Vaikka radio ja televisio ei enää ole yhtä keskeisessä asemassa, mitä ne olivat vielä vuosituhannen vaihteessa, on niissä edelleen ohjelmakartat ja ohjelmatiedot. On demand -palvelut eivät ole aivan tätä perinteistä lähetystapaa tehneet tarpeettomaksi. Eikä täysin teekään, koska jostain syystä ’live’ tilanteissa – on sitten kyse urheilusta tai esiintymisestä – on edelleen oma viehätyksensä.

Näissä perinteisissä ohjelmatiedoissa esiintyy sana ’uusinta’. Se tarkoittaa, että ohjelma on esitetty aiemmin samalla kanavalla. Uusinta sopii myös videopeleissä paljon käytetyn englanninkielisen termin ’re-play’ korvikkeeksi. Se tarkoittaa peleissä tietyn osuuden, esimerkiksi kentän, radan, ottelun tai tallennuspisteen, aloittamista uudelleen. Tätä kuvaa sana ’revanssi’.

Pelimaailman ’uusinta’ ei tarkoita täsmälleen saman toistoa, vaan osuuden uudelleenpelaamista siten, etteivät pelimaailman olosuhteet ole muuttuneet edellisen yrityksen tähden tai siihen verrattuna. Pelaaja on silti edelleen vapaa tekemään edellisestä yrityksestä poikkeavia valintoja. Hän pysyy siis muuttamaan ’uusintaa’ niiltä osin, mihin hän itse voi pelin ehdoilla pelaten vaikuttaa. Uusinnan tarkoitus on tietenkin helpottaa peliä siten, ettei umpikujaan joutuneen pelaajan tarvitse aloittaa peliä kokonaan alusta.

Uusintapeli ei siis ole uusinta siinä merkityksessä kuin se median ohjelmatiedoissa on. Se ei myöskään ole kokonaan uusi yritys, koska peliä ei tarvitse aloittaa kokonaan alusta. Se on tietyn osuuden pelaamista uudelleen. Pelin uusinnassa pelaaja tietää jo ennalta enemmän siitä, mitä tuleman pitää, koska hän on pelannut osuuden jo aiemmin. Uusinta on täten uusi yritys paremmin lähtötiedoin.

Esinäytös: uusintapeli

Joonan kirjan kolmannen luvun alussa on kyse samasta asiasta kuin uusintapelissä. Se on reaalimaailman uusinta Joonan elämässä. Kolmannen luvun alussa Joona näet palaa uudestaan siihen tilanteeseen, jossa hänet tapasimme jo kirjan alussa. Luetaanpa tämä:

”Joonalle tuli toisen kerran tämä Herran sana: ”Lähde Niniveen, tuohon suureen kaupunkiin, ja julista sille se sanoma, jonka minä sinulle puhun.” Nyt Joona meni Niniveen, niin kuin Herra oli käskenyt. Ninive oli suunnattoman suuri kaupunki, laidasta laitaan kolme päivänmatkaa. Joona lähti kulkemaan kaupungissa ensimmäistä päivänmatkaa ja huusi: ”Enää neljäkymmentä päivää, sitten Ninive hävitetään!” Sen kuultuaan Niniven asukkaat uskoivat Jumalaan. He julistivat paaston, ja niin ylhäiset kuin alhaisetkin pukeutuivat säkkivaatteeseen. Kun Joonan sanat tulivat Niniven kuninkaan korviin, hän nousi valtaistuimeltaan, riisui viittansa, pukeutui säkkivaatteeseen ja istuutui tomuun. Hän käski kuuluttaa koko Ninivessä: ”Tämä on kuninkaan ja hänen hovinsa määräys: Eivät ihmiset eivätkä eläimet, eivät lehmät eivätkä lampaat saa edes maistaa ruokaa eivätkä juoda vettä. Karjaa ei saa päästää laitumelle. Kaikkien, niin ihmisten kuin eläintenkin, on kuljettava säkkivaatteeseen puettuina, kaikkien on huudettava Jumalaa täysin voimin. Jokainen kääntyköön pahoilta teiltään ja hylätköön väärät tekonsa. Ehkä Jumala silloin luopuu aikomuksestaan, leppyy ja antaa hehkuvan vihansa laantua, ja me pelastumme.” Jumala näki, että he kääntyivät pahoilta teiltään. Niin hän muutti mielensä eikä sallinutkaan onnettomuuden kohdata niniveläisiä, vaikka oli sanonut tuhoavansa heidät.” (Joona 3:1-10)

Joonan kirjan kirjoittaja ei malta satiirissaan olla herkuttelematta tällä seikalla. Kirjoittaja näet oikein alleviivaa sitä, että kolmannen luvun alku, on Joonan elämässä uusinta tai uusintapeli. Kirjoittaja oikein toistaa kirjan aloittavat kaksi jaetta lähes sanasta sanaan taas kolmannen luvun alussa. Vertaapa itse.

”Joonalle, Amittain pojalle, tuli tämä Herran sana: ’Lähde Niniveen, tuohon suureen kaupunkiin, ja julista siellä, että minä, Herra, olen nähnyt sen pahuuden ja rankaisen sitä.’” (Joona 1:1-2)

””Joonalle tuli toisen kerran tämä Herran sana: ’Lähde Niniveen, tuohon suureen kaupunkiin, ja julista sille se sanoma, jonka minä sinulle puhun.'” (Joona 3:1-2)

Joonan tilanne oli uusinta siinäkin mielessä, että voimme hyvällä syyllä otaksua Joonan rantautuneen kalan vatsasta samalle rannikolle, ehkä lähellekin Joppaa, mistä Joona harharetkensä ensimmäisessä luvussa aloitti. Välimereltä ei näet ollut edes teoriassa mahdollista vesiteitse päästä lähemmäksi Niniveä, puhumattakaan kolmen päivän aikana.

Joona oli täten täsmälleen samassa tilanteessa kuin ennen karkumatkaa. Hän oli Välimeren rannikolla, Niniveen oli edelleen se sama vajaan tuhannen kilometrin matka ja Herran kutsu oli voimassa täsmälleen samana. Mikään ei ollut muuttunut, paitsi se, että Joona oli ’pelannut’ tämän kentän jo kerran aikaisemmin, ja siitä viisastuneena hän tiesi ainakin yhden tavan, millä ei kannattanut ’kenttää’ uudelleen yrittää.

Joona oli ensimmäisellä yrityksellä oppinut, että Herra todella tahtoi hänen julistavan Ninivessä – vieläpä Niniven kansalle. Kirjan ensimmäisessä kahdessa luvussa Joona oli saanut kokea omalla kohdallaan, mitä on Jumalan armo. Herra ei näet torjunut Joonaa hänen nurjan asenteensa tai väärien valintojen tähden, vaan hän päinvastoin näki paljon vaivaa antaakseen Joonalle mahdollisuuden uusintapeliin.

Joona profeettana tarvitsi Niniven matkaa yhtä kipeästi kuin ne 120 000 niniveläistä tarvitsivat sinne, jonkun puhumaan Herran sanoja. Ehkäpä Joona ei koskaan olisi profeettana kasvanut vastaavaan Jumalan tuntemiseen, mihin hänen lähetysmatkansa Niniveen hänet kasvatti. Oli siis Jumalan valtavaa armoa profeettaansa kohtaan, valmistaa hänet lähtemään matkaan.

Voidaan sanoa, että Jumala ’tuhlasi’ armoaan Joonaan, vaikka Joona ehkä kokikin Jumalan tuhlanneen armoa julmaa ja syntistä Niniven kaupunkia kohtaan. Mekin joskus tarvitsemme vastaavia harhamatkoja, jotta pääsemme kiinni Jumalan tahtoon ja hyvään suunnitelmaan.

Itsekin olen saanut armon oman kutsuni kohdalla pelata uusintapelejä useammastakin ’kohtauksesta’. Jos Herra on pitkämielellinen syntistä kohtaan, on hän sitä myös palvelijoitaan kohtaan. Aina emme vain huomaa Herran pitkämielisyyttä omalla kohdallamme, mutta opettakoon profeetta Joonan kertomus meidät näkemään saman armon myös omalla kohdallamme.

Ensimmäinen näytös: sana julistetaan

Joonan uusintapeli alkoi. Tällä kertaa kehnosta yrityksestä viisastuneena hän päätti noudattaa Jumalan kutsua ja teki täsmälleen sen, mitä Herra häneltä profeettana odotti:

”Nyt Joona meni Niniveen, niin kuin Herra oli käskenyt. Ninive oli suunnattoman suuri kaupunki, laidasta laitaan kolme päivänmatkaa.

Joona lähti kulkemaan kaupungissa ensimmäistä päivänmatkaa ja huusi: ’Enää neljäkymmentä päivää, sitten Ninive hävitetään!'” (Joona 3:3-4)

Kannattaa huomata, ettei yksikään Joonaa ensimmäisellä yrityksellä estäneistä asioista ollut muuttunut harharetken aikana. Ninive oli suuri ja vauras maailmankaupunki (Joona 3:3-4). Kirjoittaja tosin satiirin keinoin paisuttaa sen kokoa sanoessaan laidasta laitaan matkustamisen kestävän kolmen päivän ajan. Liioittelu kuvaa pikemminkin Niniven kokoa Joonan mielessä. – Niin vastenmielinen saarnamatka Niniveen hänelle oli, että kaupunkikin sai hänen mielessään aivan uudet mittasuhteet.

Monesti jää huomaamatta, että ’uusintapelissä’ Joonaa vaivasivat edelleen samat pelot kuin ensimmäiselläkin kerralla:

• Niniveläiset olivat Joonan mielessä edelleen äärimmäisen julmaa, verenhimoista ja syntistä kansaa. Juutalaisen profeetan oli helppo päästä hengestään tuon kaupungin kaduilla.

• Assyria oli edelleen sotilaallinen ja poliittinen uhka Israelin olemassaololle. Edelleen Joonan oli määrä julistaa parannuksen saarnaa viholliselleen.

• Mikään ei myöskään viittaa siihen, että Joonan sydämen kovuus Niniven kaupungin asukkaita kohtaan olisi loppunut. Joona ei ollut matkassa edelleenkään rakkaudesta kaupungin asukkaita kohtaan (Joona 4:2).

Mikä sitten sai Joonan kuitenkin lähtemään ja julistamaan? Pakkoko? – Tuskin kyse oli pakosta, olihan Joona ollut valmis luopumaan jopa hengestään ikävän kutsumuksensa edellä kirjan ensimmäisessä luvussa (Joona 1:12). Luulen Joonan pikemmin sisäistäneen kutsunsa ja sen, että Herra pitää hänestä huolen jopa verenhimoisen viholliskansan pääkaupungin kaduilla. Hän tiesi, että hän on paremmassa turvassa Jumalan tahdossa vihollistensa silmien edessä kuin poissa Jumalan tahdosta maailman toisessa ääressä.

Todellinen turva ja elämän täyttymys on löytää itsensä elämästä Jumalan tahdossa, ovat ulkoiset olosuhteet mitä tahansa. Joona täten meni Niniveen – ei välttämättä riemumielin ja ilosta hyppien – mutta kuitenkin hän meni.

Ninivessä Joona julisti. Täten Joona toteutti Jumalan hänelle antamaa tehtävää ”julista sille se sanoma, jonka minä sinulle puhun.” Hän oli Herran profeetta – ja Herran profeettana hän tiesi, että Jumalan asialla, hänen paikkansa oli olla Jumalan suu.

Joona julisti Jumalan sanoja, piti hän niistä itse tai ei. Todennäköisesti Herran antama sanoma ei ollut Joonalle se mieluisin julistettava julman viholliskansan pääkaupungin kaduilla. Hän näet julisti: ”Enää neljäkymmentä päivää, sitten Ninive hävitetään!”.

Inhimillisesti katsottuna tilanne on koominen: piskuisen kansan profeetta maailman suurvallan pääkaupungin kaduilla julistamassa tuomiota ja hävitystä. Se ei kuulosta mieluisalta tehtävältä profeetalle, mutta tuskin se kuulostaa sen enempää uskottavalta asukkaiden korviin. Joona teki tehtävänsä, nyt oli Niniven vuoro.

Toinen näytös: sana otetaan vastaan

Asukkaiden reaktio oli päinvastainen, mitä lukija inhimillisesti ajatellen odottaisi, mutta samalla se oli juuri se, mitä Joona tiesi odottaa. Ehkäpä juuri ajatus siitä, että pienen kansan pieni profeetta uskaltautuu julistamaan tuhoa maailmanvallan pääkaupungin kaduille, vakuutti asukkaat sanoman totuusarvosta. Eipä kukaan kävisi tuollaista julistamaan, jollei hän ’pelkäisi’ sanoman antajaa enemmän kuin vastaanottajia.

Profeetan sana on Jumalan sanaa – ja Jumalan sana on luonteeltaan ajaton. Jumalan sanoina myös Joonan ennussanat olivat ajattomia. Ne kertoivat, mitä Ninivelle oli määrä tapahtua, mutta niitä ei julistettu vain tiedoksi tulevasta. Niiden kärki puhui kuulijoille juuri siinä hetkessä. Varsinainen sanoma oli siis kohdistettu kuluvaan hetkeen.

Ja sanoma yksinkertaisesti kuului: ”Tämä teitä odottaa, jos te jatkatte elämäänne kuin nyt. Kääntykää Herran puoleen.”. Joonan sanomassa ei ollut lupausta tuholta säästymisestä, mutta asukkaat osasivat yhdistää sen siihen. Miksipä nyt Jumala profeettaa lähtisi tuhoa ennustamaan, ellei hänen tarkoituksensa olisi säästää kaupunkia tuholta!

Joonan kirjan kirjalliselle luonteelle on ominaista, että tekstin mukaan asukkaat reagoivat Joonan sanoihin heti julistuksen ensimmäisenä päivänä ennen kuin Joonan oman käsityksensä mukaan oli päässyt edes puoliväliin Niniven katuja (Joona 3:4-5). Ja mitä asukkaat tekivät, siitä luemme seuraavaksi:

”Sen kuultuaan Niniven asukkaat uskoivat Jumalaan. He julistivat paaston, ja niin ylhäiset kuin alhaisetkin pukeutuivat säkkivaatteeseen. Kun Joonan sanat tulivat Niniven kuninkaan korviin, hän nousi valtaistuimeltaan, riisui viittansa, pukeutui säkkivaatteeseen ja istuutui tomuun. Hän käski kuuluttaa koko Ninivessä: ’Tämä on kuninkaan ja hänen hovinsa määräys: Eivät ihmiset eivätkä eläimet, eivät lehmät eivätkä lampaat saa edes maistaa ruokaa eivätkä juoda vettä. Karjaa ei saa päästää laitumelle. Kaikkien, niin ihmisten kuin eläintenkin, on kuljettava säkkivaatteeseen puettuina, kaikkien on huudettava Jumalaa täysin voimin. Jokainen kääntyköön pahoilta teiltään ja hylätköön väärät tekonsa. Ehkä Jumala silloin luopuu aikomuksestaan, leppyy ja antaa hehkuvan vihansa laantua, ja me pelastumme.'” (Joona 3:5-9)

Kaupungin asukkaat kääntyivät pois pahoilta teiltään ja nöyrtyivät Jumalan edessä. ”Niniven asukkaat uskoivat Jumalaan.” Nämä Joonan kirjan jakeet ovat kuvaus täydellisestä mielenmuutoksesta, joka näkyi niin sanoissa, teoissa kuin aikeissa. Niniven asukkaiden kääntymys on kirjoittajan tekstissä niin kokonaisvaltainen, että on vaikea löytää mistään Vanhan testamentin kirjasta vastaavaa syvyyttä edes Juudan tai Israelin kohdalla.

Jumalan sana herätti aikansa julmimman ja paatuneimman kansan pääkaupungin asukkaat kääntymään heprealaisen pienen kansan profeetan sanojen vaikutuksesta. Sanojen vaikutus ei perustunut profeetan olemukseen, ei hänen henkilökohtaiseen sydämenpaloonsa, ei hänen toiveisiinsa ei rukouksiinsa, vaan yksin Jumalan sanaan.

Joona, jos kuka oli vastentahtoisesti liikkeellä, mutta Jumalan sana toimi hänen kauttansa. Ei ole merkitystä sillä, mikä on se ulkoinen väylä, media, muoto tai koreus. On vain merkitystä sillä, että sana on Jumalan. Kun julistamme Jumalan sanaa, sen kuultuaan myös Suomen asukkaat uskovat Jumalaan. On toki hyvä miettiä miten Jumalan sana ihmiset tavoittaa parhaiten, mutta tärkeintä on kuitenkin se, että sana tulee julistetuksi.

Vain Jumalan sanassa itsessään on voima tuoda ihmiset Herran eteen etsimään pelastusta. Meidän ihmisten sanat eivät siihen kykene. Vain Jumalan sana, puhdas evankeliumi, tavoittaa ihmisen sydämen. Tätä Joonan kirjan kirjoittaja tahtoo meille korostaa!

Kolmas näytös: Jumala armahtaa syntisen

Kolmas luku ei päättynyt vielä tähän. On jäljellä yksi jae – armon jae Niniven asukkaille. Jos Joona sai kohdata oman armonsa kolmannen luvun ensimmäisissä jakeissa, luvun viimeisessä jakeessa on Niniven asukkaiden vuoro:

”Jumala näki, että he kääntyivät pahoilta teiltään. Niin hän muutti mielensä eikä sallinutkaan onnettomuuden kohdata niniveläisiä, vaikka oli sanonut tuhoavansa heidät.” (Joona 3:10)

Tämä jae sisältää teologisen ongelman, jos se luetaan irrallaan asiayhteydestä. Siinä näet sanotaan, että Jumala muuttaa mielensä. Jos Jumala voi ’noin vain’ muuttaa mielensä, eikö se tee hänestä oikukkaan? Ja voisiko hän tällöin jopa muuttaa mielensä evankeliumin ja pelastuksemme suhteen? – Ei, kyse ei ole Jumalan oikukkuudesta tai mielenmuutoksesta. Tekstissä ei edes ole mitään ongelmaa, jos vain malttaa lukea koko kirjan alusta alkaen.

Jumalan mieli ja tahto Niniveä kohtaa säilyi samana. Jo alkujaan Herra lähetti Joonan kaupunkiin, jotta hän voisi säästää sen synnin edellyttämältä tuholta. Kaupungin syntisyys huusi puoleensa Jumalan tuomion tulta, mutta Herra tahtoi antaa sille vielä yhden mahdollisuuden – Joonan. Ei ollut siis kyse siitä, että Jumala olisi muuttanut mielensä, vaan siitä että ihmisten sydämissä tapahtui mielenmuutos. Jumalan ei ole oikukas – eikä hänen armollinen tahtonsa muutu. Jos Joonan kirjan lukee kokonaan, ei ajatus Jumalan oikukkuudesta voi edes tulla mieleen.

Herran suvereeni tahto on armahtaa ihminen – tarjota hänelle pelastus, maksoi mitä maksoi. Jumalan kolminaisuus ei ole missään kohden Raamattua tai historiaa kysellyt ihmisen pelastuksen hintaa. Jos ihmisen on mahdollista kääntyä, hinnalla ei ole merkitystä. Meidän Herramme tekee kaikkensa yhdenkin ihmisen pelastukseksi – maksoi mitä maksoi.

Niniven kaupunki sai konkreettisesti kokea sen, mitä on Jumalan armo. Sen asukkaat saivat kokea, että Jumala on valmis muuttamaan historiaa – niin valtakuntien kuin yksilöihmisten – jos vain ihminen tahtoo kääntyä Herran puoleen. Ninive sai kokea hyvässä sen, mitä profeetta Jeremia sai julistettavaksi omalle kansalleen savenvalajan pajassa sata vuotta myöhemmin:

”Minä voin päättää, että revin, tuhoan ja hävitän kansan tai valtakunnan. Mutta jos se kansa luopuu pahuudestaan, minä muutan mieleni enkä anna rangaistukseni kohdata sitä. Minä voin myös päättää, että rakennan ja istutan kansan tai valtakunnan. Mutta jos se kansa tekee pahaa eikä tottele minua, minä muutan mieleni enkä anna sille sitä hyvää, minkä olin luvannut. ” (Jer. 18:7-10)

Herra ei katso menneen pahuuden määrään tai siihen, mitä armon etsijä menneen perusteella ansaitsisi saada. Hän tuijota jo tehtyä tai sen seuraamuksia, vaan katsoo ihmistä tässä hetkessä juuri nyt. Herra tekee armon, jos etsijän sydämestä vain löytyy katumus. Herra tekee armon, vaikka julistajan tai yhdenkään ihmisen sydämestä ei sitä tätä ihmistä kohtaan löydy. Herra tekee armon, kun ihminen sitä hänen eteensä tulee vilpittömästi pyytämään.

Huomaathan Jeremian julistuksessa pienen merkittävän sanan ’jos’. Meidän Herramme ei ole ehdoton tyranni, vaan hänen sanastoonsa kuuluu myös pieni sana ’jos’. Se ei ole mielivaltainen ’jos’, vaan hyvin määrätietoinen ja armollinen ’jos’. Se on ’jos’, joka odottaa ihmistä kääntyväksi Herran puoleen. Se on ’jos’, johon jokainen Herran nimeä avuksi huutava voi luottamuksella tarttua.

Ninivessä aikanaan asunut julma ja raaka kansa tarttui Herran tarjoukseen. Samoin teki profeetta Joona kutsunsa edessä. Heidän elämässään Herran ’jos’ käänsi kaiken.

”Jumala näki, että he kääntyivät pahoilta teiltään. Niin hän muutti mielensä eikä sallinutkaan onnettomuuden kohdata niniveläisiä, vaikka oli sanonut tuhoavansa heidät.” (Joona 3:10)

Anna sinäkin luvun viimeisen jakeen tulla henkilökohtaiseksi armon jakeeksi sinulle, niin kuin se tuli Niniven asukkaille.