminen! Kuitenkin sinä häntä muistat. Mikä on ihmislapsi! Kuitenkin pidät hänestä huolen. Sinä teit hänestä lähes kaltaisesi olennon, seppelöit hänet kunnialla ja kirkkaudella. Sinä panit hänet hallitsemaan luotujasi, asetit kaiken hänen valtaansa: lampaat ja härät, kaiken karjan, metsän villit eläimet, taivaan linnut ja meren kalat, kaikki vesissä liikkuvat. Herra, meidän Jumalamme, suuri on sinun nimesi kautta koko maailman!” (Ps. 8)

Psalmin tekstissä Daavid kokee konkreettisen vähäisyytensä luomakunnan mahtavien ulottuvuuksien ja voimien edessä. Tuntuu henkeäsalpaavalta, kun ajattelee luomistyön suuruutta mikroskooppisen pienistä yksityiskohdista aina käsittämättömään avaruuksien suuruuteen saakka. Jos luomistyö on jo melkoinen näytös Jumalan työstä, mitä sitten onkaan hänen jatkuva ylläpitävä huolenpitonsa, josta myös ihmiset vähäisimmästä mahtavimpaan ovat riippuvaiset.

Jopa inhimillisen mittapuun mukaan korkealle arvostettu kuningas Daavid kokee tervettä vähäisyyttä luomakunnan edessä, mikä on terve asenne, kun sen yhdistää Daavidistakin heijastuvaan luottamukseen. Daavid ei näet erehtynyt kuvittelemaan ihmisen ’vähäisyyden’ merkitsevän sitä, että Jumala ei olisi kiinnostunut hänestä. Päinvastoin hänen syvä tietoisuutensa Jumalan huolenpidosta yhdistettynä universumin kompleksisuuteen vain kirkastaa entisestään Luojamme valtavuutta ja saa meidät ihmettelemään häntä.

Daavid kirjoittikin psalmin korottamaan Jumalalle ylistyksen ihmisen ja koko maailmankaikkeuden Luojana ja ylläpitäjänä. Samaan kategoriaan kuuluvat myös psalmit 33, 104 ja 145, jotka nekin hämmästelevät Jumalaa hyvänä Luojana.

Psalmin rakenne

Jos siis psalmin sanat korostavat Jumalan kunniaa, niin tekee myös sen nerokas paralleelinen (säetoisto) rakenne. Psalmi on kirjoitettu mitä kauniimpaan paralleeliseen muotoon siten, että se muodostaa kiasman säepareista (A’A, B’B ja C’C). Psalmin rakenne kertoo täten sekin omalla tavallaan Jumalan luomistyön suunnitelmallisesta perustasta.

• A. Johdanto ylitykseen (1a)

  • B. Suuren Kuninkaan kunnia (1b-2)

    • C. Jumalan kiinnostus ihmistä kohtaan (3-4)

    • C’. Ihmisen Jumalan kiinnostuksesta johdettu kunnia (5)

  • B’. Ihmisen kunnia Jumalan nimittämänä hallitsijana (6-8)

• A’. Yhteenvedon omainen toteamus Jumalan kunniasta (v.9)

Psalmi Kristuksesta

En ota tässä yhteydessä tarkemmin kantaa tämän valtavan psalmin merkitykseen Kristukseen osoittavana messiaaninen toteamuksena (Ps. 8:3), johon Matteus (Matt. 11:25; Matt. 21:16) ja toisessa merkityksessä myös Paavali (1. Kor. 15:27; Ef. 1:22) viittaavat.

Samaiseen psalmin viidenteen jakeeseen (Ps. 8:5) viittaa puolestaan Heprealaiskirje (Hepr. 2:6). Siinä Heprealaiskirjeen kirjoittaja liittää ajatuksen langenneen ihmiskunnan lunastuksesta senkin osaksi Jumalan jatkuvaa huolenpitoa ja luomistyötä. Onhan näet niin, että koska lankeemus lähti luomakunnan kuninkaasta, samoin Jumala lähtökohtaisesti antaa luomakunnan lunastuksen ihmisen kautta.

Ellei juuri ihminen olisi ollut vastuullinen valtias luomakunnassa, ei Jumala olisi lähettänyt ainokaista Poikaansa syntymään ihmiseksi, vaan ehkä joksikin muuksi olennoksi, jolle vastuu olisi kuulunut. Ihminen on kuitenkin luomakunnan valtiaaksi luotu, joten kuninkaana niin rappio kuin menestys tulee hänen kauttaan. Täten sekä lankeemus että lunastus astui olevaiseksi ihmissuvun kautta. Kristuksessa me näemme uuden ihmisen – lunastetun ihmisen – ensihedelmän. Jumalan luomistyö ei täten loppunut Adamin luomiseen, vaan Kristuksessa hän tänäkin luo uutta elämää synnin tähden kuolemaan tuomitun ihmissuvun keskellä. Kiitos Herralle hänen valtavasta rakkauden työstään keskellämme!

Luomakunnan arvo Jumalan rakkauden työnä

Vaikka Psalmin tähtäin on Jumalan kunniassa, siitä käy mitä kauneimmalla tavalla ilmi Jumalan arvostus omaa luomistyötään kohtaan sekä arvo, jota ihminen hänen työnsä hedelmänä nauttii hänen silmissään.

”Kun minä katselen taivasta, sinun kättesi työtä, kuuta ja tähtiä, jotka olet asettanut paikoilleen — mikä on ihminen! Kuitenkin sinä häntä muistat. Mikä on ihmislapsi! Kuitenkin pidät hänestä huolen.

Sinä teit hänestä lähes kaltaisesi olennon, seppelöit hänet kunnialla ja kirkkaudella. Sinä panit hänet hallitsemaan luotujasi, asetit kaiken hänen valtaansa: lampaat ja härät, kaiken karjan, metsän villit eläimet, taivaan linnut ja meren kalat, kaikki vesissä liikkuvat.” (Ps. 8:4-9)

Lähtökohtaisesti ihmisen alkuperä Jumalan määrätietoisen luomistyön tuloksena antaa hänelle arvon, jota esimerkiksi kehitysopillinen näkemys ihmisen kehittymisestä, ei ihmiselle anna. Raamatun kanta on selkeä: Ihmisen olemassa olo ei ole sattumaa eikä turhaa, vaan jokaisen ihmisen elämä on merkittävä.

Ihmisen olemassaolon merkitys ei voi löytyä ihmisjärjen ulottuvissa olevasta tarkoituksenmukaisuudesta, koska elämän tarkoituksenmukaisuus ei yksinkertaisesti ole ihmisjärjen tavoitettavissa. Olemassa olon tarkoitus ja merkitys onkin annettu ihmiselle jo luomisessa elämän lahjana ja Jumalan jatkuvan huolenpidon ja rakkauden kohteena. Sekin on luonteeltaan lahja ja vastaanotettavissa vain uskon kautta.

Psalmista välittyy mitä kauneimmalla tavalla ajatus, että Jumala sitoutuu välittämään ihmisestä. Hän ei vain luonut ihmistä ja antanut hänelle asemaa luomakunnan osana, vaan hän on aktiivisesti kiinnostunut ihmisen hyvinvoinnista. Ihminen ei ole Jumalan mielenkiinnon ja huolenpidon kohde oman kelvollisuutensa tähden, vaan arvo Luojan silmissä nousee yksinomaan Luojan rakkaudesta häntä kohtaan.

On huomion arvoista, ettei Jumala perusta käsitystä ihmisarvosta tämän olemukseen tai hyveellisyyteen, vaan päinvastoin hän perustaa sen omaan tekoonsa luomistyössä sekä itseensä rakkauden ja huolenpidon ehtymättömänä lähteenä.

Ihminen ei siis millään muotoa ansaitse asemaansa tai kunniaansa, vaan hänen ne perustuvat Jumalan käsitykseen hänestä. Ihmisen arvo syntyy Jumalan ennakkokäsityksestä ja sitoutumisesta rakastaa ja arvostaa luotujaan. Ihmisen arvo ja kunnia täten johtuu luomisesta; ihminen heijastaa Jumalan kunniaa, ei omaansa. Emme ole arvokkaita meihin käytettyjen raaka-aineiden tai hyödyllisyytemme tähden, vaan siksi, että meitä rakastaa maailmankaikkeuden absoluuttisesti merkittävin olento – kaiken olevaisen ja olemattoman Luoja ja ylläpitäjä.

Uudelle perustalle

Voisiko psalmin tekstistä löytyä vaihtoehtoinen perusta oman itsen arviointiin? On aika hylätä ajatus ihmisarvosta tekojen, rakastettavuuden tai ylipäätään minkään muun inhimillisen ominaisuuden perusteella. Miksemme mieluummin etsi perustaa ihmisarvolle Jumalan luomistyöstä ja ennen kaikkea luomistyön huipennuksesta Kristuksessa?

Jos Jumala on valmis antamaan ainosyntyisen Poikansa kuolemaan sinun tähtesi, eikö se kerro jotain siitä arvosta, mikä sinulla on Jumalan silmissä? Miksen siis ammentaisi myös elämän tarkoitusta ja merkitystä samasta lähteestä?

Niin ja voisinko tosiaan tehdä saman paitsi itseni myös lähimmäiseni kohdalla? Ehkäpä lähimmäiselleni kuuluu sama arvo huolimatta siitä, kuinka hyvin hänen elämänsä heijastaa juuri minun arvostamaani hyvettä? Vaikka hän ei täytä elämällään Jumalan vanhurskauden mittaa eikä ehkä edes itseni sille määrittelemää minimiä, se ei tee hänestä arvoltaan yhtään sen vähäisempää kuin minusta. Minun ei tarvitse hyväksyä hänen elämän valintojaan tai arvojaan, mutta ehkä voisin silti nähdä hänet Jumalan hänelle antaman valtavan perusarvon kautta? Kas siinäpä ajateltavaa ihan jokaiselle.

Pohdittavaa

Mihin minun ja lähimmäiseni arvon perustuu?
Miten Jumalan kunnia kirkastuu ’vähäisissä’?