Ihmiset mielellään selittävät ympäröivää maailmaa teorioiden ja yksinkertaistettujen mallien avulla. Syyn ja seurauksen -laki tarjoaa tasapuolisen, mutta kovin kylmän selityksen moniin tilanteisiin. Jos katsomme elämää inhimillisyyden ja oikeuden silmin, huomaamme, että elämä on täynnä salaisuuksia, joita ei kukaan kykene käsittämään.

Ajattele vaikkapa juuri polkupyörällä ajamaan oppinutta pientä poikaa. Poika ylittää äitinsä kanssa suojatietä, kun juopunut auton kuljettaja ajaa päin punaista ja törmää heihin. Äiti kuolee sairaalassa vammoihinsa ja poika halvaantuu kaulasta alaspäin. Juopunut kuljettaja elää syyllisyydessä vuoden päivät, kunnes päättää päivänsä oman käden kautta. Miksi näin?

Entä minne katoaa tarkoituksenmukaisuus, kun kehitysaputyöntekijäksi kutsumusta tunteva nuori lääketieteen opiskelija lähtee pelastamaan opiskelutoveriaan hukkumasta järveen, mutta hukkuukin itse lähelle rantaa voimien loputtua?

Kuin kuvastimesta

Tällaiset tapaukset ovat vain esimerkkejä tilanteista, jotka jättävät jälkeen joukon kysymyksiä vailla vastausta. Paavali sivuaa epäsuorasti samaa ongelmaa tekstissäni eli jakeessa 1. Kor. 13:12. Hän näet vertaa nykyistä rajattua tietoamme hetkeen, jolloin tietomme muuttuu täydelliseksi:

”Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin.” (1. Kor. 13:12a)

Tekstissä Paavali vertaa nykyistä rajattua tietoamme hetkeen, jolloin tietomme muuttuu täydelliseksi. Tutkikaamme hieman tarkemmin tätä jaetta, sillä uskon, että löydämme siitä totuuksia, jotka auttavat meitä edelleen kestämään paremmin tässä elämässä kohtaamiamme hämmentäviä tilanteita.

Paavali käyttää sanoja ”kuin arvoitusta” ja ”kuin kuvastimesta”. Kreikan kielen sana ’ainigmati’ tarkoittaa sellaista arvoitusta, joka on erityisen monimutkainen ja vaikeaselkoinen ilmaisu, jonka tarkoitus on hämmentää kuulijaa.

Vertaus kuvastimeen, tarkoittaa sen aikaisia peilejä, joiden valmistamisesta Korintin kaupunki oli tunnettu. Tuolloin ei tunnettu lasipeilejä, vaan peilit tehtiin kiillotetusta metallista. Nämä peilit toki heijastivat kuvaa, mutta kuva jäi melko utuiseksi ja himmeäksi, joten tuloksena oli epätäydellinen kuva.

Paavalin vertaus arvoitukseen ja peiliin viittaa kummankin antamaan epäselvään kuvaan. Samoin kuin arvoitus tai peili, on nykyinen tietomme ja havaintomme maailmasta epätäydellistä, jotta sen perusteella kykenisimme edes tyydyttävästi ymmärtämään sitä.

Paljon, mutta aivan liian vähän

Paljon ymmärrämme, mutta paljon jää edelleen ymmärtämättä. Ajattele vaikkapa Apostolien tekojen 12. luvun kertomusta. Apostoli Jaakob mestautettiin (Ap. t. 12:1-3), mutta vastaavassa tilanteessa Pietari vapautui yliluonnollisesti, kun enkelit vapauttivat hänet vankilasta odottamasta vuoroaan mestattavaksi (Ap. t. 12:4-19).

Miksi Jaakobin piti kuolla marttyyrina samoissa paikallisissa vainoissa, joista Pietari selvisi? Miksi Pietari vapautettiin tällä kertaa, ja kuitenkin hän sai kunnian antaa henkensä marttyyrina myöhemmin? Miksi Jumala ei vapauttanut kumpaakin? Entä miksi apostoli Johannes vältti marttyyrikuoleman ja kuoli luonnollisen kuoleman?

Tällaisten kysymysten edessä ihmisen pitää muistaa rajallinen tietonsa ja tunnustaa, ettei hän voi rajallisen tietonsa puitteissa kaikkea ymmärtää. Jos opimme tunnustamaan ymmärryksemme rajallisuuden, eivät elämän arvoitukset lannista uskoamme Jumalaan. Kun opimme tuntemaan rajallisuutemme emme enää niin kärkkäästi ole vaatimassa Jumalaa tilille sallimuksestaan elämän mysteereissä. Kun sisäistää inhimillisen tiedon ja ymmärryksen rajallisuuden, pystyy hyväksymään, että asioita ’vain tapahtuu’ ilman selkeää syy-seuraus-suhdetta.

Ajattelepa vielä lausetta ”kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin”. Se vihjaa inhimillisen tietomme rajallisuudesta, mutta lause antaa samaan henkäykseen myös lohduttavan näkökulman siitä, että huolimatta rajallisuudestamme, voimme kuitenkin ymmärtää tarpeeksi pelastuksemme kannalta. Voimme näet ymmärtää Herran ilmoituksen itsestään. Emme voisi ymmärtää Jumalan olemassaoloa tai hänen tahtoaan, ellei Jumala olisi ensin tehnyt itseään meille tiettäväksi ilmoittamalla itsensä. Vaikka ymmärryksemme on rajallista, meillä on mahdollisuus ymmärtää Luojastamme kaikki se, minkä hän on nähnyt tarpeelliseksi ilmoittaa. Sinulla on mahdollisuus jo tässä ajassa tuntea hänet, kuka on sinut maan tomusta luonut – vaikkakin ymmärryksesi onkin vain ”kuin kuvastimesta”.

Lupaus täydellisestä

Vajavaiseen tietoisuutemme ulottuu myös Herran valtava lupaus ”mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee.” Emme voi tietää, miten tämä lupaus toteutuu, mutta voimme ymmärtää sen, mitä meille luvataan tapahtuvaksi.

Nimittäin perillä Herran luona tietämyksen vajavaisuus saa väistyä täyden ymmärryksen tieltä. Sinä päivänä emme enää ihmettele ja kysele Luojalta katkeria ”Herra, miksi?” -kysymyksiä. Silloin ”kerran” todella ymmärrämme ja näemme Herran kirkkauden kirkkaampana kuin koskaan aiemmin, koska silloin ymmärrämme oman Herramme valtavuuden – ensimmäistä kertaa. Mitä ihmettä mahtaakaan olla tuo täydellinen tieto ja ymmärrys Jumalassa? – Se jää vielä salaisuudeksi, mutta on varmaa, että siihenkin kysymykseen saamme vielä vastauksen.

Ethän siis luhistu epäilyjesi alle synkkinäkään aikoina. Uusi päivä koittaa, ja samoin koittaa myös päivä, kun sinä tiedät vastaukset elämän arvoituksiin. Tuo hetki tulee täydellisyyden ajan koittaessa, kun Kristuksen tullee takaisin noutamaan omansa ikuiseen yhteyteen kanssaan.

Muista siis, että tänään tiedät vain osittain, vajavaisesti. Näin myös huomenna ja aina tämän maailmanajan loppuun asti, mutta jonain päivänä ymmärrät niin täydellisesti kuin ihminen voi ymmärtää. Se tuskin on loppu kaikille miksi? -kysymyksille, mutta ne eivät silloin ainakaan enää paina mieltämme.

Ethän siis luovu Jumalasta tai luottamuksestasi häneen vain sen tähden, ettet satu ymmärtämään kaikkea, mitä ympärilläsi tapahtuu? Ethän jätä syömättäkään, vaikket täysin ymmärrä, miten elimistösi ruoan hyödyntää. Miksi siis hylkäisit luottamuksesi Jumalaan, jos kyse on kerran vain siitä, ettet kykene ymmärtämään häntä tai hänen sallimustaan? Vajavaisesta ymmärryksestäsi huolimatta Jumalan on luotettava ja kaiken uskon, toivon ja rakkauden arvoinen.

Pohdittavaa

Ovatko ikuiset ”Miksi, Herra? -kysymykset oikeutettuja?
Luopuisinko hyvästä vain siksi, etten kykene ymmärtämään sitä?
Luovunko Jumalasta vain siksi, etten kykene ymmärtämään Luojaani?