Laskiainen aloittaa paaston matkan kohti pääsiäistä. Muistan lapsuudesta laskiaisen hyvällä. Paikallinen seurakunta järjesti leirikeskuksessa vuotuisen laskiaisriehan, missä laskettiin mäkeä ja syötiin hernekeittoa ja pannukakkuja. Paasto tai mikään sellainen ’aikuisten naama kurtussa’ -asia ei lapsen laskiaisiloa päässyt sammuttamaan.

Sittemmin opin tuntemaan laskiaisen merkityksen laskeutumisena paastonaikaan. Pitkä paasto ennen pääsiäistä kuulosti korvaani juurikin ’aikuisten naama kurtussa’ -asialta. Se kuulosti siltä niin kauan, kun paasto oli minulle ulkoinen asia. Merkitys muuttui, kun löysin paastolle syvemmän merkityksen. Ulkoinen toteutus pysyi samana, mutta tarkoitus muuttui. Uuden syvemmän merkityksen tiivistän kahteen sanaan: ”vakavasti sinun”.

Paaston merkitys

Paasto ei ole minulle ’naama kurtussa’ -asia, vaan päinvastoin se on tervetullut vaihtelu elämän rytmiin. Tapani paastota on minun näköiseni. Sinulla on varmasti omasi.

Minulle paasto on lepoa, koska paastossa arjen rytmi muuttuu ja vauhti hidastuu. Vähemmän ruokaa, ei herkkuja, liikunnan intensiteetti laskee ja unen tarve kasvaa. Se ’pakottaa’ lepäämään, pysähtymään ja miettimään elämän määrää ja suuntaa. Paasto johtaa minut lepoon, jonka normaalissa arjessa varsin helposti kadotan.

Paasto on matka merkitykseen, joka sekin on saattanut hämärtyä arjen menossa. Laskiainen palauttaa minut perimmäisten kysymysten ääreen. Kuka sinä, Jumalani, oikein olet? Mitä sinä minusta ajattelet? Ne eivät ole teologisia pohdintoja – ne ovat ihmisen henkilökohtaisia kysymyksiä Jumalalle. Ne ovat minun kysymyksiäni – tärkeitä minulle.

Entä mitä tarkoitin, kun sanoin paaston merkityksen tiivistyvän sanoihin ”vakavasti sinun”? Tämä teksti on yritykseni avata tätä ajatusta.

Paaston matka

Paasto on minulle matka, jonka kuljen yhdessä Jumalan kanssa. Se ei ole matka jostain jonnekin, vaan matkantekoa hänen kanssaan. Se on kuin kävelisin yhdessä Jumalani kanssa metsälammen ympäri kulkevaa polkua kierros toisensa jälkeen. Välillä katson hänen puoleensa vain varmistuakseni, että hän on mukana. Toisinaan kysyn häneltä jotain. Siinä me kuljemme, kunnes kohta pysähdymme katselemaan lampea – ja sitten matka jatkuu – samaan verkkaiseen tahtiin.

Oleellisinta ei ole se, minne matka vie, vaan se mitä matkalla tapahtuu ja ennen kaikkea se, että olemme yhdessä. Hän puhuu minulle ja minäkin olen hänelle läsnä. Hänen läsnäolonsa tekee minun matkastani matkan arvoisen. Kuinka tylsää olisikaan kulkea lampea ympäri yksin tai siten, että hän istuisi kivellä ja minä kohtaisin hänet vain siellä ja muuten matkaisin yksin.

Ei, Jeesus ei ole kutsunut minua sellaiselle matkalle. Hän on kutsunut minut matkaamaan yhdessä hänen kanssaan. Sellaisella matkalla minä olen hänelle ”vakavasti sinun”. Vain hän tekee minun matkastani matkan.

Pulkkamäkeen Jumalan kanssa

Sanoilla ”vakavasti sinun” en siis viittaa elämän vakavuuteen, kun naama on peruslukemilla eikä hymyilytä yhtään. Tarkoitan sanalla ’vakavasti’ paitsi vakautta – eli ’vakaasti’, mutta myös tosi tarkoituksella olemista. Kun olen ”vakavasti sinun” aion olla sinun ja pysyä luonasi – maksoi mitä maksoi.

Se on sitä, kun Jumala on mukana jokaisessa hetkessä; itkemme ja nauramme yhdessä – mitä ikinä elämä antaakaan.

Ehkä tuo alussa mieleeni palannut takauma lapsuuden laskiaisriehan pulkkamäestä kuvaa sekin, mitä tarkoitan olla ”vakavasti sinun”.

Se on sitä, kun lasken pulkkamäkeä silmät viimasta vettyen ja sydän pamppailee elämän innosta. Se on sitä, kun pulkkamäessä Jumala istuu tukevasti kanssani pulkassa joka laskun ja nauraa kanssani. Kun on sitten aika kiivetä takaisin mäen päälle, silloinkin hän kulkee rinnallani – yhdessä mennään ylös ja alas.

Sitä minä tarkoitan, Jeesus, että minä olen ”vakavasti sinun”. Siis kokonaan – myös pulkkamäessä niin kuin sitten muuallakin elämässä. Sinulla on aina paikka luonani – olla mukana ja niin sinä oletkin. Ja mikä tekee pulkkamäen laskusta niin valtavan kivaa? Se, että sinä olet kanssani.

Sitä tarkoittaa ”vakavasti sinun”. Jeesus, sinulle minä kuulun ja sinulle minulla on tilaa ja aikaa.

Sama Joosuan sanoin

Ehkä kaipaat myös tähän teemaan myös raamatuntekstiä. Pulkkamäki ja ajatus lammen kiertämisestä ei ehkä tavoittanut sinua. Ymmärrän toki.

Lammen kiertämistä ajatellen kertomus Israelin erämaavaelluksesta toki sopisi. Tuon kertomuksen ongelma on kannaltamme siinä, että siitä on hankala tavoittaa ajatus, että Israel eli 40 vuotta heidän arkea siellä erämaassa. Meidän mieleemme piirtyy välittömästi matka Siinailta luvattuun maahan määränpään näkökulmasta. Jos Israelin matkassa olisi ollut kyse vain siirtymästä, tuskin Jumala olisi kierrättänyt kansaa ympäri niemimaata 40 vuotta, kun maali oli koko vaelluksen ajan muutaman kuukauden matkan päässä.

Israelin varsinainen matka oli löytää Jumala oman arkensa keskelle. Ja tämä näkökulma nousee mitä parhaimmin Joosuan kirjan viimeisen luvun tekstistä, missä kansa on jo asettunut luvattuun maahan.

Joosuan kirjan lopussa erämaavaellus on takana, luvattu maa on pääosin jo valloitettu ja jaettu. Kansanheimot ovat jo alkaneet asuttaa maata. Jumalan lupaus on toteutunut, kun kansa asuu lupausten maassa.

Vuoropuhelu Sikemissä

Joosuan kirjan viimeinen luku on kertomus liiton uudistamisesta Sikemissä, kun Joosua valmistautuu jättämään tehtävänsä. Maa on pääosin vallattu, vaikka valtaus on vielä siellä täällä vähän kesken. Maat on jaettu heimojen kesken ja kukin heimo vastaa alueensa asuttamisen loppuun saattamisesta.

Tekstissä käydään vuoropuhelu Joosuan ja Sikemiin kokoontuneiden kansanjohtajien kanssa. Joosua muistuttaa heitä erämaassa kuljetusta matkasta ja maan valtaamisesta (Joos. 24:2-15). Hän muistuttaa, että he ovat nyt kokoontuneet Sikemiin vain ja ainoastaan siksi, että Jumala on ollut uskollinen ja kulkenut vuosikymmenten matkan heidän kanssaan.

On aika tehdä valinta: joko palvella Herraa tai kääntää selkänsä hänelle. Jumala tahdo jättää kansaansa yksin elämään arkea luvatussa maassa. Hän tahtoo olla läsnä – asua heidän keskellään, niin kuin hän asui erämaassakin. Mutta hän ei pakota heitä siihen. He saavat valita tahtovatko he palvella Herraa vai eivät. Ja tähän vastauksena kansanjohtajat vakuuttavat uskollisuutta Jumalalle (Joos. 24:16-18).

”Me tahdomme palvella Herraa!”

Vuoropuhelu ei ole kutsu lähteä uudelle matkalle. Se on vetoomus kutsua Jumala siihen arkeen, missä kansa nyt elää. Tekstissä Joosua kysyy, tahtooko kansa kohdata arjen askareet yhdessä Jumalan kanssa. Jumala on siihen valmis, mutta ovatko he? Tekstissä Joosua siis kysyy kansalta, ovatko he ”vakavasti sinun”?

Tämä on näkökulma, minkä usein kadotamme. Pyydämme Jumalaa menemään sinne tänne tai tekemään tätä ja tuota, mutta milloin pyydämme häntä yksinkertaisesti viipymään arjessamme? Hän odottaa, että kutsumme hänet sinne, missä me olemme. Annammeko hänelle luvan olla Jumala arjessa?

Luetaan nyt tämä vuoropuhelu Joosuan ja kansanjohtajien välillä (Joos. 24:19-24). Huomaa, miten Joosua haastaa kansaa kovin sanoin ja millaisella varmuudella kansa vastaa hänelle.

”Ette te pysty palvelemaan Herraa! Herra on pyhä Jumala, hän on kiivas Jumala, joka ei anna anteeksi teidän rikkomuksianne eikä syntejänne. Jos te hylkäätte Herran ja alatte palvella vieraita jumalia, hän kääntyy teitä vastaan ja kurittaa teitä, ja viimein hän tekee teistä lopun, vaikka onkin ennen osoittanut teille hyvyyttään.” (Joos. 24:19-20)

Ja mitä kansanjohtajat tähän vastaavat? He sanovat:

”Me tahdomme palvella Herraa!” (Joos. 24:21)

Vuoropuhelu jatkuu. Aivan kuin Joosua kysyisi siinä, että oletteko nyt täysin tietoiset siitä, mihin olette sitoutuneet.

”Silloin Joosua sanoi kansalle: ”Te olette nyt valinneet Herran ja tahdotte palvella häntä. Te olette itse tämän todistajia.” Israelilaiset vastasivat: ”Niin olemme.” Joosua sanoi: ”Hylätkää ja hävittäkää siis vieraat jumalanne ja antakaa sydämenne kääntyä Herran, Israelin Jumalan puoleen.” Kansa sanoi Joosualle: ”Me tahdomme palvella Herraa, Jumalaamme. Häntä me tahdomme totella.” (Joos. 24:22-24)

Huomasitko, miten kansa vastaa toistuvasti Joosualle? He vastaavat toistuvasti ”Me tahdomme palvella Herraa!”. Tämä on sitä, mitä tarkoitan sanoilla ”vakavasti sinun”. Aivan kuin Joosua tekstissä kysyisi kerta toisensa jälkeen, että oletteko te nyt täysin varmoja siitä, mihin te olette ryhtymässä. Ja kansa vastaa silmät kirkkaana: ”Me tahdomme palvella Herraa!”

Vakavasti sinun

Luvattuun maahan jo asettunut kansa oli kulkenut Jumalan matkassa lupaukseen ja he elivät nyt siinä. He olivat tulleet maaliin, mutta se ei tarkoittanut sitä, että matkanteko Jumalan kanssa loppuisi siihen. Liiton vahvistuksessa Jumala kysyi heiltä, että tahtoivatko he jakaa arkensa sen Jumalan kanssa, jonka matkassa olivat tänne asti kulkeneet?

Jumala ei kutsunut kansaansa uudelle matkalle kohti tuntematonta, vaan hän kysyi, olivatko he valmiit elämään arkeaan hänen kanssaan? Hän kysyi heiltä, että voisiko teillä olla minulle tilaa asua teidän keskellänne, kulkea arjen matkaa yhdessä kanssanne?

Tätä samaa Jeesus kysyy tänään meiltä – ja siitä paaston ajan pieni pysähtyminen taas muistuttaa. Onko arjessani Jumalalle tilaa olla Jumala?

Hän tahtoo olla kanssani, koska hän rakastaa minua. Hän ei petä, ei aseta ehtoja eikä pakota. Hän on kuin kallio, jolle hän odottaa minun istahtavan. Hän ei väisty, ei pakene. Hän ei katso istujaan, ei olosuhteisiin. Hän tahtoo, että olen hänen luonaan ja luotan häneen koko painollani.

Kun päätän olla ”vakavasti sinun”, asiat ja olosuhteet eivät enää ole minulle elävämpiä kuin sinä, Jeesus. En vain palvele sinua ja odota, että sinä avitat minua askareissani. Minulle on tärkeämpää se, että sinä olet kanssani.

Palaan vielä kerran takaisin laskiaisen pulkkamäkeen. Mitä se on, kun sanon, että minä olen ”vakavasti sinun”, Jeesus?

Se ei ole sitä, että pulkkamäki olisi minulle rakkaampi kuin sinä. Se ei ole sitä, että istut pulkassani siksi, että olet hyvä lisäpaino tai autat minut taas mäen päälle uuteen laskuun. Ei, se on sitä, kun sinä Jeesus, olet kanssani samassa pulkassa, niin juuri siksi minusta on niin mukava laskea mäkeä. Minulla on mukavaa, koska sinä olet siinä kanssani – ei siksi, että on pulkka tai lasku tai mäki tai minä tai minun tarpeeni. Ei, se on sitä, että sinun seurasi, Jeesus, tekee minun elämästä hyvän.

Sitä tarkoitan olla ”vakavasti sinun”. Se on sitä, että sinä Jeesus olet kanssani ja minä niin rakastan sinua.

Tällaisella matkalla laskiaisesta pääsiäiseen minä olen. Paasto ei ole minun tekojani sinulle, Jeesus. Se on arjen asioiden siivoamista, jotta, Jeesus, sinulla on tilaa olla Jumala minun elämässäni.