Riittämättömyys sanana on hyvin kuvaava: ”Mikään ei riitä, minä en riitä.” Se on jatkuva kiireen tunne; en koe voivani keskittyä siihen, mitä olen kulloinkin tekemässä. Tunnen, että en voi olla läsnä hetkessä, koska mieli kiirehti jo omia polkujaan ja minä yritän läkähdyksissä kulkea sen perässä. Pahimmillaan riittämättömyyden tunne johtaa siihen, etten saa enää mitään aikaiseksi, kun aika menee hermoillessa ja kaiken tekemättä jääneen miettimisessä.

Riittämättömyyden tunne ja kokemus on tuttu, koska meiltä vaaditaan monen monta asiaa niin yhteiskunnan kuin lähellä olevien ihmisten, mutta myös oman itsemme taholta. Ja voipa tuntua vielä niin, että Jumalakin esittää vaatimuksia, joiden edessä emme yksinkertaisesti riitä. Kun riittämättömyys valtaa mielen, jopa rukous tuntuu vaatimukselta.

Tähän riittämättömyyden tunteeseen suhteessa Jumalaan ja hänen tahtoonsa, tahdon tässä tekstissä antaa jonkinlaista näkökulmaa. En aio moittia ketään näistä tuntemuksista, mutta tahdon vain kertoa, että tunne ei ole oikea, koska Jumala ei näe sinua tai minua oman riittämättömyytemme valossa, vaan oman riittävyytensä kautta.

Voisi muuten luulla, että yksinkertainen ratkaisu riittämättömyyden ongelmaan olisi siinä, että vaatimukset lakkaisivat kokonaan eikä mikään asia olisi ehdottaman tärkeä tulla valmiiksi. Kuormitetun ihmisen mielessä ajatus vaatimusten ja tärkeiden tehtävien tyhjiöstä voi tuntua taivaalliselta, mutta tuskin tekemisen lakkaaminen tai pyyntöjen loppuminen sekään taivas olisi.

Jos ratkaisu olisi näin yksinkertainen, tuskin tässä kirjoittaisin riittämättömyydestä. Nimittäin siinä, missä riittämättömyys vaani tien oikealla puolella, vasemmalla väijyy peikko nimeltä tarpeettomuus ja merkityksen puute. Riittämättömyyttä ei ratkaista poistamalla elämästä tarkoitusta ja tarpeellisuutta, vaan kyse on jostain syvemmästä.

Ehkä kiire ja riittämättömyyden kokemus on vaikuttanut myös siihen millainen mielikuva meillä on taivaasta paikkana. Nimittäin usein mielikuva ikuisuudesta maalataan paikaksi, missä ihmiset vain ovat ja nautiskelevat – kuka vain olemisesta ja kuka Jumalan läsnäolosta. Aivan kuin taivas edustaisi seesteistä pysähtyneisyyden aikaa tai pikemminkin ajattomuutta, missä kaikki tekeminen ja ponnistelu lakkaa (Ilm. 22:1-5).

Ja tästä tietty moni uskosta osaton muistaa huomauttaa, ettei hän ainakaan halua kristittyjen taivaaseen, joka muistuttaa pysähtyneisyyden aikaa ja missä vain harppua soitetaan. Uskon, että taivaassa emme tietenkään koe riittämättömyyttä, mutta en usko tekemisen siellä lakkaavan; ihminen on luotu luomaan ja tekemään – ehkä siellä osaamme vain mitoittaa jaksamisen oikein ja ehkä Jumala on saanut meidät vihdoinkin ymmärtämään oman paikkamme luomakunnassa oikein. Nimittäin luulen, että taivaassa olemme vihdoin omaksuneet oikein sen, että riittävyyden perusta ihmisen elämässä on yksin Jumalassa – ei ihmisessä itsessään.

Takaisin nykyiseen maailman aikaan

En silti usko, että minun tarvitsee odottaa taivaaseen asti, jotta saan avun aika ajoin melko voimakkaasti itseänikin koettelevaan riittämättömyyden tunteeseen. Riittämättömyys ei johdu liiasta tekemisestä, vaan väärästä suhtautumisesta omaan rajallisuuteen ihmisenä ja kykenemättömyydestä katsoa Jumalan mahdollisuuksiin silloin, kun oma takki on auttamattoman tyhjä.

Tämän ajan kipeä kysymys liittyy jaksamiseen. Päällimmäiseksi on noussut tunne omasta riittämättömyydestä sekä puurtaminen, suorittaminen ja ilon hukkaaminen. Pitäisi olla kunnon kansalainen, työntekijä, isä, puoliso, ystävä, jne. Jokainen odottaa minulta jotain: panostani, neuvoani, aikaani. Aivan kuin kaikki ihmiset imisivät minut kuiviin kuin ahnas hyttysparvi keskellä korpikuusikkoa. Tuossa tilanteessa tahdon vain huutaa ”Herra, anna minun olla pieni hetki sinun levossasi.”

Alemmuus ja riittämättömyys kulkevat nekin käsi kädessä. Riittämättömyyden kokemus johtaa alemmuuden tunteen kokemiseen, mutta samoin alemmuuden tunne voi saada ihmisen kokemaan riittämättömyyttä. Kun voimat, taidot tai aika ei riitä, sitä kokee itsensä vähäiseksi ja epäonnistuneeksi, minkä vuoksi sitä alkaa katsoa toisia ihmisiä itseään häpeillen kulmien alta arasti ylöspäin.

Oikeassa mitassa riittämättömyyden tunne ei ole tuhoava eikä haitallinen, koska se saa ihmisen etsimään toivottavasti ratkaisua itsensä ulkopuolelta. Parhaassa tapauksessa se johtaa ihmisen tuntemaan itsensä paremmin suhteessa Luojaan ja tunnustamaan oman asemansa suhteessa häneen. Ihmisen tarkoitus ei ole ottaa Jumalan paikkaa edes omassa elämässään, vaikka kovin mieluusti niin yritämmekin tehdä.

Jos aina tahdomme pitää elämän kaikki langat tiukasti omissa käsissämme, lopputulos on varsin pian oman riittämättömyyden kohtaaminen. Tunne on silloin terve, jos se saa minut etsimään apua Jumalan luota ja saa minut luovuttamaan sekaisin menneen ’elämänlankavyyhdin’ hänelle ilman, että kokisin syvää häpeää lähestyä Jumalaa epäonnistuneen yritykseni jälkeen.

Jeremia – profeetta, joka koki riittämättömyyttä

Raamattu on siitä mukava kirja, että se ei anna sivuillaan esiintyvistä henkilöistä kiiltokuvamaista epärealistista kuvaa. Raamattu piirtää eteemme hyvin realistisen kuvan ihmisistä. Jos se piirtäisi kuvan sankarillisista ja täydellisistä ihmisistä, emme kykenisi millään tavalla samaistumaan heihin.

Kuningas Daavid psalmin teksteissä avautuu rohkeasti tunteistaan – jopa epäilyistään ja epäuskostaan, vaikka muuten tunnemme hänet puutteistaan huolimatta vahvaksi ja rohkeaksi Jumalan mieheksi.

Raamatussa on kuitenkin myös toinen henkilö, joka ilmaisee hyvin avoimesti pelkonsa, riittämättömyytensä ja epäilynsä. Hän on profeetta ja hänen nimensä on Jeremia. Tällä kertaa tutkimme hänen kutsunsa hetkeä:

”Minulle tuli tämä Herran sana: – Jo ennen kuin sinut äidinkohdussa muovasin, minä valitsin sinut. Jo ennen kuin sinä synnyit maailmaan, minä pyhitin sinut omakseni ja määräsin sinut kansojen profeetaksi. Mutta minä vastasin: ’Voi, Herra, Jumalani, en minä osaa puhua, minä olen niin nuori!’ Silloin Herra sanoi: – Älä sano, että olet nuori, vaan mene, minne ikinä sinut lähetän, ja puhu, mitä minä käsken sinun puhua. Älä pelkää ketään, sillä minä, Herra, olen sinun kanssasi ja suojelen sinua. Sitten Herra ojensi kätensä, kosketti suutani ja sanoi minulle: – Minä annan sanani sinun suuhusi.” (Jer. 1:5-9)

Jeremia Josian liittolaisena

Jeremia syntyi pappissukuun (Jer. 1:1), mutta hän ei koskaan palvellut pappina. Hän eli Juudan kuningas Josian aikana, joka puolestaan astui kuninkaaksi 8-vuotiaana. Josia alkoi etsiä Jumalaa ja palvella häntä kokosydämisesti 16 vuoden iässä. Josia oli järjestyksessä viimeinen Jumalan mielenmukainen kuningas Juudassa. Ikävä kyllä hänen mittavat puhdistukset eivät estäneet kansaa lankeamasta taas epäjumalanpalvelukseen.

Kaksikymmentävuotiaana Josia hävitti maasta epäjumalanpalveluksen alttarit ja symbolit. Ja juuri näihin aikoihin ajoittuu myös profeetta Jeremian kutsuminen Jumalan profeetaksi (Jer. 1:2).

Josia käytti valtaansa oikein Jumalan nimen tuntemuksen edistämiseksi, mutta hän joutui huomaamaan, että edes kuninkaan valta ei ulotu ihmisten sydämiin saakka. Hän voi muuttaa yhteiskunnan rakenteita ja säätää lakeja, mutta yhdenkään kansalaisen sydämeen saakka hänen valtansa ei ulottunut. Se oli aluetta, jonne oli pääsy vain Jumalan sanalla ja tämän sydämen kutsun esittäminen oli tehtävä, jonka Jumala oli osoittanut nuorelle Jeremialle.

Jumala siis antoi uskolliselle kuninkaalle ’liittolaisen’ – miehen, jonka tehtävä oli saarnata Jumalan sanaa ja kutsua parannukseen epäjumalanpalvelukseen mieltynyttä niskuroiva kansa. Josian hallinnon 13. vuotena tapahtui jotain kovin epätavallista nuorelle Jeremialle.

Jeremiasta oli sukunsa mukaan määrä tulla pappi, mutta Jumala kutsui Jeremian varsin poikkeuksellisen suunnitelman toteuttajaksi. Herra ei kutsunut häntä papiksi, vaan esitti kutsun palvella profeetan virassa, mitä kestäisi aina 44 vuoden ajan. Toisin sanoen Jeremia tulisi olemaan profeetta paitsi Joosian hengellisen uudistuksen aikana, hän joutuisi palvelemaan myös jumalattomien kuninkaiden aikana ja vielä näkemään Jumalan tuomion, kun jumalaton kansa joutuu pois omasta maastaan (Jer. 1:3).

Nuori Jeremia oli orientoitunut elämässään palvelemaan pappina, mutta Jumala kutsui hänet profeetaksi – tekemään jotain muuta, mitä Jeremia oli ajattelut. Siinä missä pappi palveli temppelissä uhraamassa Jumalalle, profeetta astui kansan keskelle ja hoviin julistamaan Jumalan tahtoa. Vaikka pappi ja profeetta olivat kummatkin ’jumalan miehiä’, heidän tehtävänsä oli kuin yö ja päivä.

Jeremian kutsu tehtävään

Lukijasta tuntuu kovin ylevältä, miten Jumala puhuttelee Jeremiaa ja esittää kutsun hänelle:

”– Jo ennen kuin sinut äidinkohdussa muovasin, minä valitsin {tunsin} sinut. Jo ennen kuin sinä synnyit maailmaan, minä pyhitin sinut omakseni ja määräsin sinut kansojen profeetaksi.” (Jer. 1:5)

Voi tuntua jopa erikoiselle, että minä puhun Jeremiasta, jolla oli tällainen kutsu, kun on tarkoitus puhua riittämättömyyden tunteesta. Eihän ”kansojen profeetta”, jonka Jumala on ennalta valinnut, jonka Jumala on pyhittänyt ja jonka Jumala on määrännyt tehtäväänsä, voi mitenkään olla riittämätön!

Eikä hän ollutkaan – Jeremia oli riittävä tehtäväänsä. Silti hän itse koki olevansa riittämätön astumaan saappaisiin, jotka Jumala oli hänelle mittatilaustyönä valmistanut. Nimittäin Jeremia vastaa Jumalan kutsuun tällä tavoin:

”Voi, Herra, Jumalani, en minä osaa puhua, minä olen niin nuori!” (Jer. 1:6)

Jeremia ei mitenkään liioitellut sanojaan tai esittänyt tekosyitä. Se, mitä hän sanoi, oli totta – ainakin hänen nuoruutensa. Olihan Jeremia korkeintaan reilu parikymppinen, jopa vähän alle. Ja totta oli varmasti hänen omasta mielestään myös se, mitä hän puhetaidostaan Jumalalle sanoo. Toisin sanoen Jeremia ei kokenut olevansa riittävä niihin mittoihin, jotka hänen olisi pitänyt omasta mielestään täyttää, ollakseen Herran ”kansojen profeetta”.

Jeremia koki riittämättömyyttä siitä huolimatta, että Jumala käytti Jeremian valinnasta heprean kielen sanaa, joka viittaa läheiseen persoonalliseen suhteeseen kutsun antajan kanssa; suhteeseen, jossa valittu on yhteydessä valitsijaan ja on hänen suojeluksessaan.

Huomaatko, miten Jeremia koki itsensä riittämättömäksi ja tunsi alemmuutta Jumalan asettaman tehtävän edessä? Kun luet Jeremian kirjan kokonaan, huomaat epävarmuuden ja riittämättömyyden seuraavan hänen elämäänsä. Silti hän uskalsi kertoa tunteistaan hyvin rehellisesti Jumalalle. Hän oli arka, herkkä ja tunteikas persoona, mutta Jumala oli valinnut erityistä käyttöä varten eikä vähiten hänen persoonallisuutensa vuoksi.

Jumala ei kieltänyt Jeremiaa kokemasta riittämättömyyttä kutsunsa edessä, vaan hän vain muistuttaa profeettaa palvelunsa lähteestä, josta hän elämäntehtävään riittävyyden ammentaa. Jumala käänsi profeetan katseen pois omasta riittämättömyydestä Jumalan riittävyyteen. Nimittäin Jeremian profeetan tehtävä ei kaadu tai onnistu Jeremian itsensä varassa. Jumala jatkaa sanoen:

”Älä sano, että olet nuori, vaan mene, minne ikinä sinut lähetän, ja puhu, mitä minä käsken sinun puhua. Älä pelkää ketään, sillä minä, Herra, olen sinun kanssasi ja suojelen sinua.” (Jer. 1:7-8)

Tämän jälkeen tapahtuu lisäksi jotain erityistä. Jumala näyttää Jeremialle, ettei hänen tarvitse huolehtia sanojensa koreudesta:

”Sitten Herra ojensi kätensä, kosketti suutani ja sanoi minulle: Minä annan sanani sinun suuhusi. Minä asetan sinut tänä päivänä kansojen ja valtakuntien yläpuolelle. Sinun tulee repiä ja särkeä, tuhota ja hävittää, rakentaa ja istuttaa.” (Jer. 1:9-10)

Jeremian elämän varrella Jumala toki joutuu vakuuttamaan palvelijalleen monet kerrat, että hän on oleva hänen kanssaan, vaikka olosuhteet näyttävät jotain muuta (Jer. 1:17-19). Enkä usko yhdenkään lukijan kadehtivan Jeremian osaa Jumalan palvelijana, vaikka vielä tässä kutsun hetkellä profeetan virka tuntuu kovin ylevältä.

Riittämättömyyden tunne ei kadonnut profeetta Jeremian elämästä, mutta kutsun sanoissa, Jumala antoi hänelle jotain ’kättä pidempää’ sen käsittelemiseen.

Kolme periaatetta

Jumala antoi Jeremialle kolme periaatetta, jotka toteutuivat hänen elämässään. Jos muistamme nämä periaatteet ja näemme kuinka ne kantoivat Jeremiaa, auttavat ne meitä löytämään varmuuden, kun meidän pitää voittaa riittämättömyyden tunne omassa elämässämme.

Sinun ei tarvitse olla seurakuntatyöntekijä, pappi tai profeetta, voidaksesi soveltaa periaatteita omassa elämässäsi. Nimittäin sinäkään et ole olemassa ilman, etteikö Jumala olisi sinut jo ennalta tuntenut ja valinnut ja etteikö Jumala olisi sama tänään, mitä hän oli profeetta Jeremian aikana.

Jos vain osaamme lukea periaatteet, niin ne tekstissä melko lyhyessä ja helposti muistettavassa muodossa:

”Älä sano, että olet nuori, vaan (1) mene, minne ikinä sinut lähetän, ja (3) puhu, mitä minä käsken sinun puhua. Älä pelkää ketään, sillä (2) minä, Herra, olen sinun kanssasi ja suojelen sinua.” (Jer. 1:7-8)

1. Jeremia toimi Jumalan mandaatilla

Ensimmäinen periaate voi tuntua kaukaiselta ja vain Jeremialle tarkoitetulta: ”mene, minne ikinä sinut lähetän”. Kuitenkin kyse on elämän järjestyksestä. Nimittäin sinä päivänä, kun luovutimme elämämme hallintavallan Jumalalle, hänestä tuli myös meidän lähettäjämme.

Siinä missä Jeremia näki itsensä riittämättömyytenä, Jumala muistutti häntä siitä, kuka hänet oli tehtävään kutsunut ja lähettänyt. Jumala ei odottanut, että Jeremia puhetaidoilla tai saarnoilla valloittaisi kaikkien ihmisten sydämet. Jos sydämen avaimia ei ollut annettu kuninkaallekaan, ei niitä ollut Jeremiallakaan. Jumala ei lähettänyt Jeremiaa matkaan oman persoonansa tai arvonsa turvin, vaan käski hänet menemään lähettäjänsä – Herran nimissä.

Samaa Herramme Jeesus sanoo tänään sinulle ja minulle. Miksi etsit arvoasi paidan alta tai siitä todistuksesta, mitä itse tai toiset sinusta sanovat? Miksi et mieluummin kulje eteenpäin sen arvon mukaan, joka sinulla on Jumalan omana – hänen lähettämänään. Todistuksesi Jumalasta ei perustu sinun arvollisuuteesi tai kykyihisi. Sinun riittävyytesi on Jumalassa – ei siinä, kuka sinä olet tai luulet olevasi.

2. Jumala oli läsnä Jeremian elämässä

Jumala kehotti Jeremiaa olemaan pelkäämättä:

”Älä pelkää ketään, sillä minä, Herra, olen sinun kanssasi ja suojelen sinua.”

Tämäkään kehotus ei vaatinut Jeremiaa ryhdistäytymään itsessään tai luottamaan itseensä olosuhteista huolimatta. Se ei myöskään perustunut siihen, että Jumala olisi valmistanut Jeremialle niin suoran ja mukavan tien, jolla ei tarvitse kompastella.

Jeremian ei tarvinnut pelätä, vaikka hän joutui tosiasiallisesti kohtaamaan vainoa ja ahdinkoa sen tähden, että Herra lupasi olla hänen kanssaan ja suojella häntä. Kun elämän käänteet näyttivät siltä, ettei mikään mene siihen suuntaan kuin pitäisi, Jeremian tuli muistaa, että Jumala on läsnä sielläkin ja hän kyllä tietää missä mennään. Jeremia joutui kohtaamaan tilanteita, joissa hän koki olevansa riittämätön, koska asiat eivät menneet niin kuin hän odotti niiden menevän. Riittämättömyyden tuntemiseen ei kuitenkaan ollut syytä, koska Jumala oli koko ajan läsnä ja varjeli häntä.

Sama pätee sinun elämässäsi. Vaikka suunnitelmat kaatuvat, asioita jää tekemättä, ihmiset vaativat sinulta enemmän, mitä sinä kykenet täyttämään, muista silloin, että Jumala on läsnä elämässäsi – niin voiton kuin tappion hetkellä. Hän tietää tarkkaan mitä tekoa sinä olet ja hän kyllä pitää huolen sinusta.

Ei ole syytä kokea olevansa riittämätön, koska Jumala tuntee sinut ja tehtävän, mihin hän on sinut valinnut. Miksi en ottaisi päivän tapahtumia Jumalan kädestä ja hyväksyisi sitä, että olen riittävä hänen suunnitelmissaan? Miksi ahdistuisin siitä, mitä odotan itseltäni tai muut odottavat minulta, jos Jumala ei minulta odota mitään enempää kuin sen mitä hän on päivään mitoittanut.

Jos kerran Jumala on läsnä minun päivässäni ja hän on luvannut pitää minusta huolen, miksi en luottaisi ’riittävyyttäni’ hänen arvosteltavakseen. Yritänkö olla Jumala itselleni vai uskallanko jättää elämäni Jumalan käsiin ja arvosteltavaksi?

3. Jumala oli Jeremian palvelutyön lähde

Näyssä Jumala kosketti Jeremian huulia ja näytti konkreettisesti Jeremialle, että hän olisi oleva Jumalan puhemies. Jeremia ei puhu omia vaan Jumalan sanoja: ” puhu, mitä minä käsken sinun puhua”.

Jeremian riittämättömyyden ja alemmuuden tunteet olivat oikeutetut, jos hän arvioi itsensä riittävyyttä tehtäväänsä. Mutta Herra teki hänelle selväksi, että Jeremia antaa hänelle kyvyn ja voiman tehtävään, johon hän oli profeettansa kutsunut. Jeremia ei ammentanut itsestään eikä se ollut hän, joka ihmissydämen vakuuttaisi. Se oli Jumalan sanan ja hänen lähettäjänsä työ.

Jeremian tehtävä ei ollut helppo eikä mukava, mutta profeettana hän oli täysin riittävä, koska Jumala oli hänen kykyjensä ja voimansa lähde. Jeremian ei ollut tarkoitus arvioida riittävyyttään peilin edessä. Peilin sijaan Jumala kehotti Jeremiaa katsomaan kutsunsa antajaan.

Sama pätee elämässämme. Ei Jumala pyydä sinultakaan mitään sellaista, mitä hän ei olisi sinulle antanut. Sen enempää Jumala ei ole antanut sinulle lahjoja, että sinun pitäisi pärjätä lahjoinesi omillasi. Jumalan antamat lahjat on viritetty toimimaan hänen yhteydessään. Siinä, missä Jumala on kutsunut sinut käyttämään lahjojasi lähimmäistesi hyväksi, hän samalla kutsuu sinut yhteyteensä etsimään voimaa ja taidollisuutta häneltä.

Herra ei oleta, että sinulle kerran annettu lahja, tekee sinusta itsenäisen mestarin lahjan käytössä. Ei, hän tahtoo sinun mieluummin etsivän taidollisuutta ja voimaa lahjan käyttäjänä hänen yhteydestään. Herra tahtoo, että sinä voit lahjan käyttäjänä ihailla, miten Jumalan kädessä sinun elämäsi saa entistä suuremman tarkoituksen ja sinä löydät riittävyyden hänestä.

Jos me alamme itsenäisesti mestaroimaan palveluksiamme Jumalalle, väsymme ja koemme riittämättömyyttä. Mutta siinä, kun käymme Jumalan läsnäoloon ja nojaudumme elämämme askareissa ja palvelutyössä hänen voimaansa ja riittävyyteensä, me koemme palvelijoina syvää tyydytystä.

Riittämättömyyden kohtaaminen

Jeremian elämästä täten opittiin, että kun Jumala antaa tehtävän, hän on se taho, joka määrittelee tehtävän arvon ja onnistumisen. Palvelijan ei tarvitse etsiä tehtävän tai sen enempää elämänsä arvon perustaa itsestään, vaan se on aina Jumalassa.

Sinä päivänä, kun sisäistät Jumalan olevan riittävä sinun elämäsi haasteisiin, vapaudut jatkuvasta riittämättömyyden hokemisen kierteestä. Jumala on koko ajan läsnä kanssamme. Tiedä siis, että Jumala tosiasiallisesti tietää, mitä elämässä kohtaamme. Hän ei kiellä läsnäoloaan edes silloin, kun taas kerran väärin perustein kuvittelemme olevamme riittämättömät elämän haasteiden edessä.

Ja vielä kun muistat, että Jumala on se taho, jolta viime kädessä kaikki lahjat saamme, ja joka on läsnä siinä, kun lahjoja käytämme. Väittämällä Herralle, että ”minä en riitä”, huomaan unohtaneeni Jumalan olevan lahjojeni, aikani ja voimavarojeni Herra.

Kun sanat ”minä en riitä” hiipivät mieleen, etsi niiden tilalle sanat ”minun riittävyyteni on Herra”. Herra kehottaa sinua katsomaan elämässäsi häneen. Hän kehottaa etsimään hänen riittävyyttään sen sijaan, että tuskailisit omaa riittämättömyyden tunnetta.

Ei silti ole mitään väärää siinä, että koemme aika ajoin riittämättömyyden tunteita, jos elämä ei vain aina täytä toiveitamme. Riittämättömyyden kokemus on tuttu jokaiselle, mutta älkäämme antako sen viedä meiltä toivoa.

Riittämättömyyteen hyvin läheisesti liittyvät alamaisuuden ja huonouden tunne kääntävät katseemme turhan usein omaan itseemme, kun apua tulisi etsiä itsemme ulkopuolelta Jumalan luota. Katsomme omaa napaa, kun olisi aika katsoa ylöspäin Herraa Jeesusta ja uskoa hänen sanaansa, että me riitämme hänelle vallan mainiosti, että olemme riittävät hänen silmissään.

Herramme Jeesus Kristus on läsnä niin voiton kuin alemmuuden hetkellä. Hän on niin miehen kuin naisen voimavara silloin, kun alahuuli vapisee eikä jalatkaan enää kanna:

”Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailmanajan loppuun saakka.” (Matt. 28:20b)

Muista, kun ”minä en riitä”, niin ”minun riittävyyteni on Herra”!

Pohdittavaa

Missä asioissa ja tilanteissa minä koen riittämättömyyttä?
Voisinko silloin etsiä riittävyyttä Jumalasta?