Olen tavannut sanoa, että lukijaa kiinnostaa tekstissä usein se, mitä siinä ei sanota. Ne kohdat, jotka jäävät ymmärrykseltä peittoon kaihertavat mieltä jopa niin, että lukija käyttää useita iltoja tutkien lähteitä saadakseen selvyyden siihen, mitä teksti syystä tai toisesta jättää sanomatta.

Joskus taustatyö jopa palkitaan, kun sitä oppii näkemään tekstin merkityksen alkuperäistä tilannetta ja sen sanelemia reunaehtoja vasten. Paikkaamme taustatietoja ja oppimme näkemään myös asiat, joita kirjoittajan ei alkuperäisille lukijoille tarvinnut mainita, koska ne olivat heille itsestään selvyyksiä.

Tämänkertainen kolmannen adventin teksti on luonteeltaan juuri tällainen; sillä, mitä siinä jätetään sanomatta on vahva sanoma meille. Teksti toki avautuu aivan sellaisenaan, mutta jos lukija näkee hitusen vaivaa, hän löytää tekstiin merkityksen, minkä Jeesus ’kätki’ sanoihin, jotka hän jätti tietoisesti lukematta ja sanomatta.

Ja mitä tapahtui synagogassa?

Tekstimme tulee Luukkaan evankeliumista. Se kertoo tapauksesta Jeesuksen Galilean toimintakauden alkupuolella, kun Jeesus luki Nasaretin synagogassa profeetta Jesajan kääröstä messiasta koskevaa ennustusta (Jes. 61:1-2). Nasaret oli Jeesuksen kotikylä.

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Jeesus tunnustautui julkisesti juutalaiskansan odottamaksi messiaaksi. Hän teki sen siteeraamalla Jesajan messiasta koskevaa profetiaa (Jes. 61:1-3) soveltaen sen itseensä sanomalla:

”Tänään, teidän kuultenne, on tämä kirjoitus käynyt toteen.” (Luuk. 4:21)

On muuten merkittävä yksityiskohta sekin, että Jeesus luki synagogassa Jesajan kääröä. Hepreankielisen tekstin lukeminen ei ollut aivan jokaisen juutalaisen hallitsema taito sekään, vaikka kirjoitusten tunteminen ja opiskelu kuuluikin jokaisen juutalaispojan ja miehen velvollisuuksiin. Puusepän pojaksi Jeesus oli harvinaisen sivistynyt.

Jeesuksen lukema ennustus kertoi messiaasta, jolta juutalaiskansa odotti vapautta Rooman lujan hallintovallan alaisuudesta. Juutalainen valtio oli menettänyt jo hasmonialaisaikana vajaat sata vuotta aikaisemmin saavuttamansa rajatun itsenäisyyden Rooman miehittäjävallalle. Luonnollisesti ihmisten mielissä siinsi kaipuu takaisin kansallisen vapauden aikaan.

Jeesuksen puhe saikin kahdella tapaa innostuneen vastaanoton. Ensiksi kuulijoiden reaktio hänen puheeseensa oli varovaisen toiveikas, sillä heti Jeesuksen päätettyä puheen Luukas kirjoittaa:

”Kaikki kiittelivät häntä ja ihmettelivät niitä armon sanoja, joita hänen huuliltaan lähti.” (Luuk. 4:22a)

Mutta niin kuin aina ei evankeliumin ilosanomaa oteta vastaan täysin varauksetta. Ja sama oli tilanne tälläkin kertaa, koska jo samassa jakeessa Luukas jatkaa:

”Kuitenkin he sanoivat: ’Eikö tuo ole Joosefin poika?'” (Luuk. 4:22b)

Jos luet tekstiä eteenpäin, havaitset kuinka pieni epäusko ’naapurin pojan’ messiaanisuuteen yltyi aina riidanhaluksi ja vihaksi saakka (Luuk. 4:28-30), kun Jeesus haastoi kuulijoitaan sanomallaan (Luuk. 4:23-27).

Tässä yhteydessä en kerro enempää tapahtumasta Jeesuksen messiaaksi julistautumisen näkökulmasta, vaan pitäydyn Jeesuksen sanoissa, jotka hän Jesajan kirjasta luki itseensä niillä osoittaen.

Sen verran tilanteesta silti mainitsen, että kansan epäilevä reaktio oli toisaalta ymmärrettävä, koska he olivat Jeesuksen elämää tavallisena puusepän poikana jo vuosikymmenet seuranneet. Kun tämä heille tuttu ja arkinen Jeesus sitten julistautui messiaaksi, oli se tiukka paikka monelle. Saman kaltaisia reaktioita voit kohdata sinäkin, kun julistaudut naapurustossasi uskovaiseksi – kannattaa kokeilla.

Mitä Jeesus sanoi?

Palataan takaisin Jeesuksen sanoihin. Mitä hän oikeastaan sanoi itsestään? Hän sanoi:

”– Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen ja julistamaan Herran riemuvuotta.” (Luuk. 4:18-19)

Jeesuksen sanat ovat täynnä vapauden ilosanomaa hengellisesti köyhtyneelle ihmiskunnalle. Hän julistaa niissä kahdenlaista vapautta: negatiivista vapautta ja positiivista vapautta. Negatiivinen vapaus tarkoittaa ”vapautta jostain”, kun taas positiivinen vapaus tarkoittaa ”vapautta johonkin”.

Negatiivinen vapaus ilmenee sanoissa ”vangituille vapautusta” ja ”sorretut vapauteen”. Toisin sanoen Jeesus vapautti seuraajansa synnin vankeudesta. Ilman Jeesuksen antamaa vapautta ihminen on synnin vanki eli hänellä ei ole mahdollisuutta elää vapaana synnistä, vaan hän joutuu elämään synnin kahlitsemana.

Synti ei pelkästään rajoita ihmisen vapautta ja olemusta olla niin kuin Jumala on hänen tarkoittanut olevan. Synnin valta näkyy ihmisten elämässä myös ’sortona’ ja kärsimyksenä. Jeesus on tullut päästämään ihmiset vapaaksi myös ”synnin sorron” vaikutuksesta. Synnin alaisuudessa elävät ihmiset eivät ole vain menettäneet vapauttaan, vaan he joutuvat kärsimään synnin seurauksista (sorrosta) elämässään.

Jeesus ei vapauta seuraajiaan vain jostain, vaan hän myös antaa heille jotain. Positiivinen vapaus sisältyy sekin Jeesuksen sanoihin. Vapauttamisen positiivinen puoli ilmenee sanoista ”sokeille näkönsä saamista” ja ”julistamaan Herran riemuvuotta”.

Jeesuksen hankkima vapaus antaa aiemmin hengellisesti sokeille heidän näkönsä takaisin. Kun ihminen vastaanottaa Jeesuksen elämäänsä, hän näkee elämänsä eri valossa kuin aiemmin. Hän erottaa asiat, jotka aiemmin sitoivat häntä, mutta hän näkee myös itsensä uudessa valossa: hänen elämällään on tarkoitus ja arvo.

Johonkin vähintään yhtä riemulliseen viittaa myös ilmaus ”julistamaan Herran riemuvuotta”. Herran riemuvuosi viittaa Israelin viettämään riemuvuoteen (3. Moos. 25:10-; 4. Moos. 25:8-55). Mooseksen lain mukaan riemuvuotta tuli viettää 50 vuoden välien, jolloin kaikki orjat tuli vapauttaa, velat mitätöidä ja maaomaisuus palauttaa sen alkuperäiselle omistajasuvulle. Kristuksessa Herran riemuvuosi tarkoittaa ihmisen palauttamista siihen olotilaan, johon Jumala on hänet alun alkaen asettanut. Herran riemuvuotena ihmiselle palautetaan kaikki, mitä synti on häneltä riistänyt. Ihminen saa takaisin asemansa Jumalan yhteydessä; hänellä on jälleen lupa lähestyä Jumalaa ja kutsua häntä isäkseen. Toisin sanoen Jeesus palauttaa ihmiselle aseman, jonka hän on kerran menettänyt.

Kaiken tämän luettuaan messiaasta Jeesus sanoo jotain, minkä luulisi pysäyttävän myös meidät – toisen käden kuulijat:

”Tänään, teidän kuultenne, on tämä kirjoitus käynyt toteen.” (Luuk. 4:21)

Se on totta tänään! Minäkin voin tässä sanoa tuon saman tietäen, että se on totta tänään jokaisen Kristuksessa elävän kohdalla. Tämä kirjoitus on käynyt toteen! Se on reaalisesti tätä päivää.

Mitä Jeesus ei sanonut?

Alussa mainitsin, että Jeesuksen sanoihin on kätketty myös toinen merkitys, mikä avautuu vasta sitten, kun tarkastelemme, mitä Jeesus ei sanonut. Toisin sanoen avaamme saman Jesajan kirjan kohdan, mitä Jeesus Nasaretin synagogassa luki, jotta saamme selville sen.

Kyseinen teksti on kirjan 61. luvun alussa. Se kuuluu kirjan jälkimmäiseen osaan (luvut 40-66), jota kutsutaan ”Jesajan lohdutuksen kirjaksi”. Profeetta kirjoitti sen vuosien 701-681 eKr. välisenä aikana, jolloin hän ennusti Juudan kansan paluumuuton Babylonian pakkosiirtolaisuudesta sekä kansan vapautuksen ja ennallistamisen.

Suurin osa Jesajan kirjan alkuosan tapahtumista ehti toteutua Jesajan elinaikana, mutta jälkimmäisen lohdutuksen kirjan toteutumista saatiin odottaa pidempään. Jesaja ei nähnyt itse sen toteutumista, vaikka siinä mainitut tapahtumat alkoivat täyttyä n. 70 vuotta pakkosiirtolaisuuden ajan alkamisen jälkeen.

Jeesuksen siteeraaman luvun 61 alkuosan toteutumista odotettiin vieläkin pidempään. Ehti kulua miltei 3 / 4 vuosituhannesta ennen kuin Jesajan ennustama messias käyskenteli maankamaralla. Vaikka kulunut aika on ihmisikään verrattuna pitkä kuin ikuisuus, se ei tarkoita sitä, etteikö ennustus olisi täyttynyt ajallaan. Jumala ei antanut odottaa itseään, vaan päinvastoin hän odotti otollista aikaa, että ihmiskunta olisi vihdoin valmis vastaanottamaan Vapahtajan.

Siitä, miten teksti Jeesuksessa Kristuksessa toteutui me luimme jo edellä. Mutta jos luet Jeesuksen sitaattia Jesajan kirjan puolelta, huomaat, että Jeesus lopetti profetian lukemisen kesken jakeen – jopa kesken lauseen! Profetia olisi näet jatkunut Jeesuksen lukeman jälkeen tällä tavoin (siteeraan tähän vanhempaan kirkkoraamattua ihan vain täydentääkseni käännöksen merkitystä):

”Herran, Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan ilosanomaa nöyrille [ köyhille ], lähettänyt minut sitomaan särjettyjä sydämiä, julistamaan vangituille vapautusta ja kahlituille kirvoitusta, julistamaan Herran otollista vuotta [ Herran riemuvuotta ] ja meidän Jumalamme kostonpäivää, lohduttamaan kaikkia murheellisia,” (Jes. 61:1-2)

Jeesus ei lopettanut lukemista tähän kohtaan sattumalta tai sen tähden, että Jesajan ennustuksen loppuosa olisi hänen mielestään ollut profeetan oma lisäys. Jeesus lopetti lukemisen siksi, että Jesajan profetia täyttyi hänen maanpäällisen toimintakautensa aikana juuri siihen saakka kuin hän sitä luki.

Profetian loppuosa tulisi toteutumaan yhtä varmasti, mutta se sai jäädä odottamaan toteutumistaan, koska siinä ennustettu tuomion aika ei ollut vielä käsillä (Joh. 12:47).

Jeesuksen siteeraama profetian alkuosa kertoo tehtävästä, mitä Jeesus toteutti maanpäällä. Hän ei tullut maanpäälle tuomitsemaan ihmisiä, vaan

”ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen ja julistamaan Herran riemuvuotta” (Luuk. 4:18-19)

Jesajan luvun 61 kaksi ensimmäistä jaetta toteutuivat loppua lukuun ottamatta Kristuksen maanpäällisen toimintakauden aikana. Tekstin päättävät sanat odottavat vielä toteutumistaan:

”…ja meidän Jumalamme kostonpäivää, lohduttamaan kaikkia murheellisia, panemaan Siionin murheellisten päähän – antamaan heille – juhlapäähineen tuhkan sijaan, iloöljyä murheen sijaan, ylistyksen vaipan masentuneen hengen sijaan; ja heidän nimensä on oleva ’vanhurskauden tammet’, ’Herran istutus’, hänen kirkkautensa ilmoitukseksi.” (Jes. 61:2b-3)

Lyhyesti sanottuna jälkimmäinen puolisko kuvaa tapahtumia tämän maailmanajan lopussa. Se on kuvaus viimeisestä tuomiosta ja sen jälkeisestä täydellisyyden ajasta, joka odottaa vanhurskaita Kristuksessa valittuja ihmisiä. Sanat ”ja meidän Jumalamme kostonpäivää, lohduttamaan kaikkia murheellisia” kuvaavat viimeisen tuomion kaksijakoista luonnetta. Tuomiolla on syytetyn näkökulmasta aina kahdet kasvot; se voi tarkoittaa vapautta tai rangaistusta. Toisille se on vapauttava ja toisille rangaistus. Sisällön mukaan tuomio on joko murheen tai pitkään odotetun lohdutuksen päivä.

On täysin varmaa, että profetian loppuosa, tuomio ja vanhurskaiden ennallistaminen, toteutuu yhtä varmasti kuin Jesajan aikana toteutui kirjan ensimmäinen osa ja runsaan 700 vuoden odotuksen jälkeen toteutuivat messiasprofetiat Jeesuksessa Kristuksessa. Samalla varmuudella kuin yö seuraa päivää, tulee myös tuomion, mutta ihmiskunnan onneksi Jumalan aika ei ole vielä – se viipyy vielä hetken Jumalan laupeuden ja armon tähden.

Lausumattomien sanojen merkitys meille

Me elämme tällä hetkellä aikaa Jesajan profetian kirjan tapahtumissa Jeesuksen lukemien sanojen ja hänen lukematta jättämien sanojen välissä. Messias on kerran tullut, hän on kerran sovittanut maailman synnin, mutta hän ei ole vielä tullut tuomitsemaan sitä. Tuomion aika odottaa messiaan paluuta maanpäälle. Silloin Kristus ei enää tule ’salassa’, nöyryydessä ja alhaisuudessa, vaan Herrana langettamaan tuomion epäuskoisille.

Jos siis näen Kristuksen siteeraaman Jesajan profetian ensimmäisen osan toteutuneen sanasta sanaan, vaikka se antoi odottaa itseään kauan aikaa, ei minulla ole syytä epäillä etteikö myös loppuosa toteutuisi. Ja jos tiedän loppuosan todella toteutuvan niin kuin se on kirjoitettu, enkö ole moraalisesti velvollinen varoittamaan siitä niitä, jotka eivät sitä tiedä?

Voisimmeko mekin julistaa omalta osaltamme samaa vapautusta, jota Kristus julisti ensimmäistä kertaa toteutuneena todellisuutena Nasaretin synagogassa? Voisinko kenties minäkin käydä

• ”julistamaan ilosanomaa nöyrille” eli jakamaan evankeliumin ilosanomaa niille, jotka ovat sydämessään valmiit vastaanottamaan Jumalan armon.

• ”sitomaan särjettyjä sydämiä” eli tuomaan apua niille, jotka ovat rikkoneet itsensä syntielämässä

• ”julistamaan vangituille vapautusta” eli julistamaan vapautusta synnistä ja syyllisyydestä

• ”ja kahlituille kirvoitusta,” eli synnin ja maailman murheiden kahlitsemille vapautusta Jumalamme lupauksissa

• ”julistamaan Herran otollista vuotta” eli julistamaan syntien täydellistä anteeksiantoa ja uutta alkua Kristuksessa

Kantakaamme siis vastuumme tänä armon aikana, jonka Herra on suonut vielä jatkuvan. Jos Herramme on niin armollinen, että hän antaa ihmisille mahdollisuuden katua ja kääntyä hänen puoleensa, onko minulla – hänen palvelijallaan – varaa kääntää selkäni eksyneille ihmisille?

Elämme tänäänkin Jumalan armon alla hänen kärsivällisyytensä varassa. Kuitenkin varmuudella tulee päivä, kun armonaika loppuu ja ihmiskunta kuulee julistettavan ”meidän Jumalamme kostonpäivää”. Ei ole täten lainkaan liioiteltua kehottaa ihmisiä vastaanottamaan pelastus vielä tänään, koska emme tiedä milloin armonaika käy loppuun. Jeesus täytti profetian alkuosan, joten ei ole syytä epäillä etteikö hän täyttäisi myös loppua siitä.

Pohdittavaa

Mitä Jesajan 61. luvun profetiasta on täyttynyt?
Mikä vielä odottaa täyttymistä?
Mikä on minun osuuteni siinä?