Kerron tarinan. Tapailen sitä vapaasti ja vääntelen kieleeni ja tarkoitukseeni sopivaan muotoon. Tämä on mukaelma kertomuksesta, josta luin yhden version englanniksi Frank Violan kirjasta ”Jesus Now”, mutta kertomus ei ollut tosin hänenkään. Hänkin kertoi vain kuulleensa kertomuksen.

Johdanto

Kertomus on tuskin tosielämästä, mutta toivon sen opettavan jotain sellaista, minkä voimme puolestamme tuoda tosielämään. Mitäpä virkaa olisi kertomuksella, joka ei mitenkään vaikuttaisi kuulijoihinsa.

Tämä on sukupolvien rajat ylittävä kertomus pyhistä miehistä, jotka asuivat pienen kylän ulkopuolella suuren joen alajuoksulla. Joki voisi olla Suomessa, missä suuret joet nekin aika ajoin tulvivat, mutta sovitaan niin, että kylä sijaitsi maassa nimeltä ”kaukana täältä”.

Asuipa pyhä mies eristyksissä pienestä kylästä. Kyläläiset tiesivät pyhän miehen asuinpaikan ja tiesivät hänen hartaan vaelluksensakin. Eipä silti mies sen enempää kuin kyläläisetkään yhteyttä toisiinsa arjessa pitäneet. Kutsutaan pyhää miestä tästä eteenpäin papiksi. Hänet oli vihitty tämän kylän papiksi ”kaukana täältä” -maassa. Ja kaukana hän oli siis kyläläisten arjestakin.

Ensimmäinen pappi

Kävi niin, että kerran papin elinaikana kylän ohi virtaava vuolas joki alkoi tulvia. Näytti vääjäämättä siltä, että pian tuo tulviva joki huuhtoisi kylän mennessään.

Niinpä koko kylän väki kerääntyi hädissään papin luo ja he pyysivät häntä rukoilemaan Jumalaa, että tämä pelastaisi heidän kylänsä. Ja niin pappi teki. Hän kulki syrjäiseltä taloltaan salaisen matkan salattuun paikkaan.

Se oli paikka, jossa jo sukupolvienajanvihityt papit olivat rukoilleet salattua Jumalaa äärimmäisessä hädässä. Vain oikea pappi tiesi, missä lausua esi-isien perintönä saadut pyhääkin pyhemmät salatut rukoussanat. Niin pappi meni salattuun paikkaan ja lausui salatun rukouksen ja pyysi Herran armoa kylälle.

Ja salattu Herra kuuli salaisessa paikassa lausutun salaisen rukouksen. Näin ihmeellisesti kylä pelastui. Ja niin kauan kuin pappi oli elossa, kylä pysyi turvassa joen tulvimiselta.

Toinen pappi

Aika kului ja lopulta pyhä mies kuoli – hän pääsi Herran huomaan. Hänen jatkajansa – siis papin oppipoika – jatkoi kylän pappina. Näin oli aina ollut ja oli oleva.

Aika kului. Taas kerran kävi niin, että joki uhkasi tulvia kylään. Kylän vanhimmat kulkivat matkan papin luo ja pyysiväthartaasti häntä menemään salaiseen paikkaan salatun Jumalan eteen lausumaan salaiset sanat ja rukoilemaan heidän puolestaan.

Pappi kuunteli vanhinten toiveet ja lupasi auttaa heitä. Hän otti vanhinten pyynnöt kantaakseen ja lähti suurella arkuudella matkaan. Oli näet käynyt niin, että hän oli unohtanut, missä tuo salainen paikka sijaitsi. Hän kulki pellon yli ladon taakse, missä hän pysähtyi rukoilemaan. Hän rukoili:

”Oi pyhä peljättävä Jumala, sinä et ole pieni yhteen paikkaan sidottu Jumala. Taivaat ovat sinun valtaistuinhuoneesi, ja koko maa on sinun jalkojesi astinlauta! Mihin sinä tarvitset salaisia paikkoja? Herra, ota nämä salaiset sanat kiitosuhriksi. Ja jos näet sopivaksi, niin säästä tämä kylä.”

Ja Herra kuuli papin salaisen rukouksen. Kylä säästyi tuholta. Näin ihmeellisesti kylä pelastui. Ja niin kauan kuin pappi oli elossa, kylä pysyi turvassa joen tulvimiselta.

Kolmas pappi

Aika kului ja lopulta pyhä mies kuoli – hän pääsi Herran huomaan. Hänen jatkajansa – siis papin oppipoika – jatkoi kylän pappina. Näin oli aina ollut ja oli oleva.

Aika kului. Ja et arvaa, mitä tapahtui – kyllä. Kävi taas niin, että joki uhkasi tulvia kylään. Niinpä kylän kunnanvaltuusto marssi matkan papin luo ja he pyysivät hartaasti häntä menemään Jumalan eteen lausumaan salaiset sanat ja rukoilemaan heidän puolestaan.

Pappi kuunteli vieraiden asian, huokaisi syvään ja lupasi auttaa heitä. Hän ei tiennyt mitään mistään salaisista paikoista. Ja olipa käynyt niin, että hän oli unohtanut paitsi paikan myös pyhät salatut sanat. Niin hän yksinkertaisesti sulki sakastin oven, astui Jumalan läsnäoloon ja kuiskasi Kaikkein Korkeimmalle:

”Herra, Sinua ei kukaan löydä mistään paikasta tässä maassa eikä sinua tarvitse tavoitella erityissanoilla, sillä sinä olet syvällisempi ja suurempi kuin mikään yksittäinen sana voisi koskaan toivoa tai kuvata. Rukoilen nyt, että kuulet nämä minun yksinkertaiset sanani. Herra käännä sinä virran vedet ja anna kylän pelastua!”

Ja niin Jumalan käsi muutti virran suuntaa ja taas kerran kylä pelastui tuholta. Ja niin kauan kuin pappi oli elossa, kylä pysyi turvassa joen tulvimiselta.

Neljäs pappi

Aika kului ja lopulta pyhä mies kuoli – hän pääsi Herran huomaan. Hänen jatkajansa – siis papin oppipoika – jatkoi kylän pappina. Näin oli aina ollut ja on oleva.

Kyllä. Aika kului ja taas joki uhkasi tulvia kylään. Niinpä kylän pormestari marssi yhdessä kylän miesten kanssa papin luo ja he pyysivät häntä menemään Jumalan eteen rukoilemaan heidän puolestaan.

Tämä pappi oli edeltäjäänsä tietämättömämpi. Hän ei tiennyt mitään salaisista paikoista, puhumattakaan pyhistä sanoista. Itse asiassa hän ei odottanut edes ihmeitä. Hän oli vain elänyt yksinkertaista elämää ja luottanut aina Jumalan turvaan.

Kun sitten kyläläiset lähestyivät häntä asiallaan, hän vain tuijotti heitä sanomatta sanaakaan. Viimein hän nousi ylös, tarttui takkiinsa ja työkäsineisiin ja sanoi ällistyneille kyläläisille:

”Tulkaa! Meillä on paljon tehtävää. Meidän on siirrettävä kylä ylemmälle maalle!”

Loppunäytös

Kun väki lähti papin kotoa, varjoista astui esiin kaksi näkymätöntä hahmoa – Isä Jumala ja hänen poikansa Jeesus Kristus. Jumala hymyili ja nyökkäsi suuntaan, johon miehet olivat juuri menneet.

”Tämä viimeinen on suosikkini”, Jumala sanoi. ”Hän on kuin minä. Hän teki sen, mitä kukaan muu ei osannut. Hänen edeltäjänsä osasivat puhua, lausua salattuja sanoja ja kulkea kulkueissa jonnekin salattuihin paikkoihin. Mutta tämä viimeinen oli valmis likaamaan kätensä ja ryhtymään työhön kanssani. Sen sijaan, että hän olisi vain puhunut muutoksesta, hän välitti riittävästi ollakseen itse osa muutosta!”

Sen pituinen se.

Pidän tästä tarinasta. Jumala on enemmän huolissaan ihmisten rakastamisesta käytännössä kuin siitä, että toteutamme jotain vuosisatoja vanhoja rituaaleja. Hän on tehnyt kaiken valmiiksi. Hänen Poikansa on antanut henkensä meidän edestämme. Ja mitä hän tahtoo? Hän tahtoo meidän menevän sinne kylään näyttämään, miten paljon Jumala meitä kaikkia rakastaa.

Tänään Jumala kutsuu sinua ja minua lähtemään eteenpäin – siis pelastamaan yhdessä omia kyliämme. Olemmeko valmiit likaamaan kätemme yhdessä Jumalan kanssa, koska hän tahtoo pelastaa? Vai odotammeko mieluummin kauniisti sivussa, että Jumala tekee kaiken puolestamme? Mieluumminko pyydän häntä tekemään, jotta minun ei tarvitse? Kas siinäpä kysymys.

Lopuksi rukoilen Heprealaiskirjeen sanoin:

”Rauhan Jumala, joka ikuisen liiton uhriveren tähden on nostanut kuolleista lampaiden suuren paimenen, meidän Herramme Jeesuksen, varustakoon teidät hyvillä lahjoillaan, niin että voitte täyttää hänen tahtonsa. Sen, mikä on hänelle mieleen, hän itse tehköön meissä, hän ja Jeesus Kristus. Hänen on kunnia aina ja ikuisesti. Aamen. ” (Hepr. 13:20-21)