Harvoin muistan uniani edes herätessäni, ja jos muistan, unohdan ne saman tien. Jo aikoja sitten näin unen, jonka muistan vielä tätä kirjoittaessanikin. Se sopinee johdannoksi tähän Matteuksen evankeliumista valikoituun tuttuun tekstiin. Aloitetaan unesta.

Tapahtui unessa

Unessa olin perheeni ja muutamien tuttavieni kanssa käyskentelemässä vieraassa kartanossa ja sen pihamailla. Kartano oli valkoinen ja suuri, kolmikerroksinen harjakattoinen rakennus. Se oli joka tavalla kaunis ulkoa ja sisältä.

Kartano oli sisustettu aikansa tyylin mukaisesti ja sen sisällä oli sellainen hieno tuoksu kuin vanhoissa hyvin säilyneissä, mutta asumattomissa, rakennuksissa on. Kartanon piha oli kallioinen ja meren rannalla. Pihapiirissä oli useita ulkorakennuksia ja tietenkin rannalla oli erillinen saunamökki.

Kartano oli selkeästi ollut asumattomana jo pidempään, mutta näytti olevan kaiken puolin hyvässä kunnossa. Havahduin unessa ihmettelemään, miksi minä ja ystävämme tutkimme kartanoa sisältä ja ulkoa – aivan kuin olisimme etsineet siitä jotain vikaa.

Siinä luokseni tuli tuntematon mies, joka kysyi minulta, että ostanko minä kartanon vai en. No, nyt selvisi, miksi tutkin kartanon kuntoa niin tarkasti. Tosin en ymmärtänyt, miten minulla suureen, hyväkuntoiseen ja valmiiksi aikansa tyylillä kalustettuun kartanoon olisi varaa. Kysyin mieheltä, mitä kartano maksaisi. Hän vastasi, että 89 000 euroa siitä oli tarjottu ja että 90 000 se olisi minun – lainat kyllä järjestyisi ja kartano riittää takuiksi.

Kuultuani hinnan tulin epäluuloiseksi. Aloin entistä tarkemmin tutkia kartanoa ja etsimään siitä vikaa, koska vaikka rahasumma oli minulle suuri, oli se kartanon hinnaksi aivan liian pieni – puolitoista miljoonaa euroa olisi lähempänä oikeaa. Rakennuksessa piti olla jotain vikaa, koska sen hinta oli edullinen. Ja vaikka hinta oli edullinen, oli se minulle niin suuri summa rahaa, että olisin katunut loppuelämäni, jos olisin tullut petetyksi. Tähän tilanteeseen silloin heräsin.

Ihmettelin tovin untani, mutta enpä jäänyt sitä enempää pohtimaan. Myöhemmin samana aamuna rukoushetkessä eteeni palautettiin kuva tuosta unesta. Samalla koin, kuinka Herra alkoi puhua mieleeni selkein sanoin tuosta unesta. Hän sanoi:

”Ymmärrätkö kuinka valtava aarre sinulla on Minussa? Ymmärrätkö alkuunkaan, mitä olet saanut lahjaksi Taivasten valtakunnassa? Ei sinun tarvitse etsiä siitä mitään vikaa, vaikka sinulle sen hinta on ollut ’edullinen’. Se, että minä tahdon antaa sen sinulle näin, ei vähennä lainkaan sen todellista arvoa. Osaatko sinä arvostaa minun lahjaani sinulle?”

Nyt ymmärsin, mitä uni merkitsi. Epäröin unen nähtyäni, onko kokemusta tarkoitettu jaettavaksi suuremmalle joukolle, mutta jaoin sen jo silloin ja jaan tässä sen uudestaan. Toivottavasti pääsit mukaan kuvaan, mihin tietty minun on varsin helppo päästä uudestaan ja uudestaan.

Tapahtui ajanlaskun alussa

En kuitenkaan tahdo kertoa kokemuksesta ilman raamatullista pohjaa, joten valitsin tekstiksi kaksi Matteuksen evankeliumin kohtaa, joissa kummassakin puhutaan aarteesta ja Taivasten valtakunnasta.

””Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle. Täällä tekevät koi ja ruoste tuhojaan ja varkaat murtautuvat sisään ja varastavat. Kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen. Siellä ei koi eikä ruoste tee tuhojaan eivätkä varkaat murtaudu sisään ja varasta. Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi.” (Matt. 6:19-21)

”Taivasten valtakunta on kuin peltoon kätketty aarre. Kun mies löysi sen, hän peitti sen uudelleen maahan, ja sitten hän iloissaan myi kaiken minkä omisti ja osti sen pellon. ”Taivasten valtakunta on myös tällainen. Kauppias etsi kauniita helmiä. Kun hän löysi yhden kallisarvoisen helmen, hän myi kaiken minkä omisti ja osti sen.” (Matt. 13:44-46)

Ensimmäisessä tekstissä kehotetaan keräämään aarteita taivaaseen ja jälkimmäisessä tekstissä Taivasten valtakuntaa verrataan arvokkaaseen aarteeseen, jonka kaksi miestä löysivät eri tavoin.

Aarteita taivaaseen

Aloitetaan ensimmäisestä tekstistä. Raamattu ei kiellä, etteikö aarteita saa omistaa, mutta niiden kokoamisesta ei tule tehdä elämän tarkoitusta. Maalliset aarteet miellyttävät silmää, mutta samalla ne monesti sitovat ihmisen itseensä. Jos ensin käytät puolet elämääsi tavoittelemiesi aarteiden haalimiseen, huomaat toisen puolen kuluvan aarteiden vaalimiseen ja varjelemiseen.

On surullista, kun näkee ihmisten uhraavan jopa onnellisuutensa sen tähden, että he ovat antautuneet kokoamaan omaisuutta, ja samalla sen karttuessa heidän pelkonsa sen menettämisestä vain yltyy. On kestävämpää kerätä aarre Jumalan valtakuntaan, koska sen arvo ei romahda eikä sitä kukaan voi varastaa.

Jeesus kuvaa nasevin sanankääntein ihmisen taipumusta omistautua ’aarteelle’: ”missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi.” Tämä johtaa siihen, että ihmiset ovat pohjimmiltaan onnettomia, jos he käyttävät elämänsä maallisten aarteiden kokoamiseen. Näin siksi, että heidän sydämensä täyttää jatkuva epävarmuus katoavan aarteen säilymisestä. Luther toteaa tästä ihmisen sydämen taipumuksesta osuvasti:

”Ihmisen jumala on se, mihin hän sydämensä kiinnittää.”

Jos siis hänen jumalansa on luonteeltaan katoava tai epävarma, kuten omaisuus, on luonnollista, ettei hän voi sellaiseen jumalaan luottaen nukkua öitään rauhassa – ihmispolo.

Entä minkä tähden ihmiset sitten harhautuvat etsimään katoavia ja lyhytaikaisia aarteita katoamattoman ja äärettömän arvokkaan aarteen sijaan? Yksinkertaisesti sen tähden, että he eivät ymmärrä taivaallisen aarteen todellista arvoa. He kiinnittävät katseensa näkyvään, koska sydämessään epäilevät ja arvioivat taivaallisen aarteen olevan liian halpa.

Voiko sellainen olla arvokasta ja tärkeää, minkä saa lahjaksi ilman jatkuvaa huolta ja ponnistelua sen eteen? – Mutta eihän alhainen ’hankintahinta’ muuta aarteen reaalista arvoa – senhän tietää maallisten aarteiden suhteen verottajakin.

Kuvitellaan, että löydät divarista eurolla ostamasi kirjan välistä miljoonan euron arvoisen harvinaisen postimerkin. Tarkoittaako edullinen hankintahinta sitä, että löytämäsi postimerkki ei olisikaan arvokas? Se todennäköisesti tarkoittaa kyllä sitä, että epäilet merkissä olevan jotain vikaa, mutta merkin käypää arvoa epäilysi ei muuta miksikään.

Peltoon kätketty aarre

Katsotaan jälkimmäistä vertausta kahden lyhyen vertauksen sarjasta. Siinä Jeesus vertaa Taivasten valtakuntaa kallisarvoiseen aarteeseen. Huomannet, että vertauksia yhdistää yksi mielenkiintoinen seikka.

Vertauksiin on esitetty kahta erilaista tulkintaa. 1) Ensimmäinen tulkinta olettaa vertauksen miesten kuvaavan ihmistä, joka löytää Taivasten valtakunnan aarteen itselleen. 2) Toisen tulkintatavan mukaan mies tarkoittaa Jeesusta, joka tunnistaa aarteen meissä ja ostaa meidät omikseen.

Kumpikaan tulkinta ei tee vääryyttä vertaukselle, mutta itse olen mieltynyt enemmän ensimmäiseen vaihtoehtoon, kuten Calvinkin kommentaarissaan.

Jeesus aloittaa vertauksen rinnastamalla Taivasten valtakunnan peltoon kätkettyyn aarteeseen. Monesti ihmiset arvostavat mieluummin näkyvää kuin silmiltä kätkettyä aarretta. Se, että Taivasten valtakunta on kätkössä silmiltämme, ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö se edelleen olisi kaikkein kallisarvoisin ja tavoiteltavin aarre. Kyvyttömyys tunnistaa aarteen arvoa ei pienennä sen todellista arvoa.

Ensimmäisen vertauksen mies löytää maahan kätketyn aarteen ikään kuin sattumalta, kun taas jälkimmäisen vertauksen mies etsi työkseen arvokkaita helmiä. Lähtökohdat aarteen löytämiselle olivat erilaiset, mutta kumpaakin miestä yhdisti yksi asia. Nimittäin heti, kun he löysivät aarteen, he tunnistivat sen arvon. Hetkeäkään epäröimättä kumpikin heistä oli valmis antamaan kaiken mitä heillä oli saadakseen aarteen itselleen.

Miksikö he niin tekivät? Oliko heillä kenties jokin pakkomielle aarteen suhteen? – Tuskin. Kumpikin mies yksinkertaisesti ymmärsi, että heidän löytämänsä aarre oli paljon arvokkaampi kuin kaikki se, mitä olivat ennen sitä elämässään koonneet. Toinen miehistä löysi aarteen kuin sattumalta maan kätköstä, kun toinen oli käyttänyt koko elämänsä sen etsimiseen. Kuitenkin löydettyään aarteen, kumpikin heti ymmärsi löytönsä arvon.

Ja niin kuin Jeesus sanoo Taivasten valtakunta on vertauksen aarteen tai helmen kaltainen. Se tuntuu olevan monelta kätkössä, mutta kun he sen löytävät, he tunnistavat sen arvon. Saatat ajatella, etteivät kaikki tunnista Taivasten valtakunnan arvoa, vaikka sen löytävätkin. Toisaalta voidaan kysyä, ovatko he sitä löytäneet, jos eivät ole ymmärtäneet, mitä ’löytämänsä’ merkitsee. Vai onko kirjanvälissä arvopostimerkin ostanut henkilö löytänyt sen, jos hän ei ymmärrä sen arvoa, vaan laittaa sen paperinkeräykseen.

Meidän aarteemme

Me uskovat olemme toki kallisarvoisimman aarteen Kristuksessa löytäneet, kun kerran olemme kaiken toivomme häneen laittaneet. Hän on Kaikkivaltias Jumalamme, sydämemme rakkain aarre. Ikävä kyllä mekään emme osaa aina arvostaa kalleinta aarrettamme sen todellisen arvon mukaan, vaan erehdymme epäilemään sen arvoa. Näin siksi, että epäilemme omaa (ja samalla myös Jumalan) arvostelukykyä, koska maailma ei tunnu aarrettamme arvostavan.

Harhaannumme sitten vähättelemään aarteemme arvoa, emmekä kohta enää anna sille sen arvoista sijaa elämässämme. Vaikka heti aarteen löydettyämme olimme valmiit esittelemään sitä muille ja pitämään sitä kunniapaikalla kaikkien näkyvillä, olemme nyt siirtäneet aarteen taka-alalle, emmekä mielellään tuo sitä esille, vaikka toiset sitä kysyisivätkin. Mieluummin keräämme jotain näkyvää ja yleisesti arvostettua kuin että omistautuisimme löytämämme aarteen vaalimiseen. On kovin surullista, jos emme ymmärrä omistamamme aarteen todellista arvoa, sillä se estää meitä nauttimasta aarteestamme jo nyt.

Mitäpä hyötyä minulle olisi miljoonien arvoisesta postimerkistä, jos en sen arvoa tunne ja osaa käyttää sitä omaksi parhaakseni. Ja mitäpä iloa minulle olisi suuresta kartanosta, jos aikani kuluu vain sen mahdollisten vikojen etsimiseen, kun en suostu uskomaan sen todella olevan niin arvokas kuin se näyttää olevan. Ja vähäinenpä on iloni tänään Taivasten valtakunnasta ja pelastuksesta, jos en osaa arvostaa sitä sen todellisen arvon mukaan. Toki jonain päivänä ymmärrän ikuisen aarteeni arvon, mutta miksen iloitsisi ja nauttisi siitä jo tänään?

Pohdittavaa

Missä on aarteeni? Missä on sydämeni?
Ymmärränkö vaalia aarrettani, vai kokoanko vain muita aarteita?