Puhutaan hetki arvoista. Pysähdytään hetkeksi miettimään, mitä arvoja sinulla ja minulla on? Arvo on siis jotain, mitä pidetään toivottuna tai tavoiteltuna.

Kun kohta mielikuva itselle tärkeistä arvoista on muodostunut, mietitään hetki, mikä näistä seikoista tekee arvoja? Eli miksi koen tärkeäksi, että juuri nämä asiat ohjaavat toimintaani?

Hyvä. Seuraavaksi pohtikaamme, mitä oikeastaan arvoilla tarkoitetaan? Mikä tekee mielipiteestä tai asiasta arvon? Ei tarvitse jatkaa pohdintaa niin pitkälle, että erotellaan toistaan itseisarvo ja välinearvo tms.

Monissa suomen sukulaiskielissä ’arvo’ on aikanaan viitannut hintaan. Toisaalta arvolla viitataan ymmärrykseen, arvioon ja arviointiin, mikä oli Agricolan kielessä ’arvo’ -sanan merkityksen perusta.

Arvoon liittyy varsin läheisesti ajatus hinnasta. Maksammehan kuluttajinakin hintaa verona nimenomaan arvon lisästä, mitä palvelu tai hyödyke antaa (arvonlisävero). Mikä siis on arvojeni käypä hinta? Mitataan tuo hinta sitten euroissa, ajassa, maineessa, tms., niin mikä se olisi?

Helppo vastaus on, ettei arvoja voi hinnoitella, koska ne ovat korvaamattomia eli mittaamattoman arvokkaita. Ajatus kannattaa kuitenkin haastaa käytännössä.

Esimerkiksi elämää pidetään mittaamattoman arvokkaana. Silti sen hinta voidaan laskea varsin monella tavalla. Sitä pohditaan esimerkiksi henkivakuutusta tai sairasvakuutusta otettaessa. Paljonko esimerkiksi saa maksaa yksi vuosi ihmiselämää korvattavina hoitokustannuksina? Tässä yhtälössä arvioidaan taloudellista arvoa, ajan arvoa ja elämän arvoa. Tai paljonko on järkevää investoida liikenneturvallisuuteen, jotta x henkeä vuosittain säästyisi?

Nämä riittänevät esimerkeiksi. Ajatukseni kärki on siinä, että arvot punnitaan sillä hetkellä, kun niistä pitää maksaa hintaa. Jari Sarasvuo kiteytti samaisen ajatuksen tähän tapaan:

”Jos ei joudu maksamaan mitään arvoistaan, ihmisellä ei ole arvoja, vaan tilanteeseen sopivia mielipiteitä, joilla kalastetaan halpaa suosiota” (Jari Sarasvuo)

En lähde ajatuksen autenttista lähdettä metsästämään, mutta ainakin Jarin suusta ajatuksen olen kuullut tällä tavoin lausuttuna niin, että se on painunut mieleeni. Ajatus taustalla lienee kuitenkin lähes yhtä vanha kuin ihmiskunta.

”Joka tahtoo pelastaa elämänsä…”

Samaa arvojen hintaa kyseli aikanaan myös Jeesus. Hän haastoi seuraajiaan pohtimaan, minkä arvoisena he pitivät elämää – ikuista elämää. Hän ei tinkinyt arvoistaan, vaikka kansanjoukot hylkäsivät hänet niiden tähden. Joutipa hän kysymään opetuslapsiltaankin, että ”Tahdotteko tekin mennä pois?” (Joh. 6:67).

Se ei ollut ainoa kerta, kun Jeesus haastoi seuraajiaan sitoutumaan Taivasten valtakunnan arvoihin. Oheinen sitaatti on kaikissa synoptisissa evankeliumeissa, mutta tässä se on Markuksen evankeliumin mukaan. Nämäkin ovat Jeesuksen sanoja:

”Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun ja evankeliumin tähden, pelastaa sen. Mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omakseen koko maailman mutta saisi sielulleen vahingon? Sillä mitä ihminen voi antaa sielunsa lunnaiksi?” (Mark. 8:35-37)

Jeesus ei tässä ensisijaisesti viittaa maailmalla taivaallisen vastakohtaan. Hän viittaa sillä kaikkeen aineelliseen ja näkyvään, mikä on tuttua meidän ihmisten kokemuspiirissä. Hän viittaa yleensä kaikkeen siihen, mitä pidämme tavoiteltavana tässä ajassa: rikkaus, kunnia, huvit, nautinto, terveys, ystävät, jne.

Jeesus puhuu näin Taivasten valtakunnan aarteen arvosta – ikuisen elämän hintalapusta. Ikuisen elämän hintalapulla en viittaa sellaiseen hintaan, joka meiltä vaadittaisiin sen hankkimiseksi. Jos siinä sellainen olisi, tuo aarre odottaisi edelleen ensimmäistä ostajaansa. Viittaan hintalapulla sen käypään arvoon, josta se pitäisi vaikkapa ’vakuuttaa’ sen menettämistä vastaan.

Jeesus sanoo, että maailman voittaminen ja kaiken sen saaminen, mitä maailma tarjoaa, on suurin mahdollinen onnettomuus, jos samanaikaisesti menettää Taivasten valtakunnan Kristuksessa.

Puhumme siis jostain pienelle ihmiselle käsittämättömän arvokkaasta asiasta. Taivasten valtakunnan arvoa pohtiessa tapahtuu sama sokeutuminen hinnoille, mitä kaltaiselleni tavalliselle ihmiselle tapahtuu silloin, kun puhutaan rahassa miljardeista ja biljoonista. Kun ei tiedä mitään niin arvokasta, mihin miljardin käyttäisi, ei sitten oikein ymmärrä summien suuruuden eroakaan.

Sama koskee ikuisen elämän lahjan arvoa ja hintaa. Ajallisena ja rajallisena olentona en ymmärrä ikuisuutta, joten en ymmärrä ikuisen elämän käypää arvoakaan. Totean sen vain olevan niin arvokas, ettei sitä voi ajallisin määrein edes mitata.

Korvataan teoreettinen konkreettisella

Tämä kaikki on itsestäänselvää, eikö totta? Ikuinen elämä on mittaamattoman arvokas. Se on helppo pukea sanoiksi, vaikka sitä ei ymmärräkään. Mutta miten käy ikuisen elämän arvolle, jos siitä aletaan käymään kauppaa konkreettisesti näillä pelimerkeillä, mitä meillä täällä ajassa on?

Mitä jos laitetaan vaakakuppiin joitain meille arvokkaita asioita ja todetaan, että nyt on aika maksaa hinta ikuisesta elämästä. Mitataan, paljonko on paljon? Kuinka paljon ikuinen elämä painaa, kun vaakakupissa ei ole teoreettisia lukuja tai mielikuvitushinta vaan elämän konkretiaa, eli niitä asioita, jotka ovat minulle erityisen rakkaita ja arvokkaita.

Uskonto tai elämänkatsomus, joka ei vaadi tunnustajaltaan mitään, ei ole minkään arvoinen.

”Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun ja evankeliumin tähden, pelastaa sen.”

Jakeen merkitys tietty korostuu erityisesti vainon aikoina, mutta se pätee kyllä muulloinkin. Ihminen saattaa joutua erinäisiin koetuksiin tai kiusauksiin monenlaisissa olosuhteissa, jolloin ikuisen elämän hinta punnitaan käytännössä. Näissä hetkissä korkea teoreettinen hinta punnitaan monta kertaluokkaa halvemman hinnan edessä. Ja kun tuon konkretian kohtaa, muuttuu lausuttu väite lähes järjenvastaiseksi. Silti se kuuluu elämän perustotuuksiin. Ymmärrän ikuisen elämän hinnan mittaamattomuuden, mutta käytäntö osoittaa mikä on todellinen hintani.

Jään pohtimaan ikuisen elämän arvoa ja sen merkitystä itselleni näiden varsin alhaisten, mutta minulle konkreettisten arvojen ja hintojen kautta. Olenko ymmärtänyt lahjani arvon? Entä olenko hinnoitellut sen oikein itselleni?

Ja kun tästä pohdinnasta saavutan mielenrauhan ja löydän tasapainon sen edessä, jatkan pohdinnassani eteenpäin näihin Jeesuksen sanoihin:

”mutta joka kadottaa elämänsä minun ja evankeliumin tähden, pelastaa sen”

Siirryn nimittäin pohtimaan sitä, että olenko todella kadottanut elämäni Kristuksen ja evankeliumin tähden? Vai olenko vain lisännyt ne omaan elämääni? Onko todella niin, että olen antanut kaikkeni Kristukselle – ts. luopunut oikeudestani elämääni? Vai onko niin, että olen pitänyt omani itselläni ja vain lisännyt ikuisen elämän lahjan minulle muiden tärkeiden asioiden joukkoon?

Olenko siis pelastanut elämäni? Eli olenko kadottanut elämäni saadakseni sen ikuisena elämänä takaisin? Siinäpä kysymys, jota voi tunnustella varovasti pinnalta tai sukeltaa syvälle sen syöveriin.