Lainaan heti alkuun kappaleen matkaa Paavalin kirjeestä roomalaisille. Sitaatti päättää sen kuudennen luvun.

”Minä puhun ihmisten tavalla teidän lihanne heikkouden tähden. Sillä niinkuin te ennen annoitte jäsenenne saastaisuuden ja laittomuuden palvelijoiksi laittomuuteen, niin antakaa nyt jäsenenne vanhurskauden palvelijoiksi pyhitykseen. Sillä kun olitte synnin palvelijoita, niin te olitte vapaat vanhurskaudesta. Minkä hedelmän te siitä silloin saitte? Sen, jota te nyt häpeätte. Sillä sen loppu on kuolema. Mutta nyt, kun olette synnistä vapautetut ja Jumalan palvelijoiksi tulleet, on teidän hedelmänne pyhitys, ja sen loppu on iankaikkinen elämä. Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.” (Room. 6:19-23)

Melkoisen voimakasta kielenkäyttöä, eikö totta? Tällaista retoriikkaa kuulee tyypillisesti käytettävän silloin, kun tahdotaan osoitella sormilla jotain tiettyä ihmisryhmää tai aatesuuntaa. Varsin usein tähän kieleen turvaudutaan silloin, kun koetaan tarvetta osoittaa muita ja samalla itse erottautua syytösten ulkopuolelle.

Huomasitko, kenelle Paavali nämä samat kirjoitti? – Rooman seurakunnalle. Hän ei osoitellut sormella mitään erityistä ihmisryhmää seurakunnan ulkopuolella eikä sen sisälläkään. Sanat sattuivat jokaiseen – ja niin hän sen tarkoittikin. Niiden tarkoitus on samoin herättää meitäkin.

En siis lue minäkään itseäni noiden sanojen ulkopuolelle, vaan totean kuuluvani tähän joukkoon. En ole siitä ylpeä, mutta enpä sitä käy kiistämäänkään. Minä laitankin turvani luvun viimeiseen jakeeseen:

”Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.”

Se on monelle tuttu kohta Roomalaiskirjeestä. Itse olen jossain vaiheessa pitänyt sitä jopa loppuun kuluneena irrallisena fraasina, kunnes jo kauan sitten tutustuin siihen sen omassa tekstiyhteydessä. Tänään muistutan siitä jälleen itseäni. Kirjeen alusta aina tähän jakeeseen asti Paavali perustelee pelastuksemme perustaa Jeesuksen sovitustyössä. Opetuksen lopuksi Paavali tähdentää kristillisen vaelluksen merkitystä huolimatta siitä, että meidät pelastetaan yksin armosta. Paavali esittää, että uskovien tulee hylätä halunsa elää synnissä ja vaeltaa vanhurskasta elämää sen sijaan. Tuo kuuluisa viimeinen virke on huipentuma tämän suuren teeman kehittelyssä. Katsotaan, mitä se meille opettaa.

Synnin palkka on kuolema

”Synnin palkka on kuolema”. Synti voi olla rikkomus lähimmäistä tai luomakuntaa vastaan, mutta ensisijaisesti se on aina rikkomus Jumalaa vastaan. Se on jotain, mitä teemme hänelle ja siksi myös anteeksiantamus on hänen.

Rikkomus on yläkäsite, joka tarkoittaa väärää tekoa, mutta puhuttaessa synnistä, tarkoitamme väärää tekoa, jonka rikkomus kohdistuu Jumalaa itseään vastaan. Synti ei kuitenkaan kohdistu vain Jumalaan, vaan kaiken pahan lisäksi tuo samainen synti nakertaa ihmisen sisäisestä maailmaa.

Jumala on oikeudenmukainen, joten hän ei vaadi meitä työskentelemään ilmaiseksi, vaan maksaa jokaiselle palkan hänen tekojensa mukaan. On houkutus ajatella, kuinka Jumala taputtaa olalle hyvistä teoista. On ihmisiä, jotka luottavat siihen, että Jumala viimeisellä tuomiolla laskee hyvät teot heidän hyväkseen ja niin viivan alle jää positiivinen tase. Ei tarvita vierasta pääomaa velkojen kuittaamiseksi. Saamme mitä ansaitsemamme palkan teoistamme. ”Työmies on palkkansa ansainnut”,eikö vain? Emmeköhän mekin voi innolla odottaa palkkapäivää?

Taitaa kuitenkin käydä niin, että jos luotamme tilipäivän koittaessa oman elämän taseeseen, voi tilipäivänä tulla hätä käteen. Saamme käteemme näet suuren summan kuolemaa. Näin siis ainakin, mikäli tähän Paavalin tekstiin on uskominen.

Olemme toki saaneet jo vähän ennakkoa palkastamme. Olemmehan jo tänään tuon palkan alaisia, koska tunnettua on, että koemme fyysisen kuoleman, aivan kuten laulun tekijäkin sanoo: ”ei elämästä selvitä hengissä”.

Paljon ikävämpää on se, että jos luotamme palkkapäivään, kohtaamme helvetiksi kutsutun ikuisen kuoleman, eli lopullisen eron Jumalasta. Millaista mahtaakaan olla paikassa, jossa Jumalan armo ei tule ylläpitämään järjestystä niin kuin meidän maailmassamme. Mielikuvitukseni ei riitä tähän sen paremmin kuin taivaaksi kutsuttuun parempaan vaihtoehtoon.

Toisaalta koemme kuolemaa jo synnin tapahtumahetkelläkin. Tehdessämme väärin, jotain puhdasta ja ihanaa kuolee sisimmässämme. Jos elämme synnissä eli veisaamme viis Jumalasta tietoisesti, paadutamme ajan mittaan sydämen emmekä kohta erota oikeaa väärästä.

”Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä”

Entä miten sitten olisi tässä karussa tilanteessa pienten ’lahjusten’ laita? Ei, en tarkoita, että tarjoan Jumalalle lahjuksia väärästä tuomiosta. Näinhän lahjukset täällä ihmisten maailmassa toimivat. Jumalan valtakunta toimii eri tavoin. Siellä lahjukset antaakin tuomari syytetylle!

”Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä.” Kehnon palkan sijaan Jumala tarjoaa ihmisille ’optiota’. Tämä optio on peräisin Jumalalta, hän on sen antaja. Hän antaa ihmiselle lahjan armosta eli ’ihan muuten vaan’ ilman mitään syytä.

Jumalan lahjaa ei voi ansaita, vaan se joko otetaan vastaan tai siitä kieltäydytään. Lahjasta ei voi ylpeillä, päinvastoin; eikö lahjan antaja ole aina jalompi ja ’rikkaampi’ kuin sen saaja? Mutta lahjaa ei siis anneta pakolla, jos sitä ei tahdo ottaa vastaan. Jumala ei käytä massajakelua. Hän lähettää lahjan aina nimellä.

Mikä on tuo lahja? Se on enemmän kuin vastakohta edellä kuvatulle palkalle. Palkkapäivänä voimme ottaa option esiin ja se riittää hyvittämään huonon taseen palkkalaskelmassa. Se riittää vielä lisäksi ’pienelle matkalle hyvässä seurassa’; lahja oikeuttaa meidät ikuiseen elämään Kristuksessa.

Ikuinen elämä on ikuinen yhteys Jumalaan, ikuisen kuoleman vastakohta. Jo tässä ajassa tuo lahja osoittaa arvonsa: se tekee meistä kelvollisia Jumalan silmissä niin, että saamme lähestyä häntä ja olla häneen yhteydessä. Tuo lahja on vapauttanut meidät synnin orjuudesta ja tuonut meidät ’orjuuteen’, joka kantaa todellista hedelmää. Kun Jumala on meidän kanssamme, ei synnillä ole meihin mitään hallintavaltaa.

Kiitolliset lahjotut

Jumala antoi meille suuren lahjan; otimme sen vastaan. Emme halua elää synnissä, vaan annamme Jumalan lahjan vaikuttaa kauttamme ’ikuista elämää’.

Eikö juuri elämä Kristuksessa ole se voima, joka eheyttää synnin repimää sisintä ja saa valon loistamaan pimeydessä? Jumalan armolahja riittää peittämään syntimme, joita heikkoina teemme vaikka emme tahdo, olemmehan ihmisiä. Olkoon korkein ylevä halumme elää niin kuin lahjan antaja tahtoo meidän elävän?

Pohdittavaa

Mikä on palkkapäivän saldo?
Olenko ottanut vastaan Kristuksen ’armo-option’?`