Jokainen täällä maanpäällä kulkee elämänsä polun alati Jumalan katseen alla. Ei ole hetkeä, etteikö Luoja olisi läsnä. Toiselle ajatus Jumalan katseen alla elämisestä tuntuu kiusalliselta, kun taas toinen tuntee olonsa turvalliseksi.

Toki on myös niin, että ajatus Jumalan katseen alla elämisestä vaihtelee tilanteittain. On hetkiä, kun tietoisuus hänen läsnäolostaan voimauttaa ja lohduttaa, kun taas toisinaan se jää vaivaamaan. Jälkimmäisen tapauksen piiriin kuulunee seuraava raamatunkohta.

”Ahas ei tehnyt sitä, mikä on oikein Herran, hänen Jumalansa, silmissä, niin kuin hänen esi-isänsä Daavid oli tehnyt.” (2. Kun. 16:2)

Vastaavia mainintoja jumalattomista kuninkaista on Kuninkaiden kirjassa lukuisia. Lukijan on helppo ohittaa nämä kohdat päänpuristuksella kauhistella kyseisen kuninkaan jumalattomuutta. Teemme sen tahattomasti.

Päivittelemme vaikkapa juuri Ahasin jumalattomia elämänvalintoja ja samaan aikaan kiitämme Jumalaa siitä, että olemme ’parempia’ ihmisiä’. Siinä sitä yksi syntinen korottaa itsensä ’suuremman’ syntisen yläpuolelle. Aivan kuin murhaaja muuttuisi erheettömäksi, kun hän vertaa itseään kaksoismurhaajaan.

Vertaus fariseuksesta ja publikaanista

Tästä tarpeestamme todistaa itsellemme elävämme melko kelvollista elämää Jeesus kertoi hauskan vertauksen.

”Muutamille, jotka olivat varmoja omasta vanhurskaudestaan ja väheksyivät muita, Jeesus esitti tämän kertomuksen: ”Kaksi miestä meni temppeliin rukoilemaan. Toinen oli fariseus, toinen publikaani. Fariseus asettui paikalleen seisomaan ja rukoili itsekseen: ’Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin muut ihmiset, rosvot, huijarit, huorintekijät tai vaikkapa tuo publikaani. Minä paastoan kahdesti viikossa ja maksan kymmenykset kaikesta, siitäkin mitä ostan.’Publikaani seisoi taempana. Hän ei tohtinut edes kohottaa katsettaan taivasta kohti vaan löi rintaansa ja sanoi: ’Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!’ Minä sanon teille: hän lähti kotiinsa vanhurskaana, tuo toinen ei.(1) Jokainen, joka itsensä korottaa, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan.” (Luuk. 18:9-11)

Jeesuksen vertaus naurattaa minua. Se naurattaa minua, koska huomaan hänen vertauksensa narauttaneen minutkin lankaan. Enkös vain mielessäni paheksunut fariseuksen törkeyttä ja ajatellut, että onneksi olen enemmän tuon publikaanin kaltainen.

Niinpä, niin. Löysinpä siis itseni sittenkin vertauksessa fariseuksen paikalta. Ja se oli Jeesuksen vertauksen tarkoituskin; hän näyttää meille näin, miten luontaista langenneelle ihmiselle on verrata itseään alati muihin.

Rukoilen muutosta, vaan kenelle?

Jos nyt ajattelen vaellustani Jumalan katseen alla, huomaan varsin usein eksyväni Jumalan tahdosta paitsi omille teille myös vertaamaan elämääni toisten elämään. Kiitos Jumalalle, että hän kuulee jopa kaltaiseni fariseuksen rukouksen, kun rukoilen publikaanin sanoin: ”Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!’” Tämä rukous antaa jopa minulle toivoa.

Kun nyt ajattelen rukouselämääni, totean, että olisi ehkä paras rukoilla oman elämäni ylle juuri sitä, mitä Jeesus Herran rukouksessa opettaa:

”Rukoilkaa te siis näin: – Isä meidän, joka olet taivaissa! Pyhitetty olkoon sinun nimesi. Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi, myös maan päällä niin kuin taivaassa.” (Matt. 6:9-10)

Kun luen Herran rukousta, huomaan sen kutsuvan minut keskittymään julistamaan Jumalan valtakunnan toteutumista erityisesti oman elämäni ylle.

Tarkoitan sitä, että mitäpä jos en enää rukoile Jumalaa muuttamaan asioita siellä ja täällä, vaan pyydän hänen valtakuntansa laskeutumista minun elämäni ja asenteideni ylle.

Mitä, jos rukoilen, että ”tapahtukoon sinun tahtosi” täällä maan päällä niin, että se näkyy ja tuntuu minunkin elämässäni. Mitä jos, minun asenteeni muuttuisivat sen sijaan, että ruikutan olosuhteiden muuttumista alati palvelemaan minun halujani?

Millainen onkaan Taivasten valtakunta, joka asettuu asumaan minun tahtooni, sydämeeni ja elämääni? Tätä kysyn tänään itseltäni.

Herra, muuta minua!

Edelliseen liittyen otan vielä neljännen sitaatin. Tämä viimeinen sitaatti ei ole Raamatusta. Se on ote filosofi ja Rooman keisari Marcus Aureliuksen (121-180) mietekokoelmasta. Se ei ole Jumalan sanaa, mutta oma viisaus on siinäkin.

Sitaatti on varsin karu – ehkä jopa aavistuksen ’törkeä’. Se on sitä meidän näkökulmastamme, mutta Rooman keisarin hovin arjesta se on samaa arkipäivää, mitä oma arkisin arkemme on.

Poimin tekstin lukemastani englanninkielisestä laitoksesta, mutta yritän tapailla sen suomeksi tähän. Paremman suomennoksen saat, jos löydät teoksen ’Meditations’ suomenkielisen laitoksen.

“Try praying differently, and see what happens: Instead of asking for ‘a way to sleep with her,’ try asking for ‘a way to stop desiring to sleep with her .’ Instead of ‘a way to get rid of him,’ try asking for ‘a way to not crave his demise.’ Instead of ‘a way to not lose my child,’ try asking for ‘a way to lose my fear of it.’” (Marcus Aurelius, Meditations, 9.40.(6))

”Yritä rukoilla eri tavoin ja katso, mitä tapahtuu: Sen sijaan, että rukoilet ”saada maata hänen kanssaan”, rukoile, että ”halusi maata hänen kanssaan laantuu”. Sen sijaan, että pyydät ”päästä lopullisesti eroon hänestä”, pyydä ”tapaa olla janoamatta hänen kuolemaansa”. Sen sijaan, että rukoilet ”ettet menettäisi lastasi”, rukoile, että ”pääset eroon menetyksen pelosta.” (Marcus Aurelius, Meditations, 9.40.(6))

Marcus Aurelius kääntää inhimilliset toiveet muuttaa ympäröivä maailma oman mielen mukaiseksi, rukoukseksi, että Jumala muuttaa rukoilijan omaa asenne- ja tahtomaailmaa.

Kun ajattelen Jeesuksen meille antamaa Herran rukousta, ymmärrän, että vaatii enemmän uskallusta tulla Jumalan eteen sanomaan ”Herra, muuta minut.” kuin että ”Herra, korjaa olosuhteet” tai ”Herra, muuta tuo toinen”.

En tarkoita, etteikö saa rukoilla asioiden korjaantumista tai toisten ihmisten puolesta. Tietenkin saa ja on hyvä tehdä niin. Totean vain, että älkäämme rukoilko olosuhteiden muutosta silloin, kun me olemmekin itse korjauksen tarpeessa.

Rukoilijan on viisasta pysähtyä hetkeksi miettimään, että rukoilenko vain, että minun tahtoni tapahtuu vai sitä, että Jumalan tahto tapahtuu minun elämässäni. Luenko siis itseni osaksi rukousta vai kannanko Jumalan eteen vain niitä seikkoja, jotka näen epäkohdiksi toisaalla?

”Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi, myös maan päällä niin kuin taivaassa.” – mukaan lukien minut, asenteeni ja elämäni.