Muistatko Leevin, alias tullimies Matteuksen? Hän oli aikanaan Rooman valtion palveluksessa hyvätuloisessa veronkerääjän virassa. Hän teki aikanaan melko kovan päätöksen jättää työnsä ja lähteä seuraamaan Jeesusta.

Veronkerääjät eivät toki olleet juutalaisten suosiossa, koska heitä pidettiin kansanpettureina, koska he keräsivät tullimaksuja miehittäjävalta Roomalle. Hurskaat uskonnolliset juutalaiset, kuten fariseukset, pitivät veronkerääjiä juutalaisen kansan vihollisina ja näin ollen syntisinä. Oli veronkerääjä sitten rehellinen tai lahjottavissa, häntä arvosteltiin joka tapauksessa syntiseksi.

Leevin ’syntinen ammatti’ tai vilpillinen maine ei kuitenkaan estänyt Jeesusta kutsumasta häntä opetuslapsekseen. Hän vastaanotti jopa kutsun Leevin ystävilleen järjestämiin jäähyväispitoihin, vaikka tiesi osallistumisensa herättävän arvostelua ’hurskaan’ kansanosan taholta.

Tekstin tilanne

Tämänkertaiseksi tekstiksi lainattu keskustelu käytiin ’syntisen’ Leevin kodissa järjestetyssä ’erittäin syntisissä’ juhlissa, jonne oli kokoontunut suuri joukko farisealaisen mittapuun mukaan ’syntisiä ihmisiä’. Fariseukset näet nimittivät juhlien vieraita sanoin ”publikaanit ja muut syntiset” (Luuk. 5:30).

Tullimiehet (publikaanit) olivat fariseusten mielestä syntisiä jo ammattinsa tähden. Termi ”muut syntiset” taas tarkoitti henkilöitä, jotka eivät vaalineet rituaaliseen puhtauteen vaadittavia tiukkoja perinnäissääntöjä koskien asumista, syömistä ja suhtautumista ei-juutalaiseen väestöön. Kyseessä ei siis olleet erityisen häpeilemättömät riettaat juhlat, vaan kutakuinkin normaalit pidot, joiden vieraat eivät vain nauttineet hurskaan ihmisen statusta hurskastelijoiden silmissä.

Sen aikaisista pidoista kannattaa myös muistaa, että tuohon aikaan osattiin juhlia aivan eri mittakaavassa kuin esimerkiksi tämän päivän Suomessa. Leevin juhlat eivät olleet pienimuotoiset illanistujaiset, vaan juhlat olivat sitä kokoluokkaa, että niistä varmasti tiedettiin koko kaupungissa. Ei ollut lainkaan tavatonta, että juhlat kestivät useamman päivän tai jopa useamman viikon. Esimerkiksi hääpidot monesti kestivät helposti viikon tai kaksikin. Ei siis ollut tavatonta sekään, että fariseukset ja muut kyselijät osasivat etsiä Jeesusta juhlaväen seasta. He tulivat Jeesuksen luo kysymään häneltä jotain. Luetaanpa.

”Jeesukselle sanottiin: ’Johanneksen opetuslapset paastoavat usein ja pitävät rukouksia, samoin fariseusten opetuslapset, mutta sinun opetuslapsesi syövät ja juovat.’ Hän vastasi: ’Ette kai te voi vaatia häävieraita paastoamaan silloin kun sulhanen vielä on heidän kanssaan? Vielä tulee toinenkin aika. Kun sulhanen on otettu pois, silloin, niinä päivinä he paastoavat.’ Jeesus esitti heille vielä vertauksen: ’Ei kukaan leikkaa uudesta viitasta paikkaa ja ompele sitä vanhaan viittaan. Silloinhan uusi viitta menee pilalle eikä myöskään uudesta kankaasta otettu paikka sovi vanhaan. Eikä kukaan laske uutta viiniä vanhoihin leileihin. Silloinhan uusi viini rikkoo leilit, viini valuu maahan ja leilit ovat pilalla. Ei, uusi viini on laskettava uusiin leileihin. Ei kukaan, joka on juonut vanhaa viiniä, halua uutta. Hänen mielestään vanha on hyvää.’” (Luuk. 5:33-39)

Kysymys paastosta

Yllä lainattuun keskusteluun paastosta Leevin juhlien lomassa osallistui Luukkaan ja Markuksen tekstiversioiden (Luuk. 5:33-39; Mark. 2:18-22) mukaan joukko fariseuksia ja kirjanoppineita. Matteus mainitsee keskusteluun osallistuneen myös Johannes Kastajan opetuslapsia (Matt. 9:14-17).

Koska Matteuksen juhlat olivat jatkuneet jo pidempään, heräsi kysymys paastosta vähän kuin luonnostaan, kun kyselijät näkivät opetuslasten juhlivan päivästä toiseen paastoamatta välillä niin kuin esimerkiksi Johannes Kastajan opetuslasten odotettiin tekevän. Näin etenkin siksi, että Jeesus miellettiin Johannes Kastajan työn jatkajaksi.

Vaikka paasto oli juutalaisuudessa ensisijaisesti katumuksen ja surun ilmaus, se miellettiin myös osaksi säännöllistä hurskaasta rukouselämää. Juutalainen laki vaati paastoamaan vain kerran vuodessa suurena sovituspäivänä, mutta esimerkiksi farisealaiset lainopettajat kannattivat paastoamista myös muiden juhlien yhteydessä. Lisäksi ainakin joidenkin farisealaisten rabbien tiedetään vaatineen oppilailtaan paastoa säännöllisesti kahtena päivänä viikossa.

Tälläkään kertaa fariseukset eivät tulleet kysymään Jeesuksen mielipidettä tiedonjanonsa tähden, vaan kysymys oli tarkoitettu ansaksi Jeesukselle. Jos näet Jeesus perustelisi paaston tarpeettomaksi, hän kyseenalaistaisi Johanneksen opetuksen, jos hän taas hän tulkitsee paaston merkitykselliseksi, joutuu hän myöntämään olevansa itse huono opettaja, koska ei vaadi seuraajiltaan paastoa.

Kysyjien joukossa oli myös Johanneksen opetuslapsia. Heidän tarkoituksensa tuskin oli syyttää Jeesusta, vaan he hämmästelivät vilpittömästi, etteikö Jeesuksen opetuslapsilla ollutkaan tapana paastota niin kuin he itse tekivät. Johanneksen oppilaat paastosivat jo senkin tähden, että keskustelun aikana Johannes Kastaja odotti vankeudessa mestausta (Luuk. 3:19-20).

Vastaus paastoa koskevaan kysymykseen

Jeesuksen vastaus on kaksiosainen. Sanomalla ”Ette kai te voi vaatia häävieraita paastoamaan silloin kun sulhanen vielä on heidän kanssaan?” Jeesus viittaa Johanneksen opetuslasten erilaiseen tilanteeseen. Tämä on hyvä esimerkki Jeesuksen ainutlaatuisesta kyvystä hyödyntää tilanne vastauksessaan; hän oli parhaillaan suurissa pidoissa kunniavieraana, joten hän käyttää metaforaa hääjuhlasta vastauksessaan.

Jeesus viittaa siihen, että vaikka Johannes oli vangittuna, Jeesus oli edelleen omiensa parissa. Jos siis Johanneksen opetuslapset paastosivat rabbinsa vangitsemisen vuoksi, ei se velvoittanut Jeesuksen opetuslapsia paastoamaan, koska Herra oli heidän luonaan.

Vastauksessa Jeesus vetosi lakiin, jonka mukaan hääjuhliin kuului seitsemän päivän juhla-aika, jolloin vieraiden oli kiellettyä paastota, harjoittaa suruaikaan kuuluvia tekoja tai tehdä raskasta työtä. Jos siis Jeesus oli opetuslastensa keskellä, heidän ei tällöin kuulunut harjoittaa katumusharjoituksia, vaan päinvastoin iloita Mestarinsa läsnäolosta.

Vastaukseen sisältyi myös vertauskuvallinen ulottuvuus. Nimittäin sulhasen ja morsiamen suhde oli Vanhassa testamentissa vertauskuva Jumalasta ja hänen kansastaan (Jes. 54:5; Jer. 3:14; Hoos. 2:19). Koska kuvainnollisesti sulhanen (Jeesus) oli juhlahuoneessa, opetuslapsilla ei ollut paaston, vaan juhlan aika.

Jeesuksen opetuksen mukaan paasto on ensisijaisesti ihmisen ja Jumalan välinen asia (Matt. 6:16-18). Se, että hän ei velvoittanut opetuslapsiaan paastoamaan, ei tarkoita, että Jeesus olisi väheksynyt paaston merkitystä. Nimittäin Jeesus piti seuraajiensa paastoamista itsestäänselvyytenä, sillä hän sanoi:

”Vielä tulee toinenkin aika. Kun sulhanen on otettu pois, silloin, niinä päivinä he paastoavat.”

Jeesuksen ja fariseusten paastokäsitysten erot eivät liittyneet paaston ulkoiseen muotoon eikä sen merkitykseen ihmiselle. Erot liittyvät paaston harjoittamiseen motiiviin. Tekstissä kyselijöiden mielestä paasto oli ihmiselle annettu velvoite, kun taas Jeesus tulkitsi paaston siinä missä muutkin Jumalan säädökset ihmisen oman edun mukaisiksi. Paastoon ei ryhdytä käskyn tai pakon vuoksi, vaan siksi, että ihminen kokee itse tarpeen lähestyä Jumalaa paaston menetelmin.

Tässä yhteydessä ei syvennytä paaston merkitykseen enempää, vaan kiinnostuneet löytävät aiheesta enemmän tällekin palstalle kirjoitetuista teksteistä. Jeesuksen vastauksesta voimme todeta, ettei Jeesus kumonnut paastoa, vaan sanoi sen kuuluvan omien seuraajiensa elämään. Hän ei vaatinut paastoamaan eikä erityisesti kehottanut paastoon, vaan näki sen tarpeena, joka nousee uskovan sydämen halusta, kun tulee sen aika. Ei pakolla, ei velvoitteesta, vaan tarpeesta ja sydämen halusta.

Uutta ja vanhaa

Pohjimmiltaan kysymys ei ollut paastosta, vaan uuden ja vanhan kohtaamisesta. Asia tuli vain esiin paastokysymyksen myötä. Niinpä Jeesus jatkoi vastausta kahdella lyhyellä vertauksella, jotka kohdistuivat kysyjien varsinaiseen ongelmaan: 1) vertaus vaatekappaleen paikkaamisesta sekä 2) vertaus uuden viinin varastoinnista. Kumpikin vertaus tähtäsi samaan opetukseen.

Vertaus vaatekappaleen paikkaamisesta

Ensimmäinen esimerkki on vaatekappaleen paikkaamisesta:

”Ei kukaan leikkaa uudesta viitasta paikkaa ja ompele sitä vanhaan viittaan. Silloinhan uusi viitta menee pilalle eikä myöskään uudesta kankaasta otettu paikka sovi vanhaan.”

Esimerkki perustuu siihen, että kangas menettää ajan ja kulumisen myötä kimmoisuutta. Vanha vaatekappale oli jo lukuisissa pesuissa menettänyt venymiskykynsä, joten se ei kestänyt paikkana niin kuin uusi kangas kesti. Vanha kangas repesi kohta uudelleen ja revetessään vaurioitti myös paikattua vaatetta.

Vertaus viinin varastoinnista

Toisessa esimerkissä oli kyse samasta asiasta, mutta esimerkki oli viinin varastointiin liittyvästä yleisesti tunnetusta faktasta:

”Eikä kukaan laske uutta viiniä vanhoihin leileihin. Silloinhan uusi viini rikkoo leilit, viini valuu maahan ja leilit ovat pilalla. Ei, uusi viini on laskettava uusiin leileihin.”

Kun vasta puristettu viini lasketaan uuteen vuohennahkasta valmistettuun ilmatiiviiseen leiliin, on nahkan joustettava, jotta se kestää sisälle muodostuvaa painetta. Leilin näet pitää venyä jonkin verran, koska uuden viinin käymisessä syntyy käymishöyryjä.

Vanhassa leilissä nahka sen sijaan on jo saavuttanut lopullisen mittansa, joten se ei enää jousta. Jos se lasketaan täyteen uutta käymistilaa tarvitsevaa viiniä, se halkeaa ja viini valuu hukkaan. Periaate olikin, että uusi viini kaadettiin aina uuteen leiliin ja vain vanhan viinin saattoi kaataa vanhaan leiliin. Jos uusi viini laskettiin vanhaan leiliin, kummatkin särkyivät: leili halkesi ja viini valui hukkaan.

Vanhaa vai uutta viiniä?

Luukas on ottanut mukaan Jeesuksen puheeseen muiden evankelistojen tekstien kanssa yhtenevän osuuden jälkeen yhden jakeen mittaisen selventävän loppukaneetin:

”Ei kukaan, joka on juonut vanhaa viiniä, halua uutta. Hänen mielestään vanha on hyvää.”

Kommentin ymmärtää jokainen vähänkään viinin (tai vaikkapa siman) valmistusta tunteva. Kyse on samasta asiasta kuin sanonnassa ”paranee kuin viini vanhetessa”. Vanha viini, jonka käymisprosessi on valmis, on maultaan kypsempi ja täyteläisempi kuin uusi viini, jonka käyminen on enemmän tai vähemmän kesken.

Jeesus tarkoittaa tällä fariseusten ja lainoppineiden haluttomuutta muuttaa perinteisiä näkemyksiä ja tapojaan. He ovat kerran tottuneet vanhan viinin makuun, minkä tähden he eivät pidä uuden viinin mausta. Sen sijaan Jeesuksen opetuslapset eivät olleet totuttaneet ’makuhermojaan’ vanhan viinin maulla, joten he saattoivat ennakkoluulottomasti iloita evankeliumin tuoreesta mausta.

Uutta vai vanhaa?

Mikä sitten oli esimerkkien opetus? Mikä oli Jeesuksen viesti kyselijöille? Uudella ja vanhalla Jeesus tarkoitti tietenkin uutta- ja vanhaa liittoa. Uutta liittoa ei voi sovittaa vanhan liiton malliin, koska se johti juuri kyselijöiden paastoa koskevan kysymyksen kaltaisiin ongelmiin. Jeesuksen perustama uusi liitto pitää täten vastaanottaa puhtaalta pöydiltä eikä yrittää sovittaa sitä vanhaan totuttuun malliin.

Vertauksissa Jeesus ei suoranaisesti verrannut vanhan ja uuden liiton paremmuutta, vaan hän korosti sitä, ettei uusi liitto ole laajennus vanhaan liittoon, vaan se oli luonteeltaan jotain muuta, mitä fariseukset ehkä tahtoivat sen olevan. Jos he jääräpäisesti pitävät ’astiassaan’ vanhan viinin suostumatta maistamaan uutta, he torjuivat uuden pelkästään ennakkoluulojensa tähden.

Vaikka vertaukset käsittelevät uuden- ja vanhan liiton vastaanottamista, puhuttelevat vertaukset toki vielä meitäkin. Fariseusten ongelma Jeesuksen vastaanottamisen esteenä oli pohjimmiltaan kieltäytyminen luopumaan vanhasta vastaanottaakseen uuden. Sama ongelma on nykyajan ihmiselläkin. Jeesusta ei voi vastaanottaa vanhojen totuttujen arvojen ja oletusten päälle, vaan Jeesuksen vastaanottaminen vaatii kokonaisvaltaista mielenmuutosta. Ei voi pitää vanhaa ja lisätä siihen ’paloja’ sieltä täältä Jeesuksen liitosta.

Uskallanko maistaa uutta?

Esimerkkien ja häävierasvertauksen sanoma oli alkuperäisille kyselijöille selvä. Jeesuksen uusi liitto vaati uudet puitteet. Sitä ei ollut mielekästä väkisin sovittaa lakiuskonnoksi muuttuneen juutalaisuuden puitteisiin, koska tuloksena sen kaltaisesta liitosta olisi kummankin ’halkeaminen’.

Mutta sama opetus on ajankohtainen nykyihmisenkin kohdalla, sillä se voidaan sovittaa henkilökohtaiseen uskonelämään. On turha sovittaa ’tuoretta uskoa’ vanhan entisen elämän tapoihin. Onkin tarpeen kysyä itseltämme, mikä on elämäni ’vanha leili’? Mikä on se ’maku’ johon olen niin tottunut, että se estää minua maistamasta uutta? Jos elämäsi ’vanha leili’ tai ’totuttu maku’ saa sinut kieltäytymään uuden vastaanottamisesta, olet samassa asemassa tekstin fariseusten kanssa. Hekään eivät olleet valmiit luopumaan vanhasta ottaakseen vastaan uutta.

Ethän anna ennakkoluulojen tulla esteeksi uuden ylivertaisen elämän vastaanottamiselle Kristuksessa? Uuden viinin makua ja laatua ei voi arvioida maistamatta sitä. Samoin et voi arvioida Kristuksen tarjoaman uuden elämän laatua maistamatta sitä ennakkoluulottomasti.

Jeesuksen ’uutta viiniä’ ei tule sekoittaa vanhan joukkoon, eikä sitä pidä yrittää vastaanottaa vanhoihin ’säilytysastioihin’. Päätös vastaanottaa Jeesus elämän Herraksi on kokonaisvaltainen ratkaisu; askel pois vanhasta, askel uutteen. Se ei ole uuden kaatamista vanhaan, vaan jotain kokonaan uutta, kuten apostoli Paavali asian ilmaisee:

”Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut.” (2. Kor. 5:17)

Vertausten periaate pitää paikkansa myös monella muulla uskonelämän alueella. Kristus tahtoo uskovien elävän yltäkylläistä elämää hänen yhteydessään , joten hän tahtoo varustaa omansa matkaan ja antaa heille rikkaamman elämän hänen yhteydessään. Olemmeko valmiit astumaan ulos ennakkoluuloistamme ja uudistumaan mieleltämme, kun Jeesus tahtoo antaa meille jotain uutta? Vai maistuuko vanha jo käynyt ’viini’ mielestämme paremmalta nautittuna vanhasta tutusta leilistä? Monesti tie uuteen on vain yhden pienen askeleen päässä. Se on askel yli totutun ja vanhan. Askel, joka ylittää ennakkoluulot.

Ehkä joskus on paikallaan miettiä, mikä uskonelämässämme on elävää ja mikä on kuollutta? Onko ammentamani viini jalostunut vuosien saatossa aromikkaaksi vuosikertaviiniksi, vai onko leiliin päässyt muodostumaan huonon käymisen tuloksena hapanta etikkaa?

Pohdittavaa

Mitä on minun ’vanha viini’?
Olenko valmis jättämään ’vanhan’ ja astumaan ’uuteen’?