Matkalaulun sanoittaja kysyy laulun alussa: ”Minä kohotan katseeni vuoria kohti. Mistä saisin avun?” (Ps. 121:1). Samaa kysyy moni alkavan vuoden edessä. Ajatukset ovat yhtenevät, kun tiedät, mitä vuoret tälle ehkä pakkosiirtolaisuudessa asuneelle kirjoittajalle merkitsi. Vuoret tarkoittivat tuntemattomia vaaroja, uuvuttavaa matkaa ja haasteita, joita vuorten ylittävät matkaajat kohtasivat.

Minä puolestani katson alkavaa vuotta samoin tuntemuksin kuin psalmin kirjoittaja katsoi vuoria edessään. Siinä minunkin vuoden vuoreni siintää majesteettisesti horisonttia vasten. Se on kutsuva ja haastava näkymä. Ehkä kuvittelen itseni jo vuoren laelle ihailemaan maisemaa, mutta tosiasiassa en tiedä päämäärästä mitään varmaa; odottaako minua vuorella kaunis auringonlasku, kylmä hyytävä tuuli vai kostea harmaa sumu. En tiedä, aika näyttää.

Jos nyt vuoren lakea kykenen vähän kuvittelemaan, nousu vuorelle on täysi arvoitus. Ehkä sinne kulkee tie tai polku. Kuljenko auringonpaisteessa vai sateessa? Onko päivällä kuuma, tuleeko yöllä pakkanen? Ehkä on kivikkoa, ehkä tiheikkö ja laaksossa suo. Miten pitää suunta ja entä jos edessä on jyrkänne? Paljon on kysymyksiä, mutta suotta niitä pohdin, kun vastauksia ei ole täältä käsin saatavilla. Ja ettei nyt unohtuisi, niin tämä vuori on siis minun alkava vuoteni. Tiedossa on vain ennakoitu suunta. Sitten mennään ja vuoden päästä ollaan taas jälkiviisaita.

Opiksi matkalaulusta

Tekstini alkoi psalmin 121 matkalaulun kysymyksellä, mistä matkaaja saa avun. Laulu on psalmiksikin varsin lyhyt, joten lukekaamme siitä, miten hän itse vastaa kysymykseensä. Lyhyt vastaus kuuluu näin:

”Minä saan avun Herralta, häneltä, joka on luonut taivaan ja maan.” (Ps. 121:2)

Kirjoittaja ei kuitenkaan jätä meitä aivan tämän vastauksen varaan. Hän jatkaa avaamalla vastausta pidemmin, jotta pääsemme paremmin mukaan hänen ajatukseensa. Luepa, miten psalmisti vakuuttaa hänen kokemuksensa olevan hyödyksi myös sinulle ja minulle.

”Herra ei anna sinun jalkasi horjua, väsymättä hän varjelee. Ei hän väsy, ei hän nuku, hän on Israelin turva. Hän on suojaava varjo, hän on vartijasi, hän ei väisty viereltäsi. Päivällä ei aurinko vahingoita sinua eikä kuunvalo yöllä. Herra varjelee kaikki sinun askeleesi, sinun lähtösi ja tulosi nyt ja aina.” (Ps. 121:3-8)

Muistathan, että psalmin kirjoittaja katselee vuoria pakkosiirtolaisuudesta vielä matkansa alussa. Hän ei siis kirjoita tekstiä jo kerran kuljetusta matkasta, vaan hän katsoo eteenpäin tuntemattomaan. Ja hän katsoo sinne sellaisista olosuhteista käsin, jotka eivät häntä miellytä. Miksipä sitä kukaan matkalle lähtisi, ellei odota sen vievän parempaan.

Suurin osa meistä voisi kirjoittaa matkalaulun vastauksen vaikkapa hyvästiksi jo kuluneelle vuodelle. Varmasti moni niin tekeekin: ”Herra on ollut hyvä. On ollut yllätysten ja haasteiden vuosi, mutta se on nyt kuljettu ja tässä ollaan.”

Psalmin kirjoittajan katse ei ollut menneessä. Hän ei kirjoittanut psalmia matkakertomukseksi menneestä vaan matkalauluksi matkaan aikovalle. Voisimmeko samaan tapaan omistaa psalmin sanat tulevalle vuodelle? Siis matkalle, josta emme vielä tiedä mitään.

Psalmi 121 ei ole kiitos menneestä vaan luottamus tulevaan. Se on ennakoivaa kiitollisuutta siitä, että matkaaja saa matkansa alussa luottaa koko matkan Jumalan käsiin.

Tämän tahdon ottaa psalmista opiksi alkavaan vuoteen. Jätän sanomatta ne sadat ja tuhannet kysymykset ja pyynnöt, joita tuleva vuosi minussa herättää. Totean vain, että Jumalani, sinä pidät minusta huolen alkavana vuonna. Sinulta minä saan avun, kun sitä kohta matkalla tarvitsen. Minä luotan sinuun ja otan kanssasi vastaan tulevan – ehkä vähän pelonsekaisin tuntein, mutta et sinä Herra minun horjumatonta uskoani tarvitse ollaksesi uskollinen.

Ja vielä matkaevääksi tämäkin

Käykäämme alkavaan vuoteen hyvillä mielin luottaen Jumalan apuun matkalla tuntemattomissa maastoissa ja olosuhteissa, jotka vasta vuorelle kiivetessä paljastuvat eteemme.

Toisena eväänä matkaan jaan sinulle Senecan ajatuksen, jonka hän kirjoitti kirjeeseen Luciukselle. Seneca oli ajanlaskumme ensimmäisen vuosisadan filosofi. Rooman poliittisen pelin seurauksena Claudius lähetti hänet Korsikalle maanpakoon, mutta osana juonittelujaan keisarinna Aggrippina tuotti Senecan takaisin hoviin nuoren keisari Neron kotiopettajaksi, josta sittemmin tuli Neron luotettu neuvonantaja. Kuunteliko keisari neuvonantajaansa, se taas on aivan oma tarinansa. Tämä riittäköön Senecan taustasta.

Seneca luonnollisesti kirjoitti latinaksi, mutta turvaudun tässä sitaatissa englanninkieliseen käännöstekstiin, jonka pohjalta tapailen ajatuksen auttavasti suomeksi.

“Won’t you be walking in your predecessors’ footsteps? I surely will use the older path, but if I find a shorter and smoother way, I’ll blaze a trail there. The ones who pioneered these paths aren’t our masters, but our guides.” (Seneca, ”Epistulae morales ad Lucilium” 33.11)

”Etkö sinäkin kulje edeltäjiesi jalanjäljissä? Aion varmasti käyttää vanhoja polkuja, mutta jos löydän lyhyemmän ja sujuvamman tien, jätän jälkeeni uuden polun. He, jotka kulkivat tietä edellämme, eivät ole mestareitamme, vaan oppaitamme.” (Seneca, ”Epistulae morales ad Lucilium” 33.11)

Perinteet ja toimintatavat ovat ajassa koeteltuja parhaita käytäntöjä joidenkin asioiden tekemiseksi. Tämän päivän vakiintuneet käytännöt ovat olleet kerran kiistanalaisia ja innovatiivisia ajatuksia. Kun muistaa tämän, ei tyydy perusteetta kulkemaan vanhoja reittejä, vaan on valmis kokeilemaan uutta. Toki vanha ja koeteltu voi osoittautua parhaaksi vaihtoehdoksi edelleen. Totuus ei kuitenkaan kulu koettelusta – päinvastoin se hioutuu ja kirkastuu ajantasaiseksi.

Jos siis ajattelen alkavaa vuotta, tiedän ettei psalmistin kehotuksessa luottaa Jumalan apuun ole mitään ’uutta ja innovatiivista’ – päinvastoin se on ajassa koeteltu totuus. Vaan meneekö se rikki, jos sen koettelee? Ja olisiko se koeteltu totuus, ellei sukupolvi toisensa jälkeen olisi koetellut sitä? Alkavana vuonna tämä iänikuinen totuus odottaa, että uskaltaudumme kulkemaan sen varassa ja koettelemaan sen taas kerran uudelleen.

Edelleen Senecan sanat haastavat minut etsimään uusia polkuja sieltä, missä maasto on ajan kuluessa muuttunut tai nykyiset olosuhteet edellyttävät uuden reitin etsimistä. Metsäpolut hakevat uudet uomat, kun myrsky kaataa puita vanhalle polulle. Sama on elämässä. On oltava alati valmis poikkeamaan vanhalta polulta, kun tilanne vaatii.

Siunattua alkavaa vuotta!

Käykäämme alkavaan vuoteen luottaen Jumalaan ja turvaten hänen apunsa, sillä tuon tien ovat koetelleet hyväksi monet ennen meitä. Samoin olkaamme valmiit jättämään jälkeemme uusia polkuja siellä, missä vanhat polut eivät enää palvele tarkoitusta.

Olkoon alkava vuosi merkityksellinen ja rikas. Olkoon matkasi turvattu.